Herkku-puhelin
Pariskunta Ahlfors vuokraa mökin
Anfortas

Jatko-osa aiemmin Herkussa julkaistulle tarinalle Ass-istentti.

"Työpaikalla seuraavina viikkoina oli Markkukin hyvin tyytyväinen assistentin työhön, etenkin koskien hänen pyytämäänsä puhelintoimintaa. Hän sanoi jopa aikovansa ajaa minulle pientä palkankorotusta. Molemminpuolinen salailu siis jatkui kummankin luullen oman toimintansa täysin toiselta piilossa. Ainoastaan minä ja Martina tiesimme totuuden. Tai emme koskaan ottaneet puheeksi Markun uskottomuutta mutta luullakseni Martina tiesi siitä kyllä, sehän oli hänet juuri minun luokseni ajanutkin. Elokuun lopussa Suvi lähti takaisin kouluunsa ja Markku alkoi taas viihtyä työpaikallakin. Tapaamisemme Martinan kanssa vastaavasti vähenivät, kunnes sitten kerran otimme puheeksi josko ottaisimme Markun mukaan leikkeihimme. Hänellä kun oli kuulemma aivan mahtava, kasvihuonekurkun kokoinen kalu ja sexy sandwich kahden ihanan miehen välissä tuntuisi Martinan mielestä mahtavalta..."

Syyskuussa Martina oli ilmeisesti ottanut asian puheeksi kotona ja sain asiasta mitään enempiä tietämättä kutsun saapua pariskunnan kanssa mökille yhteistä viikonloppua viettämään. En oikein tiennyt mitä tältä kutsulta odottaa, sillä harvapa avioliiton ulkopuolisia suhteita ryhmäseksillä lähtee kruunaamaan. En nähnyt Markkua työpaikalla loppuviikosta ollenkaan, joten hänenkään mielialojaan en päässyt kartoittamaan. Päätin kuitenkin saapua kutsussa mainittuun paikkaan luottavaisena sillä minulla oli ollut Martinan, esimieheni kookkaan ja kurvikkaan neliviitosen vaimon kanssa kesän aikana niin mahtavia yhteisiä hetkiä että en uskonut hänen voivan suunnitella nytkään mitään epämiellyttävää yllätystä.

Saavun paikalle Helsingin ulkopuolella, missä osoitteessa olevan kelomökin ulkopuolella on useampia autoja parkissa. Suoristelen lyhythihaista kauluspaitaani hieman hermostuneena ja kolkutan ovelle. Martina tulee avaamaan oven paksuun vaaleaan reikäsomisteiseen puuvillatakkiin pukeutuneena punaruskeat, hieman yli korvalehden alaosan ulottuvat hiukset valtoimenaan ja tervehtii minua lämpimällä hymyllä. Hän ohjaa minut kookkaan talon "olohuoneeseen" missä esimieheni Markku istuu rauhallisesti sikaria poltellen. Kohteliaiden tervehdyshymyjen jälkeen istuudun alas hieman epäilevin mielin ja jään odottamaan mitä tulisi seuraavaksi. Keskustelunaiheet tuntuvat olevan jotakuinkin vähissä, sillä en tunne Markkua työn ulkopuolella ollenkaan eikä työstä puhuminen tuntuisi sopivan tänne laisinkaan.

Pian huoneeseen saapuu myös toisesta huoneesta viimekesäinen työharjoittelijamme Suvi. Suvi on minun laillani pariskuntaa nuorempi, hänellä on vaaleat pitkät hiukset, siniset silmät ja maidonvaalea iho Suvi näytti hieman varautuneelta ja mietin mielessäni hänen istuutuessaan suhteellisen lähelle Markkua oliko viime kesän syrjähypyt tulleet kaikkien tietoon ja oliko tekeillä jonkinlainen julkinen selvittely vai orgiat?

Martina ja Markku selvittävät meille taustan, joskin itse tiedän saman verran kuin hekin, mutta Suville osa tästä tuli uutena. Hän katsoo minua hieman yllättyneenä ja kääntää katseensa sitten isokokoiseen Martinaan ja taas minuun. Suvin ilme on niin koomisen yllättynyt että isken hänelle vain silmää ja hymyilen.

"Eli teille kahdelle on lähetetty kirjallinen kutsu jossa asiaan annettiin hieman valaistusta. Koska nyt olette saapuneet paikalle oletamme teidän olevan valmiit seuraaviin yhdessäolohetkiin. Kenellekään ei ole toki mitenkään pakollista osallistua, vapaasta tahdostahan tässä ollaan täällä. Niinpä, meillä on sauna lämpimänä ja miehet voisivat aloittaa" summasi Martina "Minä taidan jäädä vielä Suvin kanssa tänne."

Mökissä oli tosiaan sisäänrakennettu sauna, melkoisena luksuksena pikemminkin taloon kuin mökkiin sopiva. Toisaalta Markun ollessa osastolla korkeassa asemassa ja Martinan siviiliammatin ollessa lääkäri, ei ollut lainkaan ihmeellistä että tämä vakavarainen pariskunta saattoi tällaisen mökin vaikkapa mielijohteesta vuokratakin. Riisuudumme Markun kanssa ja menemme saunaan saaden löylyssä mahdollisuuden keskusteluun kokoontumisen taustoista. Tarkoituksena oli tosiaan saada kaikki lämpenemään toisilleen, ja tämä tarkoitti tosiaan kaikki. Huh. Tämä tuli hieman yllätyksenä minullekin. Tämä tarkoittaisi pelkän mies/nainen seksin lisäksi myös... "Niin. Kun Martina kertoi minulle tästä kaikesta se oli tosiaan aika yllättävää. Me saimme sitten seuraavassa selvittelyssä keskusteltua paljon mielessämme olevia asioita. Eikä vain yksinomaan avioliitostamme ja seksielämästämme - mutta niihin sen suuntaisiin asioihin olisi nyt täällä tarkoitus keskittyä." Kiuas oli puulämmitteinen joten löylyt olivat miellyttävän kevyet. Suihkun jälkeen otimme pesuhuoneesta puhtaat valkoiset kylpytakit ja palailimme huoneeseen mihin naiset olivat jääneet odottamaan vuoroaan.

Naiset olivat saunavuoroaan odottaessa ottaneet lasilliset vaikka Suvi onkin yhä hieman hermostuneen oloinen, on Martina oikein hyvällä tuulella ja ottaa nuoremman naisen käsikynkkäänsä ja he poistuvat yhdessä pesulle. Heidän saunontansa ajan onnistun saamaan Markun kanssa keskustelun viritellyksi eikä odotus tunnu niin kovin pitkältä. Markkukin puhuu laajasti heidän yhdessäoloajastaan ja uudesta, viimeaikaisesta avoimuudesta ja sen suomasta voimantunteesta. "Sitä voimaa minä toivon saavani tänään nähdä ja kokea" sanoo huoneeseen samalla kävelevä Martina luoden mieheensä vihjaavan katseen. Istuudumme yhdessä suureen takkahuoneeseen Markun sekoittaessa meille drinkit, joita maistellessa huomaan ettei Suvi ei enää näytä yhtä kiusaantuneelta kuin aiemmin.

Minä ja Markku keskitämme nyt huomiomme Martinaan Suvin seuratessa katselijana. Martina on jättänyt saunan jäljiltä kosteat kihartuvat kutrinsa vapaiksi. Kylpytakkinsa on auki melkoisen paljon paljastaen rohkeasti minulle jo tutuksi tulleen rintojen kaaren. Martinan tyhjennettyä lasinsa ja laskiessa sen matalalle lasipöydälle Markku nousee ylös jättäen kylpytakkinsa tuolille. Ruskettunut, sangen hyvässä kunnossa oleva vartalo paljaana hän kävelee puolijäykkä kalu edestakaisin heilahdellen Martinan luokse. Martina ihailee miehensä kalua mutta pitkään hänellä ei ole siihen mahdollisuutta Markun työntyessä hänen suuhunsa Martinan päästäessä tukahtuneen äänen. Nousen ylös kuin merkin saaneena, antaen oman kylpytakkini pudota ja kävelen pariskunnan puoleen avaten Martinan kylpytakkia ja käyn käsiksi hänen runsaisiin rintoihinsa. Markku nussii vaimoaan suuhun minun käsitellessä Martinan rintoja ja kuljettaessa käteni hänen jalkoväliinsä. Pienen lämmittelyn jälkeen pimppi olisikin valmis ottamaan sisäänsä vaikka mitä. Markku asettuu nyt istumaan ja näen hänen seisokkinsa koko komeudessaan, Kalu on pituudeltaan aika lailla normaali mutta hirmuisen paksu, ainakin viisisenttinen. Martina tulee miehensä syliin istumaan selkä hänestä poispäin käännettynä ja Markun suonikas, syljestä kostunut patukka liukastelee jalkovälissä hetken ennen kuin se painuu sisään pohjaan saakka Martinan huokaistessa tyytyväisenä. Hän hapuilee käsillään kulliani ja asetun hänen ulottuvilleen ja Martina alkaa säännöllisesti runkkaamaan minua luoden viekoittelevia katseita vuoroin minuun, vuoroin Suviin. Martinan ratsastaessa Markun kulli mojovasti pimpissään litisten ja minun seisoessa vieressä Martinan runkatessa ja nuolessa kaluani Suvi siirtyy yllättäen lähemmäs. Hän polvistuu Markun polvien viereen seuraamaan läheltä Markun mahtavan melan edestakaista liikettä kiimainen kimallus silmissään. "Aahh, joo.. vaihdetaan" huomaa Martina ja nousee satulasta tarjoten miehensä pillumehuissa kostuneen kalun Suville nuoltavaksi.

Martina käy itse tuoliryhmittymän vastakkaisella puolella olevalle sohvalle polvilleen ja tarjoaa minulle peppuaan samalla katsellen toista paria Suvin avatessa suutaan äärimmilleen jotta saisi Markun kalun mahtumaan sisään. Asetan kaluni Martinan pillunhuulia vasten ja painan nautinnollisesti sisään hänen herkkuvakoonsa. Aloitan tasaiset työnnöt doggie-asennossa meidän molempien katsellessa samalla miten Suvi riisuu valkoisen kylpytakkinsa paljastaen pienet rintansa ja posliiniksi ajellun pimppinsä. Pian Markun paksu mela jo uikin Suvin tiukassa pimpissä tämän ratsastaessa kasvot meihin päin käännettynä, punaiset laikut poskillaan. Kohta Suvi jo ulvookin ensimmäisen orkkunsa lähestyessä, täysin ympäristönsä unohtaneena.

Martina käy selälleen sohvalle levittäen reitensä auki koukistaen polvensa vierelleen ja minä painan kaluni halukkaasti sisään. Markun poistuessa siistiytymään Martina kutsuu hieman voipuneen Suvin kasvoilleen istumaan ja lipoo kiimaisena miehensä spermat Suvin vastanussitusta pillusta. Naisen kosketuksen villitsemänä Suvi alkaa pian himokkaasti suudella minua, olemmehan sopivasti siinä kasvokkain. Tämä alkaa olla minulle jo tarpeeksi yhdellä kertaa ja pian lasken lastini Martinan pilluun helpotuksesta huutaen. Suvi puolestaan kumartuu heti painaen vaalean päänsä Martinan jalkoväliin ja näin ovat tytöt kuusysissä keskenään.

Minun poistuessa huoneesta pikaiselle alapesulle tulee Markku minua vastaan mielessään selvästi päästä jatkamaan siitä mihin minä jäin. Ohitseni kulkiessaan hän läimäyttää minua pakaroille ja vastaa kysyvään katseeseeni silmäiskulla.

Palaan takaisin löytäen Markun makaamasta selällään nussimassa vaimoaan ja Suvin sormeilemassa ja suukottelemassa Martinan peppureikää. "Ai hyvä, sinä tulit!" huudahtaa Suvi. Martina nousee ylös ja venyttelee kissamaisesti, koko olemus täynnä nautintoa ja luottamusta. "Muistatko mitä me puhuimme sämpylästä? Ajattelimme että sinä voisit olla minun alla ja Markku päällä." Asetun selälleni sohvalle ja Martina runkkaa kaluni juhlakuntoon suukotellen terskaa. Kun elimeni on hänen mieleisessään kunnossa hän asettuu kahareisin ylleni ja suloinen hymy huulillaan liu´uttaa kaluni kypsään pimppiinsä. Martinan ihanat rinnat heilahtelevat käsieni ulottuvilla ja puristelen niitä suudellen Martinaa samalla kun Markku ilmeisesti tutkii vaimonsa peräpäätä, öljyten tämän takaovea. Suvi kuvaa meitä Martinan pienellä videokameralla, siirtyen sen jälkeen jalkopäähämme tallentaakseen sisään työntymisen kiihottavan näyn. Herkeämme edestakaisen liikkeemme ja jäämme odottamaan Markun panosta. Martinan kasvojen ilme muuttuu tyytyväisestä hymystä jännittyneeksi ja hänen sulkiessa silmänsä ymmärrän Markun alkaneen työntyä sisään. "aa-aaahhh... Ooohhhhh....mm-mm-mm-mmmmm" Välissämme oleva nainen jonka kasvot ovat aivan vasten omiani voihkii ja tunnen kuuman hengityksensä kasvoillani.

Kaluni ympärillä oleva pimppi kiristyy Markun valtikan tunkeutuessa hitaasti rusinareikään ja Martinan auki rävähtäneet silmät kertovat muustakin kuin nautinnosta. Hän ei kuitenkaan pyydä miestään lopettamaan vaan ottaa vastaan sisäänsä hitaasti tunkeutuvan kalun ja sitten jäämme hetkeksi ihan hiljaa odottamaan. Martinan suu aukeaa ja sulkeutuu hänen totutellessaan alapäästään joka on täynnä mieslihaa tuleviin tuntemuksiin. "Nyt.. voitte varovasti.." hän huokaa ja aloitamme työnnöt jotka saavat Martinan otsan aluksi rypistymään ja kiljahduksia huulilleen mutta hän pyytää meitä kiimaisesti sopertaen silti jatkamaan.

Suvin pitelemälle kameralle tallentuu sexy sandwich jossa minä nussin Martinaa pimppiin ja Markku suoleen. Kokeilemme erilaisia rytmejä välillä nussien rouvaa samaan tahtiin, välillä Markun ollessa aivan paikoillaan ja toisinpäin. Suvi seisoo vierellämme ja toisella kädellään itseään hyväillen kuvaa Martinan kasvoja tämän huohottaessa "uuuuuuhhh.. mä olen.. täynnä....aaaah.... ihana kulli..molemmilla..AAAAA..Nyt tuleeeeee!" Martina saa lopulta orgasmin ja kohta samaa huutaa myös Markku. Tunnen välilihan läpi kuinka paksu kulli supistelee ruiskuttaessaan lahjansa Martinan suoleen.

Hikisenä ja värisevinä erottaudumme. Vetäessäni yhä erektiossa olevan kaluni ulos pimpistä kamerasta huolehtinut Suvi huomaa tämän "Ai sinä et saanut vielä" toteaa hän ilahtuneena" ja laittaa kameran sivuun. Martina ja Markku poistuvat huoneesta luoden katseita meihin. Suvi polvistuu eteeni minun seisoessa siinä keskellä lattiaa ja nuolee kaluani kuin tikkaria. Suvi ottaa himokkaasti suihin sillä äskeisen aktin katseleminen ja kuvaaminen on selkeästi kiihottanut kovasti. Hetken perästä hän nousee ylös ja asettuu sohvalle selälleen ja vetää jalkansa ylös pitäen nilkoista kiinni. Asetan kaluni posliinipillua vasten ja liu´utan sauvani sisään nauttien nuoren naisen tiukasta pimpistä. Kosteakin hän on, valuu suorastaan ja myötäilee ihanasti työntöihini silmät suljettuina kiimaisesti voihkien. Suvi makaa sohvalla, jalat minun hartioillani, pakarat lähestulkoon ilmassa, käteni hyväilevät pientä kiinteää peppuaan. Tiukka herkkupimppi ei kuitenkaan tällä kertaa saa ottaa vastaan minun spermaani, vaan tuntiessani huipun lähestyvän vedän sauvani ulos ja ruiskutan lastini hieman yllättyneen Suvin kiinteälle vatsalle ja jalkoväliin.

Menemme yhdessä pesulle missä Martina on jo suihkun alla painettuna seinää vasten Markun suudellessa hänen niskaansa käsien vaeltaessa pitkin kehoa. Peseytyessämme toisessa suihkussa katselemme kun Martina on nostanut toisen jalkansa saunajakkaralle ja Markku nuolee vaimonsa punoittavaa ja nussittua pimppiä. Kun olemme saaneet itsemme puhtaiksi Martina huokaa "Kiitos, nyt on sinun vuorosi" ja kääntyy ympäri polvistuen miehensä eteen asettaen tämän valtikan huulilleen. Kohta Markulla on taas täysi seisokki kun Martina elehtii meitä liittymään seuraan. Pian olemme kaksi naista ja minä polvillamme suihkuhuoneen kaakelilattialla maistellen ja imien Markun mahtavaa elintä vuorotellen. Suonikas patukka on todella paksu ja kun minä vuorollani koetan saada sitä mahtumaan suuhun huomaan että minun on helpompi koettaa vain imeä terskannuppia.

"Nyt on hänen vuoronsa" sanoo Markku osoittaen minua. Kuin yhteisestä sopimuksesta minut johdatetaan makuuhuoneeseen. Silmäni sidotaan ja samoin ranteet sängynlaitoihin Tunnen useiden sormien kulkevan alapäässäni ja käsien hyväilevän rintaani, selkääni, takamustani ja reisiäni. Sävähdän tuntiessani viileän liukasteen jota sormi levittää peppureikääni. "Ai mikä kireä herkku" kuulen Markun sanovan ja tunnen lämpimän terskan pakaroillani. Pelko valtaa minut ajatellessani miten suuri hänen kalunsa on. Miten Martina voikaan antautua sen rassattavaksi, ja vielä suoleen? Ei mikään teinitytön vakkaritemppu! Sormi - Martinan, luulen - tunkeutuu sisään peppureikääni ja voihkaisen tahattomasti koettaen rentoutua. Sormi kulkee edestakaisin pepussani, solahtaen välillä ulos. "Mmm.. Hyvä, lisätään painetta" sanoo Martinan ääni ja pian tunnen kahden sormen tunkeutuvan peppuuni.

Älähdän mutta mitään armoa ei ilmeisesti ole odotettavissa. Niinpä olen kahden sormen rassattavana ja voin kuvitella Martinan tekevän tätä keskittynyt ilme kasvoillaan. Lihakset alkavat hiljalleen rentoutua ja voin sanoa jo nauttivani tästä. Martinan ääni "Annatko Suvi sen siitä, tai.. Tuo se oikeastaan itse tänne, saat kokeilla sinäkin." Se jokin paljastuu tekokulliksi, luulen sillä jokin pitkä, muovinen ja kova alkaa painella anustani vasten jota. Martina levittää pakaroitani kaksin käsin Suvin työntäessä dildon hitaasti sisääni. Tunnen alapääni lihasten rentoutuvan kokonaan, tunne jota lähinnä voi kuvata antautumisena tai avautumisena. Sauva alkaa pumpata peppuani tasaisesti ja tunne on etupäässä nautinnollinen, itse asiassa miellyttävä. Sauva otetaan kuitenkin äkisti pois ja sen tilalle painuu jokin lämmin esine, minkä heti arvaan olevan Markun sinipunertava terska. Nopeasti, suoleni hetkellistä rentoutta hyväksi käyttäen Markku painaa herkkunuppinsa kokonaan sisään jättäen minut haukkomaan yllätyksestä henkeä. Huuto jää kurkkuuni ja Markku pysyy paikoillaan antaen minun totutella uuteen esineeseen sisälläni. Alkaa vuoropuhelu, jossa minun äännähdykseni sekoittuvat Markun ja Martinan kiihottuneeseen kuiskutteluun:

"AAAH!" Noin!

"Uuuuuhhhhh" Ja taas hieman..

"Mmm-mmm-mmmm" Ai miten kiihottavaa!

Markku nussii minua peppuun mahtimelallaan Martinan kuvatessa videokameralla. Hitaitten edestakaisten työntöjen alkaessa suuni jää ymmyrkäisenä auki ja huohotan kuin laskeutuisin kylmään veteen. Suvi ottaa liinan pois silmiltäni antaen minulle mahdollisuuden nähdä mitä ympärilläni tapahtuu. Paljoa en kuitenkaan näe, mutta Suvi häälyy vierelläni ja tiedostaen tilanteen alan huokailla kannustuksen sanoja Markulle. "Aahh.. joo, pane mua" sylkäisen suustani. "Uuu-uuu, sun kulli tuntuu ihanaltaahh.."

Kalu kyntää peppuani ja Martina jatkaa kuvaamista miten hänen puolisonsa kalu tunkeutuu miehen herkkumutteriin. Sitten Martina siirtyy päätypuoleen ottaen kuvaa kasvoistani. Tunnen olevani helakanpunainen kasvoiltani ja huohotan lisää tuhmuuksia linssille Markun tiivistäessä tahtia saaden minut suorastaan ulvomaan. Lopuksi Markku vetäytyy ulos ja molemmat naiset kumartuvat hänen jalkojensa juureen janoisina. Katson sängystä käsieni ollessa yhä sidottuina kuinka naiset ottavat kasvoilleen hänen runsaan spermalastinsa.

Suvi irrottaa käteni solmuista ja poistun kylpyhuoneeseen siistiytyäkseni hieman ja päästäkseni ulos Markun kullin suoleeni pakkaaman ilman. Vasta takaisin tullessani huomaan kävelyn olevan hieman vaikeaa, niin iso minua nussinut kalu oli! Suvi ilmoittaa tätä peppuseksin ihanuutta katseltuaan että

hänkin haluaa osansa -kuitenkin minulta mieluummin kuin Markulta. "Eikö Markku ole ikinä...?" kysyn minä "Ei, hänellä on niin kauhean iso, se vain sattuisi. Spermaa olen kyllä saanut hänen kanssaan, kasvoille ja rinnoille ja milloin mihinkin."

Oma peräpääni kivistää vielä hieman mutta erektiota ei tarvitse kauaa hakea Suvin asettuessa polvilleen Queensize-sängylle. Suvi hieroo pimppiään ja minä tulen lähelle hänen pientä kiinteää maidonvaaleaa peppuaan. Ryppyreikä pilkottaa pakaroiden välistä kuin ruusu ja tätä näkyä ihailtuamme Martina ojentaa kameran Markulle ja antaa minun käteeni anaalihelmet. Sen enempää kehotuksia ei tarvita ja voitelen yöpöydällä olevalla liukuvoiteella Suvin peppureiän mahdollisimman huolellisesti. Anaalikuulat ovat pieniä kullanvärisiä kuulia joita yhdistää toisiinsa valkoinen muovilanka ja tätä lelua esittelen linssille. Martina vuorollaan pitää kameraa Suvin keinutellessa peräänsä kameralle ja katsellessa kiinnostuneen näköisenä mitä hänen takanaan tapahtuu. Asetan ensimmäisen kultaisen kuulan liukasteesta kiiltelevälle ryppyreiälle ja painan varovasti.

Sulkijalihas ei anna periksi vaan vasta lujempaa painaessani kuula solahtaa sisään Suvin viiveellä tulevan "Aaah!" huudahduksen säestämänä. Painan kuulan toisensa jälkeen sisään samalla tavalla. Kolmannen, neljännen -ja Suvin selkä alkaa painua kaarelle. Viides ja viimeinen kuula solahtaa sisään peppuun huokausten saattelemana ja ulkopuolella on enää pätkä valkoista muovilankaa ja muovirengas. Käännän katseeni kameraan ja pujotan sormeni muovirenkaaseen silittäen toisella kädelläni Suvin pakaraa. Pienellä kädenliikkeellä ensimmäinen kuula pulpahtaa jälleen näkyville Suvin "Mmmm!" kiljahduksen säestämänä. Päätän antaa kunnian seuraavista Martinalle joten hän siirtyy kameralla kuvaten ottamaan loppuja neljää kultakuulaa Suvin pepusta.

"Aaaah" Neljäs

"ahhhhhh..Mmm.. Joo.." Kolmas

"OOOOO...uuhhh" ja niin tulivat kerralla ensimmäinen ja toinen ulos.

"Kuule, nyt kun meillä on tämä kamerakin tässä niin voisitko sinä kuvata hetken" pyytää Martina minulta. Myönnyttyäni hän ottaa esiin muovisen L-kirjaimen muotoisen speculan jonka voitelee huolellisesti liukasteella ja painaa puoliympyrän muotoisen, lähinnä kenkälusikkaa muistuttavan pään Suvin peräaukkoa vasten. Lääketieteellinen tähystysinstrumentti painuu sisään peräaukkoon minun kuvatessa tätä ihmeellistä ryppyreiän avautumista. "Mmm-mmm.. aaaaaaahh" kuuluu Suvin suusta ja hän levittää omia pakaroitaan molemmilla käsillään. Vastakappaleeksi Martina sijoittaa toisen, hieman isomman vastaavanlaisen instrumentin anuksen toiselle puolelle ja peräaukon levittäytyessä lähes täydelliseksi puoliympyräksi hän vielä vaihtaa kapeamman speculan laajempaan, niin että molemmat instrumentit ovat nyt samankokoisia ja edessäni ammottava peräaukko on täysin auki. Kiihottuneena voihkivan tytön liukasteesta kiiltelevä, vaaleanpunainen pinkeä peräaukko kostean pillun kruununa tallentuu kameralle. Seuraavaksi kuvaan Suvin kasvoja jotka ovat terveän helakanpunaiset. Hän nuolaisee ylähuultaan himokkaan näköisenä ja sanoo minulle sekä kameralle "nussi mua, voi pane mua pyllyyn.. Älä anna mun odottaa enää". Naisen pyyntöä on kunnioitettava, siispä annan kameran Martinalle sen jälkeen kun tämä on poistanut speculat Suvin suolesta ja asetan terskan pepun päälle ja painan sisään. Tähystyksen rentouttamaan peräaukkoon työntyminen on aluksi helppoa mutta terskan ollessa sisällä vastustus lisääntyy.

Enempi sisään työntyminen on vaikeaa, suorastaan tuskallista ja Martina tulee hyväilemään Suvin päätä ja silittämään hiuksia. Suvi huohottaa "Ohhh.. odota.. hetki" ja pienen odotuksen jälkeen nyökkää "nyt..työnnä" purren huultaan silmät suljettuina. Kalu liukuu hiljalleen eteenpäin ja pian voin aloittaa edestakaiset työnnöt. Nussin Suvia lähes neitseellisen kireään peräaukkoon hitain työnnöin pariskunnan katsellessa ja kuvatessa meitä. Suvi luo minuun suorastaan rakastavan katseen olkansa ylitse ja koen hetkellisesti kuinka hellää anaaliseksikin voi olla. Martina kuvaa yhdyntäämme kunnes siirtyy yllättäen toiseen huoneeseen jättäen kameran Markulle. Piian Martina palaa yllään luonnollisen näköinen strap-on dildo mustine vöineen.

Markku kuvaa vaimoaan joka kävelee naisellisen keinahtelevasti huoneeseen ja asettuu Suvin kasvojen eteen niin että aidonnäköinen kulli on tämän huulten edessä. Suvi hieroo pimppiään kiivaasti ja alkaa kiusoittelevasti nuolla Martinan tarjoamaa kullia. Filmille tallentuu kiihottavaa kuvaa hoikasta blondista joka lipoo isokokoisen naisen tarjoamaa tekokullia samalla kun nuori mies nussii blondia peppuun. Niin jatkamme hetken kunnes Martina voitelee dildon ja asettuu makuulle liukuen Suvin alle vuoteessa. Suvi saa kokea sexy sandwichin Martinan asetellessa liukasteesta kiiltelevän dildon tytön häpyhuulille ja upottaessa sen hitaasti pimppiin. Pepussa oleva parruni on jo kiristänyt pimpin tiukaksi joten Martina saa hieman äkistää jotta sauva uppoaa sisään. "Oi..oo-ooo...oohhh..... Luoja....mmm...." huokailee Suvi välissämme ja aloittaessamme hitaat yhtäaikaiset työnnöt hänen selkänsä nousee kaarelle ja suu avautuu äänettömään huutoon.

Markku kuvaa koko aktin joka päättyy Suvin uskomattomaan anaaliorgasmiin "ooh-oooooohh-ooo AAAAAA!" hän huutaa silmät puoliummessa. Orgasmin mentyä vedän sauvani ulos kireästä pepusta ja roiskutan nesteeni Suvin kiinteille pikku pakaroille ja alaselässä olevalle tatuoinnille Markun ottaessa lähikuvaa punoittavasta peppureiästä ja pyllyä pitkin valuvasta siemenestä. Martina vetää dildon lumpsahtaen ulos Suvin punoittavasta pimpistä. Hän nousee ylös ja osoittaa jalkovälissään olevalla patukalla meitä "jälkiruokaa, tytöt ja pojat!" Martina huudahtaa nauraen ja tekokyrvän kiveksiä puristellen hän ruiskuttaa Suvin kasvoille jotakin valkoista simuloiden siemensyöksyä. Aine vaikuttaa melkoisen aidolta, takertuu hiuksiinkin ja kun hän ruiskuttaa kasvoilleni annoksen osoittautuu että Martina on ottanut aitoa spermaa talteen ja täyttänyt säiliön sillä. Katsomme Suvin kanssa toisiimme, sitten suutelemme maistellen toistemme huulilla olevaa spermanmakua. Martinakin kumartuu jakamaan suukkomme ja kuiskaa kasvoillemme roiskitun siemenen olevan sitä mitä hän keräsi suuhunsa talteen "sen jälkeen kun Markku nussi sinua ihanasti peppuun". Katsomme lopuksi Markun pitelemään kameran linssiin sanoen yhteen ääneen "tulkaa tekin mökkilomalle, se on hauskaa!"

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute