Herkku-puhelin
Himin konsertti-ilta (n+n)
kirsikka-82

Ilma on kamala, tuulee ja vettä sataa, hiukseni valuu vettä kauluksesta sisään, itkettää, laitoin juuri ne kauniisti, valmistauduin iltaan, ja nyt, meikit piloilla ja hiukset lättänä.

Saavun perille ja soitan kelloa, Mari tulee avaamaan oven.

Hän sipisee minulle, ettei voidakaan vielä lähteä, koska hänen serkkunsa on tullut kylään, olen pettynyt. Mari huomaa sen ja huomaa myös läshtäneen ulkomuotoni. Hän lupaa minulle kuivat vaatteet ja lainaa meikkejään, ihanaa, pääsen lämpimään suihkuun. Vaadin häneltä että soittaa taksin, sitten kun pääsemme serkulta livahtamaan. Minun on pakko päästä näkemään kun HIM soittaa Tavastialla. Marikin oli saanut sairaalasta vapaaillan, nyt bailataan kunnolla.

Keittiössä tämä tiukkis serkku istuu, Hän oli noin 40vuotias punatukkainen nainen, ihan kivan näkönen, mutta Marin kertomusten mukaan todella vanhanaikainen ja tiukka täti, siksi varonkin puhumasta mitä sattuu.

Hän sanoo heti että ' mikä ihmeen tarve on lähteä kotoa tuollaisella ilmalla, tulet vielä sairaaksi, ota nyt tuo märkä paita päältäsi'.

Niin, otappa tosiaan, eihän minulla ollu alla mitään, sanoin, että en voi ja Mari lupasi kuivat vaatteet. Hän oli vihainen 'riisu heti, olen kai minä pieniä tissiä ennenkin nähnyt'

Pelästyin ja loukkaannuin, otin paidan pois, nännini olivat kivikovat kylmyydestä ja jännityksestä, koitin peittää niitä, mutta oma kosketukseni tekikin hyvää.

Sanoin että käyn pikaisesti pesulla jotta lämpiän ja vaihdan sitte kuivaa ylle.

Mari antoi pyyhkeen ja he jäivät juomaan teetä.

Suihku lämmittikin ihanasti, hiuksen vaan harmitti edelleen, yhtäkkiä ovi aukeaa, Mari tuli huikkaahan, että joutuu lähtemään päivystyspolille, oli tullut isoruuhka, suuri onnettomuus. Voihan #&%�$!*, taasko mä joudun yksin juhlimaan. Sanon että ei se mitään, ja tee työsi hyvin.

Lopetan suihkun ja kuivaan itseni, laitan pikaisesti meikit ja annan tukan kuivua pyyhkeen sisässä. Ajattelen että livahdan nopeasti pois, salaa Marin serkulta.

Livahdan Marin huoneeseen ja etsin vaatekomerosta vaatteet, yhtäkkiä ovi aukeaa, serkku astuu sisään, voi ei, yritän taas peitellä itseäni, seison alastomana hänen edessään.

Pyydän saisinko pukea rauhassa, hän vastaa että ET! ja pyytää tulemaan luokseen, epäröin, mutta kävelen hänen luo, hän avaa hiuksensa ja riisuun villatakin, pudottaa rintaliivinsä ja sanoo 'puristele rintojani', MITÄ?? apua, mitä ihmettä, otan käteni rinnoiltani ja alan puristella varovasti hänen rintojaan, ne tuntuvat hyviltä, uskomattoman pehmeiltä ja kiinteiltä, huomaan että pidän siitä, otan nänneistä kiinni, pyöritän niitä sormieni välissä, hän voihkaisee ja sanoo lopeta heti. Taas pelästyn ja päästän irti. Hän tarttuu rajusti rinnoistani, kovaa ottaa nännit puristukseen ja toteaa ettei nämä nyt niin pienet olekaan.

Hän alkaa imeä nänniä, tuntuu hyvältä, huomaan kuinka kostun, yllätyn itsekin.

Hän kääntää minut ja pyytä pyllistämään, tunnen kädet pakaroillani, otan tukea tuolista ja levitän hänelle jalkojani. Hän suutelee pakaroitani ja levittää niitä, hän huomaa kiiman mitä pimppini on tuottanut. Hän ottaa nestettä sormeensa ja hieroo sillä varovasti klittaani, oih, voihkaisen, tuntuu ihanalle, hän jatkaa ja alan voihkia, hän pyytää että menen sängylle ja pyllistän uudelleen, kuten hän pyytää, levitän jalkojani, hänellä on mahtavat näköalat. Tunnen kuuman kielen pimpilläni, hän aloittaa pitkät kuumat vedot, tärisen hänen käsittelyssä. Hän kysyy pidänkö, vastaan nauttivani ja tahdon lisää. Hän jatkaa. Pelkään että laukean ja pyydän lopettamaan, mutta sitä hän ei suinkaan tee vaan kiihdyttää tahtiaan ja minä tule, saan ihanan orgasmin hänen naamalleen ja hän jatkaa, pelkään että taju lähtee, nyin ja tärisen, kunnes hän nousee pois, kiitos, saan sanottua.

Hän nauraa, hyss, pysy siinä. Ei enää, ajattelen, tunnen käden pimpilläni, hän hieroo nesteitäni pitkin pimppiä ja työntää äkkiä kaksi sormea sisääni, hän aloittaa rajut työnnöt, tunnen kuinka hän laittaa sormen lisää ja jatkaa, tekee liian hyvää, en pysty enää ajattelemaan, olen vain ja nautin. Hän alkaa suudella samalla pakaroitani, se tuntuu kivalle, en olekaan sitä aikaisemmin kokenut, pian hän siirtyy pyllylleni ja alkaa nuolla reikääni, luoja mikä tunne, tuntuu että taas laukean, hän työntää äkkiä neljännen sormen sisääni ja nusssii minua rajusti sormillaan samalla nuollen peppureikääni. Olen elämäni käsittelyssä, unohtanut Himin keikan ja sateen tuoman pettymyksen, nautin vain taivaasta, jonka koen Marin sängyllä. Lopulta hän lopettaa, juuri kun olin saamassa toisen orgasmin. Meinaan lysähtää alas, mutta hän läpsäseekin minua kovaa pepulle ja sanoo, että pyllistäppäs vain tyttö lisää. Se sattuu, pakaraa jomottaa, mutta hän läiskäseen uudestaan, nostan peppuni äkkiä takasin ylös, ja pyydän ettei hän lyö. En lyö, hän lupaa, mutta ole paikallasi. Tunnen kuinka hän ottaa kiimaa pimpistäni ja hieroo sitä peppureiälleni, pian hän painaa sinne sormenpäänsä, oih, apua, hän aikaa runkata minua peppuun, olen pelosta hiljaa ja kiltisti. Hän painaa etusormen sisääni ja liikuttaa varovasti edes takas, pian hän

alkaa työntää toisenkin käden etusormea sisääni, se ei enää satu, tuntuu hyvällä, peppuni on niin kostea ja liukas, kuuluu ihana litinä, hän venyttää reikää sormillaan ja runkkaaa minua nopeasti peppuun, hän ottaa toisen käden pois ja alkaa hieroa klitoristani, pyöritän peppua ja kitisen nautinnosta, hän työntää peppuuni kaksi sormea lisää, nautin olostani täysillä. Toisella kädellään hän alkaa nussimaan minua pimppiin, kolme sormea kummassakin reiässä hän runkkaa minua, kunnes laukean, kaksi kertaa ennen kuin hän lopettaa.

Hän sanoo, olet kiltti tyttö, nyt saat lähteä kotiisi, älä vain kerro Marille suuntauksestani. Lupaan olla hiljaa, makaa vain paikallani ja toivon että vesisade ulkona olisi jo loppunut.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute