Herkku-puhelin
Leiritunnelmia
odottava neiti

Oli vaellusleirimme viimeinen ilta. Istuimme kokoporukalla nuotion äärellä ja juttelimme ja muistelimme viikontapahtumia. Olimme lähteneet maanantaina tästä samasta paikasta vaeltamaan, ja nyt viikko sen jälkeen sunnuntaina istuimme samassa paikassa. Olimme käyneet suihkurakennukseesa suihkussa, ja jotkut olivat jopa saunoneetkin, viimeisen illan kunniaksi.

Viikko oli kulunut nopeasti, olin tutustunut ihmisiin hyvin, ja osasta toivoin saavani ikuisia ystäviä, kuten Niinasta. Niina oli ollut minun "parini" leirinajan, olimme siis jakaneet teltan yhdessä, ja muutenkin huolehtineet ettei ryhmä lähde liikkeelle, ennekuin parikin oli ollut paikalla.

Katselin nuotiossa leimuavaa tulta.. Se oli niin kaunis. Huokaisin ääneen..

Aloin katsella ympärilleni ja huomasin ihmisten jo painuvan telttoihinsa, siispä minäkin nousin ylös ja lähdin itsekin teltalle.

Teltta oli tyhjä Niina oli siis vielä jäänyt nuotiolle, no mutta se ei minua haitannut, oikeastaan toivoinkin että ehtisin kerrankin nukahtaa ennen kuin hän soittaisi taas yöllisenpuhelun. Niina oli nimittäin leirin jokaisena iltana.. Tai yötähän se jo oli tainnut olla soittanut puhelun miesystävälleen, ja he olivat harrastaneet hyvinkin kiihkeää puhelinseksiä. Ja joka kerta olin kuunnellut kuinka Niina huokaili puhelimeen ja kertoi hyväilevänsä itseään.. Ja pakko myös tunnustaa että olin minäkin muutaman kerran kosketellut itseäni ja pelkäsin että Niina kuule märän pilluni litinän, mutta ei hän onneksi ollut mitään kuullut.

Skriiiiiips teltan vetoketju avautui.

-Ai sä ootkin jo täällä.. Mä huhuilin sua tuolla notskipaikalla. Niina sanoi ja astui sisään telttaan.

-joo ajattelin että on sitten pirteänä kotiin lähdössä, kun käy aikaisin nukkumaan. Sanoin

-Aivan. Niina vastasi

Riisuin vaatteeni teltan nurkkaan ja puin ylleni valkoisen unitoppini, joka oli samaa sarjaa valkoisten stringieni kanssa ja kömmin peitteeni alle.

-Pitäisiköhän minunkin sitten käydä jo lepäilemään.. Niina sanoi ja alkoi riisuutua.

En voinut olla katselamatta kun Niina riisuutui hänellä, oli niin kauniit ja pyöreät pakarat, juuri sellaiset joita itsellenikin toivoin ja hän oli muutenkin hyvin kaunis ja viehättävä, vaalea nainen. Niina riisui itsensä melkein alasti jättäen vain pikkuhousut jalkaansa.

-Ei kai sua haittaa että nukun näin? Kun täällä on niin kuuma. Niina kysyi.

-Juu ei haittaa sanoin.

Niinakin meni patjalleen.

-Toivottavasti me tapaamme vielä tämän leirinkin jälkeen, Niina aloitti.

-Olet ollut niin mukavaa seuraa, että meillä olisi varmasti mukava ilta yhdessä jossakin baarissa. Niin jos siis sinä vielä haluat olla yhteyksissä minuun. Niina sanoi hieman naurahtaen.

-totta kai haluan itsekin olen miettinyt noita samoja juttuja, ja varmaan myös miehemmekin voisivat tulla toimeen keskenään. Sanoin Niinalle

-No aivan varmasti.. Niina sanoi, ja jatkoi sitten.

-mutta eiköhän me käydä nyt nukkumaan niin ollaan pirteinä sitten kotiin lähtiessä. Niina sanoi

-Joo minua väsyttääkin kamalasti. Hyvää yötä. Sanoin

-Öitä. Niina vastasi

Meni muutama tunti, en saanut unta makasin vain paikoillani odottaen. Odottaen sitä että Niina soittaisi taas miehelleen. Ja niin tapahtuikin.

Niina rapisteli kassillaan ja kuulin kuinka hän selasi numeroa. Teltassa oli niin hiljaista, ja ulkona niin tyyntä että kuulin hyvin kuinka puhelin tuuttasi

M:"tuut...tuut.. Hei rakas" mies vastasi

N:Hei.. Joko olet odotellut soittoani,,?

M:Olen.

N:Oletpa hiljainen.. Haluaisit varmaan kuulla mitä minulla on ylläni..

M:Kyllä vain..

N:Tänään minulla ei olekaan oikeastaan mitään.. Ei kun on.. Pienet valkoiset pitsiset alushousut..

M:Miltä ne tuntuu?

N:Nämä ovat sileät.. Pehmeät..

M:Mitä muuta sinä nyt tunnet..?

N:Häpyni.. Turvonneen häpyni, ja hieman kosteahkolta tuntuu myös..

M:Entä niiden alta..?

N:Nyt liutan kättäni housujeni kauluksesta sisään.. Tunnen sileän posliiniksi ajellun turvonneen häpykumpuni käteni alla.. Nyt sormeni.. Oooh.. Tavoitti klitorikseni se on paisunut.. Sivelen sitä..

Kuuntelin silmät kiinni peittoni alla Niinan puhetta ja kiihotuin kokoajan enemmän, ja enemmän tunsin kuinka haaroistani alkoi valua nestettä, aloin hivellä rintaani ja en pystynyt pidättämään huokaisuani..

M:Mikä tuo oli?

N:Telttakaverini..unissaan varmaan, jatketaanko..

M:onko sinulla kaveri siellä?

N:No on, on..

M:Kerro minulle minkä näköinen hän on..

N.Hyvä on.. Hän on lyhyempi kuin minä, hänkin on vaalea, kroppa on hyvässä ja hoikassa kunnossa, mutta rinnat ovat varmaankin.. C-kuppia..

M:Nukkuuko hän?

N:Nukkuu..

M:Haluaistko sinä koskettaa häntäkin..?

N:Mitä?

M:Niin..

N:No kyllähän minä voisin.. Mutta pelkäisin että hän herää..

M:No kerro minulle mitä haluaisit tehdä hänelle..

N:haluaisin koskettaa varovasti hänen kaunista vatsaansa...

M:Tee se!

N:mutta jos hän herää..

M:Suljet puhelimen ja.. Ja keksit jotain.. No tee se!! Ja kerro kokoajan mitä teet

Hengitykseni kiihtyi ja nännini paisuivat jo pelkästään sen kuulemisesta, että Niina aikoo koskettaa minua. Stringini olivat jo aivan märät ja kun liikahdin ja tunsin oman kosteuteni ja kuumuuteni kiihotuin aina vain lisää.

Niina laski puhelimen käsistään ja hinautui lähemmäs... Tunsin kevyen kosketuksen vatsallani toppini päällä. Pian vatsallani oli kaksi kättä jotka hyväilivät hellästi vatsaani.

N:Hyväilen hänen vatsaansa, hän näyttää kauniilta. Niina kertoi kokoajan ääneen miltä näytin ja mitä hän minulle teki. Se oli todella kiihottavaa.

Pian kädet sujahtivat paitani alle, ja nousivat kohti kiihotuksesta paisuneita rintojani. Niinan käsi tuli rinnalleni hän pyöritteli muhkeita rintojani hyvin taitavasti, välillä nipisti hieman kovaksi kovettuneesta nännistäni. Hengitykseni kävi aina vain kiivaammaksi. Pian toinen käsi alkoi laskeutua alemmas, toisen käden vielä puristellessa rintaani. Niina toinen käsi alkoi kiskoa paitaani ylös. Pian rintani olivatkin ulkona paidasta ja Niinan ihailtavina. Pian tunsin kuinka hiukset alkoivat kutittaa kaulaani, Niina kumartui ylleni ja alkoi varovasti nuolla rintojani vuorotellen.. Olisin halunnut huokailla ääneen. Niina otti toisen nännini suuhunsa ja alkoi imeä sitä kiivaasti. Halusin nähdä.. Avasin silmäni ja näin jotakin niin upeaa, kauniin naisen imemässä kiihkeästi rintaani, ja kauniin käden toisella rinnallani.... Oooohh.. Pääsi suustani.

Niina nousi ylös, tarttui puhelimeen ja sulki puhelun.

Olimme hiljaa Niina istui vierelläni ja katseli minua. Kumpikaan ei sanonut mitään.

Niina kumartui taas ylleni jaa suuteli minua, vastasin suudelmaan. Niinan kädet eksyivät taas rinnoilleni. Huokailin ääneen. Hän siirtyi haarojeni väliin polvilleen ja kumartui sieltä taas suullaan rintojeni ääreen.. Ja suuteli, nuoli, puri, imi ja taas suuteli niitä.

-mahtavt rinnat sulla.. Hän sanoi..

-mmm...

Nostelin vaistomaisesti lantiotani hieman ylöspäin ja Niina painoikin kätensä turvonneelle häpykummulleni. Ooohh.. Huokaisin..

Niina alkoi suudella minua alaspäin...käden kokoajan sivellessä turvonnutta kumpuani. Pian hän suutelikin jo alushousujeni reunaa.. Sitten hän alkoi varovasti hivuttaa stringejäni pois..

-oooh.. Pääsi Niinalta..

Kun hän näki paisuneen, kostean paljaaksi ajellun pilluni. Hän riisui housuni kokonaan pois ja alkoi sormella hyväillä litimärkää pilluani..

Kuului litinää.

-Sähän olet aivan ihanan märkä.. Niina sanoi..

-Mmm.. Vastasin..

Niinan sormet hyväilivät häpyhuuliani, klitoristani ja taas häpyhuuliani.. Sitten hän työnis sormen märkänä ja halukkaana odottavaan kolooni..

-oooooh..

Niina työnsi vielä kaksi sormea lisää.. Ja huokaisin kovemmin. Sormet liikkuivat ketterästi kosteassa pillussani sisään ja ulos, sisään ja ulos.. Tunsin kuinka paine alkoi kasvaa sisälläni ja aloin huohottaa kovaan ääneen.. Samassa Niina vetäisi sormensa ulos.. Ja painoi päänsä haarojeni väliin ja alkoi ahnaasti nuolla vakoani pitkin vedoin.. Hän aloitti reiältä.. Ja nousi aina yli klitoriksen.. Ja palasi klitorikselle pyöritteli kieltään sen päällä ja imaisi sen suuhunsa, ja taas laskeutui reiälle, työnsi muutaman kerran kielensä sisääni ja taas nuoli ylöspäin.

Painelin hitaasti lantiotani hänen taivaallista kieltänsä vasten ja uikutin..

Niina jatkoi nuolemistani.. Ja sitten hän nussi minua kielellään. Minun huokaillessa. Paine kasvoi kokoajan sisälläni. Tartuin Niinaa päästä ja painoin litisevää pilluani hänen kasvojansa vasten, mutta Niina työnsikin minua kauemmas.. Niina nosti kasvonsa haaroistani, ne kiiltelivät pilluni nesteistä, Niina hymyili.

-Käyppäs nyt kiltisti kontallesi. Niina sanoi

Ja minähän kävin. Pian tunsinkin kuinka sormet työntyivät takaapäin sisääni.

-Tää on niin upeen näköstä.. Niina huokaili, ja kun katsoi häntä selkäni yli, näin hänen tyydyttävän itseään samaan tahtiin kuin hän tyydytti minua.

Pian tunsinkin huulet pakaroillani, Niina suuteli pakaroitani, samalla sormien työntyen kiimasta valuvaan pilluuni yhä kiivaampaan tahtiin. Aloin työntämään itseäni Niinan sormia vasten. Pian tunsin kuinka Niinan nuoli anukseni ympärystä, ja välillä painoi sitä kielellään, kunnes kieli työntyi kokonaan sisään toiseen aukkooni. Paine alkoi taas kasvaa, tällä kertaa vielä voimakkaammin. Työnsin itseäni voimakkaasti Niinan sormia ja kieltä kohti. Kuulin kuinka pilluni litisi, ja kiihkoni oli huipussaan.

En voinut enää hillitä itseäni..

-ooooh... Mmm.... Ju...ma..lau..ta...aaaaah..

Älä...älä..vaan lopeta.. Sä oot ihana...sä oot..niin....aaah.. Huokailin kovaan ääneen.

Ja sillä hetkellä räjähdin valtavaan orgasmiin.. Oooooh.. Niina tunsi kuinka kostea pilluni supisteli hänen sormiensa ympärilleni, ja kuinka pyllyreikäni sykki hänen kielensä alla. Huohotin ja vapisin, kontallani.. Niina vetäisi sormet ulos vitustani, kielen anukseltani.. Ja kävi viereeni selälleen makaamaan ja hymyili.

Hetken toivuttuani, minä kävin makaamaan vatsalleni.

-Olen aina halunnut antaa naisella orgasmin, mutta en ollut koskaan osannut kuvitella että se olisi noin kivaa. Niina sanoi.

-Olenhan minäkin joskus tällaista kuvitellut.. Myönsin.. Mutta en ollut uskonut sen koskaan toteutuvan, ainakaan näin upealla tavalla. Sanoin.

-Kyllä tämän ystävyyden on jatkuttava, Niina sanoi hymyillen.

-Samaa mieltä.. Voisittekin oikeastaan heti huomenna tulla meille iltaa viettämään.. Sanoin.

-Varmaan tuo onnistuu.. Niina vastasi..

-Näytämmekö sitten miehillekin että mitä täällä reissussa on opittu? Kysyin

-No totta kai.. Niina sanoi.. Ja kertaushan on opintojen äiti..

Ja Tunsin kuinka Niinan käsi tavoitti pakarani, ja sormi työntyi valmiiksi märkänä sykkivään pilluuni.

Kyse on elämäni ensimmäisestä eroottisesta tarinasta, varsikin lesbotarinasta.. Niin että palautetta saa antaa..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute