Herkku-puhelin
Merenneito ja meripoika
ErotiChat

Kuumasti paahtava aurinko, kullanhohtoinen hiekka, hopeankimalteinen meri sekä valkoiset aallot olivat juuri oikea ympäristö kesäloman viettoon. Hiekkarantaa reunustivat vihreät palmut ja meren yllä leijailivat lokit äänekkäästi kirkuen.

Pitkät, vaaleat, kiharaiset, vyötäisten alapuolelle ulottuvat hiukseni hajallaan loikoilin rannalla. Siniset silmäni olivat puoliummessa ja ajatuksissani toinen käteni hyväili tissejäni ja nännejäni toisen käden hyväillessä vittuani ja klitoristani. Olin aivan alasti ja koska olin juuri käynyt uimassa, olivat hiukseni vielä märät uinnin jäljiltä, vaikka aurinko oli niitä jo ehtinyt kuivattaakin.

Asetin hiukseni tissieni ja nännieni päälle ja hieroskelin tissejäni ja nännejäni hiuksieni päältä. Se oli todella ihanan tuntuista. Huohotin ja voihkin ääneen nautinnosta, mutta silti jo kaipasin jotakin parempaakin - kuumaa ja kosteata kyrpää, joka nussisi vittuani syvältä, aivan klitoriksesta asti. Hiuksillani hyväilin paitsi tissejäni ja nännejäni, myöskin vittuani ja klitoristani. Kiemurtelin ympäriinsä ja sain orgasmin jo pelkästä itsetyydytyksestä.

Siltikään se ei minulle riittänyt. Halusin saada kyrpää - oikeata kunnon miehen kyrpää. Odotin tuskaisena voihkien sopivan miehen ilmaantumista. Viimein hän tulikin: komea mustahiuksinen ja ruskeasilmäinen nuorukainen. Alastomana hän tuli luokseni suuri ja karvainen kyrpänsä haarojensa välistä sojottaen.

Pitemmittä puheitta mies tuli luokseni. Hän heittäytyi päälleni ja kiedoimme kätemme toistemme ympärille. Ahmien toistemme huulia ja nuoleskellen toistemme suiden sisäpuolia me vaihdoimme mitä ihanimman suudelman. Kieriskelimme kostealla rantahietikolla miehen käsien koko ajan leipoessa minun pulleita tissejäni ja hypistellessä minun pystyssä sojottavia nännejäni. Omatkin käteni koko ajan puristelivat miehen valtaisaa persettä.

Itsekin mies puristeli valtaisaa persettäni. Hän hieroskeli niitä hiuksillani maaten koko ajan haarojeni välissä. Tunsin hänen kyrpänsä karvat omia tussunkarvojani vasten ja asetin käteni hänen haaroihinsa. Hiuksillani hieroskelin hänen kyrpäänsä ja runkkasin esinahkaa.

Vielä mies ei suostunut survaisemaan kyrpäänsä vittuuni. Hän heittäytyi selälleen hiekalle ja minä asetuin polvilleni hänen päällensä. Hiukseni valahtivat kasvoilleni kumartuessani pitelemään sormineni miehen kyrpää. Otin kyrvän suuhuni ja rupesin oikein kiihkeästi sitä imemään ja lutkuttamaan. Huuleni hieroskelivat esinahkaa edestakaisin ja kieleni lipoi ahneesti terskanpäätä.

Ääneeni huutaen ja voihkien imin miehen kyrpää. Se oli aivan litimärkä ja sieltä roiskahtivat mitä ihanimmat spermat suoraan suuhuni. Join ahnaasti miehen spermoja ja mitä enemmän niitä join, sitä enemmän sain niitä suuhuni. Hiuksillani mies hieroi koko ajan kyrpäänsä, mistä en välittänyt yhtään mitään.

Puristaen käsillämme toistemme perseitä mies jatkoi runkkaamista suuhuni. Hän käänsi minut selälleen antaen kyrpänsä pumpata suussani. Imiessäni ja lutkuttaessani miehen spermaa tihkuvaa kyrpää sain orgasmin. Mies laukesi suoraan suuhuni ja hänen spermansa roiskahtivat hiuksilleni ja kasvoilleni. Joitakin pisaroita valahti myös tisseilleni ja nänneilleni. Mies hiuksillani hieroi spermansa pitkin vartaloani. En välittänyt yhtään mitään siitä, vaikka hiukseni sotkeentuivatkin, pääasiahan oli se, että sain rakastella tämän ihanan miehen kanssa.

Hänestäkin pääasia oli saada rakastella ihanan naisen, minun, kanssani. Hiuksillani tissejäni ja nännejäni hieroessaan hän myös imaisi niitä. Imaistuani viimeiset spermaroiskeet miehen kyrvästä suuhuni nielaisin spermat ja hieroin miehen kyrvän kuivaksi hiuksillani. Sitten runkkasin miehen kyrpää kiihkein ottein, sillä halusin sen uudelleen kuumaksi saadakseni sen vittuuni.

Ensin mies asettui haarojeni väliin. Työntäen päänsä syvälle vittuuni mies rupesi ahnaasti nuoleskelemaan vittuani ja klitoristani. Mitä kiihkeämmin hän minua nuoli, sitä kiihkeämmin olin orgasmin partaalla. Molemmin käsin puristelin miehen valtaisaa persettä. Vittuani, tussuani ja klitoristani nuoleskellessaan mies samalla hieroskeli tissejäni ja nännejäni hiusteni lomitse.

Sain orgasmin, ennen kuin ehdin huomatakaan. Nuoltuaan vittuni, tussuni ja klitorikseni aivan lotisevan märiksi mies viimeinkin survaisi spermaa tihkuvan kyrpänsä vittuuni. Mitä enemmän hän runkkasi, sitä enemmän minä huusin ja voihkin ääneen nautinnosta.

Orgasmit seurasivat toistaan. En muista kokeneeni koskaan mitään ihanampaa, en edes yhtä ihanaa. Sain aivan valtaisat orgasmit. Mitä kovemmat orgasmit sain, sitä kovempaa mies runkkasi minua.

Ääneeni voihkien ja huutaen heittelehdin ja kiemurtelin edestakaisin. Otin hiuksiani runsaasti kasvoilleni molemmin puolin ja hieroskelin tissejäni ja nännejäni hiusteni päältä. Työntäessään kyrpänsä viimein aivan klitorikseni syvimpään sopukkaan asti mies ähkäisi nautinnosta.

En silti halunnut hänen vielä lopettavan. Koska häneltä vielä tuli spermaa, oli hänen runkattava kaikki vittuuni. Ja hän antoi tulla spermaa. Olin aivan litimärkä, osa spermoista jo ruiskahteli vitustani uloskin, mutta siltikin miehen vain oli jatkettava. Ääneeni voihkien ja huohottaen minä vain kieriskelin hiekassa miehen runkatessa minua.

Kyrpänsä yhä vitussani mies kantoi minut veteen. Hiukseni kastuivat aivan läpimäriksi, mutta en välittänyt siitä. Pumpattuaan ja survaistuaan vielä viimeiset raivoisat spermapisaransa vittuuni mies viimein hellitti otettaan. Huokaisin äänen nautinnosta ja asetin litimärät hiukseni tisseilleni ja nänneilleni. Mies hieroskeli tissejäni ja nännejäni litimärkien hiusteni lomitse ja vetäytyi viimein irti vitustani. Huokaisin ääneen helpotuksesta.

Kääntäen minut ympäri mies survaisi kyrpänsä perseeseeni ja rupesi raivokkaasti runkkaamaan ja pumppaamaan. Hiukseni roikkuivat litimärkinä ja vettävaluvina kasvoillani, mutta en nyt välittänyt hiuksistani. Siinä persettäni runkatessaan mies molemmin käsin puristeli tissejäni ja nännejäni ja sain vielä aivan valtaisat orgasmit.

Oli mitä ihanin olo. Mies ja minä lopuksi vaihdoimme viimeisen ahnaan suudelmamme ja sitten mies survaisi loput spermansa tisseilleni ja nänneilleni litimärkien hiusteni lomitse. Syleiltyämme toisiamme ja puristeltuamme vielä toistemme perseitä mies ui pois.

Itse jäin uimaan ja siinä uidessani ajattelin, että en koskaan unohtaisi merenneidon ja meripojan raivoisaa seksileikkiä kultaisessa hiekassa ja hopeisessa meressä. Kiihkeästi odotin jo seuraavaa kertaa...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute