Herkku-puhelin
Pikkunarttuni - osa II
March

Tämä oli toinen tapaamisemme ja ajattelin tällä kertaa mennä vähän pidemmälle kanssasi. Saavuit ilmoittamalleni tapaamispaikalle hyvissä ajoin. Otin sinut jälleen tiukkaan halaukseen, tällä kertaa asettaen toisen käteni rinnallesi, puristaen sitä tiukasti.

- "Kai ymmärrät, että tällä kertaa et pääsekään niin vähällä" kuiskasin hänen korvaansa.

- "En oottanutkaan, että päästäisit isäntäni" vastasit.

Lähdimme kävelemään kohti lähellä sijaitsevaa pornokauppaa. Olin ajatellut, että kävisimme tekemässä vähän hankintoja alkuun.

Pornokaupassa katselimme ensiksi klitoriskiihottimia ja löysinkin sinulle mielenkiintoisen sellaisen. Ehdotin, että katsotaan vielä anustappeja, ja siirryimmekin sen hyllyn eteen, jossa ne sijaitsi.

- "Valitse sinä itsellesi sopiva" sanoin ja hymyilin hieman kiusoitellen.

Valitsit sellaisen kirkkaan, ei kovin suuren. Edellä mainittujen tavaroiden lisäksi valitsin kaupan seinältä ruoskan. Katsoit sitä hieman pelokkain silmin.

- "Et kai aio käyttää sitä vielä tällä kertaa?" kysyit tuskin kuuluvasti.

- "Koskas sitten?" - "En tiedä oonko valmis" vastasit.

- "No jos olet kiltti, niin minun ei ehkä tarvitse".

Maksoin ostoksemme, ja varusteet kassissa lähdimme ulos kadulle.

Suuntasimme kohti lähellä sijaitsevaa hotellia, jonka ylimmässä kerroksessa oli baari. Astuimme hissiin ja painoin ylimmän kerroksen nappulaa. Olimme ainoat ihmiset hississä. Hissinovien sulkeuduttua tarrasin sinua hiuksista ja vedin päätäsi taaksepäin, ja aloin suudella sinua. Kieleni työntyessä suuhusi vein käteni haarojesi väliin ja aloin hieroa housujesi verhoamaa kumpuasi. Hissi pysähtyi ylimpään kerrokseen ja minun oli lopetettava. Katsoit minua hieman protestoiden.

Baarissa emme suureksi hämmästykseksesi menneetkään suoraan tiskille, vaan vedin sinut perässäni miesten vessaan. Yritit vähän rimpuilla vastaan.

- "Entä jos siellä on joku?" parahdit.

- "Sinun ei kuulu välittää sellaisista asioista" vastasin ja kiskaisin sinut sisään.

Työnsin sinut yhteen kopeista ja lukitsin oven perässäni. Seuraavaksi komensin sinut polvillesi eteeni.

- "Avaa housujeni vetoketju ja ota kaluni esiin"

Kätesi siirtyivät suorittamaan annettua tehtävää.

- "Ota kaluni suuhusi ja ime sitä"

- "Mut en oo koskaan..." aloitit mutta et päässyt pidemmälle, koska työnsin jo täydessä seisokissa olevan kaluni suuhusi pidellen päätäsi niin, ettet saanut sitä vedettyä pois.

Hetken päästä aloit ilmeisesti tottua kaluuni suussasi, koska ryhdyit imemään ja nuolemaan sitä. Olit ilmeisestikin luonnonlahjakkuus, koska se tuntui taivaalliselta, ei yhtään hapuilevalta. Varoittamatta päästin lastini liikkeelle ja spermani ryöpsähti suuhusi. Yskit ja yritit niellä urheasti lastiani, mutta silti osa valui pitkin leukaasi tippuen siitä lattialle.

- "Oisit voinu varottaa" sanoit toivuttuasi elämäsi ensimmäisestä suihinotostasi.

- "Ja mitä hauskaa siinä nyt olisi ollut" vastasin ilkikurisesti hymyillen.

- "Seuraavaksi otat housusi pois, ja riisut myös pikkuhoususi".

Teit työtä käskettyä, ja eteeni paljastui jumalaisen kaunis paljas teinitytön peppu. Turvonneet häpyhuulesi kimaltelivat jo kosteina aiemmin saamastaan huomiosta johtuen. Kaivoin kassista hankkimamme klitoriskiihottimen ja pujotin sen päällesi paikoilleen. Seuraavaksi otin anustapin ja laitoin siihen sen mukana tullutta liukastetta. Käskin sinua pyllistämään.

- "Yritä olla rentona" sanoin, ja aloin työntämään tappia anukseesi.

Sinulta pääsi tässä vaiheessa pieni tuskainen ynähdys ja huomasin, että purit huultasi. Vein sormeni sinun pillullesi toteakseni kuinka valtavan märkä olitkaan. Läpsäsin sinua kevyesti pepulle ja tokaisin:

- "No niin laitahan housut takaisin jalkaan niin lähdetään".

- "Mihin?" kysyit vetäessäsi housujasi ylös.

- "Baariin tietenkin" vastasin samalla kun autoin sinua jotta saisin klitoriskiihottimen säätimen jäämään housujesi ulkopuolelle.

Poistuimme vessasta baaritiskin suuntaan. Totesit ettet ollut ikinä tehnyt tällaista ennen ja että sinua vähän hävetti kulkea sellaiset välineet housuissasi.

- "Ei niitä kukaan näe" sanoin.

Ostin meille juotavaa ja istuimme baarin keskeisimpään pöytään. Juttelimme niitä näitä kunnes yllätykseksesi tartuin kiihottimen säätimeen ja väänsin katkaisijasta. Kuin sähköiskun saaneena jäykistyit ja yritit pysyä ääneti. Huultasi purren pudistit minulle päätäsi kunnes sinun oli pakko päästää äänekäs voihkaisu. Käänsin katkaisijasta laitteen pois päältä.

- "Älä" kusikasit punastellen.

- "Ai älä lopeta vai?" kysyin hymyillen.

- "Ei, kun et olisi saanut tehdä tota, kaikki käänty varmaa kattomaan. Se tuntuu kyllä toisaalta kiihottavalta" sanoit hieman hämmentyneenä.

Huomattuasi kuinka turvonneet nänninnipukat nöpöttivät paljastavasti kireän toppisi alla tunsit suurta häpeää.

- "Vittu mä oon kiimassa, ja kaikki näkee sen" sait kuiskatuksi.

- "Meidän täytyy tehdä jotain tuolle sinun kielenkäytöllesi. Ei minun narttuni puhu tuolla tavalla" sanoin tarttuen hiukistasi kiskaisten niistä päätäsi taaksepäin.

- "Anteeksi isäntäni" mutisit nöyrästi pää painuksissa, kun olin päästänyt hiuksistasi irti.

Juotuamme juomamme suuntasimme kohti junaa, jolla lähdimme minun luokseni yöksi. Melko täydessä paikallisjunassa istuimme vierekkäin. Kesken matkan käänsin taas katkaisjasta. Tälläkertaa, alun jäykistymisen jälkeen, aloit kiemurtelemaan taas huultasi purren, koettaen pysyä ääneti mutta yhtä huonoin tuloksin kuin viimeksi. Tälläkertaa jatkoin pidempään. Haukoit nyt henkeäsi, ja vastapäätä istuva vanhempi rouva katseli meitä paheksuvasti, mutta minun oli pakko kytkeä laite päältä, koska saavuimme määränpäähän, ja meidän oli noustava junasta. Junasta laskeuduttuamme kävelimme luokseni. Avasin oven ja johdatin sinut makuuhuoneeseeni. Käskin sinut riisuutumaan ja asettumaan selällesi sängylleni. Ennen asettumistasi sängylleni, komensin sinua pyllistämään. Hyväilin pyöreitä kiinteitä pakaroitasi hetken kunnes lopulta kiskaisin tapin anuksestasi. Sidoin kätesi sängyn päätyyn ja jalkasi toiseen päätyyn, sängyn kulmiin, niin että jalkasi olivat nyt levällään ja kaunis teinipillusi kuin tarjottimella. Vein käteni nyt jo litimärälle pillullesi ja vavahdit pelkästä kosketuksesta.

- "En ole ikinä koskenut näin märkää ja kuumaa pillua" sanoin.

- "Olet ollut loppujenlopuksi ihan kiltti pikku narttu tänään, joten saat palkkiosi" jatkoin.

Riisuin vaatteeni ja vein pääni jalkojesi väliin. Annoin kieleni kierrellä kiusoitellen pilluasi. Huomasin, ettet meinannut pysyä nahoissasi.

- "Nuole jo!" huusit tuskastuneena.

Ja kun kerran lupasin palkita sinut aloin nuolla kiimasta kosteaa kuumaa pilluasi. Kuinka hyvältä maistuikaan nuori teininarttuni. En päästänyt sinua orgasmiin asti, vaan lopetin juuri sopivasti nuolemisen ja kävin päällesi. Työnsin kaluni hitaasti kuumaan kiimaiseen tiukkaan pilluusi. Aluksi hiljaa, sitten tahtia kiihdyttäen nain pientä teininarttuani. Aloit huohottaa ja ynistä yhä kiihkeämmin. Pääsi alkoi heittelehtiä puolelta toiselle kunnes jäykistyit ja huusit nautinnosta kun valtava orgasmi vaelsi läpi koko kehosi. Samalla päästin minä lastini liikkeelle ja täyttäen pillusi spermallani. Makasimme hetken hiljaa kunnes nousin ylös ja irrotin jalkasi sekä kätesi. Kävin viereesi makaamaan. Asetit pääsi rinnalleni ja kuiskasit

- "Kiitos isäntäni"

Hetken päästä nukahdit kainalooni. Suutelin päälakeasi ja kävin itsekin nukkumaan miettien mitä huominen toisi tullessaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute