Herkku-puhelin
Enon vaimo
minä

Vuosi sitten eno kutsui minut juhannuksena mökilleen. Olin armeijassa, juuri pääsemässä RUK:sta. Hän oli myös reservin upseeri ja halusi kuulla mitä nykyään RUK:ssa tehtiin. Olin poikamies, eikä ollut tyttöystävääkään, joten suostuin ja juhannusaattona ajoin 270 km matkan Puumalaan heidän mökilleen.

Enon vaimo tuli vastaan venerantaan, sanoi enon olevan saunanlämmityspuuhissa. Sain veneliivit kaulaan ja tavarani veneeseen, kummitätini sanoi minun olevan taivaanlahja juhannukseksi, eno oli aika tenunenä ja kuulema pikkuhutikassa nytkin.

Saakeli, ajattelin, pitikö minulle sattua, olisin voinut viettää jussin muutenkin, kun kuuntelemalla humalaisen törinöitä. Enoni vaimo katsoi minuun surullisen näköisillä, isoilla silmillään ja tokaisin, että onneksi hän on selvä ja mehän ei anneta enon pilata jussia.

Päästiin mökkirantaan ja eno oli vastassa laiturilla. Hän toivotti minut tervetulleeksi (haisi niin saakelin viinalle), oli selvästi päissään jo iltapäivällä. Päästiin ylämökille ja heti eno oli työntämässä viinalasia minullekin. otin sen kohteliaasti vastaa, en pahemmin ole ryyppyveikko, mutta ajattelin enon ottavan nokkiinsa, jos en ota. eno veti kerralla lasin tyhjäksi, huomasin, että enolle maistuu nyt. En seurannut esimerkkiä ja ennen kuin lasini oli tyhjä, eno kerkesi ottaa ainakin 3 lasillista sillä aikaa. Juteltiin siinä minun upseerikoulustani ja vähän muustakin ja pikkuhiljaa huomasin enon alkavan sammaltaa. Se ei enon janoa lopettanut, päinvastoin. Hän kaateli juomaa minulle, vaimolleen, joka esteli, sekä itselleen varsinkin runsaasti. Olihan juhannus, hän totesi ja kohotti maljan jussille nousemalla seisomaan.

No upseerina nousin ja kumottiin malja kaikin kilistyksin. Kummitätini totesi saunan syttyvän varmaan tuleen kohta ja totesi lähtevänsä saunaan. Me jäimme enon kanssa mökkiin ja sama meno jatkui, eno veti viinaa kun sieni. Enon vaimo tuli viimein saunasta ja sanoi olevan meidän vuoro. Mentiin saunaan, eno horjahteli jo kävellessään ja kieli ei oikein enää taipunut suussa. Ajattelin, että joudun lapsenlikaksi aikamiehelle. Vitutti niin saatanasti. Saunamökissä eno kaivoi esiin viskipullon ja tarjosi paukkua. Iski piru mieleen ja sanoin, että otetaan kunnolla,kun naiset on pois vahtimasta. Eno nauroi röhisti ja kun olin ottavinani pitkän ryypyn pullosta, eno veti kunnon siansuullisen ja totesi, että saunaan. saunassa pikkuhiljaa alkoi sitten se viinamäärä käydä enon päähän. Kerran uimassa käytyään hän alkoi saunanlauteella nyökkyä ja totesin olevan paras lähteä pois. Eno oli jo sammumispisteessä siinä klo 18.30 aikoihin ja vedin ja raahasin hänet saunan pukuhuoneen sohvalle. Siihen hän sitten rojahti, ja kohta alkoi kuorsaus käydä. Saunoin itse vielä hetken ja kun menin pyyhe vyötäisillä ylämökille, kummitäti ilmestyi saunan takaa ja kysyi, miten meillä meni. Totesin enon nukkuvan, oli sammunut, eikä varmaankaan ennen aamua herää. Täti sanoi sen nykyään olevan enemmän sääntö, kun poikkeus ja sanoi olevansa väsynyt. Jussilta hän oli odottanut paljon, olinhan tullut heidän luokseen ja hän luuli enoni edes silloin pystyvän olemaan selvä.

Minä sanoin, ettei se hänen vikansa ole ja eihän juhannus ole edes alkanut vielä, ei surra, keksitään jotain kivaa kaksistaan. Hän kysyi, joisinko kahvia. Sanoin kahvihammasta pakottavankin ja hän lähti kahvinkeittoon. Pian joimme kahvia ja söimme kummitätini tekemiä leivonnaisia. Hän kysyi joisinko hänen seurakseen lasin viiniä. Mielelläni, vastasin. Pikkuhiljaa pullo tyhjeni ja kun ilma oli helteinen, sanoin meneväni uimaan. Menin laiturille ja riisuin alasti ja hyppäsin veteen. Polskin aikani ja kun katsoin laiturille, näin enoni vaimon istuvan vaatemyttyni vieressä. Uin laiturille ja tokaisin aikovani nousta vedestä ja hän oli omalla vastuulla siinä. Hän hihitteli ja tokaisi katselleensa minua jo silloin kun olin aiemmin uimassa, minulla oli kuulema aikamoinen riipus jalkojen välissä, ei sitä kuulema tarvinnut hävetä, eikä pitää piilossa, varsinkaan kun hän oli sen jo nähnyt. Nousin vedestä ja sanoin kylmän veden kutistaneen sen, joten ei kannata hurrata. Enon vaimo alkoi riisua ja hyppäsi veteen ja ui aikansa, nousi vedestä alasti ja tuli viereeni. olin kietoutunut pyyhkeeseen ja hän istui ihan viereeni, vartalomme koskettivat. Hän katsoi minua silmiin, huulemme lähenivät ja pian huulemme kohtasivat. Suutelimme, kiedoin käteni hänen ympärilleen, kaluni alkoi nousta.

Hän siveli rintaani ja käsi alkoi valua lantiolleni ja avasi pyyhkeen ja otti kivikovan kaluni käteensä. Minä sivelin hänen rintojaan ja äkkiä hän sanoi, mennään pois näkyvistä, mökkiin. Nousimme, hän otti kaluni kätensä ja siitä kiinni pitäen talutti minut mökkiin ja sänkyyn. Aloin hieroa hänen pilluaan sormella ja hän avasi reitensä ja huokaili kiimassa. sitten nousin hänen päälleen ja sovitin kaluani pillulle. Aloin työntää sisään, hän oli ihan märkä ja kaluni solahti helposti sisään. Aloin hiljaa naida , hän oli silmät kiinni ja huohotti allani. Tahtimme kiihtyi, ja hän nosti jalat ympärilleni ja kietoi jalkansa ympärilleni ja veti minut kiinni itseensä. Nain lujaa ja aloin olla laukeamispisteessä, kun hän alkoi äännellä lujaa ja ähki ja tarrasi minuun, käänsi päänsä ja kiljaisi nautinnosta. olin ihan valmis ja painoin kaluni pohjaan, laukesin ja ruiskutin spermani kummitätini pilluun. Kaluni nytkähteli kauan hänen sisässään ja viimein kun olimme rauhoittunet suutelin häntä ja sanoin tämän juhannuksen olevan aina mielessäni. Vedin kaluni pois hänestä ja hain talouspaperia

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute