Herkku-puhelin
Hämärä huone 1
Mina

Katselen vuoteella sidottuna makaavaa tyttöä. Vaikka hänen silmänsä on peitetty ilmastointiteipillä, vähäinen oven avaamisesta syntynyt ääni ja ilmavirran heilahdus ovat havahduttaneet hänet ja hän nostaa päätään katsoen pimennetyillä silmillään turhaan ovea kohti. Teipatusta suusta kuuluu epämääräistä ääntä -anelua, kysymyksiä, vastalauseita?

Suljen oven perässäni ja kävelen vuoteen vierelle. Huoneessa on lämmin, katossa olevan tuulettimen hurina saa aikaan hypnoottisen, laitosmaisen tunnelman. Istahdan sängyn reunalle sanomatta mitään. Tyttö jäykistyy, ääntelee suukapulansa lävitse ja vetäytyy niin lähelle vuoteen toista reunaa kuin tila antaa myöten. Selän taakse tarranauhasta tehdyillä lenkeillä sidotut kädet ja yhteen köytetyt jalat saavat hänen vaivalloisen ryömimisensä näyttämään hellyttävältä, saimaannorpan etenemiseltä.

Ojennan käteni ja silitän tytön hiuksia. Liu'utan käteni hänen kaulalleen ja hipaisen kämmenselällä poskea. Kumarrun hänen lähelleen, otan hänen päänsä kämmenieni väliin ja suutelen hellästi otsaa.

Tyttö kampeaa itseään kauemmaksi ja yrittää eleillään ja ääntelemällä osoittaa ettei läheisemmän tuttavuuden tekeminen ole hänelle mieleen. Painan hänet hellävaraisesti selälleen ja varoen painamasta sidottuja käsiä siirryn istumaan hajareisin hänen päälleen. Tyttö kiemurtelee ja vastustelee sillä pelin henki alkaa tässä vaiheessa selvitä hänelle. Asento on kuitenkin mahdoton ja olen häntä paljon voimakkaampi joten hän väsyy pian. Avaan hitaasti tytön vetoketjullisen hupparitakin ja siirrän takin etukappaleet sivuun. Alla on valkoinen ohut T-paita ja yksinkertaiset valkoiset mikrokangasta olevat rintaliivit. Katselen tyttöä hetken ja alan sitten hellästi silitellä paidan vielä peittämiä tisuja. Varovainen kosketukseni raivostuttaa tytön ja saa hänet kiemurtelemaan ja rimpuilemaan allani. Nostan T-paidan ja rintaliivit ylös ja paljastan tytön tisukat. Hellin silkkistä ihoa ja nipistelen vaaleanpunaisia, ärsytyksestä kokoonkurtistuvia pieniä nipukoita sormillani. Tartun tyttöä hiuksista, painan hänen päänsä sängyn pintaa vasten ja kumarrun suutelemaan ja nuolemaan rintoja. Vietän pitkän tovin tässä miellyttävässä puuhassa. Tyttö makaa lopussa hiljaa huohottaen, kosketuksistani turvonnet rinnat osoittavat kohti taivasta kohoilevan rintakehän kruununa.

Irrotan tytön yhteen sidotut jalat toisistaan ja kiinnitän toisen sängynjalkaan tiukalla kangaslenkillä. Tyttö vastustelee, mutta iso kokoni ja fyysinen voimani on hänen määräysvaltansa ulottumattomissa. Siirtyessäni toiselle puolelle sänkyä ja vetäessäni hänen jalkansa erilleen toisenkin sängynjalkaan kiinnittämistä varten huomaan hänen tahdonlujuutensa alkavan murtua ja hänen itkevän. Istahdan sängylle hänen viereensä ja silittelen hänen hiuksiaan kunnes vartalon nyyhkytysten aiheuttama nytkähtely ja vapina laantuu. Sidon jalan lempein ottein ja otan yöpöydän laatikosta sakset.

Työnnän tytön yläruumiin alle tyynyn jotta selän taakse sidotut kädet eivät puutuisi. Aloitan farkkujen leikkaamisen lahkeista. Avaan housujen molemmat sivut siten että housut voi vetää tytön päältä pois. Tuntiessaan huoneen lämpimän ilman koskettavan paljasta ihoaan tyttö vääntelehtii ja tukahtunut itku yltyy jälleen. Leikkaan pikkuhousutkin ja hitaasti, varovaisesti vedän ne pois ja paljastan tytön alavartalon. Kiipeän sängylle tytön jalkojen väliin ja asetun makaamaan vatsalleni tutkiakseni lähemmin tätä ihmettä. Katselen ja ihailen tytön pimpsaa koskettamatta. Reidet ovat pehmeät ja silkkiset, hento karvoitus suora ja vaalea. Tyttö tuntee vartaloni jalkojensa välissä ja varmaankin hengitykseni reisillään. Hän odottaa uskaltamatta liikkua.

Ojennan vasemman käteni ja avaan varovaisesti tytön pimpsan huulia peukalolla ja etusormella. Tyttö sävähtää kosketustani mutta silittelen toisella kädelläni hetken tyynnyttävästi hänen reittään ja äännähtelen, hysss, hysss, kunnes hän rauhoittuu. Vaaleanpunaisessa kanavassa häämöttää koskematon immenkalvo. Siirrän sormiani hiukan ylemmäs ja kurkistan klitoriksen pientä nuppua ylempänä huulien välissä. Palaan takaisin tytön koskemattomalle aukolle ja avaan sitä leveämmälle vasemman käden sormillani. Otan oikeaan käteeni vaatteitten leikkaamiseen käyttämäni sakset ja vien niiden kapeat teräksiset kärjet tytön emättimeen. Nopeasti, ennen kuin tyttö ehtii jännittää lihaksensa, nipsaisen immenkalvon toisen reunan halki. Tyttö parkaisee ja heittäytyy siteitään vasten, mutta painan ylävartaloni hänen päälleen ja avaan häpyhuulet uudelleen tehdäkseni saman toiselle immenkalvon puoliskolle. Liukas veri, kiemurteleva tyttö ja hankala asento vaikeuttavat tehtävää niin että menee tovi ennekuin toinenkin immenkalvon puoliskoista on halki ja tyttö avattu.

Siirryn takaisin nyyhkyttävän, tuskanhikisen tytön reisien väliin ja aukaisen pimpin huulia varovaisesti. Kumarrun hänen ylleen ja alan suukotella klitorista ja nuolla hellävaraisin, pitkin vedoin nuppua ja sen ympäristöä. Tunnen tytön vapisevan ja nytkyvän kosketuksen aiheuttamasta mielihyvästä, ja vähitellen hänen kamppailunsa laantuu. Lisään kielen liikettä klitoriksen yllä samalla kun alan hitaasti ujuttaa oikean käteni etusormea tytön äskettäin voimakeinoin avattuun aukkoon.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute