Herkku-puhelin
Isolla pärjää
Naisen onni

Kaikkea hullua sitä voi ihmisenlapselle sattua! Kerronpa tässä erään suhteen loppumisen viime kesältä. Olen 24-vuotias miehenalku ja työskentelen pihanrakennushommissa kesäisin, siis rajua ja raskasta työtä. Talvisin teen lumihommia kotiseudullani isäni omistamalla kalustolla. Pääkaupunkiseudulle tulin kesätöihin jo 17-vuotiaana, kun elukat piti allergioiden takia laittaa pois.

Raskas työ on kasvattanut kroppaani niin, että ei ole käynyt ajatustakaan käydä jossakin salihommissa, bodya ja poweria on nimittäin ihan mukavasti, vaikka loppukesästä jo tuntuu voimien osalta käyvän vähiin. Monivuotinen tyttökaverini veti juhannukselta liinat kiinni, kun en voinut lähteä johonkin mamman serkun kaverin kissanristiäisiin, urakka oli saatava tehtyä kuun loppuun mennessä, ja töitä tehtiin yli juhannuksen yötä päivää. Otti ja häipyi, mukava tyttö.

Elokuun alkupuolella pahimmat kiireet oli ohi, ja olin Kauniaisissa jollakin ökyrikkaalla tekemässä keinonurmea, siinä vähän mustuu lisää ruskettuneempikin mies, kun hikoilee ja multa tarttuu ihoon. Perjantai-illan ratoksi vanha VR:n entinen lava-LT sanoi sitten työsopparin irti, ja bussiin. Dösä oli pikkuisen verran täynnä, mutta aina yhdelle hieltä ja juustolle haisevalle löytyy tilaa, etenkin kun kamppeet oli hiukan paskaiset. Takaosassa oli iso liuta mimmejä ja joku ihme somalijengi. Tyttöset, joista osa oli minua vanhemman näköisiä, katseli vähän halveksivasti työmiehen alkua, mutta kun tempasin takin pois ja annoin vähän mallia rinnanympäryksestä, alkoi homma rauhoittua, on nimittäin tuo työ vaikuttanut siihen että voima myös näkyy, ei pelkästään kuulu. Pissikset eivät olleet samaa laumaa näiden mustavalkofotomiesten kanssa, mutta ulkomaanavut yrittivät iskeä mimmejä oikein tosissaan.

Porukkaa tuli koko ajan lisää bussiin, ja jouduin työntymään entistä peremmälle. Tummat etelämaan miehet eivät antaneet senttiäkään tilaa, joten jouduin sitä pyytämään, eli kyynärpäällä palleaan lähintä Ahmedia. Siitähän riemu repesi, koko binladen-suku oli kimpussani, ja mimmit kirkuivat infernaalisesti. Syntynyttä hässäkkää hyväksikäyttäen eräs muuttovaris nätisti takavarikoi erään tytön rahamassin, huomasin kuitenkin sen ja pienellä suostuttelulla muut pojat alkoivat mennä tasaista tahtia bussin etuosaan, kunnes sain tämän jäppisen kiinni. Kuski riehui edessä aivan raivona, muu soomiporukka kannusti minua, sillä kuka näistä kusipäistä täällä oikein tykkäisi. Pieni käsilukko ja kunnon rutistus niin jopas kalpeni tummakin mies ja tippui siihen. Samalla ojensin lompakon tytölle, kiitin seurasta ja tein nopeahkon poistumisliikkeen takaoven suuntaisesti. Ja eikun kävellen kämpille.

Viikkoa myöhemmin menin keskustassa erääseen vaateliikkeeseen, tarkoituksenani ostaa pari paitaa. Ja kappas, sama mimmi olikin myymässä. Kumpikin tunnistimme toisemme, ja suoritin pikaesittelyn, eli ”nitotaasäoottäälmyymäskupitäisnoitpaitojasaara”. Mimmi oli hiukkasen huvittuneen oloinen ja kehotti ottamaan ihan jees, ei siis mitään paniikkia. Nopea rintamatilanteenarvio antoi seuraavat faktatiedot: ikä sopiva, rintavarustus mahtui paidan sisään justiinsa, peräsin aika pyöree, ja mikä hymy? No paidat sain valkattua, ja kassalla mimmi vain kysyy et pitäis saada toi puhelinnumero, että voidaan ilmoittaa kun ne housut tulevat. ”Siis mitkä kledjut, ai niin siis joo”, ja eikun huuli pyöreenä dataa pöytään.

No odottelin illan ja toisenkin mutta teleoperaattori ei minulle päin yhdistellyt muita kuin lisätöitä sinne tänne. LT: kin oli saatu hinattua pois ja nurtsi kuntoon, joten Kauniainen ei enää ollut ohjelmassa. Kun kesken erään työpäivän sitten ”tuntematon numero” ottaa yhdyntää. Vastaten nimelläni eli ”kuka siel ny häirittee?” kuuluu asiallinen esittäytyminen, ja tiedustelu et oliko tähän numeroon tilattu parit stringit, et siis oisko väärä numberi? No tärät sovittiin, ja vein mimmin firman paskasella Hiasella merenrantaan, ken en mikään bilettäjä ole koskaan ehtinyt olla. Se katteli vähä kummissaan alkuunsa et mikä alkuasukas minä olen, mut sitten juttu alkoi luistamaan. Jonku viikon puute alkoi tietenkin ohjaamaan ajatuksenjuoksua, mut stoppi tuli nopeesti. Kateltiin merelle ja pidettiin kädestä, kunnes mimmi alkoi kiittelemään avusta silloin bussissa. Kävi selväksi, et friidu oli siis jonku tosirikkaan porukan ainut tyttö, ja sen huomasin kyllä muutaman päivän sisällä. Ei siis minkäänlaista periksi antamista, kaikki menee just niin kuin hän sanoo. Rakastelu oli pientä huvitusta, piti varoa ettei kampaus mene ym.ym.ym. Kipeää kuulemma teki koko ajan, joten se oli semmosta teeskentelyä et minä olin antavinani ja se oli nauttivinaan. Parin kerran jälkeen otin ohjat kuitenkin itselleni ja annoin palaa niin että pillusta savu nousi. Rupesihan se lyylikin tajuamaan mitä varten ne pissavehkeet laitetaan vastakkain.

Suhteemme oli heti alusta asti siis aika epätoivoinen yritys, kundi joka tienaa kyllä hyvin, mutta millä hinnalla, ja neiti joka tienasi omat rahat, vei minun ja isäpapan rahat ja osan perinnöistäkin vielä. Lompakko keveni vauhdilla. Siihen se loppu. Se soitti viel käymään ja lupas muuttua, no niinpä hellyin ja menin käymään eka kertaa niillä kotona. Parasta päälle ja tukka taakse. No siel linnassa piti soittaa porttisummeria ja muuta vastaavaa, joten isäpappa ja äitikin tuli paikalle. Läskiperse möhömaha isä ei etes kätelly kun näki et farkkukaveri tuli taloon, mamma kuiten anto kylmää huurteista. Oli kuin tyttönsä, mut pari numeroo viel ekstraa. Friidun kans soviteltiin, mut ei siitä tullu mitään ja lähdin läppäseen.

Viikon päästä soittaa mamma sitten ja pyytää et tulla käymään kun tyttö vain itkee. No tuumasta toimeen, mut olipa ehtiny häipyä kun äitinsä oli sanonu olevani tulossa. Niinpä siinä istuttiin mamman kanssa ja juteltiin kohteliaita. Alkoi ahistamaan muuallakin kuin päässä, kun mamman kotelomekko näytti just melko pitkälle sitä kävelyvälinettä. Päälläni mulla oli tiukka valkoinen t-paita, ja hiukka kuluneet caprit. Käsivarret kun oli ruskeat ku sillä somalilla, erotus vaan se et mulla ei kultakettinkejä juur satu olemaan. Elämänsuonet on käsissä sen näköset et ne tulee ihon alta justiinsa pois, hartiat on samaten turhan isot, niin kuin ajatellen sopivia puvuntakkeja. Meillä alko juttu luistaan mamman kans ihan ok, se oli huomattavasti fiksumpi kun tyttönsä. Mutta käärme oli jo paratiisissa! En piitannut tuon taivaallista sen juttuista, keskustelin niin hyvin kuin osasin ja kyllä opettajaäidin poika jotain sattui osaamaan. Mamma otti kohta jotain lientä ja sano et otetaan sen surun takia mitä varmaan koet nyt. Ja minullahan piti oikein vääntää tippa linssiin. Sillä alkoi säälittämään ja se kippas lisää. En kuitenkaan ottanut juur ollenkaan, mut se alkoi pian naureskeleen ja silmä sen kuin kirkastui. Ja minä laitoin pökköä pesään. Kehuin sen kotia ja sisustusmakua, Pariisin muotitalojen tapetteja ym.

Mamma kyseli kaikenlaista ja kohta se alkoi ihmetteleen käsivarsien paksuutta. Ja peli oli selvä, sanoin et ne muuten sattuu olemaan melkein yhtä paksut kuin tuolla kasvavalla jötikällä mun housuissa, et siis se ei kohta mahdu housuihin. Mamma meni hiljaiseksi ja kalpeni ja sanoi hitaasti: ”ulos tästä talosta!” Peli oli tasan, jatkoerä ei näyttänyt tuottavan tulosta , niinpä siirryin suoraan rankkareihin. Pyysin anteeksi, ja aioin poistua, mutta itkua vääntäen pistin homman ja kamalan käytökseni sen flikan syyksi, se oli siis kohdellu minua maaseudulta tullutta viatonta poikaa tosi pahoin. Mamma mietti ja mietti ja alkoi nyyhkyttää ja alkoi purkamaan sydäntä. Tilanne 1 – 0 minulle! Mamma kertoi läskiperse miehestään ja suhteestaan, ei siis tyttö ollut saanut koskaan mitään kunnon kuvaa miten ihmistä kohdellaan, ukko oli suuri sovinisti ja alisti vaimoaan kuulemma tosi pahoin. Tätähän sattuu muuten aika usein varsinkin rikkaitten taholla, kulissit pitää pysyä kuitenkin kunnossa. Tilanne näytti jo jäävän siihen, mutta siirryin tosi varovasti mamman viereen ja aloin silitellä sitä hiuksista. Se repes kerralla, ja itkeä vollotti vasten olkaani.

Vähän kerrallaan se rauhoittui, ja minä pidin näppini kurissa - melkein. Aloin sivellä sen käsiä ja niskaa, ja kohta se oli sulaa vahaa. Silmät kiinni se huohotti ja varoi koskemasta minuun. Hitaasti otin sitä poskista ja käänsin sen punaisena helottavat kasvot itseeni päin. Pyysin tosi nöyrästi anteeksi ja sanoin lähteväni, mutta peli ratkesi siihen. Se toi huulensa lähelle minua ja silmät painui kiinni. Jööti housuissa alkoi pullistella uhkaavasti, ja niinpä suutelin tuota mammaa tosi romanttisesti mielestäni. Ja palkintojen jako alkoi! Se vastasi saman tien ja suorastaan imi kieleni suuhunsa. Samalla se nosti kotelomekkonsa niin että pääsi hajareisin syliini. Imutus kesti koko ajan. Aloin hivellä sen ihanan pulleaa pyllyä satiinisten housujen läpi. Kuminauhan alle ei ollut vaikea päästä, mutta asento oli huono, samoin mekon ahtaus oli esteenä. Asetin rouvan divaanille, vai mikä ihme se olikaan, selälleen ja rullasin maxikoot alas. Se esteli mutta en antanut periksi, ja polvistuin sen eteen. Pehko oli siististi rajattu, valtavan kokoinen klitoris törrötti kuin pienen pojan pippeli häppäreitten välistä ja siihen oli helppo tähdätä. Lirputin klittaa pikkuhiljaa samalla työntäen käsiä mamman rintarauhasille.

Bosat oli kuitenkin sen kokoiset, että käsi ei mahtunut kunnolla tekemään työtään, joten keskitin täysiskun rouvan riemurasialle. Kosteus valui jo melkein norona kun liu´utin kielelläni hellästi koko vaon mitalta nektareita. Rouva pyysi taukoa jota en herrasmiehenä voinut hänelle suoda, vaan työnsin ensin 2, sitten 3 sormea litimärkään pilluun ja samalla imin kuin tikkaria tuota valtavan kokoista herkkunappulaa. Ja siinäpä ei kauan nokka kastunut kun mamma alkoi uikuttamaan ja nytkähtelemään. Vielä oli onneksi sormia jäljellä joten runnoin pillun etuseinää aika rajusti. Mehut lensivät suihkuna pitkin naamaani kun mamma laukesi kirkuen. Samantien aloin heitellä oloasuani vähemmäksi ja jatkoin mamman kimpussa uudella innolla. Kyrpäni vaappui uhkaavasti puolelta toiselle, kun mamma orgasmin jälkilöylyissä maaten antoi minun riisua hänet. Huhheijaa mitkä ihanat rinnat sieltä paljastui, meinasin jo torua mammaa kun käytti sellaisia koonpienentäjädaisareita, mutta eikun rauhasten kimppuun. Se oikein nostamalla nosteli sivuille valuvia rintojaan, ja minä nuolin ja imin ja leivoin ja vaivasin. Samalla se tarrasi sauvaani ja parkaisi! ”Miten voi olla nuorella pojalla tällainen?” Mitä siihen vastataan? Ei siis kerrassaan mitään, painetaan vain pohjaan.

Seipääni on kyllä tosiaan sen kokoinen että se ei ole jättänyt kisoissa koskaan pulaan, oikea jööti, sukuvika sanoi isäni kun olin nuori. Ei nämä neekerinaamojen aisat aina niin oikeita näytä olevan, mutta omani sattui aika kipeästi nuorempana olemaan, kun jäin monesti ilman pelkästään siitä syystä että se ei mahtunut sisään. Junttasin mammaa oikein kunnolla, se odotti suudelmaa ja sen hän sai. Sivelin sen rintoja samalla ja rauhoitin rytmin naimisesta rakasteluun. Se tuntui tehoavan, ja kohta keinuimme kuin meren aalloilla kohti ilta-aurinkoa. Se vapisi ja valitti ja yhtäkkiä se pusersi kyrpäni täysin ansaan enkä voinut liikkua. Kädet räpisivät ja irvistellen se laukesi kuin pitkään panostettu miina. Ja sitten kaasu pohjaan! Se hyllyi edessäni kuin valas, joten nappasin sen syliini ja otin pakaroiden alta kiinni, jalat lukkoon selkäni taakse ja rodeo käyntiin. Mamma vollotti ja sai jatkuvaa orgasmia, ei se tiukka ollut mutta kaliiperi sattuu olemaan semmoinen että se osuu myöskin reunoille, eikä huido ilmaa pillun keskellä. Ja pidättelin ja painoin, jalat tuntuivat kramppaavan ja mamma sai uuden vaihteen päälle, se rynkytti itseään valtavalla vimmalla minua vasten, klitta hankasi karkeita karvojani ja mutteri ui pohjamutia myöten. Ja lopputulos oli sen mukainen: Rouvan kädet irtosivat ja se puoliksi tippui sille sohvalle ja minä pystyi jatkamaan seisaaltaan ja kädet puristivat uhkeita pakaroita kun löin uunin täyteen. Kipinät sinkosivat hormista kun valtava hyökyaalto otti minut mukaansa. Mamman orkku tuli rajumpana kuin aiemmin, ja se ruutasi omat nesteensä pitkälle olkani yli.

Siinä petti lopulta polvet ja vaivuin sen ylle. Yhä sen sisällä aloin liikutella itseäni ja kas kummaa, ase alkoi osoittamaan elonmerkkejä. Rakastelimme aivan rauhassa, rouva sai ihania pikkuorkkuja vähän väliä, mutta sitten se tempaisi kun itselläni alkoi tulla, se työnsi sormensa pitkälle peräsilmääni ja en muuten ole rajummin lauennut koskaan.

No ei tullut enää tyttären kanssa mitään, mutta mammaa olen käynyt auttelemassa ”pihahommissa” näin talvisaikaankin. Isä meinaa ottaa pulttia kun ravaan Hesassa vähän väliä. Mamma ei tajua tietokoneiden päälle yhtään mitään, ja tyttö on niin ”siisti” että ei varmasti käy näillä sivuilla joten tässäpä tämän uskaltaa julkaista. Mamma alkaa osoittamaan väsymisen merkkejä, joten hoitoja vois pian alkaa käydä antamassa pian muillekkin kunnon hoitoa tarvitseville rouville. Tiukkatavaraiset vaan hakeutukoon muualle, siitä ei sattumoisin tule mitään heidän kanssa. Palautteen kautta saatan ottaa yhteyttä tai olla ottamatta. Terkkuja mammalle!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute