Herkku-puhelin
Haaste
Master26

Tarvitsin haastetta. Sinusta tuli enemmän kuin sellainen.

Kuten tavallista, vietin puuduttavan pitkiä aamupäivän hetkiä selaten kirjoitustyöni ohella internetin tarjontaa. Rutiininomaisen tutkiskelun jälkeen löysin itseni jälleen kirjautuneena mukaan keskusteluun joka nimensä perusteella tarjosi täysi-ikäisille foorumin keskustella toistensa kanssa seksistä ja kaikesta siihen liittyvästä. Ihmismielen väsymättömänä tutkijana en voi sanoa olevani varsinaisesti yllättynyt mistään mitä kyseisillä palstoilla voi olla meneillään. Osa käyttää niitä yksinkertaisesti keskusteluun päivittäisistä asioista muiden nähden, joku haluaa toteuttaa itseään anonyyminä roolissa johon hänellä ei ole arkielämässään välttämättä mahdollisuutta ja joku toinen taas haluaa ehkä elää fantasiansa ilman fyysisellä tasolla tapahtuvan kohtaamisen ongelmia ja lieveilmiöitä. Minä etsin haasteita. Olin kehittänyt itselleni avauksen joka teki selväksi mihin lopulta pyrin, millainen olen ja joka oli riittävän yksilöimätön siihen, että sen vastaanottaja varmasti tajusi sen menneen lähestulkoon jokaiselle naiselle tai naista esittävälle. En siis tietoisesti yrittänyt saada luoduksi pelkkää kontaktia josta olisin yrittänyt rakentaa keskustelua vaan provosoin riittävästi siihen että sain osakseni joko hiljaisuutta, kiinnostuneen vastauksen tai avaukseni mustavalkoisuutta kritisoivan kommentin. Hain näistä viimeisiä. Tein selväksi haluavani ottaa vallan naiselta ja saada hänet kertomaan nimettömästi tuntemattomalle ajan mittaan salaisimmatkin fantasiansa. Niiden lukeminen kiinnostaa ja koska useimmiten tiesin keskusteluun lähtevän olevan haluamani kaltainen tyyppi, niiden lukeminen myös kiihottaa.

Vastasit tekstiini melko pian. Esiinnyit nimimerkillä joka ei ollut liioitteleva ja vastauksesi huokui tervettä järkeä. Et sanallakaan vihjannut lähteväsi leikkiin mukaan. Noista muutamasta sanasta pystyi huomaamaan etten ollut ainoa joka lähestyi sinua provosoimalla ja tunsit oman arvosi riittävän hyvin ollaksesi lähtemättä mukaan mihinkään. Aloin rakentaa keskustelua haluamaani suuntaan juttelemalla yleisistä seksiin liittyvistä asioista olematta liian suora. Tiesin, että nimettömänä voisit vastata lähes kysymykseen kuin kysymykseen, mutta tiesin myös ettet antaisi minulle tai kenellekään muullekaan minkäänlaista aihetta innostua ennen kuin vastapuoli olisi sen omilla kommenteillaan ansainnut. Hetken keskustelun jälkeen kerroit, ettet hae minkäänlaista livetapaamista koska sait seuraa halutessasi koska tahansa. Olin tähän enemmän kuin tyytyväinen, mutta tyydyin toteamaa,n etten itsekään ollut hakemassa iltapäiväksi panoa enkä ylipäätään suunnitellut mitään. Keskustelu pyöri jatkuvasti seksin ja siihen liittyvän ympärillä kummankaan paljastamatta itsestään mitään mutta tekstin molemminpuolinen helppous johti siihen että ehdotin "tapaamista" seuraavana päivänä samaan aikaan samassa paikassa. Epäröit hetken mutta lopulta suostuit, tosin tuntia myöhemmin. Tyydyin tähän.

Olin paikalla seuraavana päivänä sovittuun aikaan. En odottanut mitään, en edes sitä että saapuisit. Kirjauduimme sisään lähes samalla hetkellä ja aloitimme keskustelun lähes välittömästi. Hetken kohteliaan jutustelun jälkeen kokeilin kepillä jäätä ja kysyin kuinka suhtauduit erilaisiin rooleihin seksissä. Tein selväksi etten tarkoittanut pukeutumista enkä teennäisiä kommentteja seksin aikana vaan itsensä antamista toisen käyttöön. Kaikesta kävi selväksi sen olevan asia johon kohdistuvaa kiinnostusta et kyennyt peittelemään eikä siihen nimettömänä ollut tarvettakaan. Hitaasti mutta varmasti aihe syveni ja kun arkielämän kiireet pakottivat minut lopettamaan keskustelun, kysyit haluaisinko jatkaa joskus. Sovimme uuden tapaamisen. Tiesin ettei kumpikaan voinut uskoa lähteneensä sellaiseen mukaan mutta itsekunnioitus ei ollut ainakaan vielä kokenut kolhuja koska molemmat tiesivät mitä tapahtuu eikä asiasta tarvinnut pitää meteliä koska ei ollut mitään mistä olisi voinutkaan. Seuraavalla kerralla olit valmiina heti keskustelun alussa. Sanoit haluavasi tietää mitä teen ammatikseni ja miltä näytän. Kerroin molemmat täysin rehellisesti. Kirjoittamiseen liittyvä ammattini antoi minulle paljon aikaa tehdä mitä haluan ja mielenkiintoinen keskustelu on paras inspiraation lähde. Olit tähän tyytyväinen ja kerroit myös itsestäni hieman enemmän. Tiesin ainoastaan että olit jokseenkin ikäiseni. Nyt kerroit, ettet halunnut paljastaa itsestäsi liikaa, koska toinen vanhemmistasi oli yhteiskunnallisesti tärkeässä asemassa ja elit itsekin elämää jossa ei kaivattu tuntemattomia häiriköitä yhden väärään kohtaan osuneen paljastuksen takia.

Olin myös tähän tyytyväinen koska liioittelematta omaa asemaani asuinympäristössäni, halusin suojata työpaikkani eivätkö virtuaaliset roolileikit olleet välttämättä juuri se asia jollaiseksi toimintani olisi ymmärretty. Kuvailit ulkonäköäsi ja tiesin sen olevan rehellisesti kuvailtu. Itsevarmuutesi ja -luottamuksesi oli tehnyt minuun vaikutuksen jo nyt ja jatkoimme "aiheeseemme" syventymistä. Kerroit mitä olet kokeillut ja mitä et, mikä kiinnostaisi ajatuksena ja mikä taas ei. Huomasin pian että olemme samoilla linjoilla. Sillä kuka vie ja kuka on vietävänä seksissä ei ole merkitystä kunhan molemmilla on käsitys siitä mitä tapahtuu, luottamus on molemminpuolinen ja kumpikin uskaltaa sanoa ja tehdä mitä haluaa. Annoin tekstieni rönsyillä suuntaan jossa minulla on sinuun kontrolli ja uskallat avautua siitä todella haluat. Nyt olit jo mukana niin täysin kuin vain niissä olosuhteissa voit. Aina kun keskustelimme, olit opiskelupaikassasi ja ympärilläsi oli useita kymmeniä ihmisiä. Opinnoissasi oli päivittäin tauko samaan aikaan ja koska työrytmini oli vapaasti muokattavissa, tapaamisistamme muodostui päivittäisiä. Kummankaan mielessä ei pyörinyt tapaaminen, mutta mielenkiinto oli molemminpuolista ja koska tiesin ettemme asu samalla puolella maata, päätin että kysyn halukkuuttasi puhua puhelimessa. Ei seksistä vaan mistä tahansa. Jaoit saman mielenkiinnon ja annoin numeroni pyytäen sinua soittamaan illalla.

Tullessani illalla suihkusta huomasin puhelimen soineen. Numero ei ollut puhelimeni muistissa. Tapojeni vastaisesti soitin takaisin miettien mihin olen lähdössä ja miksi. Vastasit hermostuneen kuuloisena mutta molempien hämmästykseksi puhuminen oli yhtä luontevaa kuin kirjoittaen vaihdetut ajatuksetkin. Puhuimme pitkään ja nyt jo ilman erillistä sopimusta olimme seuraavana päivänä samaan aikaan samassa keskusteluhuoneessa. Olit jo siihen mennessä oppinut mitä haluan tietää ja kerroit kiltisti millaiset stringit sinulla oli jalassasi. Huomasit myös kiihottuvasi suorasta puhumisesta vaikket sitä ollut tiennytkään. Kysyin tarkoituksellisesti seksin sijaan sitä koska olet viimeksi saanut kyrpää. Vastasit ettet kertaakaan sen jälkeen kun erosit poikaystävästäsi kuukausi sitten. Pyysin sinua kertomaan kuinka haluaisit nyt kyrpää sisällesi ja missä. Hetken hiljaisuuden jälkeen sanoit haluavasi istua paksun kyrvän päälle, hieroa itseäsi hitaasti sen kärkeä vasten ja ottaa sen hetken päästä kerralla pohjaan saakka. En ollut yllättynyt, mutta tyytyväinen. Kerroin, että tiedän sinun kostuvan jo pelkästä ajatuksesta, koska et haluaisi mitään enempää kuin saada munaa niin, että nauttisit siitä ensin hyvin hitaasti ratsastaen samalla kun klitoristasi ja nännejäsi hierottaisiin hellästi, kunnes sinut käännettäisiin polvillesi ja sinusta tehtäisiin se pikku panopuu, joka alitajunnassasi haluaisit välillä olla. Sanoit alkavasi kiemurrella penkissäsi. Luentosi oli alkamassa ja kun lähdit sinne, lähetin sinulle viestin jossa kerroin että haluaisin viedä sinut nyt opiskelupaikkasi vessaan, nostaa sinut kopissa seinää vasten, riisua housujasi ja ottaa sinut rajusti niin että pitäisin kättä suusi edessä jottet pitäisi liikaa ääntä. Vastasit vielä luennon aikana ettet pysty keskittymään mihinkään mitä professori sanoo koska olet märkänä ja ajattelet vain sitä mitä sanoin.

Seuraavana päivänä kerroit mistä voisin löytää kuvasi ja kerrottuani vastaavasti missä omani olisi nähtävissä, katsoin kuvasi ja olin enemmän kuin tyytyväinen. Lähes samanaikaisesti kerroit ulkonäköni miellyttävän ja nyt jo varauksellisuuden jättäneenä kerroit aikovasi kosketella itseäsi illalla ajatellen että käteni koskisivat sinua. Kerroit illalla viestissä haluavasi tulla kohdelluksi huorana ja ajattelevasi että käyttäisin sinua hyväkseni, tehden mitä haluan. Sanoin että olet nyt huorani ja aion käyttää hyväkseni päivittäin sitä millainen lutka haluat olla. Seuraavina päivinä myönsit että mikä tahansa viesti, lause tai puhelu minulta sinulle, liittyi se seksiin tai ei, sai sinut kosteaksi. En nauttinut ainoastaan siitä että minulla oli valta sinuun vaan myös siitä ettet ollut menettänyt tippaakaan itsevarmuudestasi vaan olit ulkoisesti edelleen yhtä edustava ja mallikelpoinen nuori nainen. Aloite sille että tapaisimme tuli molemmilta. Molempien mielestä se oli asia jolle ei ollut mitään järkevää selitystä muttei myöskään mitään estettä.

Sopivan kaupungin löydyttyä (kumpikaan ei halunnut mennä kotikaupunkinsa hotelleihin eikä kumpikaan asunut yksin) päätimme ottaa päivän vapaaksi ja mennä eräänä sunnuntai-iltana 3 viikon päästä katsomaan mitä tapahtuu kun tentti- ja työkiireet olisivat ohi. Seuraavana perjantaina olit menossa ystäviesi kanssa baariin ja kuvailit kiihottavasti millaisen alusvaatteet laittaisit päällesi ja miten näytät itseäsi jos näet kiinnostavan miehen. Et ollut asuinkaupungissasi joten tiesin että olet rohkeampi. Illalla lähetit viestin jossa kerroit olevasi yökerhossa ja seurueeseenne oli liittynyt kaksi teitä kymmenen vuotta vanhempaa miestä jotka olivat miellyttäviä, komeita eivätkä liian humalassa ja toinen heistä oli selvästi sinusta kiinnostunut. Kysyit haluaisinko sinun olevan kiltti ja odottavan siihen asti kun tapaamme vai tahtoisinko että annat miehelle mitä hän selvästi haluaa? Miehet olivat ehdottaneet kaikille kolmelle tytölle jatkoja toisen miehen luona. Tiesin että tulet tapaamiseemme oli mies millainen tahansa ja koska olit selvästi tosissasi, pyysin että mikäli mies tietää mitä tekee, antaudut hänelle kiltisti mutta soitat minulle salaa kun sinua naidaan takaapäin ja annat minun kuunnella kun lutkani saa kyrpää. Vain hieman yli tuntia myöhemmin puhelimeni soi ja vastasin sanomatta mitään. Kuulin ensin kun voihkit hyvin hiljaa ja ilmeisesti aloit kyllästyä koska kerroit miehelle soittavasi juuri ex-poikaystävällesi ja halusit hänen sanovan miten hyvä pano olet. Ovela nainen, mietin mielessäni ja kuuntelin kun mies kertoi katkonaisesti ja selvästi hämillään miten tiukka pikku lutkani on. Otit puhelimen ja jatkoit nyt jo hieman huohottaen "en oo koskaan saanut näin hyvin munaa...jos tää haluaa, annan sille persettäkin. nyt mun täytyy mennä, en pysty puhumaan. tuntuu liian hyvälle..." Kuuntelin tyytyväisenä. Tiesin ettet ollut koskaan harrastanut pitkäaikaisen poikaystäväsi kanssa anaaliseksiä.

Viikot menivät konttausvauhtia eteenpäin ja yhteydenpitomme oli tiivistä. Annoin sinulle rauhan keskittyä viimeisellä viikolla opintoihisi, sanoin ainoastaan että haluan sinun olevan koskematta itseesi viimeisen kahden viikon aikana ja että ajat itsesi posliiniksi. Vastasit että haluat minun tekevän samoin. Olimme molemmat myös testien perusteella varmistuneet siitä ettei tauteja ole ja koska käytit pillereitä, tiesin etteivät asiat voisi olla niiltä osin paremmin. Et ollut pitänyt yhteyttä muutaman viikon takaisen hoitosi kanssa etkä lopulta ollut harrastanut peppuseksiä. Vihdoin odotettu sunnuntai saapui ja tulimme valitsemaamme kaupunkiin eri suunnista. Saavuin ensin ja olin vastassa asemalaiturilla. Näytit todella kauniilta ja haluttavalta ja halasimme kuin olisimme tunteneet vuosia. Molemmat olivat sopivasti hermostuneita mutta olisi ollut lähes mahdotonta olla vaivautunut kun molempien mielessä pyöri avoimesti pääsy hotellihuoneen ovien sisäpuolelle katsomaan mihin meistä on. Kirjauduimme sisään viihtyisään hotelliimme ja kun pääsimme huoneeseen, otit laukustasi esiin viinipullon.

Olin vakaasti ollut sitä mieltä että ihmisten pitäisi olla mahdollisimman rentoja kun he harrastavat ensimmäistä kertaa seksiä. En halunnut että molemmat haluavat liikaa ja liikkeet ovat siksi kovia ja väkinäisiä. Juttelimme sängyllä hetken aikaa ja joimme melko nopeasti pari lasillista viiniä. Sanoin sinulle rehellisesti että olin jo nyt iloinen siitä että teimme tämän. Hymyilit kauniisti ja sanoit "Niin mäkin". Samalla hetkellä en voinut enää hallita itseäni. Suutelin sinua suulle pitkään ja maltoin vaivoin avata paitasi napit ja avata rintaliivisi hakaset kunnes syöksyin kiinteiden rintojesi kimppuun. Otin nännisi suuhuni ja pyöritin kieltä hitaasti sen ympärillä. Huokailit jo nyt ja ennen kuin ehdin tehdä mitään, avasit itse farkkusi ja riisuit niitä pois niin paljon kuin selälläsi pystyit. En tarvinnut lisäkehotuksia vaan revin ne jalastasi ja näin niiden alta paljastuvat mustat, läpinäkyvät narustringit joiden etuosa oli kostunut läpimäräksi ja joiden alta näkyi karvaton, kaunis pillu. Otin ne jalastasi ja pyörittelin kieltäni nyt klitoriksesi ympärillä samalla kun laitoin kaksi sormea sisääsi. Kiemurtelit ja puristit peittoa kädelläsi pitäen silmiäsi kiinni. Kun et osannut odottaa sitä, työnnyin sisääsi hyvin hitaasti. Meinasin laueta taukoni jälkeen jo siihen joten jäin sisällesi paikalleni ja suutelin sinua pitkään. Kun tunsin olevani jälleen valmis, aloin liikkua sisälläsi hitaasti tunnustellen sinua ja annoin lantiosi tottua rytmiini. Kiihdytin hitaasti tahtiani ja otin kätesi kiinni pääsi yläpuolelle.

Olit nyt siinä allani, kädet sidottuina ja sait kyrpää juuri sillä tavalla mistä olit puhunut. Kerroin kuinka käsittämättömän hyvältä tunnuit ja vastasit "Tuu mun sisälle". Annoin itseni vapautua ja aloin naida sinua nopeilla ja lyhyillä työnnöillä, katsoen sinua silmiin ja sanoen huoraksi. Tunsin kuinka jokainen ihokarva minussa nousi pystyyn kun laukesin sisällesi painautuen aivan kiinni sinuun. Olit kasvoiltasi aivan punainen ja kiitos selibaattini, tiesin olevani valmis jatkamaan välittömästi siitä mihin jäin. Halusin sinun tutkivan minua paremmin joten nostin sinut päälleni ratsastamaan. Otit minut hitaasti sisääsi ja aloitit liikkumaan kyrpä sisälläsi. "Sulla on ihana kyrpä", voihkit ja otin nännisi sormieni väliin samalla kun liikuin rytmiäsi vasten. Pysäytin liikkeesi ja aloin hieroa sinua sisältä antaen kyrvän liikkua hitaasti paikkojasi tutkien. Voihkit äänekkäästi ja yllättäen otin pakaroistasi kiinni ja nain sinua niin nopeasti kuin voin. Haukoit henkeäsi, kiljahtelit ja otit hartioistani kiinni. Lopetin ja sanoin hengästyneenä "Käänny toisinpäin, huora". Teit työtä käskettyä ilman kysymyksiä ja jatkoit ratsastamista rauhallisella rytmillä selkä minuun päin. Kun olit tottunut rytmiin, otin sisälläsi kostutetun sormen ja laitoin sen perseellesi. Jäykistyit hetkeksi mutta annoit sormen löytää tiensä peppuusi ja ratsastit sitten hitaasti sekä kyrvälläni että sormellani. Ääniesi perusteella pidit siitä.Ajantaju oli kadonnut kauan sitten ja mieleni oli sinussa, niin kauniissa olennossa. "Takaapäin", sanoin lähes murahtaen ja kuin tottunut huora menit kiltisti kontallesi eteeni. Työnnyin sisääsi rajusti ja aloin naida täydelliseltä tuntuvaa pilluasi rajusti samalla kun otin hiuksistasi kiinni ja vedin niitä taaksepäin. "Tätähän sä olet kaivannut koko ajan, huora. Sano että sä olet mun oma pikku huorani". "Mä olen sun oma pikku huorasi", huohotit melko hiljaa. Läpsäytin pakaraasi rajusti ja sanoin uudestaan "Mikä sä olet?". "HUORA!! Mä olen sun oma pikku huorasi!".

Päästin irti hiuksistasi, otin molemmat kätesi selkästi taakse ja pumppasin takaapäin tuntien laukeavani hetkenä minä hyvänsä. Vetäydyin ulos sinusta ja talutin sinut mitään sanomatta kylpyhuoneeseen ja suihkuun jossa käskin sinut polvillesi koska tiesin sinun haluavan ottaa spermat päällesi niin kuin likaisen lutkan kuuluukin. Vetelin kyrpääni katsellen kauniita, punoittavia kasvojasi ja menetin kaiken kontrollin lauetessani kasvoillesi ja rinnoillesi. Hengityksen tasaannuttua nostin sinut ylös, käänsin selkä minuun päin, kiedoin käteni ympärillesi ja pidin sylissäni. Suutelin niskaasi ja sanoin "Sä olet aivan uskomaton" jonka jälkeen jätin sinut peseytymään ja menin sängylle makaamaan bokserit jalassa. Katsoin ulkona laskevaa aurinkoa, kahta viinipulloamme ja makasin euforiassa. Tulit suihkusta, puit kauniit punavalkoiset stringit yllesi ja tulit kainalooni makaamaan. Päätimme levätä hetken sillä yöstä oli tulossa pitkä.

Palautetta ja kritiikkiä otetaan vastaan. Jatkoa seuraa mikäli kiinnostuneita löytyy. Mikäli jaksoit tänne asti, kiitos siitä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute