Herkku-puhelin
Kotibileet
Pauke

En voinut kuin istua alas ja ihailla edessäni olevaa tanssin rytmiin keikkuvaa herkullisen pyöreätä naisen takapuolta. Tuo kiihottava peppu kuului siskoni kaverille, joka tanssi muiden vieraidemme kanssa. Bileet oli jo täydessä vauhdissa ja vieraat mellastivat siihen tahtiin, että kohta joku varmaan soittaa poliisit paikalle. Itse otin vähän rauhallisemmin yrittäessäni pitää kaikki vieraat tyytyväisenä ja baaritiskin täynnä. Olimme päättäneet siskoni kanssa pitää kunnon bileet hänen 18-vuotis syntymäpäiviensä juhlistamiseksi. Siinä kierrellessäni pidin aina välillä silmällä Minnaa, joka oli ehkä yksi kiihottavimmista naisista, jota olin ikinä tavannut. Hän oli Katin vanhoja ystäviä.

Illan kuluessa vieraat hajautuivat vähitellen pieniin ryhmiin ja saunan lämmettyä osa lähti nauttimaan siitä ja porealtaasta. Jossain vaiheessa lähdin itsekin katsastamaan, että mitä kellarikerrokseen kuului ja suuntasin kohti saunatiloja. Saunassa ei näkynyt sillä haavaa ketään, mutta kurkistaessani oleskelutiloihin meinasin pudottaa silmät päästäni. Sohvalla täysin alastomina halailivat toisiaan siskoni ja Minna. En voinut uskoa sitä todeksi, Kati ei ollut ikinä kertonut minulle mitään tällaisesta puolesta itsestään. Jäin tyrmistyneenä, mutta nopeasti kiihottuneena seuraamaan mitä tuleman piti.

Minna kuiskaili jotain Katin korvaan ja imaisi samalla korvan nipukan suuhunsa. Kati kuului pyytävän huohottavalla äänellä Minna siirtymään alemmas ja nopeasti Minna siirtyi alemmas täyteläisille rinnoille nuollen niitä hitaasti nännien ympäriltä ja näykkäisten hieman sieltä täältä. Pian hän sai tarpeekseen tästä ja siirtyi vielä alemmas Katin jo märkänä kiiltelevälle karvamättäälle pyöritellen kieltään ympäri avoinna edessään avautuvaa punaista ja kiihotuksesta paisunutta pillua. Vauhtiaan kiihdyttäen Minna nuoli Katia niin, että koko huone kaikui märän pillun litinästä. Katselin kuinka siskoni huohotti hengästyneenä silmät kiinni tarrautuen Minnan hiuksiin painaen tämän päätä yhä tiukemmin kohti märkää koloaan. Olin itsekin jo niin kiihottuneessa tilassa, että kaivoin kankena seisovan kyrvän käteeni ja aloin runkkaamaan katsellessani tätä ihanaa toiveunta. Pidin ilmeisesti liikaa ääntä koska huomasin Minnan yhtäkkiä nostavan katseensa ja katsovan minua suoraan silmiin. Hän ei hetkeksikään keskeyttänyt kostean herkkumättään nuolemista, vaan jatkoi sitä samaan aikaan kun katseli puuhasteluani. Pian Kati alkoi saamaan sellaista orgasmia, etten uskonut pystyneeni ikinä antamaan kenellekään samanlaista kuin muutaman harvan kerran. Kati lähes huusi suoraa huutoa orgasmin kourissa, mutta Minna säälimättä jatkoi nuolemista aivan kuin kiduttaen orgasmissaan nytkähtelevää Katia. Monen minuutin jatkuvien orgasmien jälkeen Minna viimein jätti Katin valuvan pillun rauhaan ja nousi huuliaan nuoleskellen ylös.

En halunnut Katin tietävän, että olin nähnyt koko homman ja peräydyin ovelta taemmas samalla yrittäen epätoivoisesti napittaa housujani seisovan kaluni päälle. Peräydyin pesuhuoneen puolelle, mutta sinne päästyäni ovi perässäni aukesi ja Minna sujahti sisään yhä syntymäasussaan jääden ovelle kädet selkänsä takana katsoen minua yhä kiihotuksesta laajenneilla silmillään. Siinä samassa minulla napsahti ja tempaisin vaatteet pois päältäni ja otin Minnasta kiinni ja nostin hänet ovea vasten työntäen samalla paisuneen kaluni hänen sisäänsä ilman sen kummempia miettimisiä. Minnan voihkaisu kaikui korvissani kun työnnyin hänen märkään ja ihanan tiukkaan pilluunsa yhä uudestaan. Ovi takanamme ritisi saranoissaan kun nussin sylissäni olevaa ihanaa olentoa sellaisessa kiimassa, että en tajunnut maailman menosta mitään. Pian haaroissani alkoi tuttu tykytys, ja oli parempi hetkeksi vetäistä kyrpä kuumasta ja valuvasta vitusta pois. Nostin samalla Minnan edessäni olevalle penkille polvilleen niin että sain vapaan näkymän hänen ihanaan perseeseensä. Aloin nussimaan Minnaan takaapäin rajusti pidellen hänen täyteläisistä rinnoistaan kiinni toisella kädellä ja toisella nojasin seinään edessäni. Hetken päästä kuulin hämärästi kiihkoni keskeltä kuinka ovi takanamme aukesi. Siskoni yllättynyt huudahdus sai melkein jalat altani kun käänsin päätäni ja yritin salamannopeasti keksiä jotain järkevää sanottavaa. Siskoni näytti vain hieman yllättyneeltä ja katsoi meitä kahta vinosti hymyillen. "Mitäs te kaksi oikein puuhailette, aioitteko jättää minut kokonaan ilman?". En voinut kuin hölmistyneenä katsella kun siskoni polvistui eteeni ja otti kuuman ja Minnan eritteistä märän kalun käteensä ja alkoi hieromaan sitä kiihottuneena. Yritin sopertaa jotain kieltävää, mutta eihän siitä mitään tullut. Olinhan minä jo vuosia syvimmissä fantasioissani kuvitellut jotain tämän tapaista. Varsinkin monien saunailtojen jälkeen kun olin pari vuotta sitten ensimmäisen kerran sattunut törmäämään väärään aikaa pesuhuoneeseen Katin tyydyttäessä itseään suihkussa. Kati nuolaisi siltä seisomalta kaluni suuhunsa ja alkoi imemään herkkutattiani. Ihanan hitaasti kiduttaen kyrpä upposi helakanpunaisten huulien väliin ja taas ulos kielen tehdessä taitavia kaartoja terskan ympärillä. "Hei, se oli mun kyrpäni!" huusi Minna vierestä muka närkästyneenä ja siirtyi Katin viereen samoihin puuhiin.

Hetken tätä ihanuutta koettuani, tempaisin kyrvän pois molempien ulottuvilta ja nostin siskoni penkille selälleen ja käskin Minnan jatkaa hänen nuolemistaan. Itse siirryin takaisin Minnan ihanan perseen taakse. Tällä kertaa halusin jotain aivan muuta. Otin hyllyltä voidepurkin ja sipaisin siitä sormeeni ja aloin pyörittämään sormeani Minnan peppureiän ympärillä hiljaa edeten syvemmälle kunnes koko sormeni oli voihkivan tytön perseessä. Minna mumisin jotain epäselvää Katin pillun keskeltä, mutta minä jätin sen huomiotta ja hetken sormella runkattuani tuota tiukkaa persettä siirsin jo tuskaisesti paisuneen kullini tuon tiukan ja kuuman reiän eteen ja aloin varovasti painaa kyrpää sisään. Minna voihki, mutta ei voinut tehdä asialle mitään Katin painaessa hänen päätään tiukemmin pilluaan vasten. Tunsin kuinka kiristynyt pyllynreikä antoi periksi ja aloin hiljalleen nussimaan koko melani pituudelta. En voinut enää hillitä itseäni vaan jyskytin Minnan persettä armottomasti samalla kun katselin kuinka siskoni sai taas orgasmia taitavan kielen käsittelyssä. Lopulta en enää itse kestänyt vaan tempaisin kyrpäni pois Minnan peppureiästä ja kehotin tyttöjä kääntymään toisinpäin. Kati siirsi Minnan vuorostaan alleen ja alkoi nuolla tätä vielä tyydytystä janoavaa herkkua. Itse työnsin hitaasti nauttien kyrpäni Katin vielä orgasmista värisevään pilluun ja yritin pitkittää tätä herkkua mahdollisimman pitkään. Pian en voinut enää mitään vaan tempaisin kyrpäni siskoni pillusta pois ja siirryin tyttöjen eteen ja runkkasin lastini tyttöjen naamalle ja rinnoille.

Lopulta voipuneena siirryimme kaikki kolme takkahuoneen puolelle lepäilemään.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute