Herkku-puhelin
Kesäinen tanssireissu
sanna

Olin viime kesänä yksin lauantai-iltana ja muistin lehdestä lukeneeni Lappeenrannan lähellä tanssilavalla olevan Mikko Mäkeläisen. Ajattelin mennä katsomaan ja ajelin parinkymmenen kilsan päähän. Olin jo hyvissä ajoin paikalla ja alkuillasta sainkin tanssia muutaman kappaleen. Olen jo 48-vuotias, ja paikalla oli ikäisiäni miehiä runsaasti. Mikon tullessa esiintymään olin jo lavan reunalla ja pian siinä oli kauhea tungos. Olin kuin silli suolassa ja olo oli tukala. Takanani eräs nuori mies tönäistiin suoraan päälleni ja kaaduin lattialle hänen alleen. Hän pyyteli anteeksi ettei osannut varoa ja auttoi minut ylös ja sanoi olevansa todella pahoillaan. Sanoin, ettei minulle mitään käynyt, mutta hän halusi tarjota kahvia tai limsaa hyvittääkseen. Katsoin häntä hiukan tarkemmin, varsin komea tummahiuksinen , aika nuori varmaan vähän yli 20-vuotias.

Sanoin hyväksyväni tarjouksen yhdellä ehdolla, jos hän tanssisi kanssani, kun en kovin montaa kertaa ollut saanut tanssia. Nauraen hän suostui, sanoi tulleensakin tanssimaan. Mikko alkoi laulaa hidasta ja tartuin hänen käteensä ja talutin lavalle. Tanssimme ja juttelimme, hän painautui aika liki, muttei se haitannut. Rintani painuivat häntä vasten ja ilmeisesti hän piti siitä, kun aloin tuntea vatsaani vasten jotain kovettuvaa. Aloin tuntea pikkaista vetoa tähän nuorukaiseen ja painoin lantiotani häntä vasten. Se kovettui entisestään. Hän suuteli kaulaani ja olin valmis vaikka mihin. Rohkaisin mieleni ja sanoin haluavani häntä, jos hän vaan olisi kiinnostunut tämmöisestä vanhasta naisesta. Hän tarttui käteeni, johdatti minut ulos parkkipaikalle. Ilta oli jo aika hämärä ja käsi kädessä kävelimme hänen autolleen. Perille päästyämme käännyimme suutelemaan, ja hän puristeli ihanasti rintojani. Aloin sivellä hänen kovettuvaa kaluaan housun päältä ja hän nosti hamettani vyötäisille. Tunsin hänen kuuman kätensä sivelevän reisiäni. Levitin reisiäni ja hän hieroi sormella häpyäni.

Sitten hän kiskaisi pikkuhousuni alas ja veti ne nilkkoihin ja nosti jalkaani, jotta sai housuni kokonaan pois. Kallistuin auton konepellille selälleni. Sormi siveli häpyhuulten välissä ja osui klitorikselleni. Hän hieroi sitä ihanasti ja sitten laski housunsa polviin. Kivikova kalu ponnahti esiin, otin sen käteeni ja miten se oli iso. Sormet eivät yltäneet ympäri ja vaikka otin molemmilla käsillä varresta kiinni, sitä jäi ainakin 10 senttiä näkyviin. Asetin sen hävylleni ja hän työntyi sisääni. Olinhan ihan märkä pillustani ja se liukui hiljaa sisääni. Taivas miten se teki hyvää. Olin niin haluissani, että laukesin ihan pian. Vatsani alkoi kuumottaa ja jalkani alkoivat täristä, nautinnon aalto löi lävitseni ja voihkin mielihyvästä. Sitten laukesin uudestaan ja se vei tajun kankaalle hetkeksi. Kiljaisin nautinnosta ja olin vähänaikaa muissa maailmoissa. Kun tajusin taas, hän huohotti, että nyt tulee ja tunsin miten spermaa alkoi sykkiä sisääni.

Makasimme auton konepellillä kalu sisälläni, spermaa valui pyllyvakooni. Hän veti kalunsa ulos pimpistäni ja silloin huomasimme jonkun miehen seuraavan meitä etäämmällä. Kiireesti puimme ja menimme takaisin tanssimaan. Poskeni kuumottivat ja tunsin miten spermaa valui reisilleni. Alushousuni olivat tallautuneet kuraan, joten niitä en voinut enää laittaa jalkaani. Olemme tapailleet sen jälkeenkin ihanien seksituokioitten merkeissä monesti ja olen tyytyväinen elämääni. Koskaan ei tiedä millä oksalla onni istuu.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute