Herkku-puhelin
Kolmistaan mökillä, osa 1.
Shadow Wolf

Tänään se sitten tapahtuisi, vihdoinkin Jenna ja Sini tulisivat mökilleni. Olin tuntenut tytöt jo hieman pitemmän aikaa netin ja puhelimen välityksellä ja katsellut kuinka he irstailivat webkameralle mitään häpeilemättä. Täytyy sanoa, että kuumia pakkauksia molemmat. Jenna on 19-vuotias ja Sini häntä vuotta nuorempi ja kummatkin ovat tummahiuksisia ja kohtalaisen pienikokoisia. Itse olen 29-vuotias noin 185cm pitkä, hoikka mies. Pienikokoiset tytöt ovat aina olleet suuri heikkouteni.

Olin herännyt aamulla kännykkäni piippaukseen; Jenna lähetti viestin, että tytöt olisivat tulossa kahden aikaan iltapäivällä. Hakisin heidät veneellä rannasta, sillä mökkini sijaitsi saaressa. ”Pikkuveitikka” housuissani ilmaisi myös olevansa iloinen tyttöjen tulosta. Olin nimittäin ollut jo parisen viikkoa ilman muuta tyydytystä kuin omat käteni, sillä paikallisen baarin pääasiassa keski-ikäisistä pubiruusuista koostuva naisvalikoima ei houkutellut minua; lähes kaikki nuoret olivat muuttaneet toisaalle opiskelemaan.

Vilkaisen kelloa, se oli vasta vähän yli 12, ehtisin siis hyvin laittamaan kaiken valmiiksi. Alan hakata halkoja saunaa varten pukeutuneena pelkkiin kuluneisiin ja kireähköihin farkkuihin. Kahta ohiveneilevää keski-ikäistä naista puuhani ilmeisesti näyttää kiinnostavan, sillä he tuijottavat innoissaan mökkisaareen. Hymähdän ohimennen, tänä iltana tulisin saamaan nuorta ja kiimaista lihaa. Ajatus alkoi kiihottaa mua oikein todenteolla, mutta hillitsen itseäni tulevaa varten. Tänään saisin kokea haaveeni tulevan toteen.

Vilkuilen taas kelloa, nyt se on puoli kaksi ja olen saanut kaiken valmiiksi. Mökki on siivottu erittäin huolella, olisi voinut vaikka syödä lattialta, sauna lämpenemässä, juomat viilenemässä ja kaikki muutenkin järjesteltynä juuri sopivasti. Odotus alkoi tuntua jo piinaavalta kun Jenna soitti, että he ovat nyt Sinin kanssa rannassa ja kuulemma myös kiimaisia. Hymyillen tarkistan vielä kaiken olevan kunnossa mökin sisällä ja lähdin kohti rannassa odottavaa moottorivenettä. Yllätyksekseni veneenmoottori lähtee yllättävän helposti käyntiin, sillä yleensä sen kanssa pitää taistella.

Rannassa minua odottaa ihana näky, sillä tytöt olivat ilmiselvästi pukeutuneet parhaimpiinsa. Sinillä on yllään korkeakorkoiset nahkasaappaat, nahkainen minihame sekä musta pitsikoristeinen korsetti joka korostaa mukavasti hänen mehevää poveaan. Jennan asuun kuuluvat sirot korkokengät, erittäin hyvin istuvat nahkahousut ja hyvin kiristetty satiinisen musta korsetti. Tervehdin tyttöjä halauksin ja he selvästi huomaavat kasvavan kohoaman farkkujeni etumuksessa. Matkalla saareen livautan käteni Sinin hameen alle ja huomaan hänen olevan ilman pikkuhousuja.

Päästyämme rantaan Jenna suutelee mua erittäin kiihkeästi; noin hyvää kielaria en muista saaneeni koskaan. Sinin kädet tuntuvat viihtyvän hyvin tytön hameen alla ja hänen poskilleen alkaa kohota vieno puna. Kävelemme rannalta mökille ja tytöt nojautuvat minuun, sillä korkeilla koroilla on erittäin hankala kävellä epätasaisessa maastossa. Mökin ovella Sini nipistää mua perseestä ja Jenna toteaa olevansa janoinen, joten otan esiin sopivasti viilentyneen punaviinipullon ja kaadan siitä kolmeen kristallilasiin. Siirrymme sohvalle maistelemaan viiniä ja toisiamme.

Tyttöjen kädet vaeltavat vartalollani ja saavat minussa aikaan suurta mielihyvää, itse asiassa olen melkein laueta. Katson kiimaisena, kuinka ensin tytöt alkavat riisua itseään ja sitten lopulta minua. Lopulta viimeinenkin vaatekappale on heitetty lattialle ja tytöt suutelevat hellästi kehoani. Tässä vaiheessa kaluni alkaa olla jo täydessä toimintavalmiudessa himoiten nuorta pillua. Suustani pääsee nautinnon huokaus, kun tytöt alkavat nuolla kaluani kuin tikkaria. Ensin Sinin tulee kanssani kuusysiin ja sitten on Jennan vuoro. Vedän kaluni Jennan suusta ja lastini lentää suurimmaksi osaksi Sinin rinnoille ja vatsalle, josta Jenna alkaa nuolla sitä.



Katselen tyttöjen nuolemispuuhia sohvalla runkaten samalle. Jenna on jo edennyt alemmaksi Sinin vatsalta ja pyörittelee kielellään tämä klitorista. Sini voihkii, kunnes työnnän uudelleen kovettumaan alkaneen kaluni hänen suuhunsa. Sinin imiessä voimakkaasti on kaluni hetkessä taas noussut täyteen mittaansa. Jennan lopettaessa Sinin nuolemisen hän tulee istumaan naamalleni. Imen ja nuolen tuota ihanaa nuorta kiimapillua ja kieleni leikkii Jennan klitoriksella aiheuttaen tytön kehon läpi kulkevat nautinnonvärinät ja ihanat himonkiljahdukset. Mikään ei voisi olla kauniimpaa musiikkia korvissani tällä hetkellä.

Päätämme siirtyä saunan puolelle ja se onkin varmaan jo lämmennyt puuhaillessamme yhtä kuumaksi kuin mekin olemme…

------------------------------------

Tarinalle on siis tulossa jatkoa, joka kertoo enemmän seikkailuistamme saunassa ja sen jälkeen. ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute