Herkku-puhelin
Siskon salat
Settzboy

Minä olin siskoni Marin huoneessa etsimässä cd-levyäni. Yhtäkkiä siskoni tuli suihkusta pyyheliina päällä ja ihmetteli mitä teen huoneessa. Sanoin etsiväni levyä mutta en ollut löytänyt. Siskoni kyyristyi alas katsomaan levyhyllyltä levyä, ja samassa pyyheliina raottui niin että näin suihkunmärän häpykarvoituksen, keppini kovettui hieman yllättäen, olihan kyseessä oma siskoni. En saanut katsettani irti mehevästä vulvasta, kunnes hän huomasi katseeni. Aluksi hän suuttui ja syytti minua perverssiksi, mutta huomasi pullotuksen housuissani ja kysyi "Oletko jo muka tullut miehen ikään". Epäröin, mutta sain vastatuksi että en ole vielä päässyt testaamaan miehuuttani. Siskoni kysyi että enkö ole uskaltanut vai eikö ole tärpännyt. Sanoin vain että ei ole kävellyt vastaan ketään halukasta.

En voinut olla ajattelematta viikonloppuja kun siskoni poikaystävä Pekka käy siskoni luona tällöin. Joka viikonloppu kuuluu voihkimista ja sängyn kitinää, se on kiihottanut minua jo pitkän aikaa. He ovat panohulluja, olen laskenut joskus että he ovat naineet viikonlopun aikana 6 kertaa. Lisäksi tiedän että siskoni on nainut ainakin 12 eri miehen kanssa.

Sitten kysyin ilkeillen siskoltani joka oli vielä pyyheliina päällä että oliko viime viikonlopun panot Pekan kanssa olleet liukkaita. Siskoni ei tahallaankaan suuttunut vaan heitti pyyheliinan päälleni ja sanoi "Tuu kokeilemaan mun pillun liukkaus jos se niin kiinnostaa". Katsoin kyrpä kovana alastomana makaavaa siskoani. Pitkät punaruskeat hiukset lainehtivat rintojen päällä ja häpykarvat odotti tuuheana koskettajaa. En tiennyt mitä sanoa. Siskoni sanoi jälleen "Tuu nyt vaan poju kokeilemaan". Eihän se auttanut kuin mennä siskoni luo, kysyin että ootko tosissas. Siskoni vastas että pitäähän tuollaisen pikkupojun oppia kyrpä laittamaan pillun sisälle.

Menin siskoni jalkojen väliin ja hän ohjasi sormeni häpyhuulilleen, työnsin hitaasti sormeani pillun sisään, siskoni voihkaisi. Hän sanoi että tästä ei sitten puhuta kenellekään, eikä varsinkaan Pekalle. Sitten siskoni otti kyrpäni käsiinsä ja runkkasi hetken, sitten hänen huulensa otti kyrvänpään suuhun ja aloitti edestakaisen liikkeen. En osannut odottaa miten äkkiä aloin lähestyä laukeamista, kyrpäni oli jo tosi syvällä siskoni suussa, sitten sanoin että pian tulee, siskoni otti heti kyrvän pois suustaan, hän ei halunnut minun laukeavan vielä.

Hän sanoi "Haluatko laittaa kyrpäs mun pilluun ja naida mua", sanoin että meidän ei pitäisi koska oot mun sisko. Siskoni sanoi tähän että käytämme tietysti kortsua koska ei hänkään halua sentään raskaaksi, ja kortsun kanssahan se ei haittaa onko sisko vai ei. Siskoni antoi yöpöytänsä laatikosta kortsun ja laittoi sen kyrpäni päälle, ja sanoi "Nyt voit laittaa sen sisääni". Siskoni vaaleanpunaiset häpyhuulet levittyivät leveämpinä eteeni kuin olin osannut kuvitellakaan. Työnsin hitaasti kyrvän siskoni pilluun, tunsin kuinka tiukasti häpyhuulet puristivat kaluani, vaikka olihan pillunsa varmaan löystynyt Pekan naidessa häntä. Kyrpäni ei tuntunut luistavan yhtään siskoni pillussa, se vain puristui kasaan. Yhtäkkiä tunsin kuinka kaluni upposi siskoni pillun pohjaan asti, koko reikä tuntui yhtäkkiä paljon liukkaammalta, hän voihkaisi. Sitten hän kysyi "haluatko että ratsastan sulla niin kuin Pekan kanssa aina teemme". Menin selälleni ja siskoni tuli päälle, sitten hän aloitti rajun nytkytyksen päälläni, pillusta kuului kiihottava litinä, siskoni voihki välillä jo liiankin kovaa. Olimme naineet noin 10 minuuttia ja tunsin kuinka laukeamiseni lähestyi ja siskonikin vaikeroi ja voihki sekä kertoi orgasminsa tulevan pian. En voinut enää mitään kun siskoni tahti vain kiihtyi vaikka itse olisin halunnut hidastaa, sitten tunsin kuinka lastini lähti liikkeelle, siskoni voihki lujaa koska hänkin sai orgasmin. Laukeamiseni jälkeen kaluni oli vielä pillussa, mutta tunsin yllättävää kosteutta kalussani. Otin hitaasti kaluni pois pillusta ja huomasin että kortsu oli mennyt rikki ja spermaa valui pillusta. Siskonikin hätkähti ja sanoi "Voi ei, täytyy mennä lääkäriin hakemaan katumuspillerit". Sitten molempia kadutti hetken, mutta eihän asialle enää mitään voinut.

Nykyään siskoni käyttää e-pillereitä ja seurustelee Pekan kanssa edelleen, toki pääsenhän minäkin silloin tällöin naimaan siskoni kanssa, eikä ole enää huolta ehkäisystä. Olenkin pari kertaa ehtinyt jo naida siskoni kanssa ja onkin paljon ihanampaa suihkuttaa spermat siskoni pillun sisään, siskokin nauttii enemmän paljaasta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute