Herkku-puhelin
Ehkä kesä saapuu sittenkin...
Kulkuri

Toukokuun loppu lähenee, mutta kesä ei vaan tule. Viileää viimaa, sadetta, masentava perjantai...

Vilkaisen kelloani, 15:15. Vielä muutama minuutti ja sitten voi lähteä vaihtamaan vaatteita. Onneksi tälle työmaalle työnjohto sentään hommasi naisille oman parakin. Hellävaraista meitä rakennussiivoajia kohtaan.

Matkalla vastaillen muutamien viikonloppujen toivotuksiin. Vihdoinkin saa betonipölyn kyllästämät vaatteet pois päältä. Nopein ja tottunein ottein haalarit ja suojavarusteet vaihtuvat kireisiin farkkuihin ja nahkarotsiin.

Astuessani parakista ulos vedän keuhkot täyteen ja huokaisen, vihdoinkin viikonloppu. Suuntaan matkani autolle ja lähden kohti kotia. Mietin, joko olisit tullut töistä.

Kun vihdoin saan kotioven auki, ainoa minua odottanut on kissamme. Nälkä tuntuu sillä olevan, joten murkinaa sille.

Heitän rotsin naulakkoon, riisun farkut ja suuntaan kohti kylppäriä. Riisun loput vaatteeni pyykkikoriin. Sinne lentävät t-paidat, sukat, pikkuhousut kuin rintaliivitkin. Avaan hiukseni poninhännältä ja astelen suihkukaappiin.

Avaan vesihanan, taivutan niskani taakse ja annan veden valua hiuksiini. Ihana tunne raskaan päivän päätteeksi. Otan pesukintaan hyllyltä ja alan saippuoida kehoani. Hitaasti ja hellän pyörivin liikkein. Shampoon vaahdotessa hiuksissani, jatkan väsyneen kroppani hieromista pesukintaalla. Olkapäiltä hitaasti kohti sormenpäitä, käden alapintaa kohti rintakehää. Annan käteni pyöriä rintakehälläni ja rinnoillani.

Mmmh, tuntuu niin hyvälle. Toinen käteni eksyy häpykummulleni ja hieroo sen reunoja hellästi. Levitän kintaalle lisää pesuainetta ja hieron sillä nyt lantiotani, peppuani ja taas uudelleen rintojani.

Huomaan miten todella alan rentoutua ja päästä tunnelmaan. Huuhdon nopeasti Shampoon hiuksistani ja keskityn taas rintoihini ja häpyyni. Sormet pyörivät nännien ympärillä, välillä niitä hellästi nipistellen. Puristelen rintojani hengitykseni kiihtyessä.

Siirrän toisen käteni hävylleni ja alan hieroa sitä varmoin liikkein... Sormeni kiertää häpyhuulia ja välillä painan sitä sisäänkin. Voi luoja, miten tuntuukaan hyvältä. Otan klitorikseni sormien väliin ja hieron sitä. Nännit kovenevat ja huomaan jo hieman huohottavani. Sormet tekevät työtään klitorikseni kimpussa.

Otan suihkun käteeni ja suuntaan suihkun pilluuni. Annan veden roiskua klitorikselleni samalla kun runkkaan itseäni nopeutuvalla tahdilla. Hengitykseni kiihtyy ja tunnen olevani taivaassa.

Muutaman vedon jälkeen laukean voihkaisten.

Huuhtelen itseni vielä puhtaaksi.

Kun astun suihkukopista ulos, pelästyn suunnattomasti.

Rakkaani katsoo mua kylppärin ovelta viekkaasti hymyillen. "Jaaha, sitä sitten aloitettiin viikonloppu ilman minua?" Vastaan hänelle: "Missä välissä oikein tulit kotiin? En kuullut yhtään?" "Et kai kuullutkaan kun oli noin kova meno päällä", hän sanoi hymyillen. "Tuu tänne, kulta", pyydän. Hymyillen ja keimaillen hän kävelee luokseni, samalla kuivaan itseni...

Kietoudut mun syleilyyni… Mä annan pitkän ja kiihkeän kielisuudelman sulle... Samalla

sormeni hivelevät sun kasvoja. Hetkeksi irtaudun sinusta, että saan kuivattua itseäni.

Kietoudun taas syliisi. Annan käteni laskeutua selkääsi pitkin pakaroille. Välillä hieman puristaen. Otan sua kädestä kiinni ja vien sinut makuuhuoneeseemme. Riisun nopeasti mekkosi pois. Otan sut syleilyyni takaapäin, niin ett tuntisit mun ihon ihoasi vasten. Kovana olevat nännini painautuvat sun selkää vasten. Hyväilen kylkiäsi ja vatsaasi. Suutelen helliä suudelmia kaulallesi ja sä huokailet hiljaa, lähes ääneti. Vien käteni rintaliivien hakasten luo ja avaa ne. Annat niiden tippua lattialle, samalla riisuen pikkuhousujasi…

Nostan sut jälleen rintaani vasten. Otan rintasi käsiini, nostelen ja hieron niitä välillä puristellen. Hitaasti annan käsieni vaeltaa kohti reisiäsi. Sivellen juoksutan sormiani pitkin kehoasi. Viimein tuon käteni kohti häpyäsi. Tunnen miten kehosi alkaa olla tulessa. Alat käydä kuumana. Vaikka oletkin tulessa, on jokin paikka mikä vain kostuu enemmän ja enemmän.

Sä oot kosteana mulle ja se tieto saa mut hurmokseen. Huomaan miten hengityksesi alkaa kiihtyä. Suutelen niskaasi ja puraisen korvalehteäsi...

Sä huokaat hiljaa ja ohjaat mun käden sun ihanalle pillulle. Aloitan hieromisen kevyesti häpyhuulien ympäriltä, tunnen miten sä oot kuuma ja märkä... Hipaisen muutaman kerran varovasti klitoristasi ja sä inahdat nautinnosta. Viimein kaadan sut selällesi sängylle, ja pyydän sua istumaan sen reunalle...

Sä levität reitesi auliisti mulle ja mä ihailen sun kiimaisena kiiltävää pillua... Tuon kasvoni lähelle ja puhallan ilmaa klitoriksellesi. Kroppasi värähtää nautinnosta ja pyydät mua jatkamaan. Kuiskaan korvaasi: ”Rakas teen sen ilomielin. Rakastan sua ihan mielettömästi.” Sä vain katsot mua silmiin anovalla katseellasi. Mä avaan varovasti häpyhuulesi huulillani ja painan kieleni reiällesi, nuolaisen muutaman pitkän vedon. Sun kroppa värähtää ja huokaiset kuuluvasti... Otan klitoriksesi huulteni väliin ja imen sitä hellästi, kieli pyörii villisti sen ympärillä.

Sä hierot rintojasi koko ajan. Hengityksesi on ihanan kiihkeää. Annan etusormeni kasvojesi luo ja sä imet sen märäksi. Pian vien sen pillullesi ja painan sen sisään... Hitaasti alan naida sillä sua. Sun huulilta kuuluu voihkintaa ja se saa mut villiksi. Nuollen ihanaa pilluasi kiihtyvällä innolla. Pyynnöstäsi lisään toisen sormen pilluusi, joka valuu kosteuttaan mun kielelle... Mä nuolen kaiken tuon lemmenjuoman talteen. Sormeni jatkavat runkkaamistasi. Nousen sun viereesi. Suutelen sua suoraan suulle, ja sä tunnet taivaallisen ihanan kiimaisen makusi omilla huulillasi. Kielemme pyörivät villisti toistensa ympärillä.

Suudelman loputtua otan toisen rintasi suuhuni ja imen sitä, kieli kiertää nänniä ja välillä puren rintaasi hellästi. Sormet jatkavat työtään läpimärässä pillussasi, hengityksesi kiihtyessä.

Sä äännehdit kiimaisen kiihkeästi ja hamuat kasvojani huulillasi. Tuon kasvoni lähellesi ja sä suutelet mua villisti. Mä puristelen hellästi rintojasi ja kuiskin korvaasi riettauksia. Voi luoja, miten rakastankaan sinua, sanon rakkaalleni.

Laskeudun taas alemmas ottaen klitoriksesi huulieni väliin, puren sitä hellästi. Tunnen miten kehosi on kuin tulessa. hengität jo hieman katkonaisesti ja voihkit rajusti. Nuolen pitkiä vetoja läpi koko pillun. Klitoriksesi sykkii kiimaisena ja imen sitä… Sä valut kosteutta mun suuhuni. Nuolen välillä pitkiä vetoja pekaroidesi väliin ja välillä kieli pyörii peppureikäsi ympärillä.

Sä suorastaan hehkut kiimaa rakkaani. Pyynnöstäsi tuon sormeni jälleen naimaan sua. Kiihdytän tahtia ja samalla nuolen peppureikääsi ja se saa sut vikisemään himosta... Kuljetan

pillusta kiimaisen sormeni peppureiällesi ja painan sen sisään. Sä suorastaan ulvahdat nautinnosta. Lisääntyvä kiihko sisälläni jatkan klitoriksesi nuolemista, samalla kun sormi runkkaa sun peppua. Tunnen miten se on tiukkana mun sormen ympärillä ja se saa sut ihan uudelle tasolle kiimassa. Pääsi heittelehtii puolelta toisella ja omat kätesi puristelevat rintojasi ja kivikovia nännejäsi.

Sä huokailet mulle: ”Kulta, jatka. Älä vaan lopeta. Mmmmmh, sä teet mut hulluksi kiimasta. Jatka kulta, mä rakastan sua!” En todellakaan aio lopettaa. Lisään vauhtia rakastelemiseesi, nuolen nopeita vetoja klitoriksesi kimpussa. Sun kroppa sykkii ja tärisee. Huudat jo melkein suoraa huutoa. Sun pillumehuja valuu kasvoilleni ja mä nuolen sua kuin hullu...

Kiimaisen huudon saattelemana pillusi laukeaa vasten mun kasvoja, sun selkä nousee kaarelle ja sä voihkit lujaa. Sun peppu sykkii mun sormen ympärillä. Hengityksesi on melkein lamaantunut. Annan sun hengähtää muutaman sekunnin. Nousen sängylle viereesi ja tuon pillumehuistasi märät kasvoni luoksesi. Katsot mua silmiin, tuot huulesi kiinni mun huuliani. Suutelen sua suulle. Tuot kasvosi korvani viereen, puraiset hellästi korvaani ja kuiskaat: ”Rakas, sun kanssa jokainen päivä on juhlaa…”



-Tämä oli ensimmäinen tarinani. Kommentteja kiitos-

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute