Herkku-puhelin
Rouvan salaisuudet
Pasi

Tutustuin yhteen pirtsakkaan vaaleaan rouvaan Itä-Suomesta ollessani hiukan yli kolmekymmenvuotias. Hän oli yli viisikymmenvuotias ja hoiti omaa sairasta miestään kotonaan. Meillä oli ikäeroa melkein kaksikymmentä vuotta. Hän oli todella mukava nainen, joka kanssa voi puhua mistä tahansa. Tapasimme kerran Sirun kanssa kauppakeskuksessa. Kävimme kahvilla ja kertailimme mitä hän oli tehdyt päivällä ja ostanut itselleen. Hän oli ostanut mm. alusvaatteita. Ajattelin, että mitäpä se nyt minulle kuuluu, mutta kauniita ne olivat. Meillä molemmilla oli hiukan nälkä ja ajattelimme, että meidän pitäisi syödä jotain. Sirun piti mennä illaksi kotiin ja ei ehtisi laittaa ruokaa kuin yöllä. Minä sanoin, että minulla on pizzaa ja salaattia kaapissa, jos se hänelle kelpaisi. Päätimme sitten lähteä yhdessä minun asunnolleni. Olin vielä tässä vaiheessa täysin tietämätön mitä olisi edessäni. Olihan hän mukava tuttuni ja en ollut ajatellut hänestä mitään sen intiimimpää.

Autolle kävellessämme katsoin tarkemmin Sirun pukeutumista. Hänellä oli tumma pusero, ruskea polviin saakka yltävä hame ja mustat saappaat. Asu oli tyylikäs ja istui tämän siron rouvan päälle todella kauniisti. Menimme asunnolleni ja söimme salaatin ja pari pizzan palaa. Keskustelimme niitä näitä. Olimme käyneet lomillamme molemmat Sri Lankassa ja lomajutut piti tietenkin kertoa.

Sitten hän kysyi yhtäkkiä millaisista naisista pidän? Mitkä ovat kauniita alusasuja yms. Olin hiukan hämilläni alkuun hänen kyselyistään, mutta lähdin leikkiin mukaan. Istuimme pirttipöydän penkillä vierekkäin. Siru kääntyi yhtäkkiä minuun päin ja nosti toisen jalkansa penkin ylitse. Silloin huomasin, että hänellähän on stay-upit jalassa. En ehtinyt juurikaan ihmettelemään havaintoani, sillä seuraava kysymys pysäytti minut hetkeksi… Siru kysyi: "Pasi haluatko rakastella kanssani?" "Mitä" ehdin sanoa ennen kuin hän tarttui minua käsistä ja sanoi: "Suutele minua." Vedin häntä lähemmäs ja aloitimme suutelun. Hänen huulensa olivat pehmeät ja huulipuna maistui makealta suussani. Suudelmat syvenivät ja hyväilimme toisiamme siinä penkillä. Tunsin paineen nousevan housuissani. Suutelin hänen kaulaansa, korvia ja kasvoja. Hänen hajuvetensä tuoksui ihanalta. Irtaannuimme hiukan ja katsoimme toisiamme silmiin ja pidimme toisiamme käsistä. Se oli juuri sellainen hetki, jossa molemmat tietävät mitä haluavat, eikä selittelyille jää sijaa. "Mennään sänkyyn", sanoi hänelle ja siirryimme parivuoteeni ääreen. Riisuimme päällysvaatteemme pois ja menimme sängylle. Minä olin boksereissani ja Sirulla oli valkeat rintaliivit ja ja pitsisomisteiset alushousut sekä stay-upit.

Olimme sängyllä polvillamme. Suutelimme ja kätemme vaeltelivat vartaloillamme. Avasin hänen rintaliivinsä ja niiden alta paljastuivat pienet rinnat. Hyväilin ja suutelin niitä joka puolelta. Siru alkoi huokailla ja tunsin kuinka nännit olivat aivan kovana. Hän asettui sängylleni selälleen ja jatkoin hänen vartalonsa suutelua ja hyväilyä. Hän painoi minua alaspäin kohti syliään. Asetin sormeni alushousuihin ja hän nosti hiukan lantiotaan. Vedin housut reisille ja huomasin että hän oli posliini. "Se on yksi minun salaisuuteni… pidätkö siintä?" hän kysyi. "Se on ihana, saanko suudella sitä?" kysyin. "Odota hetki" hän sanoi ja kurotti laukustaan jotain. Ihmettelinkin miksi hän halusi laukkunsa sängyn viereen. Minä haluan laittaa huulilleni liukuvoidetta. Hän otti pullosta voidetta sormille ja aloitti hieromaan sitä häpyynsä. Hän veti sormensa häpyhuulten yli ja näin kuinka sormet hiukan avasivat häpyä aivan silmieni edessä. Minulla oli aivan mieletön seisokki. Halusin tätä naista hirveästi.

Hänen otettuaan kätensä pois oli minun vuoroni siirtyä reisien väliin. Hän levitti jalkojaan hiukan. Suutelin kosteita häpyhuulia… ne maistuivat mansikalta ja kostealta hävyltä. "Uskomatonta", ajattelin itsekseen, "tässä minä olen Sirun reisien välissä"… mutta sitten keskityin taas Siruun. Suutelin ja nuolin häntä. Hän alkoi huokailla ja kiemurrella minun nuollessani häntä. Leikittelin kielelläni häpyhuulilla ja sitten työnsin kieltäni syvemmälle ja imin välillä turvonneita huulia tiukasti huulieni välissä. Siru huohotti ja ja tunsin kuinka hänen lantionsa alkoi nytkähdellä ja hän nousi hiukan kaarelle ja sitten hän laukesi huohottaen ja lysähti alas. Minä riisuin bokserini ja nousin hänen päälleen.

"Rakastele minua nyt" hän sanoi. Asetin kaluni Sirun posliinille ja leikittelin hiukan terskalla ja häpyhuulilla. Liikuttelin kaluani vain hiukan hänen sisällään. Katselin kuinka hänen kuumat ja kosteat huulensa ympäröivät kaluni. Hetken kuluttua hän veti minua lantioistani, niin että painuin häneen täysin. Kiihdytimme tahtia ja suutelimme intohimoisesti toisiamme. Hän risti reitensä ympärilleni ja veti käsillään minua niin, että en pääsyt juurikaan liikkumaan. Olin laukeamispisteessä ja hän tunsi sen. Laukesin syvälle hänen häpyynsä ja tunsin kuinka hänen vartalonsa nytkähteli allani. Makasimme siinä raukeina ja hikisinä hetken.

Siru kumartui sängyltä taas kohti laukkuaan ja kaivoi sieltä pienen vaaleanpunaisen n. 10-senttisen pikkuisen dildon. "Tämä on minun toinen pikku salaisuuteni" hän sanoi. "Tämä kulkee melkein aina matkassani" hän sanoi iloinen karjalaispilke silmissään. "Pasi, minä haluan nyt peppuseksiä… haluatko sinä? hän sanoi ja kääntyi nelinkontilleen eteeni. "Totta kai Siru, jos sinäkin" sanoin hänelle ja siirryin hänen taakseen. Hänen siro takamuksensa oli siinä edessäni. Kosteat häpyhuulet kiiltelivät edellisestä rakastelustamme ja peppureikä oli suloisesti supussa kuin odottamassa pakaroiden välissä omaa vuoroaan. Tartuin hänen lanteisiinsa ja suutelin pakaroita, häpyä ja peppuvakoa. Nuolin häpyhuulia ja tunsin vieläkin liukuvoiteen maun kielessäni. Nuolin peppureikää ja sen ympäristöä. Otin Sirun sauvan ja työnsin sen ensiksi häpyyn. Otin kostean dildon ulos hävystä ja asettelin sen peppureiälle. Hitaasti työnsin sen kärkeä peppuun. Peppu oli paljon tiukempi ja pelkäsin satuttavani häntä, mutta hitaasti sauva alkoi mennä sisään ja sitten se olikin jo kokonaan hänen sisällään. Napsautin värinän päälle ja säädin sen suurimmalle. Liikuttelin värisevää sauvaa Sirun pepussa. Ulospäin vetäessä se venytti peppua ihanasti. Laitoin yhden sormen hänen häpyhuulille ja nain häntä sormella ja dildolla… uskomatonta.

Siru alkoi voihkia ja hän vavahteli työskentelyni mukana. Hän oli siinä riettaasti takamus pystyssä selkä notkolla ja lisäksi hän alkoi purra tyynyä. Olin jo aivan kovana ja päätin, että nyt saa sauvaleikki riittää. Vedin sauvan pois pepusta ja siirryin lähemmäs Sirua. Asettelin kovaa kaluani peppuvakoon ja hitaasti terska alkoi upota sinne rouvan peppuun. Siru oli tosi pieni nainen ja hänen peppunsa oli todella tiukka, mutta hän halusi ja otti minut aivan pohjaan asti. Katselin työntöjeni tahdissa venyvää peppua kaluni ympärillä. Se puristi tiukasti minua ja tunsin taas olevani laukeamispisteessä. Kiihdytin tahtia ja vedin Sirua lanteista tiukemmin syliäni kohti. Hän huokaili ja voihki taas äänekkäästi. Lantion seudulla alkoi tuntua taas kihelmöintiä ja tunsin kuinka spermani lähtivät taas liikkeelle ja laukesin huokailevan rouvan peppuun. Kierähdin Sirun vierelle ja suutelimme toisiamme raukeina ja tyytyväisinä. Olimme siinä sängyllä sylikkäin kauan ennen kuin lähdimme suihkuun.

Siru opetti minulle millainen voi olla itsevarma ja tyylikäs suomalainen nainen. Hän opasti minua yhteisellä seksuaalisen nautinnon tiellä todella ihanasti. Kommentteja voi lähettää postiin, jos tarina herätti ajatuksia.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute