Herkku-puhelin
Katri pornoilee
Porno Katri

Pilluani kuumotti Kalifornian auringon porottaessa suoraan sitä vasten. Pienten rintojeni nännit sojottivat pystyyn kovettuneina.

Makasin auringossa ja kiihko poltti ruumistani.

Olin tullut kieltä opiskelemaan San Diegoon Kaliforniaan kolme kuukautta sitten ja koko aikana en ollut saanut munaa sisälleni. Amerikkalaiset opiskelukaverit tuntuivat olevan isotissisten tyttöystäviensä pauloissa ja pellavapäinen pienirintainen suomalaistyttö ei tuntunut herättävän heidän kiinnostustaan.

Varaventtiilinäni oli vain oma sorminäppäryyteni, mutta pidemmän päälle elin enemmän kuin puutteessa. Olin kuitenkin päättänyt että herätän paikallisten kollien huomion keinolla millä hyvänsä.

Parhaan paikan mieheniskentään ajattelin olevan rantahietikon jonne paikallinen nuoriso kokoontui iltapäivisin. Olin varma siitä, että vanha varustukseni, puritaaniset tummansiniset bikinit eivät saisi kenenkään päätä kääntymään, joten painuin rantabulevardin liikkeisiin etsimään jotain tarkoituksiini sopivampaa asustetta. Löysinkin viimein etsimäni. Yläosana olivat kaksi kullankeltaista pientä kolmiota, joita yhdistivät ohuet nyörit. Alaosa oli yhtenäinen mutta sivuilta nyöriohueksi leikattu. Tämä mikrobikini oli valmistettu ohuttakin ohuemmasta läpikuultavasta materiaalista joka venyi joka suuntaan ja paljasti altaan löytyvät asiat äärimmäisen yksityiskohtaisesti. Alaosa ei ollut ihan täysin string vaan peitti osan pakaroista kohottaen ja pyöristäen niitä somasti. Etupuolelta kuitu peitti vatsakummun juuri ja juurin häpykummun ylärajaan asti. Sivuleikkaus oli ihana korkea luoden vaikutelman että sääreni olisivat puolta metriä pidemmät.

Paras osa oli kuitenkin pillun ja pyllynvaon alue. Takana kangas kapeni peräaukon kohdalla mitättömäksi rihmaksi, joka kutitti ihanasti juuri oikeasta paikasta. Etupuolella kolmio supistui painaen vitunhuulet yhteen ja samalla pullistaen niitä paljastavasti ulospäin.

Sisäpuolella vitun kohdalla oli pieni pala puuvillaa kosteuden imijänä ja näköesteenä. Kiihkoissani huomasin itsessäni itsensäpaljastaja vikaa. Kaivelin kynsisakset esiin ja ratkoin tämän häiritsevät tekijän pois tieltä. Venyttäessäni biksuja päälleni ja ihastellessani itseäni peilistä kiihotuin valtavasti, sillä nyt alaosa ei oikeastaan peittänyt mitään, vaan toi vittuni erinomaisesti esille. Häpyhuulien turpeus ja kiihottuneen herkkunappulan ryhdikkyys pääsivät oikeuksiinsa. Parasta oli, että vitustani valuva mahla valui nyt niin nopeasti kuidun läpi, että kenellekään ei voinut jäädä selväksi missä tilassa asun kantaja oli.

Tässä minä loikoilin itseäni esitellen lepotuolilla aurinkovarjon vieressä. Huomasin miten naispuolisten ohikulkijoiden kasvoilla näkyi paheksuvia ilmeitä. Finninaamaiset ”lökäpöksykollit” joiksi amerikkalaisia polven alapuolelle ulottuvia uimashortseja käyttäviä finninaamoja mielessäni nimitin, olivat törmätä toisiinsa ja seota jalkoihinsa. Vaikka lököttävien housujen alta ei voinut erottaa mitään, olin varma, että yksi ja toinenkin kullinpää nousi kohti korkeuksia.

Vaikka esittelyni aiheutti suurta kiinnostusta, se ei kuitenkaan saanut aikaan toivottua tulosta. Kukaan ei uskaltanut tulla juttelemaan kanssani eikä lähestynyt olinpaikkaani. Vaivuin vähitellen epätoivoon ja kiroilin mielessäni amerikkalaisen nuorison avuttomuutta ja ajattelin jo nousta jo lähteä paikalta. Ohitse oli kuitenkin juuri kulkemassa neljän tumman miehen ryhmä, joilla paikallisesta tavasta poiketen oli yllään, ei lökäpöksyt, vaan niukat tiukat uimahousut, joiden läpi näkyi mitä sukupuolta kantajat olivat. Miehet eivät olleet mitään pikkupokia vaan kaikki vähintäänkin lähempänä kolmeakymmentä, yhdellä jo hieman vatsoittuneella näin jopa hieman harmaata ohimoilla.

Sydämeni löi pari tyhjää lyöntiä kun miehet, pari sanaa keskenään vaihdettuaan, suuntasivat kulkunsa minua kohden.

”Näytät olevan yksin, saammeko istahtaa hetkesi seuraasi” kysyi pisin miehistä ja hymyili ystävällisesti. Vastasin myöntävästi ja kolme miestä istahti verellämme oleville tyhjille lepotuoleille. En ehtinyt katsomaan tarkemmin mutta minusta tuntui että miesten kalut olivat vähintäänkin puoliseisokissa. Keskustelun aloittanut mies jäi kuitenkin seisomaan ja pystyin näkemään hänen vaaleanpunaisten uikkareidensa läpi, että hänellä oli paksu kalu ja mahtavat pallit. Lyhyen alkukeskustelun aikana miehet saivat selville taustani ja sain kuulla heidän olevan meksikolaista alkuperää ja työskentelevän filmialalla. Keskustelun aloittanut mies, Juan nimeltään, tuntui olevan ikään kuin joukon johtaja ja piti keskustelua yllä. Keskustelu poukkoili vähän sinne sun tänne ja vertailimme pohjoisen ja etelän ilmastoja. ”Sinulla on ihastuttava asu, tähän ilmanalaan sopiva” virkkoi Juan minua kiinteästi tuijottaen. En voinut olla katsomatta hänen jalkovälissään tapahtuvaa muutosta. Mies oikoili niukkoja uimahousujaan ja veti niitä ylöspäin, koska hänen kalunsa oli jo täydessä seisokissa, jota hän ei millään tavalla peitellyt. Päinvastoin, mies tuntui olevan ylpeä mahtavasta varustuksestaan ja halusi minun myös näkevän minkä vaikutuksen olin häneen tehnyt.

”Kiinnostaisiko sinua että tallentaisimme asusi filmille?” hän kysyi.

Mieleeni tuli epäilys miehen tarkoitusperistä ja kysyin mitä hän tarkoitti. ”Okei, tunnut olevan tyttö joka tietää mitä haluaa joten on parasta mennä suoraan asiaan. Tuotamme aikuisfilmejä ja etsimme jatkuvasti uusia kykyjä. Asustasi ja esiintymisestäsi päättelimme, että etsit mahdollisesti töitä tältä alalta.” Vai että pornoa, ajattelin mielessäni. Olin lähtenyt etsimään naimakumppania ja nyt niitä olisi tarjolla ja hommasta voisi saada jopa maksun.

Sanoin että asia voisi kiinnostaa ja pyysi Juania kertomaan asiasta tarkemmin.

Juan vakavoitui ja aloitti esitelmänsä:

”Olemme vakava yhtiö ja voit tarkastaa sen nettitarjonnastamme. Meille työskentelee paljon ammattilaisia joista osa on alallaan todellisia tähtiä. Kaikki ovat kuitenkin aloittaneet amatööreinä ja edenneet kykyjensä edellyttämällä tavalla. Yhtiömme kuvaa myös studioissa, mutta meidän ryhmämme järjestää huvilallamme tai joskus vapaassa luonnossa bileitä, joissa kameramiehet kuvaavat kaikkea mitä tapahtuu. Ammattilaisilla on tietyt peruslinjat mutta mukaan tulevat amatöörit saattavat antaa mahtavat lisämausteet ja vaikuttaa merkittävästi lopputulokseen. Amatöörimiehet eivät saa mitään maksua, tytöille maksetaan sata dollaria ja illasta, sen lisäksi tulevat palkkiot filmin myynnistä joko kauppojen kautta tai nettilatauksina. Oletan että olet 18 täyttänyt ja suostut siihen, että kaikkeen sinusta otettuun materiaaliin on rajattomat levitysoikeudet.”

Kysyin mihin kaikkeen minun pitäisi olla valmis. ”Mitä enemmän pidät sperman mausta sitä paremmin sovit meidän kuvioihimme. Tietysti oletamme, että alan tavalliset temput kuten peppupanot eivät aiheuta ongelmia. Kaksoispanoihin ei amatöörin tarvitse ryhtyä. Kaikki sujuu kuitenkin tavallisesti ilman kehotuksia, tunnelmamme on niin mahtava että monesti aloittelijat ylittävät itsensä. Emme koskaan pakota ketään mihinkään ja jos homma rupeaa jostain syystä kesken kaiken tökkimään voit vetäytyä syrjään. Meillä on aina sen verran porukkaa kasassa että saamme tarpeeksi materiaalia joka illasta. Muuten, kaikki amatöörimiehet käyttävät kumeja. Ammattilaiset käyvät jatkuvasti testeissä ja he, tai testatut amatöörit ovat ainoita joiden nesteistä pääset nauttimaan. Sinä olet ulkomaalainen ja olet joutunut hankkimaan jatkuvaa viisumia varten lääkärintodistuksen jonka uskon olevan voimassa. Jos sinulla on ollut irrallisia suhteita niin kustannamme sinut heti huomenna testeihin että pääset mahdollisimman nopeasti mukaan”

Kaikki kuulosti kiinnostavalta. Pilluni litisi kaiken tuon kuullessani ja tunsin kuinka mehut alkoivat levitä reisilleni. Muistelin touhujamme koulubileiden jälkeen ja uskoin olevan kypsä kaikkeen esitettyyn, ja valmis kypsymään vielä enempäänkin jos tarve vaatisi. ”Vannon etten ole ollut kenenkään kanssa tekemisissä täällä olo aikanani” sanoin, ”Milloin ja missä voin aloittaa?” Juan veti kaulassa riippuvasta pussistaan käyntikortin. ”Meillä on tänä iltana bileet tässä osoitteessa. Ota taksi ja se maksetaan matkan päässä. Ole paikalla yhdeksän aikoihin. ”Näetkö että tuskin maltan odottaa iltaan asti” hän sanoi sivellen seisovaa kyrpäänsä.”

Otin kortin käteeni ja vilkaisin sitä ”cohf-a7” liki siinä ja alla oli kirjoitettuna esikaupunkiosoite.

Kaikki miehet hymyilivät ystävällisesti. ”Olemme kaikki siellä, me olemme kaikki ammattilaisia ja tiimi jonka kanssa saat tehdä töitä tai pitää hauskaa, miten sen sitten otatkin.. Ja, jätä nämä bikinit päällesi, ne ovat illan tilanteisiin mitä sopivin asu.. Päällysvaatteet ovat yhdentekevät, ne eivät pysy ylläsi kovin pitkään..”

Ennen kuin teen lopullisen päätöksen haluan että saatatte minut bussipysäkille, sanoin. Kun menemme, haluan, että kaikki näytätte olevanne ammattilaisia. Käännyin miesten puoleen ja hieroin vuorotellen heidän kalujaan jotka olivat pian todella näyttävässä kunnossa. Juan ja tukevin miehistä ottivat minut käsikynkkäänsä ja aloitimme marssin kansoitetun rannan halki. Olin ylpeä nähdessäni paheksuvat kasteet jotka seisovakulliset kavaljeerini aiheuttivat.

”Loistavaa loistavaa“ virkkoi Juan, ”sinulla on oikea ote näihin asioihin, olen varma että sinulla on menestyksekäs ura edessäsi”.



+++



Taksi kurvasi esikaupunkihuvilan portin eteen. Huvilla ympäröivät, kuten täällä tapana oli, korkeat valkeaksi kalkitut muurit. Talon edustalla oli pysäköitynä noin tusina autoja. Soitin portin kelloa ja pian avaamaan saapui nuori ja kuinka ollakaan, tummatukkainen, nuori mies.

Hän vilkaisi ojentamaani korttia ja saattoi minut huvilan huoneiden läpi takapihalle, jonka täytti toistakymmentä metriä pitkä uima-allas. Altaan ympärillä näkyi parikymmentä miestä ja kymmenkunta naista. Miehet olivat rennosti pukeutuneita, parilla naisella oli yllään vartalonmyötäiset kiiltävät hameet, useimmilla olivat asusteet kuin missä tahansa pippaloissa. Itse olin sonnustautunut joskus Etelä-Euroopasta ostamaani ohutolkaimiseen kevyeen mekkoon jonka saisi riisuttua yhdellä vetäisyllä.

Sain lasin käteeni ja rupesin katselemaan ympärilleni. Huomiotani kiinnitti, että monilla miehistä ja joillakin naisilla oli kaulassaan kamera, joillakin vähän isompi laite, ilmeisesti videointia varten.

Juan seisoskeli altaan kulmalla ja minut huomatessaan hän otti vieressään seisovan naisen kasvivarresta ja he lähtivät minua kohti. Terve Katri, ihanaa kun tulit. Haluan esitellä sinulla tiimimme tärkeän jäsenen. Maria tässä on Katri, Katri tässä on Maria.

Maria oli pukeutunut turkoosiin toppiin ja valkoisiin farkkuihin. Kasvot olivat omaperäisellä tavalla lumoavat. Vaikka nenä aavistuksen verran kyömy, se sopi loistavasti tummien kiharoiden kehystämään kokonaisuuteen. Valkoiset hampaat loistivat hänen hymyillessään. Oli vaikea määritellä Marian ikää, hän hehkui ajatonta etelämaalaista kauneutta. ”Oi Juan, hän on niin sievä, sanoin Maria ensi kommenteikseen, näyttää ikäistään nuoremmalta. Kasvot ovat niin viattoman näköiset että hänellä on mahdollisuuksia vaikka mihin. Voisin pistää koko tytön suuhuni ja maiskutella häntä iät ajat.” Sitten Maria kääntyi minun puoleeni: ”Tervetuloa joukkoon Maria lausahti. Olen viime aikoina joutunut hoitamaan useampia uroksia kerallaan ja olen todella iloinen saadessani apuvoimia.”

Juan otti kaulaltaan kameran ja kehotti meitä hieman poseeraamaan. Otetaanpas alkuotokset, taistelupari täysissä pukeissa hän virkkoi. Maria hymyili edelleen ja silitti hiuksiani: „Täydennämme toisiamme hienosti, minä olen tumma ja sinä niin vaalea” hän lausahti. Hän painoin kasvonsa kasvojani kohden ja hengitti syvään: ”Tuoksut hyvältä... ” hän hieroi nenäänsä nenääni vasten.. söpö nöpönenä.. ” Tunsin miten Marian sormi siveli huuliani, ja näykkäsin sormea hampaillani. Maria painoi hellästi päätäni päänsä kohden ja painoi suudelman huulilleni... Tämä oli ensi kerta kun aikuinen nainen suuteli minua mutta tästä huolimatta asia tuntui aivan luonnolliselta ja työn kuvaan sopivalta. Vastasin suudelmaan ja työnsin kieleni syvälle Marian suuhun. Marian suu maistui kiihottavalle ja sen tuoksu oli omaperäinen. Puraisin varovasti Marian huulta ja katsoin häntä kysyvästi silmiin. ”Pidätkö suudelmieni mausta pikkuinen? kysyi Maria. Nyökkäsin myöntävästi. ”Mitä olet syönyt? ” kysyin uteliaana. Maria hymyili huvittuneena: „Voi pikkuinen, suussani on aromi siitä mitä sinäkin tulet saamaan tänään runsain mitoin” hän virkkoi, ”tältä maistuu nainen, joka on vähän aikaa siten saanut miehisen latauksen suuhunsa.” Tunsin kiihottuvani entisestään ja biksuihini hurahti entisten lisäksi ainakin lusikallinen kiimalimaa. Vaistosin että tämän naisen kanssa ja avulla saisin vielä monta nautinnon hetkeä ja halusin mahdollisimman nopeasti vastata Marian irstaaseen temppuun vähintään samalla mitalla..

”Uskon että nautimme yhteistyöstä molemmin puolin” kuiskasi Maria korvaani.

Juanin kamera oli napsutellut kuvia koko ajan ja hän hymyili leveästi.

”Haluatteko vielä virvokkeita vai aloitetaanko hommat” hän kysyi.

”Tuo pari lasia samppanjaa ja laita paikat kuntoon niin voimme aloittaa” vastasi Maria, ”Katri tuntuu olevan enemmän kuin valmis ja enemmän kuin kaikkeen”.

Saimme käsiimme samppanja lasit ja näin miten Juan ohjaili ihmisiä huvilan sisälle. ”Me olemme tänään altaalla”, sanoi Maria, ”raidan nimeksi taitaa tulle Pool Party”. Tehtävämme on seuraava: Me olemme tyttöystävät ja pidämme toisiamme ensin hyvänä. Minä riisun sinut ja sinä minut. Tässä vaiheessa otetaan paljon lähikuvia. Sitten pojat tulevat kuvaan mukaan ja panevat, ainakin minua, kaikkiin reikiin. Sinä seuraat vierestä ja pidät kauniit kasvosi mahdollisimman lähellä kameran polttopistettä. Jos ja kun pystyt niin nuole ja niele mitä suuhusi saat. Ja minkä kaikkein tärkeintä, hymyile aina kameralle vaikka miltä tuntuisi.. Firmamme tavaramerkkinä on, että meidät tyttöjen kasvot kuorrutetaan lopuksi kunnon spermakerroksella umpeen.”

”Ihan mukavaa touhua, mutta milloin minua pannaan, minä haluan myös munaa” kysyin Marialta. ”Jos niin on, niin järjestän asia, kuvataan tandem-panoa heti kun olemme ilkosillamme” lupasi Maria, ”pojat ovat aivan kiihkoissaan ja haluavat päästä nussimaan söpöä pikkuvittuasi niin pian kuin mahdollista”.

Altaan seutu oli tyhjentynyt ja sen reunalla olivat vain jo päivällä näkemäni miehet ja pari muuta ja sekä pari muuta. Juan tuntui olevan sekä ohjaaja, että kameramies. Altaan reunalle oli ilmestynyt muutama valonheittäjä. Laatoitukselle levitettiin runsaasti pehmeitä ja paksuja kylpypyyhkeitä sekä isoja tyynyjä.

Tunsi että pian päästäisiin asiaan ja värisin kiihkoissani.

”No niin tytöt, kuoritaanpas teidät turhista hepenistä”, virkkoi Juan. Astuimme Marian kanssa valoheitinten väliin ja hän aloitti vetämälle hameeni yläkautta pois. ”Ihanat biksut, kuulin niistä jo pojilta mutta en arvannut että ne voisivat olla noin kiihkeät” hän ihasteli. ”Katsokaa pojat todella kaunista pikkunaista ja miten sen vittu pullistelee” kehotti Maria miehiä ja venytti alaosaa ylöspäin todella tiukalle. Videokamera kävi ja pojat ottivat samanaikaisesti erilliskuvia digikameroillaan. ”Katokaan miten kiimainen Katri on, hänhän on valunut biksunsa ihan märäksi” hän esitteli häpyäni sivellen, ”ja mitä täältä vielä löytyy, niin terhakas klitoris ja niin suloinen pikku persläpi joka saa varmasti tänään paljon suukkoja meiltä kaikilta.” Maria vetäisi yläosani pois ja esitteli pikku rintojani kameroille niitä suloisesti suukotellen. ”Voi miten kiihkeänä sinun tisuleittesi napukat seisovat” hän sanoi ja suuteli niitä hampaillaan kevyesti venyttäen. Sitten seurasi alapään paljastus: Maria nosti oikea jalkani tuolille ja seisoin vain vasemman varassa. Hän siirsi biksut sivuun ja osoitti sormellaan vitunrakoa. ”Tämä on illan tärkein osoite pojat ” hän kuulutti altaan ympärillä seisoskelevalle joukolle. ”Ja tätäkään puolta ei sovi unohtaa” hän jatkoi painaen ensin etusormensa vittuuni ja sieltä suoraan avoimeen suuhuni. Maria oli todella taitava ja nautin kovasti hänen käsittelystään ja rivosta tavastaan esitellä minua. Sitten Maria painoi ylävartaloni pöydälle jolloin perseeni oli katselijoiden ihailtavana. Hän veti molemmilla käsillään perseposkiani sivuun niin että läpi oli varmasti kaikessa loistossaan levällään. Kuulin miten kamerat raksuivat ja salamavalot välähtelivät kuin parhaimmassa lehdistötilaisuudessa. Kauniiksi lopuksi Maria vetäisi alaosan alakautta pois ja heitti keltaisen lappusen miesjoukkoon.

Tässä vaiheessa myös miehet riisuivat itsensä ja astuivat kalut tanassa luokseni. Yksi esitteli biksujani kameralle kuin mitäkin voitonmerkkiä. Myöhäisestä ajankohdasta huolimatta näillä leveysasteilla oli kuuma ja hiki kiilteli meidän kaikkien vartaloilla. Luulin, että nyt viimeinkin nussittaisiin, mutta minut nostettiinkin neljän miehenä voimin ylös ja jalkani levitettiin molempiin ilmansuuntiin. Kamera siirtyi kuvaamaan äärimmilleen levitettyä appiavointa vittuani, joka valutti mehujaan kaikelle kansalle. Tunsin miten kädet levittelivät vittuni huulia vieläkin leveämmälle rivoja lähikuvia varten. Hymyilin häikäisevästi minua käsitteleville miehille ja kannustin heitä tällä tavalla yhä härskimpään työskentelyyn. Sormi jos toinenkin painui myös persereikääni ja sekin puoli tuli varmasti hyvin leviteltynä tallennettua.

Näin sivusilmällä että Juan alkoi vähentää Marian vaatetusta. Valkoisten farkkujen alta paljastuivat kauniilla pitseillä koristellut mustat klassiset alushousut ja runsaita rintoja verhosivat mustat rintsikat. Tähän vaiheeseen päästyään Maria halusi minun jatkavan. Miehet laskivat minut alas ja Maria tuli luokseni suukkoineen. ”Katri, minä toivon, että pidä minusta edelleenkin“ hän huohotti, „vaikka minä olen jo niin vanha että rinnatkin riippuvat.”

Avasin rintsikoiden hakaset ja Marian rinnat vapautuivat kahleistaan. Ne olivat todella melkoisen latteat ja riippuvat ja nännikehät olivat tummanruskat ja epämääräisen näköiset. Tämä puute sai minut käsittämättömän halun valtaan. Halusin suudella ja hyväillä juuri näitä riippurintoja, jotka tekivät kauniista Mariasta ehkä epätäydellisen mutta samalla niin inhimillisen olennon. Hamusin toisen rinnan suuhuni ja imin sitä kuin pikkulapsi. ”Venytä niitä, venytä,” pyysi Maria ja minä noudatin hänen pyyntöään.

Sitten oli vuoroissa Marian alapään. Hoikkien säärien päätteenä oli mitä kaunein kypsän naisen takamus. ”Levitä sitä kameralle” Maria pyysi ja sitä tehdessäni havaitsin että näin että peräreiän ja hävyn seutu olivat tumman ruskeat ihonväriltään. Hiki valui selästä peppuvakoon ja persereikä näytti siltä kuin se olisi ollut kovassakin käytössä. Se oli ulospäin pullottava ja reunoiltaan rosoinen. Tämä irstas ryppyreikäkin himotti minua kovasti – todellinen ammattilaisen työkalu. Levitin vuorostani Marian persettä kameroita kohden ja painoin kasvoni hänen pakaroittensa puoleen niin että hymyilevät kasvoni ja hänen irstas alapäänsä olisivat varmasti samassa otoksessa toistensa vieressä.

Maria kääntyi niin että sekä minä että kamera pystyimme tarkastelemaan hänen paljaaksi ajellun vittunsa yksityiskohtia. Häpyhuulet olivat paljaat mutta kummulle oli ajeltu kapea kiihkoviiva kuin osoittamaan tien sinne, mihin suurin huomio tulisi kohdistaa. ”Katso nyt latinohuoran pillua” Maria kehotti hymyillen. ”Siellä on käynyt satoja, ellei tuhansia eri kaluja.” Katsoin pitkälle riippuvia sisempiä häpyhuulia. Ne olivat kuin eri paria. Toinen puoli oli myös roikkuva ja paksu, mutta toinen roikkui useita senttejä toisen alapuolella. Roikkuvaan helttaan oli lävistetty useampia metallirenkaita. Nappasin renkaattoman häpyhuulen huulieni väliin. Marian vittu oli mehustunut ja hiostunut ja maistui kirpeän suolaiselta, mikä kiihotti minua valtavasti. Vajosimme vähitellen alaan reunalle levitetyille pyyhkeille ja sulimme nautinnolliseen kuusysiin. Tunsin Marian kielen lipovan klitoristani ja itse imin hänen irstaasti roikkuvia häpyhuuliaan ja työnsi kieleni välillä emättimen syvyyksiin nauttien sieltä erittyvän mahlan oudoista aromeista. Arvasin että Maria oli saanut lähitunteina miehisiä latauksia muuallekin kuin suuhunsa. Maria työnsi peppuaan suuni ulottuville ja supisteli kiihottavasti persereikäänsä ja näytti selvästi, mihin paikaan hän haluisi minun suukottelevan ja nuolevan. Sydämeni löi kiihkeästi kun sain näin nopeasti maistella myös hänen rusoista läpeään. Painoin huuleni peräaukon ympärille ja suoltaan supistellen Maria ikään kuin vastasi suudelmaani. Minulla oli todella tuhma olo ja tiesin että nyt tehtaisiin kaikkea mikä saa tavallisilta ihmisiltä ankaran tuomion. Outoa oloani vahvisti Marian takapään omaperäinen aromi. Se kertoi selvästi millä puolella oltiin mutta ei ollut kuitenkaan vastenmielinen. Päinvastoin, se kiihotti ja houkutteli kieleni yhä syvällisempiin tutkimuksiin. Pian tunsin hänen sulkijalihaksensa supistelevan myös sisään työntämäni kieleni ympärillä.

”Hei Juan, Katri käy niin kuumana, että on parasta että Pablo ja Ronald naivat häntä ensin kunnolla ja laskevat limat pilluun,” ehditti Maria. Saamme siemennetystä neidonvitusta hyviä kuvia. Kuvat Katrin mehustetuista paikoista on varmasti hyvää myynninedistystä.

Laskeuduin pyyheliinoille povilleni ja kaksi hiljaisinta kaverusta tuli luokseni. Kullien seutu oli karvattomaksi ajeltu ja tämä sai miesten ryhmyiset puolijäykkinä heilahtelevat elimet näyttämään pidemmiltä. Kivespussit roikkuivat kuumuudessa velton pitkinä ja mahtavat pallit heiluivat niissä kuin biljardipallot. Ennekuin miehet tekivät mitään muuta he kumarsivat kohteliaasti ja esittelivät itsensä: ”Pablo- hauska tutusta”, sanoi pidemmän ja kapeamman kullin omistava suklaasilmäinen uros. ”Ronaldo”, pokkasi toinen jonka kalu oli huomattavasti paksumpi ja terska lähes tennispallon kokoinen ja tummanpuhuva.

Halisin saada kalua sisälleni mahdollisimman nopeasti, mutta työ oli nyt tärkeämpää kuin huvi. Nautittavaa hommaa nämä alkuleikitkin tosin olivat. Juan kehotti minua ensi polvistumaan ja miehet toivat elimensä kasvojeni korkeudelle. Otin ne molemmat käteeni ja vihdoin sain, kuukausien odotuksen jälkeen, sormituntuman kyrpään. Ronaldon terskan päästä valui runsaasti limaa ja aloitin nuolemalla sen suuhuni. Suukottelin sitten vuorotellen kumpaakin kalua ja jokaisen vaihdon jälkeen upotin ne yhä syvempään kurkkuuni. Juan kannusti ja ohjaili minua hiljaisella äänellä kameransa takaa. ”hyvä, hyvä juuri noin... käänny tänne niin pallit näkyvät... ime kovemmin niin että posket ovat lommolla... hyvä, juuri noin... työnnä enemmän poskeen niin että muna pullistaa sitä...” Sitten poseerattiin: muna suussa ja katse suoraan kameraan... molempia kyrpiä suuhun yhtä aikaa (eihän ne mahtuneet), molemman kyrvät poskia vasen ja onnellinen hymy kameralle (ei tarvinnut ollenkaan näytellä). Kullit olivat reipastuneet käsittelyni tuloksena täyteen mittaansa ja osoittivat kivikovina kankina tähtitaivasta kohden.

Seuraavaksi nuolin pusseja ja kalun vartta ja sain jotenkin tungettua Pablon koko kiveksen suuhuni, Ronaldon pallot olivat tähän hommaan ihan liian isot. Sitten siirryimme pusseja nostaen välilihalle. Irstas kiihottuneisuuteni kohosi ja himoitsin jo päästä taaemmaksi mutta Juan keskeytti minut. ”Otetaanpas lähiotos poikien taka-aukoista niin katsojatkin näkevät millaisiin paikkoihin tällainen pikkulutka on valmis kielensä pistämään” Kamera zoomasi muutaman sekunnin ja Juan viitasi sitten kädellään: „Ole hyvä --- sisäänkäynti on vapaa”.

Kaverukset asettuivat vierekkäin ja molemmat nostivat yhden jalan tuolin käsinojalle niin että tummanpuhuvat perselävet olivat näyttävästi esillä. Juan asettui selälleen lattialle kuvaamaan ja tein parhaani antaakseni hänelle monipuolisia kuvausaiheita – perseläpien suukottelua, kielen sisälletyöntöä, nuolemista kieli mahdollisimman leveänä, sormi sisään perseeseen ja sitten suuhun (viekoittavan hymy saattelemana). Kauniiksi lopuksi Pablo keksi ottaa pääni jalkojensa väliin niin että pallit riippuivat otsallani ja jäntevät reidet kehystivät poskiani. Nostin katseeni hänen persereikäänsä kohden ja levitin kasvoilleni häikäisevimmän hymyni.

Maria joka oli seurannut tilanteita tarkkaavaisesti ei voinut olla taputtamatta käsiään: ”Loistavaa, loistavaa ... olet luonnonlahjakkuus .. sinulla on mielikuvitusta ja vaistoa, tästä tulee mahtava sarja, varmasti myy kuin häkä...”

Marian opastamat miehet laskeutuivat nyt selälleen kullit ojossa ja laskeuduimme Marian kanssa samanaikaisesti kullien päälle ratsastamaan kasvot miesten varpaita kohden. Taiteilimme kyrvät vituissamme niin, että tästä synkronipanosta saatiin paljon hyvin lähikuvia. Taivutimme vartaloitamme käsillämme takaa tukien niin, että vittumme ja niissä olevat kyrvät olivat loistavasti esillä. Sarjan päätöskuvassa suutelimme kiihkeästi Marian kanssa miesten kyrvät syvällä vituissamme.

Tämän otoksen jälkeen painuin taas povilleni ja kasvojeni ylle ilmestyi neljä kyrpää joita suukottelin ja imeskelin vuorotellen. ”perinnekuvia.. näitä otetaan joka sarjaan.. ” valisti Maria.

”Sanoit että haluat munaa vittuusi, nyt saamasi pitää niin kauan kuin vain jaksat, käy pitkäksesi ja ota mieleisesi asento, mutta laita tyynyjä pään alle niin että suusi on aina vapaa ottamaan mitä sinne annetaan...

Laskeuduin selälleni ja hymyilevä Pablo oli heti ylläni.. hän painoi päänsä jakojeni väliin ja nuoleskeli vähän aikaa vittua.. sitten hän laskeutui ylleni ”tavalliseen asentoon” ja tunsin miten hänen karvaton kyrpänsä painuin hitaan nautinnollisesti yhä syvemmälle emättimeni perukoille.. Muutaman rauhallisen vedon jälkeen seurasi kiihkeämpirytmistä pumppausta... „sorry en voi laueta vielä, ei sovi käsikseen hän virnisti ja vapautti paikkansa seuraavalle, joka oli Ronaldo.. Tunsin, että Ronaldon kulli ei painunut yhtä syvälle kuin Pablon, mutta sisäänkäyntiaukko joutui venymään äärimmilleen joka suuntaan mikä antoi minulle mitä taivaallisen nautinnon... Pablon ei tarvinnut työnnellä montakaan kertaa orgasmini lähti tulemaan ja kiemurtelun silmät suljettuna rajusti sen kourissa..

Avatessani silmäni näin Marian kasvot kasvojeni yllä ja hän painautui taas suutelemaan minua. Samanaikaisesti tunsin että vittuuni työntyi uusi kalu. Näin Marian olan takaa kaljun päälaen ja hämmästyin uudesta tulokkaasta. ”Älä välitä.. nämä ovat maksavia amatöörejä ja seuraavat useimmiten sivusta. Komeammat miehet säilövät spermansa lähikuviin, mutta amatöörit auttavat kun haluamme saada vähän aikaisemmin kuviimme kunnolla siemennetyn, valuvan vitun. Vittusi näyttää pian puhkinaidulta ja sperma valuu reisillesi ja polviin asti.. Olet pian ihanan irstas näky. Haluathan olla himokas huora ja urosten leikkikalu, eikös vain. Tämä karju laukesi ja siltä tulee jo seuraava. Halusit munaa ja tässä sitä nyt tulee. Jonossa on miehiä enemmän kuin tarpeeksi”

Antauduin Marian suudelmien ja nussivan kullin aiheuttamille tuntemuksille. Pian tunsin nussijan toisensa jälkeen laukeavan ja sperman tursuvan vittuni perukoille. ”Maistapa tämän kaveri mehut”, kehotti Maria ja joku miehistä polvistui kasvojeni ylle työntäen veltostuneen ja limaisen kullin nuoltavakseni.

Spermaa roiskahteli ympäri kasvojani ja sitä oli myös suussani. Myös Marian kasvoille oli ilmaantunut muutamia mahtavia roiskeita. Maria katsoi minua kiinteästi ja virkkoi: ”Tätä hyvää saat meillä aina runsaasti ja aina eri makuvivahteina. Jos sinulle maistuu, niin töitä löytyy tekevälle enemmän kuin tarpeeksi. Pidätkö tarjoilusta?” En sanonut mitään vaan vedin Marian kasvot puoleeni. Suutelin hänen poskiaan ja nenänvarttaan klimpin toisensa jälkeen imaisten ne suuhuni. Työnsin Marian kasvot hieman etäämmäksi ja katsoin häntä silmiin. Suuni oli lähes täynnä siemennestettä ja avasin sen puoliavoimeksi jolloin spermaa alkoi virrata leualleni. ”Rakastan tätä hommaa” sain sanotuksi ja vedin Marian suun suutani vasten. Mäihä liikkui suusta suuhun ja valutimme sitä toistemme kasvoille. Pian meidän molempien kasvot kiiltelivät tahmean nesteen voitelemana ja kiimainen tuoksu täytti kaikki aistini.

Kurkistaessani Marin olan yli näin, että puoliympyrässä seisoi vielä puolenkymmentä uutta miestä kullejaan vatkaten ja vuoroaan odottaen. Seuraava oli jo työntämässä patukkaansa vittuuni ja ensimmäisen antama makunautinto suussani antoi minulle tunteen siitä, että olin koko joukkion seksiobjekti, todellinen panopuu. Ajatus miellytti minua mitä enemmän ja nopeammin kaveri työnteli kyrpäänsä sisääni. Sain pian seuraavan lastin sisälleni ja seuraava kaveri vittuni luikkailla olikin Pablo.

Vittusi on jo hyvin siemennetty ja kuvauksellinen, joten nyt siirrymme ”talon erikoisiin” kuiskutteli Maria. Hän istuutui risti-istuntaan ja levitti pyyheliina syliinsä. ”Paina pääsi syliini pikkuinen, kohta saat kokea joitain, mitä tapahtuu vain meidän bileissä.”

Pablo nussi minua yhä kiihkeämmin huohottaen. Äkkiä hän nousi ylös kaluaan vatkaten.. „Hymyile Katri.. nyt saat lastin sieville kasvoillesi” kuiskutteli Maria. Pablo läheni kasvojani kulliaan runkaten ja irstaasti hymyillen. Jännitin uuden kokemuksen odotuksessa, mutta hymyilin mahdollisimman viehkeästi Pablon jalkojen välistä näkemälleni Juanin pitelemälle kameralle. Pablo tähtäsi kyrvällään kasvojani kohden kuin pistoolilla: „Ruiskin mäihät kauniille kasvoillesi“ hän huokaili kiihkoissaan ja sitten se lähti – kova paine tuntui leuassa, nenässä ja otsalle kuin pieni sähköisku ja sävähdin. Suuni aukesi henkeä haukkomaan ja sain seuraavasta ruiskauksesta Pablon hyvän tähtäyksen ansioista mahtavan annoksen paksua spermaa myös suuhuni. Pablo puristi kaluaan ammattilaisen ottein ja pidätteli spermojaan vielä sen varressa. Kuulin Marian äänen kuiskaava korvaani: „Annapa kun Juan kuvaa, olet niin suloinen, niin kaunis ja niin irstaasti häväisty, mäihä valuu suustasi ja tuikkii nenääsi, olet niin ihana, avaa vielä suusi niin saat lisää”. Noudatin Marian kehotusta ja Pablo päästi jo hitaammin kullistaan tulevan vanan valumaan ulostyönnetyn kieleni päälle, jolle kerääntyi kaunis valkoinen kasauma tuoretta kirpeää siemennestettä. Kameralle poseeraten vedin kieleni hitaasti taaksepäin yrittäen saada suuni sisälle joka pisaran. Nielaisin kuuluvasti ja avasin suuni appoavoimeksi osittaen että olin niellyt kaiken. ”Olen spermahuora ja rakastan limakyrpää” kujersin henkeä haukkoen videokameran mikrofonin suuntaan.

Ympärillemme oli keräytynyt runsaasti väkeä, suurimmaksi osaksi seisovakyrpäisiä miehiä, mutta joukoissa oli myös joitakin täysin alastomia naisia.

Ympärillä olevat miehet hihkuivat hyväksyvästi ja sain raikuvat aplodit. Seuraava mies lähestyi kalu tanassa. Hän ei vaivautunut käväisemään vitussani vaan rupesi nussimaan minua voimakkaasti suoraan suuhun. ”nehän käsittelevät minun suutani kuin huoran vittua” ajattelun ja tärisin kiihkon kourissa sillä tämä oli juuri sitä mitä tällä hetkellä halusin. Seuraava lasti rupesi tunkeutumaan nieluuni ja nielin kiihkoissani kaiken.

Kuin jälleen vedin henkeä Maria katsoi minua tummilla silmillään ja heristi sormeaan. ”Haluat pitää kaiken hyvän itselläsi, no hyvä on, sait yhden lastin, mutta anna seuraavien valua ja roiskua niin että katsojillekin jää nautittavaa... Maria tuntui ihastuneen suukotteluun kanssani sillä nyt hän antoi minulle taas kunnon kielisuudelma. ”Maistut jo ihan ammattilaiselta, sinusta kasvatan oikein kunnan mäihähuoran, mmmm.. saat tänään olla pääosassa minä tyydyn sivuosaan, sinä olet niin loistava.”

Kaveri toisensa jälkeen polvistui eteeni. Spermasuihkut lensivät kasvoilleni yksi toisensa jälkeen ja sain runsaasti ainetta riitti myös ahnaaseen suuhuni. Maria ohjaili päätäni niin, että kasvoni mäihöittyivät tasaisesti joka puolelta. Välillä Maria suutelin ystävällisesti silmiäni, jotka olivat täyttyneet spermaroiskeista ja imaisi suuhunsa niille kerääntyneet mäihät. Hän kehotti minua välillä pitämään suutani avoinna, jolloin miehet pystyivät tähtäämään lastinsa suoraan sinne. Videolle tallentui mahtavia suuhuni päätyviä mällisuihkuja. Vähitellen kiiltelin joka puolelta siemennesteestä. Mariakin kasvot olivat klimppejä ja kunnon ammuksia oli osunut joka puolella hänen tumma kehoaan. Paksuja noroja seimennestettä valui hänen rinnoilta vatsan päälle ja sieltä edelleen vitunkarvoille asti. Tukkamme olivat tahmean sottaiset ja hiki virtasi kaikista huokosistamme.

Kun tunsin että alan väsyä Maria huomasi tämän välittömästi ja lopetti leikin yhdellä käden heilautuksella. Jäin loikoilemaan pyyhkeiden päälle. Tässä vaiheessa Maria riensi miesjoukkoon tervehtien kaikkia sikin sokin suutelemalla ja imeskelemällä ja runkkailemalla heidän kullejaan. Yksi suurimmista miehistä nosti Marian syliinsä ja kulli tunkeutui hänen hurmaavaan vittuunsa. Uljas perse ja siitä pömpöttävä perseläpi eivät voineet olla rauhassa montakaan sekuntia. Jonkun kulli upposi siihen. Parin minuutin kulutta Marian persettä pumpannut kaveri vetäytyi taaksepäin ja näin miten perselävestä valui harmaa spermanoro.

Maria laskettiin pian alas ja hänen eteensä muodostui jono vuoroaan odottavista kavereista. Maria vinkkasi miehen toisensa jälkeen naimaan vittuaan ja purkautumaan siihen. Jokaisen vittuunsa purkautuneen kyrvän Maria otti vielä suuhunsa ja valutti viimeiset tipat suuhunsa tai roiskutteli kasvoilleen. Minä olin nyt sivustakatsojana mutta en voinut vastustaa kiusausta ja ryömin suukottelemaan sperman kuorruttamaa Mariaa, joka hymyili autuaasti minulle ja kameralle. Läsnäoloni palkittiin ja muutama lasti laskettiin myös minun kasvoilleni.

Aikansa nussittuaan ja purkauduttuaan mies toisensa jälkeen vetäytyi sivummalle ja tyytyi räpsimään kuvia meidän toiminnoistamme.

Loikoilimme viimein rahoittaneina Marian kanssa vierekkäin ja vedimme henkeä. Maria suukotteli klimppisiä kasvojani ja imaisi välillä kunnon annoksen suuhunsa. Hän levitteli omia ja minun jalkojani niin että vierekkäisistä mäihää valuvista vituista saataisiin näyttävä kuvasarja. Pian hän hymyili ilkikurisesti aja painoi päänsä jalkojeni väliin ja haki vitustani kunnon annoksen spermaa suuhunsa pursottaen sen sitten leualleen kameran linssin tallentaessa kaikki irstaat yksityiskohdat. Hän valutti suuren sitkeän spermaklimpin omasta suustaan minun suuhuni ja iloitsin suunnattomasti tästä tempusta.

”Onnittelen pikkuinen ... olet päässyt heti kerralla ammattilaisten kastiin.. saat tästä illasta heti tonnin käteen koska olen varma että tämä materiaali tulee myymään loistavasti. Mautta yksi otos otetaan vielä” hän sanoi, ”tämä on minun lempikohtaukseni.”

Juan kääntyi kameroineen puoleemme. Kävin Marian opastamana selälleni tietämättä mitä tuleman piti. Maria jäi seisomaan kasvojeni ylle niin että näin alhaaltapäin suoraan hänen limaiseen vittuunsa. Sitten hän alkoi keinutta lantiotaan kuin tanssin tahdissa jotain latinosävelmää hyräillen. Vähitellen Maria laskeutui yhä alemmaksi vitun levitessä hurmaavasti kasvojeni ylle. Muutaman vaaksan päässä suustani Maria pysähtyi ja supisteli persereikäänsä. Vitun lihakset tuntuivat myös alkavan toimia ja pian sieltä puolelta kuului tirahdus monien kullien sinne pumppaaman ilman tunkeutuessa ulos. Välittömästi tämän jälkeen Marian tavoittelema vaikutus alkoi. Miesten Marian syvyyksiin lataama sperma alkoi valua noroina samanaikaisesti sekä perseestä, että vitusta. Ilmeisen kokemuksen antamalla taidolla Marian ohjaili molemmista aukoista venyvät norot kasvoilleni. Olin jälleen mielettömän kiihkon vallassa ja avasin suuni vastaanottavaisena. Pian maiskuttelin kieltäni näiden ihanasti tarjoiltujen nesteiden huumaamana. Kurotuin imetään Marian ryvettynyttä pillua ja persereikää. Nesteen seassa sain suuhuni paksuksi hyytyneitä spermaklimppejä jotka ohjasin kielelleni ja näytin ylväästi linssin suuntaan Juanin hihkuessa innoissaan kameransa takana.

”Nyt on pillu puhdas kultaseni, eikös vain”, kysäisi Maria selkänsä oikaisten kun hänen sisältään ei tuntunut enää tulevan enää pisaraakaan ulos.

Juan ojensi meille molemmille työn sankareille pyyhkeet ja ryhdyimme kuivailemaan toisiamme. Marian kääntyi puoleeni ja supisi korvaani: „Unohdetaan vanha nimiehdotus, tämän illan tuotannolle löytyy sopivampikin nimi. ”Mikä, mikä?” kyselin uteliaana.

”Katri saa kermapiirakkaa” vastasi Maria. Ja myöhemmille sessioille minulla on jo mielessäni irstaampia nimityksiä, mutta niin tulee olemaan sisältökin.

Milloin voimme aloittaa kysyin innokkaana...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute