Herkku-puhelin
Dominna, osa I, koulutus
Dominna

Koulutus alistumalla

Jaa-a. Se, miten alalle päädyin, on kai vieläkin mysteeri. Domina minusta tuli. Taiteilijanimeltäni olen DoMinna.

Kipu kiinnosti minua erittäin paljon. Luin netistä juttuja BDSM:stä ja fetisseistä. Ne olivat jotain sellaista, jota kiinnosti kokeilla. Olin kokematon, en ollut koskaan vienyt juttua loppuun saakka, vaikka monesti olisi ollut mahdollisuus. En ollut vain tuntenut ketään kohtaan niin syvää kiintymystä, että olisin halunnut paljastaa kokemattomuuteni ja jakaa ensimmäisen kertani.

Mutta sitten tuli tilaisuus, kun aloitin uuden lajin, nyrkkeilyn. Siellä kävi erittäin mielenkiintoinen mies, johon kiinnostuin ja myöhemmin ystävystyin ja rakastuin. Vanhempi, reilusti, mutta en silti antanut sen pilata unelmia. Ja hyvä etten antanut. Tämä nimittäin toteutti ne.

***

Seisoskelin jännittyneenä oven edessä. Oven takana olisi mies, johon olin rakastunut. Tiesin hyvin, mitä tulisi tapahtumaan, jos astuisin ovesta sisään. Me kaksi, kahdestaan talossa, molemmat ovat tietoisia toisen tunteista, kumpikin on kiinnostunut... se olisi Ensimmäinen kerta. Mutta uskaltaisiko sitä kokea?

Käteni nousi itsekseen, kuuntelematta epäröintiäni ja painoi ovikelloa. Sen soinnukas ääni sai minut säpsähtämään mietteistäni ja ajattelemaan pakoon juoksua. Hetken tuo kävi mielessäni, ajatukseni juoksivat kauas talolle, mutta vartaloni halusi pysyä paikallaan, samoin suurin osa minun sisimmästäni. Vain se pieni osa juoksi karkuun, kaukana talolta, enkä nähnyt sitä enää sen koommin.

Ovi aukesi ja tutun miehen kasvot ilmestyivät oviaukkoon. Tämän huulikoru välähti valon osuessa siihen, miehen hymyillessä minulle. Näkikö hän hermostukseni, en tiennyt, mutta hän kutsui minut sisälle, elehtien minulle, että minun ei tarvitsisi pelätä mitään.

Ilta alkoi hyvin, sen myönnän. Uskalsin rentoutua lopulta, kun mies ei tehnyt aluksi elettäkään aloittaakseen. Hän selvästi halusi tehdä minut ensiksi varmaksi itsestäni ja siitä, mitä olisin tekemässä.

Istuimme sohvalla jutellen niistä sun näistä asioista, kunnes katseemme kohtasivat. Jokin kylmä alkoi silloin valua selkääni pitkin yhä alemmas, alkaen levitä koko kehoon. Miehen käsi liikkui kuin hidastettuna minua kohti, koskettaen olkapäätäni, kevyesti poskeani, kunnes tämä otti kiinni rinnuksistani ja veti minut makaamaan päälleen sohvalle.

Makasin mahallani miehen päällä, tämän maatessa selällään antaen käsiensä vaeltaa vartalollani. Jonkin aikaa meni, kunnes omat käteni alkoivat vaeltaa miehen vartaloa pitkin.

Ensin tutkiskellen vain olkapäitä, kunnes uskaltauduin alemmas, paidan alle tutkimaan miehen vatsalihaksia, rintoja, nännejä... ja nänneissä minua pisti jokin.

Nousin istumaan ja vedin miehen paidan pois. Alta paljastui piikikäs nännikoru, joka oli syypää pistooni. Tutkin sormillani miehen korua ja nännejä muutenkin, kunnes uskaltauduin tutkimaan miestä hieman alempaa. Housujen kohdalla saatoin tuntea kasvavan kohouman, joka sykki hiljalleen

Tunnustelin kohoumaa housujen läpi, kunnes napitin housut auki. Vedin housuja hitaasti alemmas joutuen nousemaan vähän, jolloin hän nosti takapuoltasi ylös. Vedin housut kokonaan pois, pudottaen ne lattialle, jonne paitakin oli joutunut. Tunsin itseni hieman varmemmaksi miehen ollessa edessäni ainoastaan boksereissasi, minun saadessa vielä toikkaroida täysissä pukeissa. Se kesti kumminkin vain hetken.

Hyväilin miehen paisunutta elintä käsilläni, vieden sormiani yhä lähemmäs boksereiden reunaa. Kun olin vihdoin päättänyt viedä viimeisenkin vaatekappaleen hänen päältä, mies ylös saaden minut horjahtamaan ja kaatumaan selälleni sohvalle. Mies otti minusta tiukasti kiinni ja heilautti olalleen, lähtien pois olohuoneesta. Katselin, kuinka olohuone jäi taakse kääntyessämme oikealle, huoneeseen, jossa oli hämärää, mutta silti pystyin tunnistamaan huoneen makuuhuoneeksi.

Mies laski minut sängylle ja kaataen selälleen. Olin hieman jännittynyt ja ilmeisesti hän huomasi sen.

”Ei ole mitään hätää, en tee mitään, mihin et ole valmis.”

Hymyilin pienesti hänen tullessa istumaan lantioni päälle. Nopeasti minulta lähti paita ja hän nousi pois päältäni, avaten housuni ja vetäen ne pois jalastani. Aluksi en ymmärtänyt auttaa ollenkaan, kunnes nostin hieman takapuoltani ja hän sai vedettyä housuni jalasta.

Hiljalleen mies hyväillä ihoani, aloittaen vatsasta, liikkuen solisluilleni ja aina alushousujeni reunaan saakka, josta palasi takaisin ylös. Lopulta hän avasi rintaliivini heittäen ne lattialle ja ottaen rintani käteensä. Mies tutki toista nänniäni kiinnostuneena sormillasi ja silmilläsi, ehkä siitä syystä, että sitä koristi metallinen koru, joka oli lävistänyt tuon kohdan.

”Sinulla on hyvä maku”, mies sanoi hymyillen. ”Taidan rakastaa sinua vielä enemmän,” tämä sanoi sitten virnistäen pienesti. Hymyilin myös itsekin, vilkaisten ohimennen hänen koruaan. Se sopi hänelle.

Jonkin aikaa hyväiltyään mies ilmoitti, että käy hakemassa jotain rekvisiittaa. Mies lähti huoneesta, minun jäädessä sängylle yksin. Nousin istumaan reunalle ja katselin huonetta. Ikkunassa oli tummat verhot, seinällä oli yksi taulu, josta en nähnyt kunnolla, mitä se esitti. Huoneessa ei ollut kaappitilaa yhtään, mikä oli minusta aika erikoista. Yleensä makuuhuoneessa oli kaappitilaa. Mutta tilaa huoneessa muuten oli vaikka muille jakaa. Vain sänky oli täyttämässä muuten tyhjää tilaa.

Mies palasi jonkin ajan kuluttua, laskien kasan käsirautoja ja ties mitä muita välineitä sängylle. Paria en kuulemma vielä saanut nähdä, saisin kokea ne yllätyksenä.

Mies otti käteni selän taakse ja napsautti niihin käsiraudat. Hän nosteli käsiäni ylös ja alas, vetäen minut kiinni itseensä.

”Miltä tuntuu?” hän kuiskasi korvaani.

”Hyvältä”, vastasin hymyillen. Mies hymähti työntäen minua hieman eteenpäin.

”Hyvä. Koska se on tarkoitus...vielä.”

Kävin makaamaan mahalleni sängylle, kääntäen päätäni hieman sivulle. Halusin nähdä, mitä mies puuhasteli.

Hän otti kaulapannan käteensä vilkaisten minua, kunnes tuli lähemmäs nostaen kaulaani ylös. Pannan hän kiersi kaulani ympärille varovasti, vetäen hiukseni sivuun ja napsauttaen lukon kiinni. Sen jälkeen en enää nähnytkään mitään, kun silmieni eteen laitettiin huivi. Pystyin vain kuulemaan ja haistamaan, sekä myöhemmin maistamaan, mitä tuleman piti.

Makasin mahallani, tietämättä sillä hetkellä, missä kohti huonetta mies oli. Olin täysin vailla mitään tietoa, kunnes hän kosketti selkääni. Värähdin hieman, kunnes rentouduin, hänen käsiensä valuessa takapuoleni päälle puristaen toista pakaraani.

”Kun saat enemmän kokemusta, saat olla minun Valtiattareni”, mies totesi sitten silitellen takapuoltani. ”Mutta sitä ennen sinua pitää ilmeisesti opettaa.”

Mies nousi pois sängyltä ja kuulin hänen liikkuvan huoneessa. Hetken kuluttua hän tuli takaisin sänkyyn viereeni, vetäen alushousut jalastani. Olin jännittynyt ja tilanne kiihotti minua, saaden alapääni kostumaan jo valmiiksi.

”Et kai sinä nyt ala olemaan jo kiihottunut?” mies kysyi levittäen hieman haaraväliäni. ”Se ei ole tarkoitus.”

”En, se on vain reaktio”, totesin siihen.

”Hyvä, minä jo pelkäsin”, mies sanoi laskien jotain iholleni ja alkaen sivellä sillä selkääni ja takapuoltani. ”että nautit jo, ennen kuin leikki edes alkaa. Tiedät varmaan, mikä tämä on?”

Hetken ajan olin aivan hämillään, en todellakaan tiennyt, millä mies minua siveli, kunnes tämä tuli toiselle pakaralleni ja ohuet, nahkanpalaset putosivat sivelemään reittäni. Nyökkäsin ja hymyilin mielessäni arvaten, että miehen kädessä oleva esine oli ruoska, kunnes aloin miettiä, että ruoska oli miehellä, eikä minulla, joten se oli tarkoitettu käytettäväksi minuun.

Sain tutustua ruoskaan hetken, kunnes äkkiarvaamatta se osui takapuoleeni saaden minut säpsähtämään. En osannut ollenkaan odottaa iskua ja säikähdin läiskähdystä, kunnes uskaltauduin rentoutua uudelleen. Toinen isku oli vielä hieman kokeileva, samoin kolmas. Mies ruoski minua varoen, totuttaen tunteeseen, kunnes en enää säpsähdellyt nahan osuessa ihooni. Silloin hän läpsäisi kovempaa, eikä välittänyt säpsähdyksistäni. Seurasi toinen, kolmas, neljäs... en pysynyt enää laskuissa mukana. Ruoskit minua, kunnes aloin hieman kiemurrella ja lopetit.

Annoit minun olla muutaman sekunnin rauhassa, kunnes sivelit minua jollakin toisella esineellä. Tämä oli paljon ohuempi, kovempi esine.

”Tämä on sinulle varmasti tutumpi väline”, mies sanoi sitten. Nyökkäsin, vaikka en tiennyt yhtään, mikä esine oli. Minulla ei ollut mitään aavistusta, mutta en viitsinyt sanoa sitä. Esineen pitäisi ilmeisesti olla tuttu minulle.

Pian sainkin selville, mikä esine oli. En osannut odottaa sitä yhtään, mutta läiskäys kuului selvästi korviini. Toisessa pakarassani oli pieni, punainen jälki, joka oli tullut raipasta. Kyllä, mies oli ollut oikeassa. Ratsastaessa raippa oli tullut erittäin tutuksi.

Toinen isku, kolmas, neljäs. Annoit raipan tutustua takapuoleeni läpikotaisin, kunnes aloit läpsiä ainoastaan yhtä kohtaa. Mitä enemmän raippa tuohon kohtaan osui, sitä enemmän se alkoi tuottaa kipua ja sitä enemmän kohta alkoi punoittaa. Olin juuri vierähtämässä sivuun ja pyytämässä miestä lopettamaan, tämän tehdessä sen kumminkin itse.

”Nyt tiedät suunnilleen, miltä se tuntuu. Nuo ovat osia rangaistuksistasi, jos et tottele minua. Ymmärsitkö?”

”Ymmärsin,” sanoin nyökäten. Tulit aivan korvani viereen, puhuen pehmeällä, silkkisellä äänellä, jossa kumminkin oli havaittavissa ilkikurisuutta.

”Ja sovitaanko, että tästä lähtien olen sinun isäntäsi?”

”Sovitaan vain”, sanoin alkaen kiihottua yhä enemmän. Mies otti pannastani kiinni ja nosti minua ylöspäin kunnes ulahdin kivusta.

”Mehän sovimme?”

”Kyllä isäntä,” sanoin pitäen silmäni kiinni, vaikka side estikin näkemiseni. Kuulin miehen hymähtävän, ennen kuin tämä laski minut takaisin sängylle. Otin hyvän asennon jossa sain henkeä ja jäin odottamaan, mitä tuleman piti.

Kauan minun ei tarvinnut odottaa, kun tunsin ruoskan osuvan takapuoleeni ja osittain käsiini. Nostin hieman käsiäni ylemmäs sinun lopettaessa ruoskimisen. Odotit, että sain käteni ylemmäs, kunnes aloitit uudestaan. Nytkähdin jokaisen iskun osuessa takapuoleeni ja nautin tilanteesta. Sain nyt tuntea sitä, mitä olin kauan seksissä odottanut. Kipua.

”Miltä tuntuu?” mies sanoi lopulta, lämäyttäen viimeisen kerran takapuoltani kovemmin kuin aiemmin. Se sai minut vingahtamaan hiljaa kivusta.

”Tuo kuulosti erittäin hyvälle”, mies totesi tullen kylkeni viereen. Tänä otti raudoistani kiinni ja alkoi nostaa käsiäsi ylös. Nosti, nosti ja nosti, niin lähelle päätäni kun pystyi, kunnes aloin laittamaan vastaan. Nousin hieman ylös ja yritin vääntää käsiäni pois, mutta mies teki selväksi, että se oli turhaa. Hän nosti käsiäni aina niin paljon kun ne antoivat periksi, sitten alkoi väkisin nosto. Kipu alkoi olla sietämätön ja se vihlaisi kunnolla olkapäästä, jolloin huudahdin tuskasta. Mies laski heti käteni alas ja suukotti niskaani.

”Tuo kuulosti erittäin hyvältä.”

”Mukava, että tykkäät”, sanoin sitten. Tunsin läimäyksen takapuolellani ja käsi tarrautui hiuksiini nostaen päätäni hieman ylemmäs.

”Mitä?”

”Hyvä, että isäntä tykkää”, toistin uudelleen.

”Nyt on parempi”, hän sanoi laskien pääni alas.

Isäntäni käänsi minut makaamaan selälleen ja alkoi ruoskia vatsaani ja rintojani. Ensin kevyesti, että ehdin tottua, kunnes ruoskiminen alkoi tuntua ja ruoska jätti punaiset jäljet ihooni. Muutaman kerran nahka kävi erittäin lähellä kaulaani, ja kerran yksi nahkahihna kumminkin osui kaulaani saaden minut hengähtämään.

Ruoska alkoi liikkua alemmas, mutta pysähtyi ennen arempia kohtiani. Ruoskiminen loppui samalla ja kuulin isäntäni vetäytyvän hieman. Kuulin hänen riisuvan bokserinsa ja seuraavaksi hän veti minut ylös asettautuen itse makaamaan sängylle selälleen. Istuin polvi-istunnassa hänen vieressään, kädet selän takana, näkemättä mitään.

Tunsin, kuinka minut kiskaistiin alas ja kasvoni osuivat lämpimään ihoon. Hetken aikaa hän heilutteli kasvojani vartalollaan, kunnes ymmärsin, mitä isäntä ajoi takaa ja aloin nuolla ja suudella isäntäni ihoa. Kuulin tyytyväisen hymähdyksen ja annoin kieleni leikkiä hänen kehollaan.

Kiersin läpi vatsalihaksia, nousten rintakehälle etsien nännit, joita maistelin hiljalleen, kunnes imaisin toisen suuhuni. Imin nänniä voimakkaasti, kunnes aloin pyöritellä kieltäni sen ympärillä. Leikittelin kielelläni nänniä ympäri, kunnes päätin kokeilla, mitä isäntä piti puremisesta. Näykkäisin nänniä kevyesti, mutta isäntä ei reagoinut siihen mitenkään. Lopulta näykkäisin kunnolla ja heti pantani kiristyi ja minua vedettiin ylemmäs ja meinasin kaatua.

”Ei hampaita”, isäntä sanoi hiljaa ja päästi minusta irti. Etsin jälleen miehen vartalon ja aloitin suutelemisen ja nuolemisen. Kävin läpi uudelleen nännit, kunnes lähdin alaspäin vartalolla, vatsaan ja vatsalihaksiin, kunnes osuin napaan. Isäntä säpsähti ja nappasit kiinni kaulapannastani niin nopeaan, että menetin tasapainoni ja kaaduin. Hän minut aivan kiinni itseensä ja sanoi varoittavasti.

”Et koske napaan. En pidä siitä. Jos teet sen, tämä on kokonaan ohi. Ymmärsitkö?”

”Ymmärrän isäntä.”

Kaulapantani löystyi taas ja sain etsiä tasapainoni uudestaan. Etsin vartaloni ja varoin menemästä liian lähelle napaa, joten lähdin nuolemaan alempaa.

Kieleni osui jossain vaiheessa karvoitukseesi, jonka kiersin kumminkin. Menin jalkaasi pitkin hieman alemmas, sisäreisiin, suutelin ja nuolin niitä hellästi, tuntien, kuinka isäntä nosti hieman lantiotaan välistä. Tulin takaisin ylemmäs, lantion kohdalle, jolloin raapaisin kielikorulla ihoasi. Korun päässä oli terävä piikki, joka upposi miehen ihoon jättäen siihen ilmeisesti jäljen. En saanut jatkaa tuota kovinkaan kauaa, kun tunsin pannastani otettavan kiinni ja isäntäni sanovan, että halusi vain nuolemista ja suutelua.

Hän siirsi minut alemmas ja tunsin, kuinka hänen elimensä osui huuliini. Tunnustelin huulillani hänen kaluaan varovasti, kunnes paikansin elimen kunnolla ja ajoin kierrellä kielelläni sitä ympäri. Suutelin ja imin elimen vartta, kunnes tunsin päätäni nostettavan pannasta. Tunsin jälleen huulillani elimen pään, joka maistui nyt suolaisemmalta kuin aiemmin. Isäntä työnsi päätäni alemmas, jolloin avasin suuni ja otin elimen kokonaan suuhuni.

Imin ensiksi kevyesti ja pyörittelin kieltäni terskan päässä, kunnes otin yhä enemmän ja enemmän suuhuni. Tunsin, kuinka isäntä toi kätensä pääni päälle ja työnsi päätäni yhä alemmas, yhä nopeammin. Yritin parhaani imeä samaan aikaan, kun tahti kiihtyi, mutta isännän työntäessä elintään yhä syvemmälle kurkkuuni, aloin lopulta kakoa. Isäntä lopetti työntämisen hetkeksi ja antoi minun kakoa, kunnes aloitti uudelleen. Maistoin suolaisen maun suussani, minun imiessä isäntäni elintä.

Lopulta isäntäni veti minut pannasta pois elimensä luota ja käänsi minut kontalleen ja painoi mahalleen sängylle. Hän itse nousi sängyltä ja tuli selkäni päälle makaamaan, työntäen kätensä rintojeni alle ja puristellen niitä kevyesti. Isäntä alkoi liikutella lantiotaan takapuoleni päällä ja tunsin hänen kovettuneen elimensä takapuoltani vasten. Aloin kiihottua yhä enemmän ja nostin takapuoltani ja heilutin sitä hiljalleen miehen lantion liikkeiden tahdissa.

”Nauttiiko minun orjani tästä?”

”Nauttii, isäntä.”

Kuulin isännän hymähtävän hiljaa liikutellen lantiotaan, kunnes tämä lopetti ja nousi pois päältäni. Isäntä käänsi minut ympäri ja levitti jalkoväliäni, kokeillen sormellaan alapäätäni. Olin ehtinyt kostua jo äskeisestä, joten nesteeni sotki isännän sormet. Hän jatkoi silti alapääni tutkimista, kunnes työnsi yhden sormen sisääni. Ynähdin hiljaa, isännän alkaessa tehdä hidasta edestakaisin liikettä. Sykkivä alapääni alkoi olla sitä mieltä, että se halusi jotain muuta, kuin isännän sormea sisäänsä.

Aloin kiemurrella ja nostaa lantiotani, jolloin isäntä lopetti ja veti sormensa pois.

”Haluaako orjani jotain?” hän kysyi sitten.

”Haluaa isäntä,” vastasin hiljaa.

”Onko varma?”

”On varma.”

Isäntä otti siteen silmiltäni ja räpyttelin silmiäni hetken. Isäntä oli laittanut valot jossain vaiheessa päälle ja huone oli nyt valoisa, joka ei ollut kovinkaan positiivinen asia minun kannaltani, kun en nähnyt kunnolla.

Tällä välin isäntä oli asettunut jalkoväliini ja alkoi työntyä hitaasti sisääni. Tunsin hetkellisen kivun alapäässäni, joka loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Isäntäni sykkivä elin työntyi hitaasti sisälleni, pysyen siinä hetken.

Isäntä antoi minun tottua tunteeseen, antaen nauttia siitä, kun elin vain oli sisälläni, kunnes alkoi työntyä hitaasti sisään ja ulos. Tunsin kuinka elin liikkui sisälläni ja nautin tunteesta täysin siemauksin. En ollut koskaan voinut kuvitella, kuinka hyvältä seksi pystyi tuntumaan, ja miten paljon alistaminen pystyi sitä parantamaan. Toivon ja odotin jo ensikertaa, vaikka ensimmäinenkään ei ollut loppunut. Toivoin kovempaa käyttöä ja alistamista. Toivoin kipua.

Isäntäni työnnöt alkoivat nopeutua tämän työntäessä elintään sisälläni. Isäntä otti lantiostani kiinni, työnsi pari kertaa voimakkaasti sisääni, minun tuntiessani elimen menevän ihan pohjaan saakka, kunnes tunsin isännän puristavan lantiotani voimallisemmin, laueten lopulta sisääni.

Tunsin elimen työntävän spermaa sisääni, isännän nauttiessa tunteesta, kunnes hän huokaisi ja katsoi minua hymyillen.

”Olit erittäin hyvä orja,” tämä sanoi sitten vetäen itsensä sisältäni. ”Tämä oli vain tutustumiskerta, enhän halua aiheuttaa sinulle traumoja tästä. Ensi kerta on sitten ankarampi.”

Hän auttoi minut istumaan ja avasi käsirautani. Hieroin ranteitani ja otin kaulapannan pois kaulastani katsoen isäntääni hymyillen.

”Odotan innolla ensikertaa, isäntä.”

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute