Herkku-puhelin
Vaimo villiintyi
Harri

Vaimoni oli mennyt työkavereiden kanssa siiderille töiden jälkeen. Minä olin kutsunut parhaan kaverini Jukan meille saunomaan. Saunan jälkeen joimme olutta olohuoneessa pelkät pyyhkeet ympärillä ja katselimme televisiota. Kello on noin kahdeksan, kun vaimoni Sari saapui kotiin. Äänestä kuuli heti, että hän on aika humalassa. Hän jätti takkinsa eteisen naulakkoon ja tuli viereeni sohvalle istumaan. Jukka istui nojatuolissa. Sarilla oli saappaat joissa on piikkikorot, mustat stay-upit, hame ja napitettava paita. Hetken Sari ja Jukka vaihtoivat kuulumisia ja puhuivat Jukan tuoreesta erosta. Yht’äkkiä Sari nosti toisen jalkansa kaverini syliin ja pyysi tätä auttamaan häneltä kengät pois jalasta. Jukka teki työtä käskettyä ja riisui vaimoni saappaistaan. Vapauduttuaan saappaistaan vaimoni alkoi painella varpaillaan Jukan pyyhettä nivusten kohdalta. ”Tuntuu aika selvästi mitä hyvää sinulla on täällä piilossa”. Arvasin kyllä ettei se tähän jää ja samassa vaimoni kysyi Jukalta: ”Haluatko riisua minulta paidankin?” Jukka katsoi meitä molempia hämillään, eikä saanut sanotuksi mitään, ennen kuin Sari sanoi: ”Harria se ei haittaa yhtään. Se vaan tykkää siitä” ja kikatteli päälle.

Sari nousi ylös ja siirtyi Jukan eteen kumartui häntä kohti nojaten tuolin käsinojiin. ”Siitä vaan…ihan rohkeasti…”. Jukka avasi rakkaani paidan nappeja vapisevin sormin. Sari alkoi hyväillä kaverini rintaa sormillaan, antoi pitkien punaisiksi lakattujen kynsien seikkailla vieraan miehen rinnalla ja vatsalla - hitaasti kohti pyyhettä. Sari vei sormensa pyyhkeen päälle ja alkoi kosketella selvästi erottuvaa kohoumaa. Jukkaa hermostutti ja hän katosi minuun kysyäkseen onko tämä ok? Vastasin hänelle että ihan ok ja anna mennä vaan.

Vaimoni riisui paitansa kokonaan ja antoi sen valua lattialle. Valkoiset rintaliivit jäivät enää peittämään hänen pystyjä rintojaan. Sari laskeutui vieraamme eteen polvilleen ja tarttui molemmin käsin pyyhkeeseen, avasi sen ja tarttui Jukan jäykistelevään halkoon. Muutama runkkaava liike ja sitten hän painoi päänsä kokoajan kovenevan kyrvän päälle ja haukkasi sen suuhunsa. Minulla seisoi jo ihan kivenä kun katselin rakkaani puuhia. Jukka nojasi taaksepäin tuolissa ja rentoutui vaimoni hitaassa ja hellässä käsittelyssä. ”Tuntuu mielettömän hyvälle”, hän sai vaivoin sanottua. Muutama minuutti suihinottoa ja viimein vaimoni nosti päänsä ylös, katsoi Jukkaa silmiin ja sanoi edelleen runkaten vieraamme suonikasta kalua: ”Nyt on mun vuoro saada hyvää”.

Sari nousi ylös ja riisui nopeasti hameensa, rintsikat ja pikkarit. Vain Stay-upit jäivät päälle. Sari asettui viereeni sohvalle, toinen jalka Jukan tuolin käsinojalle ja toinen pöydälle. Reidet levälleen, näyttäen miehelle paljaaksi ajellun häpynsä. Jukka ei kehotuksia kaivannut vaan nousi tuolista ja painoi suunsa vaimoni turvonnutta vittua vasten. ”HMMmmmpph”, rakkaani huokui ja kiemurteli vieraamme käsittelyssä. Sari painoi miehen päätä molemmin käsin itseään vasten pysymättä hetkeäkään paikoillaan.

”Nyt, nyt, nyt mun on saatava sisääni jotain”, rakkaani vaikeroi. Jukka nousi ja vei paksun ja suonikkaan kyrpänsä kultani pillun huulille. Sari tarttui melaan vaativin ottein ja ohjasi sen sisäänsä. Nautinnollinen parahdus purkautui hänen huuliltaan, kun terska painui sisään. Hitaasti Jukka painoi kaluaan vaimooni. Reidet suorina sivuilla kultani vaati saada lisää parrua itseensä, ”Anna sitä, paina pohjaan vaan”, ”Ihana iso mulkku sulla”, ”Nussi, nussi!”. Tätä ei kestänyt kovinkaan kauaa kun huomasin että rakkaani on saamassa jo orgasmia. Hengitys muuttui katkonaiseksi ja vartalo jännittyi kaarelle. Jukka painoi kalunsa juurta myöten vaimooni ja antoi Sarin laueta.

Kun Sari oli hieman toipunut orgasmistaan, hän sanoi: ” Ihana orgasmi, mutta sä et vielä saanut. Kyllä mä sut vielä laukaisen. Saat naida mua takaa päin”. Sari asettui kontalleen nojaamaan sohvan selkänojaan ja nosti peppunsa pystyyn vieraamme käyttöön. Jukka työnsi kamalan kokoisen toteeminsa uudelleen vaimooni ja alkoi tehdä pitkiä syviä työntöjä. Sari ei pysynyt hetkeäkään hiljaa, vaan vaikeroi nautinnosta koko ajan, kehuen tyydyttäjänsä varustusta: ”Aaaah… Se täyttää mut kokonaan”, ”Kukaan ei ole tuntunut näin hyvälle”, ”Jumalainen kulli sinulla Jukka”. Minun oli pakko runkata tätä katsellessa ja kuunnellessa. Oma rakas vaimo puhuu tuollaisia. Apua! Muutama minuutti ja vaimoni orgasmi alkoi taas lähestyä. ”Mä tuun taas kohta, tule säkin, Oiiih, tullaan yhdessä!!”. Viimein Sari huusi jo suoraa huutoa nautintoaan ja laukesi taas ennen Jukkaa.

Hikisenä ja huohottaen hän kääntyi ympäri ja komensi Jukan lattialle. Asettui itse Jukan päälle toisen polvensa varaan ja tarttui kyrpään kädellään ohjatakseen sen sisäänsä. Huomasin ettei vaimoni sormet yltä tämän parrun ympäri kokonaan, vaan sormien väliin jää hyvinkin sentti väliä. Ei ihme että hän on vaikeroinut niin paljon nautinnosta. Hitaasti Sari alkoi laskeutua alaspäin. Sentti sentiltä parru upposi häneen ja viimein se hävisi kokonaan näkyvistä. varmasti yli 20 senttiä vierasta kyrpää levitti vaimoni pyhintä paikkaa. Posket punaisina kultani aloitti ratsastuksen. Pitkiä syviä vetoja, siten että kalu jää sisään vain sentin verran ja taas pohjaan. Pieni peppu heilui villisti kun Sari keihästi itseään tällä lemmen toteemilla. ”Eeeeeiiihh… Mä tulen taas!!”, hän parahteli. Jukan kädet kourivat ihanan vaimoni persettä ja rintoja minkä kerkesivät. Hän tosiaan käytti vaimoani, mutta ei se tuntunut kultaani häiritsevän – eikä ihme kyllä minuakaan. Oli tosi kiimaista katsella kun vaimo kerrankin saa isoa kyrpää. Heidän tahtinsa alkoi välillä seota ja tiesin kyllä mistä se johtuu - tällä kertaa he aikoivat saavuttaa huipun yhtä aikaa.

Jukka murahteli nautintoaan ja vaimoni vaikersi lähestyvää orgasmiaan suu auki ja selkä kaarella: ”Tule, tule.. Anna tulla.. Roiski spermasi minuun!!”. ”Aaaahh!! Se on niin valtavan iso! Ja se kasvaa koko ajan! Mulla repee paikat! AAAaaahhhh!”. En tiennyt että siveä ja pidättyväinen vaimoni osaa puhua tuollaisia. Nyt en voinut enää koskea itseeni yhtään etten laukea. Tuijotin vain kuinka paras kaverini ja rakas vaimoni rakastelevat hullun kiihkon vallassa. Tiesin kyllä kuinka vaimoni vittu supistelee voimakkaasti kun hän laukeaa, ja voin kuvitella miten hyvää tuollainen valtavan kokoinen parru hänelle tekee kun se alkaa sykkiä ja syöksee spermat syvälle pieneen kaluuni tottuneeseen pilluun. Muutaman kerran Sari oikein junttasi itseään Jukkaa vasten ja silloin se tapahtui. Jukka alkoi roiskia liemiään syvälle kultani sisuksiin. Vielä pari kertaa peppu ylös ja alas ja sitten liikkeet rauhoittuivat ja he käpertyivät suutelemaan toisiaan, Jukan kyrpä vielä syvällä vaimossani. Tuijotin vain hölmistyneenä kuinka paksu kulli venytti vaimoni pillun huulia. Hetki helliä suudelmia ja onnellista naureskelua – hikiset, tyydytetyt vartalot kietoutuivat toisiin olohuoneen lattialla.

Halusin itsekin laueta ja kysyin arasti Sarilta jaksaako hän hoidella vielä minutkin.. Sari myöntyi ja kääntyi lattialle selälleen. Työnsin Jukkaa puolta pienemmän kaluni häneen ja laukesin kahdella tai kolmella työnnöllä. Oli tosi nöyryytetty olo, mutta silti tyytyväinen. :)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute