Herkku-puhelin
Tyttöjen ilta
Tapsa70

Osa 1.

Eräänä viikonloppuna sain idean kutsua tyttökaverini kylään. Tätä tapaa olemme pyrkineet pitämään yllä muutaman kerran vuodessa.

Odotettu lauantai tuli ja ystävättäreni saapui. Jo iltapäivä aloitettiin pienellä siiderin lipittelyllä ja saunomisella. Tietysti jossain vaiheessa iltaa tuli mieleen, että pitäisi päästä baariin, kun kerrankin on hyvä mahdollisuus. Ajattelimme vain mennä paikalliseen lähiökuppilaan, kun ei oikein ollut halua lähteä mihinkään kauemmas.

Kuppilaan saavuttuamme huomasimme paikan olevan melko täynnä. Savulliselta puolelta löysimme kuitenkin vielä nurkkapöydän, joka oli vapaa. Hetken istuskeltuamme seuraamme pyysi saada liittyä nuorehko kivannäköinen mies. Eipä siinä mitään, seura aina kelpaa, eikä baarissa juuri muita vapaita paikkoja ollutkaan. Mies istahti viereeni, koska juuri sillä puolella istuimena oli kahdenistuttava sohvatyyppinen tuoli. Juttelimme niitä näitä ja nautimme siideriä ja valkoviiniä tasaiseen tahtiin.

Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että kaveri kiilasi itseään jatkuvasti lähemmäs itseäni. Tyttökaverini mentyä vessaan, mies yhtäkkiä laski kätensä reidelleni ja alkoi liikutella kättään rauhallisesti. Säikähdin ja pyysin miestä lopettamaan, koska tyttökaverini voisi tulla minä hetkenä tahansa. Mies vain naurahti, että tykkäsit kuitenkin ja katsoi syvälle silmiini. Samassa hän suuteli minua suoraan suulle. Säikähdin vielä enemmän ja työnsin miestä kauemmas. Mies vain naurahti, että älä esitä vaikeasti saatavaa, mielesi tekisi kuitenkin. Punastuin ja kivahdin, etten ole täältä miestä hakemassa.

Tyttökaverini palasi pöytään ja ihmetteli hämmentynyttä ilmettäni. Mies tokaisi yhtäkkiä, että olin muka luvannut yöpaikan "täyshoidolla". Tyttöystäväni hämmästyi nyt vuorostaan ja tuijotti minua silmät suurina. Mies lisäsi vielä, että olin luvannut tavaraa olevan tarjolla molemmilta naisilta. Kauhistuin ja aloin selittää, ettei tuo pidä alkuunkaan paikkaansa. Mieshän puhuu ihan omiaan. Kuin asian vahvistukseksi mies alkoi vain julkeasti hyväillä rintojani.

Samassa tyttöystäväni virnisti, että hyvältähän tuo ehdotus kuulostaa, mutta riittääkö sinusta "poju" meille molemmille. Mies nousi ylös ja kiersi vuorostaan tyttöystäväni viereen istumaan. Mies tarttui tyttöystävääni kädestä ja ohjasi käden salihousujen sisälle. Huomasin tyttökaverini värähtävän ja punastuvan käsi miehen housuissa. "Onhan se aikamoinen" tyttökaverini sai vaivoin kuiskattua. Samassa hän alkoi liikutella kättään miehen kalua runkaten. Hämmästyin näkemääni, koska olin pitänyt tyttökaveriani melko pidättyväisenä. Nurkkapöydän hämyssä mies puolestaan alkoi rullata tyttökaverini kesämekon helmaa ylöspäin. Muitta mutkitta mies hyväili tyttökaverini pillua pikkuhousujen läpi. Taidokkaasti mies siirsi pikkuhousut sivuun ja alkoi ujuttaa keskisormeaan tyttökaverin siistittyyn pilluun. Näkymä aukeni nurkkapöydässä minulle, mutta ei muulle "yleisölle". Mies murahti vain, että "ainakin täällä on liukkaan kelin ajat". Tyttökaveri sai posket punaisina tokaistua, että on lopetettava, koska ihmiset voivat nähdä.

Olin itsekin äärimmäisen kiihottunut näkemästäni kuulin itseni kuin ulkopuolisena sanovan "minäkin haluan kokeilla". Mies nousi ylös ja tarttui käteeni. Seurasin miestä läpi ravintolasalin aina miesten vessan ovelle asti. Mies työnsi vessanoven auki ja jatkoi saman tien kädestä kiinni pitäen suoraan invavessaan. Olin hämilläni, enkä ollut tarkoittanut tällaista, mutta mies komensi minut polvilleen eteensä ja tiputti housunsa alas. Miehen edessä polvillani ollessa, en ollut uskoa silmiäni. Miehellä oli todellakin valtava kalu, joka oli vasta puoliseisokissa. Isot raskaat pussit olivat nousseet kiinni kyrvän tyveen. Samassa mies tarttui päästäni ja työnsi kalunsa suuhuni. Aloin nuolla isoa terskaa ja varovasti hyväillä miehen pusseja. Mies tokaisi vain, että "jatka vaan loppuun asti, en ole pariin päivään saanutkaan". Aloin imeä ja runkata kalua yhä voimakkaammin ja hetken kuluttua tunsin terskan kouristelevan suussani. Arvasin miehen olevan tulossa runkkasin voimakkaasti päästäen kalun suustani. Hyväili ohessa miehen palleja ja yhtäkkiä pitkät spermasuihkut lensivät vessan seinälle. Mies pyysi vielä hetken imemään kaluaan ja teinkin työtä käskettyä. Tällöin mies totesi, että "lisäpalkinto hyvästä imemisestä tulee sitten jatkoilla, mutta ensin esimakua".

Samassa mies tarttui olkapäihini ja veti minut pystyyn. Sitten mies vuorostaan laskeutui eteeni polvilleen ja alkoi avata farkkujeni nappeja. Olin aivan kuumissani äskeisestä kalun imemisestä, mutta yritin kuitenkin estellä miehen pyrkimyksiä. Mies kuitenkin kiskoi farkut jalastani ja saman tien pikkuhousunikin. Yritin kädellä peitellä paljasta häpyäni miehen uteliailta katseilta. Mies kuitenkin tokaisi, ettei noin hyvää tavaraa kannata piilotella. Samassa mies työnsi minut kontalleen vessan lattialle, nostaen paljaan pyllyni pystyyn. Hän alkoi hieroa klitoristani takaapäin ja kosketteli varovasti kielen kärjellä häpyhuulia ja peppureikääni. Olin aivan muissa maailmoissa, kun mies nosti minut istumaan vessanpytyn kannelle. Mies nosti vahvoilla käsivarsillaan jalkani polvitaipeista koholle ja painoi päänsä jakoväliini. Mies nuoli pitkin vedoin koko alapääni pepusta alkaen. Pitkät kielenvedot häpyhuulia pitkin saivat itseni huohottamaan, kun mies samalla hieroi klitorista peukalollaan. Lopulta mies alkoi imeä klitorista yhä voimakkaammin ja voimakkaammin, työnnellen samalla kahta sormea sisääni. En kestänyt enää käsittelyä, vaan laukesin äänekkäästi huokaillen.

Mies pyysi minua pukemaan ja sanoi, että "miltä tuntuu, eikö ne jatkot kannatakin pitää". En voinut kuin myönnellä, vaikka tämä ei todellakaan ollut itselleni tavanomaista käyttäytymistä. Palattuamme nurkkapöytään, tyttökaverini ihmetteli missä ihmeessä oikein olimme olleet. En malttanut olla kertomatta koko tarinaa. Tämän kuultuaan tyttökaverini sanoi punastellen, että hän haluaisi lähteä noille jatkoille välittömästi.

Kaveria nauratti, että taitaa rouvien tai neitien tai kumpia olettekaan, tehdä mieli kunnon kalua. Kumpikaan meistä ei voinut kieltää asiaa. Tilanne tuntui absurdilta, mutta toisaalta kiihottavalta. Nautituilla viineillä ja siidereillä oli myös varmaan suuri vaikutus estottomaan käytökseemme. En ollut koskaan kuvitellut, että voisin olla tuntemattoman miehen kanssa yhdessä naispuolisen ystävättäreni kanssa.

Osa 2

Saatuamme juomat loppuun nousimme kaikki ylös kuin sanattomasta sopimuksesta. Lähdimme ulos, jossa mies tilasi taksin. Tässä vaiheessa supatin tyttökaverilleni, että emmehän me voi ryhtyä tällaiseen. Mitähän omatkin ukot sanoisivat, jos tietäisivät. Tyttökaverini empi myös, mutta samassa mies tuli ja kaappasi meidät molemmat kainaloihinsa. Mies totesi vain, että "nyt tytöt annetaan pikkuveljelle kunnon hoito". Tyttökaverini tuumasi tähän vain, ”ettei se kyllä niin pieni ole".

Samassa taksi kaartoi kuppilan pihalle ja ahtauduimme takapenkille. Mies istahti keskelle ja laski kätensä harteillemme, alkaen samalla hyväillä rintojamme. Matka oli vain pari - kolme kilometriä, joten se sujui nopeasti. Noustessamme taksista aloimme keskustella matkan maksamisesta. Samassa taksikuskikin nousi ulos sammuttaen auton. Kuski oli meidän ikäisemme vaalea pitkä kaveri. Ihmettelimme tätä, mutta baarissa tapaamamme mies vain naurahti, että "luonnossahan tämä matka maksetaan". Vasta tällöin tajusimme, että juttu oli järjestetty. Sanoin, että tämä ei käy ja jatkot päättyvät nyt tähän. Miehet kuitenkin totesivat yhteen ääneen, että " ei tästä nyt enää aleta peruuttelemaan". Aikamme pihalla keskusteltuamme päätimme kuitenkin kaikki siirtyä sisätiloihin.

Heti sisälle päästyämme miehet kävivät sohvalle istumaan tyttökaverini molemmin puolin. Kuin sanattomasta sopimuksesta he alkoivat hyväillä ystävätärtäni kaikkialta. Hame rullattiin ylös ja molempien miesten kädet hieroivat tyttökaverini jalkoväliä. Tyttökaverini huohotti voimakkaasti, kun taksikuski asettui hänen eteensä ja alkoi riisua tämän pikkuhousuja. Ystävättäreni nosti pyllyään, jolloin pikkuhousut luistivat hänen altaan. Saatuaan pikkuhousut riisuttua mies painoi kasvonsa suoraan ystävättäreni paljaalle hävylle. Mies etsi klitoriksen huuliensa väliin ja alkoi imeä rauhallisin vedoin. Samalla mies hyväili ystävättäreni peppureikää sormellaan. Samassa kuppilasta mukaan tarttunut mies nousi sohvalle ja tarjosi kaluaan ystävättären imettäväksi. Tämä tekikin sen halukkaan näköisesti. Miehen valtava kulli seisoi taas täydessä kunnossa, kun ystävätär hyväili terskaa kielellään.

Samaan aikaan taksinkuljettaja oli riisunut vaatteensa paljastaen treenatun vartalonsa. Myös tämän miehen kulli seisoi rajusti ja mies komensi minut eteensä imemään kaluaan. Mies sanoi vain, että "saat valmistella kyrvän ystävällesi". Polvistuin miehen eteen ottaen kalun suuhuni. Niskasta kiinni tarttuen mies nussi suutani pussit edestakaisin heilahdellen. Hetken kuluttua taksimies lopetti ja kallisti tyttökaverini kyljelleen sohvalle, jotta tämä edelleen voi jatkaa toisen miehen jättikalun nuolemista. Taksikuski asettui sohvalle ystävättäreni taakse, nostaen samalla toista jalkaa ylöspäin. Samalla mies komensi minua ohjaamaan kalun ystävättäreni pilluun. Tartuin kivikovaan miehen kyrpään ja vein sen ystävättäreni häpyhuulten väliin. Ystävättäreni voihkaisi, kun kivikova kulli painui yhdellä rajulla työnnöllä pohjaan asti. Mies aloitti rajun naimisen takaa kylkiasennosta ja pyysi minua kannattelemaan ystävättäreni jalkaa ilmassa. Mies nussi voimakkain vedoin hyväillen samalla ystävättären klitorista. Hetken kuluttua ystävättäreni laukesi voihkien miehen yhä jatkaessa voimakasta nussimistaan. Muutaman hetken kuluttua myös mies huokaisi ja näin kuinka miehen pussit kohoillen tyhjentyivät ystävättäreni sisuksiin.

Mies vetäytyi ystävättäreni pillusta. Samalla mies, jonka kalua ystävättäreni imi, myös irtautui. Mies kiersi ystävättäreni taakse iso kalu pelottavan kovana pystyssä. Tottuneesti mies nosti ystävättäreni pyllyn pystyyn ja asettui hänen taakseen. Rajulla työnnöllä valtava kalu upposi litsahtaen ystävättäreni juuri naituun pilluun. Ystävättäreni vaikersi ja voihki suuren kalun upotessa kerta toisensa jälkeen juurta jaksaen hänen sisäänsä. Mies kiihdytti yhä tahtiaan ja ystävättäreni kasvot punoittivat ja vääristyivät nautinnosta. Ystävätär huusi suoraa huutoa seuraavien orgasmien vavistaessa ruumistaan. Samalla mies veti valtavan kalunsa ulos ja siirtyi ystävättäreni kasvojen eteen. Ystävätär haukkasi jättikalun suuhunsa ja alkoi hyväillä miehen pusseja. Samassa mies purkautui valtavalla paineella ystävättären suuhun. Näin kuinka tyttökaverini nieli spermaa minkä ehti, mutta silti osa valui pitkin hänen leukaansa.



Osa 3.

Miehet ja ystävättäreni makasivat huohottaen sohvalla. Hetken levättyään miehet kysyivät mahdollisuutta käydä suihkussa. Taksikuski loi pitkän katseen avonaiseen kaula-aukkooni ja virnisti, että ”pitäähän jatkopaikan emännällekin jotain huvia järjestää". Miehet kävivät vuorotellen suihkussa ja palasivat löytämiinsä pyyhkeisiin kääriytyneinä. Ystävättäreni käytyä pesulla, päätin itsekin mennä suihkuun vilvoittelemaan.

Suihkussa ollessani säpsähdin, kun tunsin jonkun suutelevan niskaani. Käännyin ja peittelin rintojani ja alapäätäni. Taakse ilmestynyt taksikuski sanoi kuitenkin, ”ei noita suloja kannata peitellä”. Mies astui lähemmäs ja alkoi imeä tissejäni samalla peppuani hyväillen. Mies sipaisi myös jalkoväliäni ja hymyili merkitsevästi. Samassa hän käänsi minut kasvot seinää vasten avoimen suihkun alla ja levitti jalkani haralleen. Tunsin kuinka uudelleen kovettunut kalu painautui vasten pyllyäni. Nopealla ohjausliikkeellä mies ohjasi kalun sisääni ja alkoi naida rauhalliseen tahtiin. Mies nopeutti tahtiaan jatkuvasti ja nivuset läiskähtelivät yhä vaativammin vasten paljasta pyllyäni. Laukesin ulisten seinästä tukea ottaen, jolloin myös mies painautui pohjaan asti ja tunsin kuinka lämmin sperma tulvahti sisääni.

Jalkani tärisivät, kun mies lopulta hiljalleen vetäytyi sisältäni. Otimme molemmat suihkun ja saippuoimme toisemme kauttaaltaan. Tämän jälkeen huuhtelimme toisemme vuorotellen hitaasti hieroen. Miehen sormien hieroessa pyllyvakoani ja juuri naitua pilluani, tunsin edelleen kuumien väreiden kulkevan läpi vartaloni. Miehen alkaessa suudella navasta ylöspäin kohti rintojani, tunsin nännieni kovettuvan. Mies imi hiljalleen pystyssä nöpöttäviä nännejäni, mikä sai ummistamaan silmäni ja puremaan huuliani. Lopulta mies sanoi, että lienee jo aika mennä olohuoneen puolelle kuivattelemaan. Itse olisin toivonut homman vielä jatkuvan ja voihkaisin pettyneenä. Mies taisi aavistaa mietteeni, koska naurahti, "ettei tämä tähän vielä päättynyt".

Palattuamme olohuoneeseen havaitsin kuppilassa tapaamamme miehen lepäävän sohvalle istuvassa asennossa pää taakse taivutettuna. Ystävättäreni imi nautinnollisen näköisenä miehen jälleen kerran valtavaksi paisunutta elintä. Tyttökaverini vilkaisin minuun päin ilkikurisesti ja sanoi, että "nyt on sinunkin aika saada isoa kalua, kunhan ensin vuorostani valmistelen sen sinulle". Taksikuski painautui takaapäin suutelemaan niskaani ja alkoi uudestaan hyväillä rintojani. Samassa mies työnsi minua hitaasti kohti sohvaa.

Saavuttuamme sohvan eteen ystävättäreni päästi miehen valtavan kalun suustaan. Kalu jäi sojottamaan kivikovana kohti miehen rintaa. Samalla kun taksikuski hieroi rintojani ja suuteli niskaani, alkoi tyttökaverini hyväillä kädellään jalkoväliäni. Varovasti he nostivat vuorotellen jalkani sohvalle, jolloin jäin kasvokkain istumaan sohvalla lepäilevän miehen syliin. Tuijotin miestä silmiin ja tunsin kuinka taksikuski nosti peppuani ja tyttökaverini ohjasi valtavan kalun häpyhuulieni väliin. Aloin varovasti laskea ja nostaa peppuani, jolloin valtava elin alkoi hiljalleen upota yhä syvemmälle ja syvemmälle. Mies tarttui lanteistani ja auttoi minua liikkumaan valtavan elimensä varassa. Ummistin silmäni ja tunsin kalun olevan aiempia kokemuksiani huomattavasti suurempi. Hetken kuluttua mies vetäytyi sisältäni ja käänsi minut pylly pystyssä eteensä sohvalle. Mies tarttui lanteistani ja painoi suunnattoman elimensä voimakkaasti pohjaan asti. Mies nai rytmikkäästi takaapäin. Hetken kuluttua tunsin vatsanpohjaani kipristelevän ja laukesin supistellen ja äänekkäästi voihkien. Samassa tunsin kuinka yhä kaluaan voimakkaasti edestakaisin työnnellen mies ruiskutti pitkiä spermasuihkuja sisuksiini. Mies lysähti huohottaen selkääni ja antoi kalunsa hiljalleen vetäytyä sisältäni.



Osa 4.

Kello oli jo paljon, kun kuppilassa aiemmin illalla tapaamamme mies virnisti, että ”kaikki lienevät saaneen tarpeekseen”. Miehet pukivat päälleen ja lähtivät autolle. Ystävättäreni kanssa kuulimme kuinka taksi kaartoi pois pihasta. Olimme molemmat rättiväsyneitä ja painuimme nukkumaan.

Oli jo täysin valoisaa, kun heräsimme sinnikkääseen ovikellon soittoon. Kello näytti olevan jo kymmenen sunnuntaiaamuna. Vedin kylpytakin päälleni ja kiiruhdin avaamaan ovea. Häkellyin kun oven takana olikin eilinen taksikuski hihattomassa paidassaan ja lyhyissä shortseissaan. Taksin etupenkillä näytti istuvan eilen kuppilassa tapaamamme ”isokalu” sekä lisäksi takapenkillä kaksi tuntematonta nuorta miestä. Selvittyäni eilisiltaisesta humalastani häpesin naama punoittaen, koska luulin, ettemme tapaisi miehiä enää. Taksikuski naurahti, että älä nyt punoittele, vaan keitähän nyt edes kahvit vieraillesi.

Yritin toppuutella ja sanoin, että eilinen oli virhe, joka saa unohtua ikiajoiksi. Taksikuski kuitenkin nappasi minut syleilyynsä ja suuteli varoittamatta. Rimpuilin vastaan, mutta mies ei siitä välittänyt. Lopulta taksikuski vapautti minut ja sanoi ”keitähän nyt vaan ne kahvit”. Häkeltyneenä lähdin laittamaan kahvia ja koko miesjoukko seurasi keittiön pöydän ääreen. Ystävättäreni oli myös herännyt ja pöllähti ilkialastomana keittiöön. Hän ei ollut kuullut miesten saapumista ja havaitessaan nämä, pyörähti salamana ympäri ja juoksi paljas peppu vilkkuen kylpyhuoneeseen. Miehiä episodi tuntui kovasti naurattavan.

Kuulin kuinka ystävättäreni meni suihkuun. Sanoin miehille, että käyn itsekin suihkussa, jotta krapulainen oloni helpottuisi. Joku miehistä naurahti vain, että ”on niitä parempiakin krapulanpoistotapoja”. vastasin vain lakonisesti, että ”juokaa kahvinne sillä aikaa, kun olen suihkussa ja lähtekää matkoihinne. Miehet vain hymähtelivät ja vitsailivat selänpesusta.

Ystävättäreni oli yhä suihkussa kun astuin kylpyhuoneeseen. Hän kysyi silmät hämmästyksestä suurina, mitä nuo miehet yhä täällä tekevät ja keitä ne kaksi tuntematonta nuorta miestä ovat. Kerroin sen minkä tiesin ja aloimme pohtia, miten saamme miehet lähtemään matkoihinsa. Ystävättäreni jäi odottamaan minua kylpyhuoneen eteiseen ja ajattelimme yhdessä mennä sanomaan, että nyt riittää ja eilinen saa hautautua ikuisesti. Lähdimme kylpytakit yllä kertomaan asiaa. Hämmästyksemme oli kuitenkin melkoinen, koska miehet olivat häipyneet keittiöstä. Huoahdimme helpotuksesta ja heitimme kylpytakit menemään. Sovimme, että eilisestä ei sitten enää puhuta ja otimme isot mukit kahvia. Ajattelimme mennä olohuoneen läpi umpiterassille juomaan kahvia ilman rihman kiertämää. Ilma oli todella lämpimän tuntuinen.

Kun astuimme olohuoneeseen kahvimukit kädessä ja pelkät pyyhkeet tukkaamme kierrettyinä, olimme molemmat saada halvauksen. Kaikki neljä miestä istuivat olohuoneessa täysin alastomina. Tuntemattomien nuorten miesten (molemmat ehkä 18-vuotiaita) kalut vieläpä seisoivat vaativasti sojottaen. Emme saaneet sanaa suustamme, vaan katselimme tilannetta suut auki. Eilen baarissa tapaamamme mies nousi lopulta ja sanoi, että ”hyvä, että tekin olette riisuneet”. Ystävättäreni änkytti ihmeissään, että ”mitä te täällä vielä teette”. Tähän taksikuski tuumasi vain, että ”luulisi teidän jo arvaavan”. ”Eilen tuli vasta osa matkasta maksettua”. ”Otimme nuorempiakin kavereita vähän oppiin, jotta saadaan koko matkahinta kuitattua”.

Olimme ystävättäreni kanssa tyrmistyneitä, kun eiliset miestuttavamme ottivat käsistämme kiinni ja taluttivat meidät nuorten miesten eteen. Miehet painoivat meidät hartioista poikien eteen polvillemme ja sanoivat, ”että tiedätte kyllä itsekin, mitä pitää tehdä”.

Katsoimme ystävättäreni kanssa hämmentyneinä toisiimme. Lopulta tyttökaverini virnisti ja sanoi ”kerranhan täällä vain eletään”. Samalla hän haukkasi pojan terskan huuliensa väliin ja alkoi nuolla silmät ummistettuina. Itse noudatin samaa kaavaa ja tartuin varovasti edessäni istuvan pojan kivikovaan hieman käyrään kaluun kädelläni. Tein muutaman runkkausliikkeen ja upotin kalun suuhuni. Sivusilmällä näin miten eilen tapaamamme miehet myhäilivät tyytyväisinä sivummalla. Pojat laukesivat nopeasti, eli paineita taisi olla. Imemäni poika ruiski spermaa pitkin rinnuksiaan, mutta ystävättäreni nieli koko oman annoksensa. Rupesimme jo vähän kiusoittelemaan, että eivätkö ikäisenne tytöt anna tarpeeksi.

Samassa tunsimme kuinka eiliset miestuttavamme asettuivat taaksemme. Kuppilassa tapaamamme isokaluisempi mies asettui ystävättäreni taakse ja taksikuski oman peppuni taakse. Miehet hyväilivät peppujamme ja kutittelivat reisien sisäpintoja kielenkärjillään. Arvasin mitä tuleman pitää. Huohotin, että laittakaa kondomit, mutta miehet totesivat yhteen ääneen, ”ettei sellaisia ole mukanakaan, eikä niitä eilenkään kaivattu”. Yhtäaikaisesti miehet työntyivät sisäämme. Makasimme ystävättäreni kanssa päät nuorten miesten sylissä, kun voimakkaat työnnöt takaapäin kiihtyivät kiihtymistään. Isokaluinen tuttavamme vetäytyi ensin tyttökaverini sisältä ja sanoi taksikuskille ”vaihdetaan paikkoja”. Miehet vaihtoivat paikkoja ja samassa tunsin kuinka äsken tyttökaveriani nussineen miehen iso kyrpä tunkeutui vaativana sisääni. Iso kyrpä tuntui taivaalliselta, mutta ennen laukeamistani mies veti äkkiä elimensä ulos ja spermat roiskuivat pakaroilleni. Samassa edessäni istunut poika nousi ylös ja kiersi taakseni. Pojan kalu oli jälleen kivikova, kun hän ohjasi kalunsa juuri naituun pilluuni. Vastaava tapahtumasarja näytti tapahtuvaan tyttökaverillenikin.

Pojat nussivat takaapäin rajusti tikaten. Ensin tyttökaverini laukesi koko vartalo kouristellen. Seuraavalla hetkellä itsekin laukesin niin voimakkaasti, että silmissä musteni. Poika takanani jatkoi nussimistaan ja hetken kuluttua tunsin kuinka pojan kyrpä kouristeli ja nuoret pallit tyhjensivät lastinsa sisuksiini.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute