Herkku-puhelin
Eräänä aamuna
Kyllikki

Mä ensin kuljin pitkin kämppää nakkena ja kiusasin itseäni, etten mennyt suoraan sänkyy. Kävin suihkuttamassa pimperon käsisuihkulla, kiusasin sitä. Sitten etsin niitä mahdollisia apuvälineitä ja keksin hyvän. Sitten piti etsiä vaseliini, joka oli tietenkin kateissa. Laitoin kaiken valmiiksi ja edelleen kiersin kämppää ympäri. laitoin telkkarin seuraksii, ilman ääntä etsin hyvän asennon ja katsoin että nään tavarani peilistä. laitoin pienen tyynyn pepun alle ja isomman pään alle ihailin peilistä torttuani, joka mielestäni oli aika herkullisen näköinen, vähän turvonnut laitoin käden pimperon päälle ja rupesin hyväilemään sitä päältä päin. Toinen käsi oli hiplaamassa nänniä. Tässä vaiheessa olin jo aika valmista tavaraa, kun olin jo tunnin sitä ennen kiusannut itseäni. En kuitenkaan antanut vielä himoille valtaa vaan hidastin ja koko aika katselin peilistä, melkein näki kuinka pimpero turposi isommaksi ja isommaksi tätä jatkoin jonkun aikaa ja ajattelin että kohta voisi rasvata sähkiksen ja kokeilla miltä se tuntuu. (Tosin olen joskus ennenkin sitä kokeillut) rasvasin sähkiksen pään ja vähän vartta.

En rasvannut sitä kokonaan, koska luistoa oli myös omasta takaa. laitoin sen hyvin hitaasti pimperoon. annoin sen jonkun aikaa vaan olla siellä, en liikutellut ollenkaan. Hiplasin nännejä samalla. Sitten laitoin vaseliinia sormeen ja laitoin yhden sormen peppuun ja rupesin hitaasti ja pitkin vedoin liikuttamaan sitä. Katsoin peilistä koko aika ja kun sitä liikuttaa tietyssä kulmassa se osuu mahdollisimman hyvään kohtaa. Mmmmm sähkis seisoi mun pimpissä sitä tein aikani ja taas rupesi tuntumaan että pitäisi hidastaa ja pitkittää ihanaa nautintoa kyllä välillä kun heiluttelin niin sillon piti pitää siitä kiinni, mutta muuten se sai vapaasti jököttää siinä. Sekin riittää kun asettelee sen oikeaan kohtaan siis hidastin taas vauhtia vähän annoin sähkiksen tököttää siinä yksin ja mä hieroin pimperoa päältä päin. Se tuntuu erittäin mukavlta, kun sisällä on jotain täytettä.

Sit kun oli tosi tukalat paikat mä ajattelin vielä hiukan kiusata itseäni ja otin sähkiksen pois pimperosta, annoin sormen olla pepussa ja näpräsin nänniä. Makasin selälläni jalat koukussa ja jalkapohjat seinässä. Nooh, kun olin vähän rauhottunut, laitoin sähkiksen takasin ja otin sormen pois pepusta ja käden tisuilta. Toisella kädellä ohjasin sähkistä ja toisella pimperon päältä pitkin nautinnollisin vedoin sitten rupesi tuntumaan et ei pysty enää pidättelemään niin mä jatkoin sähkiksellä ja kädellä, kiihdyttäen tahtia ei tarvinnut kauaa odotella kun aivan ihana olotila iski, peppu nousi orkun voimasta ja pimpero nautti niin, et meinas heittää sähkiksen ulos. Viimeisessä vaiheessa liikutin sähkistä itse sen jälkeen mä makasin aika kauan taju kankaalla.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute