Herkku-puhelin
Maistamaton suola
Sylvester

Taas pohdin sitä samaa asiaa. Miksi ihmeessä minä revin itseni rikki tässä suhteessa? Vaikeuksien lisäksi, oli tyttöystäväni lihonut viimeaikoina, joka oli omiaan latistamaan tunnelmaa sängyssä. En vain osannut lähteäkään, kun oli niin kiintynyt rakkaaksi tulleeseen ihmiseen. Helppoa se vaan todellakaan ei ollut. Nytkin ahdisti niin, että päätin lähteä jonnekin...

Otin yhteyttä erääseen Oululaiseen tuttavaani, jonka kanssa oli ollut vipinää, mutta ei koskaan oikeastaan mitään. Aina oli niin, että jompikumpi seurusteli; tosin nyt seurusteli molemmat. Joka tapauksessa Heli oli iloinen, kun tälle soitin. Juteltiin niitä ja näitä ja naurettiin entiseen malliin. Rohkaistuin sitten ja pyysin tapaamaan jonnekin, kun oli viikonloppu. Heli suostuikin yllätyksekseni saman tien! Selvisi, että hänenkin pokaystävä oli jossain muualla viikonlopun.

Niin se päivä sitten koitti...Jännitti niin, etten kyennyt mihinkään järkevään tekemiseen junamatkan aikana. En voinut kuin täristä. Mitäköhän seuraisi? Mahtaisiko hän olla minusta edelleen kiinnostunut tai ainakin tuntea jonkinlaista sähköä kuin joskus aiemmin? Ei auttanut kuin odotella tapahtumien kehitystä.

Heli odotti minua Jyväskylän asemalla, josta suuntasimme suoraan hotelliimme, jossa meillä oli kylläkin omat huoneet. Heli näytti niin uskomattoman viehkolta, kun hän käveli edessäni ja takapuolensa keinui siinä edessäni. Helillä on täydellinen kroppa: herkkupeppu ja käteen sopivat kiinteät rinnat. Ikää Helillä on vuosi vähemmän kuin minulla eli 25. Ja voi taivas, että hänellä on kauniit kasvot! Tunsin jo sykäyksen alapäässäni, kun ajattelinkin käsiäni Helin pepulla vaeltamassa. Minkäs ajatuksilleen voi? Varsinkin, kun näin hänen viattomat punavalkoiset alkkarit...tai siis vilauksen, mutta se riitti. Heli kääntyi katsomaan missä olen, kun en hetkeen ollut sanonut mitään. Nostin äkkiä katseeni ja toivoin, ettei Heli olisi huomannut mitään. Oikeastaan jokin pisti ajattelemaan, että voi kunpa huomaisikin. Samassa korjasin muka kännykkääni taskussani, ettei hän huomaisi pientä kohoumaa housuissani. -Tulehan jo sieltä senkin hituri, sanoi Heli ilkeästi. Ei hän siis mitään huomannutkaan. Harmitti! Sovimme, että käymme suihkussa ja näemme sitten hotellin ravintolassa.

Olin nopeasti valmis ja ajattelin, että naisilla kestää, joten ajattelin suunnata yhdelle oluselle. Avasin huoneeni oven ja näin Helin seisovan vastapäätä minua. Hän oli juuri lyömässä oveen ja molemmat jäimme hämmästyksestä suu auki. -Miten sinä siinä jo olet, ihmettelin? Heli kertoi, ettei ollutkaan käynyt suihkussa. Oli vaan ajatellut minun tarvitsevan suihkua. Itse oli juuri ennen lähtöään käynyt kuulemma. -Voinko tulla sisään, kysyi heli ujosti. -Tietysti...sisään vaan! -Otako jotain, kysyin? Ei hän halunnut mitään ja siirryimme sängylle juttelemaan. Se ei ollut mitenkään outoa, sillä se oli meidän tapa jo opiskeluajoilta lähtien.

-Suutele mua, sanoi Heli vaativana ja itsevarmana! Hämmästyin aivan enkä kerinnyt sanoa mitään, kun tunsin vieraan kielen hamuavan omaani ja lujan, mutta hellän puristuksen vyötärölläni. -Tätä sinäkin haluat ja me molemmat tiedämme sen, joten otetaan kaikki irti tilaisuudesta, Heli ehdotti hymyillen. Enää en tuuminut vaan suutelin vastaan todella Heliä haluten. Heli ynähti hiljaa ja alkoi hengittää kiivaasti. Minä olin jo ihan kovana ja kiimalima kasteli housujeni etumusta. Helin käsi osui nivusiini. -Voi Jeesus, että sulla on iso!!! Mitä tuolle oikein voi näin pieni tyttö tehdä? Tuon selvempää vihjettä ei voinut olla. Autoin farkkujani auki, että Heli pääsisi miehuuteeni käsiksi. Hän tarttui munaani ja alkoi hieroa sitä kaksin käsin. Hän halusi katsella minua silmiin samalla, kun runkkasi minua. Yritin nousta niin, ettei hän voisi tuijottaa, mutta hän painoi minut takaisin käskien samalla: "Vaiti ja nauti nyt, kun vihdoin mut saat"! Helin sanat olivat kuin musiikkia korvilleni. Hän on odottanut tätä samaa myös. Mahtavaa!

Helin touhut oli pakko lopettaa, sillä meinasin olla tulossa. -Sinun vuorosi, sanoin. Käänsin Helin selälleni ja riisuin hänen keltaisen toppinsa, jossa oli Tweetyn kuva. Hänellä ei ollut rintsikoita ja tuo suloinen toppikin oli jo saanut minut niin suunniltani kiimasta, etten malttanut kuin hetken nuolla Helin rintoja, kun jo nostin Helin hamosen ylös ja siirryin jo läpikastuneiden alkkareiden kimppuun. Sivelin etusormella Helin pimppivakoa ylös ja alas. Kevensin aina otetta klitoriksen kohdalla, joka sai hänet kiemurtelemaan. -Olet taitava, hän kehui minua. Olin niin kiimassa, että repäisin häneltä alkkarit kahtia ja aloin nuolemaan Helin nesteitä tihkuvaa pimpsaa. Siinä oli vain pieni viiva karvoitusta jäljellä. Muuten hän oli tehnyt tyylikästä jälkeä sheivatessaan tavaransa. Heli hieman pelästyi rajuja otteitani, mutta ei pannut vastaan, vaikka ehdotin käsirautoja. Heliä vain huvitti, että minulla oli sellaiset mukana, vaikka en ollut suunnitellut mitään muka. En sanonut mitään vaan pyöräytin tytön vatsalleen ja kahlitsin kiinni vahvarakenteiseen lukuvalon tolppaan.

-Vieläkö naurattaa, kysyin? Nyt Heliä pelotti. Sen saattoi melkein haistaa. Heli ei vastannut mitään, mutta enää en odotellut vaan levitin tytön pakaroita erilleen ja työnsin elimeni koko mitalta sisään varoittamatta. Tyttö nytkähti ja häneltä pääsi pieni valituksen omainen äännähdys. Silitin tytön hiuksia ja vaivihkaa painoin käteni hänen suunsa eteen ja jatkoin naimistaan. Tyttö kiemurteli otteissani ja silmin nähden nautti. Ei sitä väkisin tarvinnut tehdä enkä niin olisi tietenkään halunnutkaan. Sitten hellitin hieman ja nousin makaamasta päältään. -Ihanaa...saako lisää, Heli kysyi? Sylkäisin tytön peppureiän märäksi ja upotin sormenpäätä sisään. -Oiiiihhh!!! Heli ei meinannut enää kestää. Samalla aloitin kovan nainnin, kun pyöritin sormea hänen peppuaukossaan. Kun survaisin sormeni myös sisään oikein kunnolla, pääsi heliltä huuto: "Aiiaaah"! Heli laukesi todella rajuun orgasmiin. Kun Heli toipui orgasmistaan, avasin raudat. -Otatko suihin, kysyin? Sain sen kuulemma palkinnoksi äskeisestä eli vastaus oli myönteinen.

Heli nuoli terskaani varoen ja yhtäkkiä alkoi sellaisen vatkauksen, etten ole moiseen itsekään kyennyt. En ehtinyt edes varoittaa, kun jo roiskin spermani ympäri hänen kasvojaan ja rintojaan. Se oli kaunis näky. Jäimme sitten molemmat raukeina odottamaan ravintolailtaamme...ja yötä, sillä aikaa oli.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute