Herkku-puhelin
Orjat leirillä 2
Master H

Lue ensin Orjat Leirillä. Tämä on jatkoa.

Saatuaan pimppojen trimmauksen valmiiksi laskivat tytöt välineet käsistään ja jäivät jännittyneinä odottamaan mitä tuleman piti. Koska en ollut antanut lupaa liikkua jäivät suloiset orjani istumaan terassille haarat auki ja katseet maahan painettuina, jokaisen suunpielissä vilahteli pientä hymyä heidän kurkkkiessaan toistensa tuoreita posliineja, kukaan ei silti sanonut mitään. Hyvä ajattelin, opit alkavat mennä perille...toisaalta se on hiukan sääli… ;)

Siemailin rauhassa olueni loppuun ja lepuutin silmiäni joka pojan unelmassa, neljässä paljaassa kosteassa tussussa, jotka levittäytyivät edessäni samalla miettien minkälaisen rangaistuksen keksisin rikkureille eli Viiville ja Erikalle. Ja pitäisiköhän myös Annen saada osansa, ottihan hän kosketuksen toiselta orjalta vastaan vaikka olisi voinut tätä estääkin ja selvästi vielä nautti siitä, joka myöskin on orjilta kiellettyä.

Päätin heti alusta ottaa tytöiltä turhat luulot pois jotta tajuaisivat kovien sääntöjen ja rangaistusten olevan totta eikä uhkailua.

-”Erika, vinkkasin hänet luokseni, kerropa kaikille mihin rikkeeseen syyllistyit?”

-”Herrani, olin tottelematon pikku narttu ja puhuin ilman lupaa”, Erika inisi pelokkaalla äänellä.

-”Mitä minun pitäisi tehdä sinulle senkin typerähuora jotta oppisit tavoille, jo kuukausia olen kouluttanut sinua ja vieläkään et muista perusasioita.”

-”Herrani minun kuulu saada rangaistus jotta oppisin olemaan arvoisenne huoraorja.”

-”Oikein, ehkä sinussa vielä on toivoa, minkäköhänlainen rangaistus täällä kertaa olisi oikea, sen tulee olla kova koska täällä kuri on ankarampaa kuin muulloin.”

-”Mikä tahansa miellyttää teitä Mestari, olen käsissänne.”

Erika on polvillaan edessäni jalat auki ja kädet sivuilla, hän tietää että peittelemällä itseään hän vain pahentaa kuritustaan, joka nyt on jo väistämätön. Joten ei kannata anoa enää armoa, tytöt tietävät että se vain koventaisi rangaistusta. Päätän antaa Erikalle ja Viiville molemmille rikkeistään 20 vitsan iskua paljaalle pyllylle ja reisille ja lisäksi Annelle 15, koska oli avunantajana rikkeessä, Helenan passitan ruuanlaittooon, hän saa tussu märkänä keittiössä kuunnella tyttöjen kiljuntaa.

Olen itse suunnitellut piiskauspenkin jossa n.1.5m korkeudessa on pöytä jonka jokaisessa kulmassa on lenkit ranteille ja nilkoille, pöytä on niin leveä että pyllynposket aukeavat äärimmilleen kun remmit kiristetään ja kun jalat ovat leveällä peppu laskeutuu aika alas joka mahdollistaa kynttilän käytön rangaistuksessa, kerron myöhemmin miten. :) Lisäksi reisien ympäri saadaan remmi joka vetää pakaroita takayläviistoon niin ettei piiskattava pääsee yhtään karkuun, mutta vastaan kylläkin.

Lähetän tytöt metsään hakemaan kukin itselleen vitsaa ja varoitan etteivät tuo liian pientä ja taipuisaa jottei tarvi itse mennä hakemaan, koska minä hakisin sitten kunnon raipan. Tytöt tietävät kokemuksesta että piiskanhaku reissulla ei kannata viipyä pitkää ja palaavat melkein heti kaikki samaan aikaan noin 1.5m pitkät koivuniemen herrat mukanaan, jokaisen käsi vapisee heidän antaessaan ne minulle, yllätyksekseni jokainen myös muista niiata ja sanoa, ole hyvä herrani, oppi alkaa tosiaan tehota.

- ”Rangaistus toteutetaan seuraavanlaisesti”, selostan. ”Yksi kerrallaan orjat sitovat teistä jonkun penkkiin ja poistusvat penkin etupuolelle nelikontin pylly tänne päin yhden saadessa kurituksensa, mitään kurkkimista tai ääntä ei siedetä, jos sidotte remmit löysälle tai muuten ette noudata käskyjä jokaisen rangaistusta kovennetaan!”

- ”Erika, sinä olet ensimmäinen, toimikaa.”

Hitaasti mutta varmasti Viivi ja Anne ottavat Erikaa käsistä kiinni ja vaikka hän vähän leikisti yrittää rimpuilla nostavat he hänet nelinkontin pöydälle ja sitovat kiinni, kokemuksesta Erika tietää notkistaa selkänsä ja työntää pyllyään esille jo ilman käskyä, mietin että kylläpäs minä olen hyvä kouluttaja.

Otan kaikkien kolmen tytön vitsat ja sidon ne narulla juuresta kiinni saaden sopivan tehokkaan näköisen vitsakimpun käteeni, tätä tytöt eivät osanneet odottaa ja kuulen kuinka Erika huohottaa kauhusta ja huomaan hänen peppunsa värähtelevän kun heiluttelen piiskaa ilmassa antaen sen viheltää Erikan pepun ympärillä.

- ”Sitten aloitetaan, 20 iskua, eikö niin orja, ja muista laskea kuuluvasti kaikki, tiedät mieten käy jos sekoat.”

- ”Kyllä herrani.”

Ensimmäinen läsähtää oikealla pakaralle saaden koko tytöt tärähtämään jo pelkästä jännityksen rikkoutumisesta eikä niinkään kivusta. Wiuuh ja kaksi nyt pyllyvaon poikki molemmille poskille vähän kovempaa. Erika laskee vielä reippaalla äänellä.

wiuuuuhh, wauuh, wouuhh,wiihh.. 3, 4, 5, 6

Nyt jo kuuluu pieniä kivun älähdyksiä ja pari kirkasta juovaa on ilmestynyt valkeille pakaroille, nautin suunnattomasti tilanteesta ja niin taitaa nauttia huoranikin koska näen selvästi miten tussun huulet kiiltelevät kosteudesta. Pari hämäysiskua jottei hupi lopu alkuunsa ajattelen ja nään kuinka jokaisella viuhahduksella hieman lisää lemmemehua valuu Erikan paljaille vitunhuulille, kutittelen hetken piiskan kärjellä pimpan reunoja saaden koko tytöt tärisemään ja voihkimaan ja melkein kiljaisemaan kun kolmikärkinen kurituskeppini sörkkii orjani klitorista. Mutta tämänhän piti olla rangaistua joten jatketaanpa totean kylmästi.

Iskut seitsemästä eteenpäin saavat jo punaisen pyllyn tärisemään selvästi iskujenkin välissä ja Erikan laskeminen alkaa takerrella, itkua tosin ei vielä kuulu joten lisään vähän voimaa ja 15kohdalla ylpeys murtuu ja kipu voittaa, kirkkaanpunaiseksi suomitut pakarat polttavat kuin tuli ja Erika vääntelehtii köysissä tuskan ja ihanan nautinnon välimaastossa yrittäen muistaa kuinka monta hän on jo laskenut...

Annan vielä viisi ripeää voimakasta sivallusta pakaroiden alaosaan ja reisille jotta tytön ei varmasti tee mieli istua hetkeen ja opetus menee takuulla perille. Kun lyön viimeisen Erikan lasku on vaimeaa mutta nyyhkytys kiljaisut sitäkin selvempiä, kyyneleet valuvat noroina hänen poskiaan alas mutta posket eivät ole läheskään niin märät kuin hänen tussunsa, se suorastaa sykkii nesteitä piinatuille reisille. Komennan Annen ja Viivin päästämään sisarensa irti ja taluttamaan hänet konttaus asentoon kidutuspenkin eteen punainen pylly pystyyn kiltisti. Koko tyttö raukka suorastaan tärisee mutta tiedän että yhtäkään iskua hän ei olisi halunnut antaa pois niin innokkaasti hän pökki pyllyään piiskaa vastaan ;)

- ”Sitten Viivi, sinua odottaa sama käsittely”

Tuijotan kylmästi nuorta alastonta uskomattoman kaunista naista silmiin kun hän kiipeää täysin vapaaehtoisesti penkille, ehkä jopa hiukan liankin innokkaasti. Anne sitoo yksin hänet kiinni sillä Erika ei vielä ole täysin palautunut saamastaan huomiosta ja nyyhkyttää polvillaan pöydän edessä.

- ”Viivi sinua koskevat samat säännöt, lasket ääneen ja jos sekoat lyön kovempaa ja ehkä useampia kertoja kuin oli puhe.”

- ”Kyllä herrani”, Viivi vastaa tärisevin sanoin ja notkistaa selkäänsä lisää. Voi kuinka kaunis vaaleanpunainen pikku tussu hänellä onkaan ja en malta olla pyörittelemättä sormeani sen huulilla ja klitillä hetkeä ennen kuin aloitan kurittamisen, tyttö kostuu salamana ja voihkaisee hiljaa kun työnnän sormeni muutamia kertoja rystysiä myöten hänen tiukkaan pilluunsa, ulos vetäessä levitän myös hieman kosteutta peppureiällä saaden sen sykähtämään kevyesti.

Täysin varoittamatta läiskäytän ensimmäisen iskun todella lujaa ylhäältä alaspäin nuoren tytön pepulle joka tosin ennenkin on saanut kovaa piiskaa mutta nyt koko tyttö valahtaa alaspäin, tosin vain ylävartalosta koska remmit vain nostavat peppua ylemmäs jos yläkroppaa laskee.

Ripeään tahtiin roimin 13iskua tasaisesti molemmille poskille, 8jälkeen kiljaisut sekoittuvat laskemiseen ja en enää saa sanoista selvää, pysäytän piiskaamisen ja kävelen Viivi etupuolelle. Nosta hiuksista hänen päätään voidakseni katsoa jälleen silmiin. Viivi tietää mistä on kyse ja rukoilee anteeksiantoa ja lupaa olla kiljumatta enää.

- ”Viivi pikku huorani, sinä tiedät säännöt, 3 kovaa iskua lisää.”

- ”Kyllä Mestari”, orja vastaa nyyhkyttäen.

Palaan huorani taakse ja aloitan pepun alapuolen käsittelyn reidestä siirtyen ensin vasenta jalkaa ylös ja taas alas, viimeisillä viidellä iskulla annan saman käsittelyn oikealle. Myöskin Viivin hermot pettävät ja tyttöparka itkee kuin vesiputous. Huomioni keskittyy taas hänen kauniin vaaleanpunaiseen pilluunsa, johon nyt uppoaa 3sormea helposti sen ollessa aivan märkä. Peppua koristavat kirkkaat punaiset juovat kun lähetän Viivin Erikan seuraksi... Sitten Anne…

Jatkoa seuraa. Ota yhteyttä, esitä toiveita, hae kolutukseen ;) Master_H@jippii.fi

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute