Herkku-puhelin
Opettajan kanssa
Mies_19v

Olin aina haaveillut äidinkielen opettajastani. Hänen nimensä oli Tuija. Hän oli 28-vuotias 168-senttinen ja 60-kiloinen ihana brunette. Minä, 19-vuotias lukiolainen olin todella ihastunut häneen. Hänen kirjoittaessa taululle, katsoin tuota hänen ihanaa pyöreää peppuaan. Hänen istuessa pöytänsä edessä, ihailin noita hänen ihania rintojaan ja pitkiä tummia hiuksiaan. Aina kun olin hänen tunnillaan kullini kovettui housuissani.

Kerran tuo ihana opettaja sanoi, että minun pitäisi jäädä luokkaan tunnin jälkeen. Ihmettelin, mistä oli kyse. Tunti vierähti nopeasti ja minä jäin luokkaan muiden jo lähdettyä.

"No niin. Otahan Aleksi tuoli ja istu tuohon viereeni."

Minä istahdin siihen opettajan viereen. Samassa Tuija hyppäsi syliini ja suuteli minua suulle.

"Olen huomannut miten sä oot katsonu mua. Etkö sä haluakin mua?"

"öhh..kyllä..kai" änkytin hämmentyneesti.

Samassa Tuija otti paitansa pois. Hänellä ei ollut rintsikoita. Ensimmäistä kertaa näin nuo täyteläiset rinnat. Tuija toi rintansa aivan suuni eteen ja minä aloin hyväillä niitä. Pyörittelin rintoja käsissäni ja välillä nuolin hänen ihania nännejään. Kohta Tuija veti rintansa pois edestäni ja otti paitani pois. Hän suuteli minua ja siirtyi sitten polvilleen eteeni. Hän otti housuni pois ja täydessä seisokissa oleva kullini oli hänen edessään. Tuija otti hellästi kullistani kiinni ja veteli sitä edestakas. Vähän aikaa tätä tehtyään, hän alkoi nuolemaan pallejani ja kullini vartta. Tätä tehdessään hän katsoi samalla minua silmiin. Se tuntui todella hyvältä. Vähitellen Tuija siirtyi terskalleni. Hän pyöritti kieltänsä terskallani ja lopulta hän ahmaisi koko kullin suuhunsa. Kullini liukui ihanasti hänen suussaan ja minä aloin jo pelkäämään, että minulta tulee liian aikaisin.

Tuija kuitenkin lopetti imemisen. Hän riisui vaatteensa ja meni selälleen pöydälle. Sitten hän levitti jalkojaan ja minä näin tuon tummakarvaisen lemmenpesän ensimmäistä kertaa. Minä kosketin hänen ihanaa pilluaan varovasti. Sormeiltuani sitä vähän aikaa siirsin huuleni tuolle ihanalle kummulle ja aloitin nuolemisen. Tuija silitti hiuksiani samalla kun nuolin häntä. Sain ensimmäistä kertaa maistaa tuota ihanaa naisellista makua.

"Eikö olisi jo aika, että aloittaisit sen panemisen?"

Minua ei tarvinnut kahta kertaa käskeä, vaan aloitin sovittelemaan kulliani Tuijan pillulle. Hieroin kullillani hänen pillun huuliaan ja lopulta aloin työntämään sitä hiljalleen sisään. Työsin sen kokonaan sisään ja aloin liikuttamaan sitä edestakas. En olisi ikinä uskonut, että Tuija voisi tuntua näin hyvältä. Tuija alkoi vähitellen äänehtelemään kiimaisesti kun kovensin tahtiani. Hänen rintansa heiluivat ihanasti panemisen tahdissa. Kohta Tuija alkoi äänehtelemään vielä kovempaa ja tunsin, kuinka lastini lähti liikkeelle. Tuija sai orgasmin ja samalla minä heitin lastini hänen sisään. Katsoimme toisiamme silmiin.

"Olet niin kaunis" minä sanoin.

Tuija vain hymyili.



Ois kiva saada palautetta ensimmäisestä tarinastani.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute