Herkku-puhelin
Jennin kanssa laivalla
Ville

Olimme lähdössä laivalle kultani ja kahden miespuolisen kaverini Villen ja Jarin kanssa. Jari ei oikeastaan ollut kaverini vaan melko sika kundi joka tunnettiin myös siitä että hän harrasti paljon yhden yön suhteita. Kultani Jenni ei tiennyt hänestä mitään, koska olimme seurustelleet vasta 4 kuukautta. Jenni on siro pienirintainen ja erittäin kaunispeppuinen brunetti. Olin erittäin onnekas kun olin onnistunut pokaamaan hänet.

Laivareissu alkoi tietysti sillä että ostimme tax-freestä kauhean määrän viinaa ja siirryimme juomaan hyttiimme. Ville ja Jari olivat sinkkuja ja näin että kummatkin olivat erittäin puutteessa. Niinpä siirryimme illan tullen humalassa laivabariin jossa olikin villi meno mutta ikäisiämme 25-vuotiaita oli melko vähän. Jarilla ja Villellä oli luonnollisesti kauhea haku päällä ja Ville onnistuikin pokaamaan naisen. Jarilla ei sen sijaan käynyt kunnolla säkä. Se johtui ehkä siitäkin että hän oli liian humalassa. Kerran kävelimme käytävällä Jenni edellä, sitten Jari ja minä perässä ja näin aika uskomattoman näyn. Jari puristeli Jennin peppua oikein kunnolla pitkän aikaa Jennin kävellessä hänen edellään. Silloin joku niksahti päässäni. Ajattelin että voisin antaa Jarin hoidella tyttöystäväni tänä yönä. Olin toki haaveillut joskus sellaisesta jo edellisienkin tyttöystävieni kanssa mutta vasta nyt ajattelin että palkitsen Jarin tuosta tempusta. Puolen yön aikaan näin kuinka Jari tanssi hyvännäköisen naisen kanssa ja ajattelin että siinä se sitten meni. Jenni pyysi päästä jo hyttiin ja menimme sinne.

Myös kultani oli kiihottunut selvästi ja aloin hyväilemään häntä heti sänkyyn päästyämme. Oletimme että kukaan ei tule häiritsemään 4:n hengen hyttiimme ja siirryin nuolemaan Jennin pillua. Hän oli jo ennestään kostea mutta nyt hän oikein valui kosteutta. Siirryin takaisin ylös ja työnsin munan sisään. Tunsin taas saman kuin ennenkin. Erittäin hoikka ja pieni kaunismuotoinen peppu pyllisti mutta kun munani oli sisällä, en tuntenut paljoakaan. Panin koko munani pituudella koko ajan mutta Jenni vaan pyysi syvemmälle jolloin jouduin toteamaan että en ylety enää. Kerkesimme pienen hetken naimaan kun hytin ovi aukeni ja sisään astui Jari. Olimme onneksi niin että pystyimme piilottautumaan peiton alle heti. Pillun haju oli varmasti hytissä voimakas ja näin että näköjään ilman jäänyt Jari huomasi sen. Hän riisuutui alasti kaikkien nähden jolloin Jenni käänsi kilttinä tyttönä päänsä pois. Itse sen sijaan katsoin sillä olimme alasähgyssä ja yläsänky esti Jarin näkemästä että tuijotan hänen vehkeitään jotka eivät olleet vaatimattomimmasta päästä. Täytyy sanoa että järkytyin hieman kun näin miten iso miehen muna voi olla. Jarin seisova kulli osoitti kauniissa kaaressa ylöspäin. Sitten hän kiipesi hänelle varattuun yläsänkyyn ja jäi sinne hiljaa makaamaan.

Hetken kuluttua Jari nousi ja meni hyttimme vessaan. Silloin tajusin että vuoroni oli tullut. Hieroin varovasti Jennin pillua ja kuiskasin hänelle:

-Jarilla on isompi kulli kun mulla.

Jenni katsoi kauniilla kasvoillaan minua ja purskahti nauramaan.

-Katso vaikka kun se tulee vessasta pian, kuiskasin edelleen.

Olin todella jännittynyt vatsaa pisti ja sydän hakkasi kun kultani kääntyi niin että hän näkisi varmasti Jarin munan hänen tullessa vessasta. Niinhän siinä tietenkin kävi että Jari tuli muna paljaana (vaikkakin löysänä mutta silti isompana kuin itselläni on pystyssä) vessasta. Olin kultani selän takana ja katsoimme kumpikin sitä kun hän nousi taas omaan sänkyynsä. Tiesin että Jari oikein esittelee isoa elintään Jennille. Hieroin kultani pillua varovasti ja keräsin rohkeutta. Lopulta sain nieleskellen sanottua:

-Ei sitten käynyt sulla flaksi?

Yläsängystä Jari vastasi:

-Juu ei ja panettaa ihan sairaasti.

-Mitäs jos otettais vielä kaljat, sanoin.

Jenni katsoi minua hiukan ihmettelevästi. Hymyilin jännittyneenä ja mietin mielessäni että tuleekohan hän juomaan vielä kaljat ja että laittaakohan hän housut jalkaan vai meinaako hän poseerata alastomana kullalleni. Kauaa ei tarvinnut odottaa kun kuului narahdus ja hän hyppäsi sängystä edelleen kännissä alas täysin alastomana. Sitten hän meni hakemaan 2 kaljatuoppia ja antoi toisen minulle. Koko ajan hänen munansa roikkui näkyvillä. Tyttöystäväni veti heti peiton eteensä, sillä hänelläkään ei ollut kuin stringit ja teepaita. Otimme vielä rohkaisuksi pari väkevää paukkua kunnes rohkeuteni kasvoi. Mietin kuumeisesti että miten saisin tilanteen siististi edistymään. Lausahdus oli jo valmiina mutta meni aikaa ennen kun sain sen sanottua.

-Täällä on pirun kuuma kun on pieni hytti, aloitin.

Sitten otin vaatteeni pois myös ja jatkoin:

-Mun mielestä alastomuudessa ei oo mitään pahaa.

Jari jatkoi heti:

-Siis se on ihan normaalia mulle.

Katselin kuinka Jenni siemaili viiniä ja välillä hänen katseensa kävi Jarin jalkovälissä. Hänkin alkoi humaltua uudelleen. Näin että hänen poskensa punoittivat hiukan. Jenni oli todella kiimassa.

-Jenni ota säki toi peitto pois edestä, Jari jatkoi hetken päästä.

-Emmä tiedä mua vähän hävettää, Jenni sanoi ja otti kuitenkin peiton pois edestä.

-No sullahan on mahtava kroppa ei tossa oo mitään hävettävää, Jari jatkoi.

Silloin päätin nöyryyttää itseäni kunnolla ja heitin jotain mitä en ikinä selvin päin heittäisi:

-Jarilla nyt ei ainakaan ole mitään hävettävää.

Jenni purskahti nauruun ja samalla hän katsoi Jarin jo hieman turvonnutta munaa. Jari istui machona juoden kaljaa tyytyväisenä.

-Joillekkin sitä on tietysti siunattu vähän enemmän.

-Ai vähän, sanoin muka loukkaantuneena.

Istuin haarat levällään, niin kuin Jarikin ja katsoin vaatimatonta löysänä lerpattavaa elintäni tyytymättömän näköisenä. Sitten jatkoin:

-Mitä sä tykkäät Jenni tommosesta isosta onko se kiihottavampi kun mulla?

Jenni naurahti hermostuneesti ja katsoi sitten taas Jarin penistä ja mongersi:

-No tota onhan toi tommonen aika hyvän näkönen mut en mä tiedä että miltä se tuntuis.

-Kyllä on monet naiset kehunu että ne ei saa emätinorgasmia kenenkään muun kun mun kanssa, Jari heti innostui mainostamaan.

Hänen munansa seisoi nyt kokonaisuudessaan todella isona ja ylöspäin käyränä.

-Et säkään Jenni ole saanut mun kanssa sitä, sanoin ja katsoin Jenniä.

Hän katsoin hiukan suuttuneen näköisenä ja vastasi sitten:

-No ehkä mun pitäis kokeilla että saanko mä Jarin kanssa.

-Siis mulle kyllä käy jos sä haluut kokeilla, Jari heti innostui.

-No en mä nyt oikeesti tarkottanu, Jenni korjasi.

-Kaikki naiset haluu kokeilla jossain vaiheessa isoa, Jari sanoi.

Kaadoimme koko ajan viinaa ja humalluimme lisää. Ihmettelin todella Jarin rautaista seisokkia. Se ei hellittänyt hetkeksikään. Oma munani roikkui pienenä ja velttona. Katselin seksikästä Jenniä, joka oli selvästi kiimassa. Hänellä oli yöpaita ja stringit päällä. Hänen katseensa eksyi humalan ja kiiman vuoksi yhä pidemmiksi ajoiksi Jarin penikseen. Mitään sanomatta otin kullaltani t-paidan pois ja tissit paljastuivat. Jari katsoi niitä nieleskellen. Sitten sain sanotuksi:

-Jos tää olis nyt se sun elämäs tilaisuus saada isoa niin en mä haluu estää.

Kultani katsoi epäuskoisena hymyillen. Hieroin hänen tissejään ja hän antoi käden vaeltaa pillulleenkin. Se oli niin märkä että reisilläkin oli nestettä. Hän huokasi ja nojasi taaksepäin. Otin Jennin kädestä kiinni ja ohjasin sen Jarin munan luo. Hän meni kontilleen istuvan Jarin eteen ja alkoi heti lutkuttamaan sitä. Jari köyri härskisti tissejä ja huohotti kiimassa. Aloin itsekin runkata. Katselin kultani kaunista, stringien verhoamaa, peppua kun hän otti edessäni suihin. Sitten hän nousi ylös ja sanoi:

-Tuuksä nopeesti?

-En, Jari vastasi.

-Mä en todellakaan halua että sä tuut vielä, Jenni sanoi.

Sitten hän työnsi Jarin makaamaan sängylleen ja istahti päälle. Penis liukui yllättävän hyvin sisään. Jenni alkoi ratsastamaan ja menin taakse katsomaan kuinka iso penis liukui armottomasti levittäen kultani pimppiä. Hän ratsasti jonkin aikaa ja sitten Jari siirtyi päälle. Hän nosti heti kultani jalat hartioilleen ja alkoi panna todella syvälle. Jenni alkoi huohottamaan tasaisesti:

-Oooh oooh oooh

Ihmetykseni oli suuri kun hän alkoi voihkimaan ääneen. Sitten hämmästyin vielä enemmän kun hän kipristyi ihan kippuralle valtavaan orgasmiin. Ihmeellisintä siinä oli se että hän ei käyttänyt käsiään yhtään. Jari nussi täysiä vielä kauan. Kultani makasi alla ja yritti saada häntä tulemaan. Lopulta noin 15-minuutin täyden panemisen jälkeen hän kipristyi orgasmiin myös. Kultani kiipesi hikisenä pois alta ja meni makaamaan sängyllemme pillu paljaana. Kiedoin käteni hänen ympärilleen. Halailimme vain kun yhtäkkiä tunsin että Jennin reideltä valuu spermaa reidelleni. Kokeilin pillun seutua ja huomasin että se oli ihan täynnä spermaa. Jari oli päästänyt kunnon puutosmällit sisään ja nyt ne tekivät isot tahrat sänkyymme. Yöllä pyörähtelin levottomana ja tunsin aina kuinka lakana oli märkä kohdassa jossa Jenni oli aluksi makoillut. En nukkunut juuri lainkaan moneen tuntiin. Muut sen sijaan näyttivät nukkuvan. Runkkasin mällit ja sen jälkeen alkoi valtava katkeruus. Seksuaalinen himo muuttui vitutukseksi ja ajattelin vain koko ajan miten Jarin iso muna oli antanut nautintoa naiselleni. Mietin koko ajan että kuinka kultani nauttinut siitä enemmän kuin kanssani. Lopulta herätin hänet ja sain suostuteltua Jennin käytävään. Hän veti unisena farkut jalkaan, paidan päälle ja tuli mukaani. Käytävässä aloin tenttaamaan:

-No oliko se parempi kun mä?

Jotenkin oletin että hän yrittäisi valehdella jotta en suuttuisi mutta hän vastasi vain:

-Oli, hiukan hymyillen.

Katsoin hänen siroja kauniita kasvojaan ja hiukan sekaista tummaa tukkaa. Hän oli niin kaunis ja niin julma tietämättään. Sitten hän sanoi:

-Siis aluks se sattu ihan hiukan mutta sitte se alko tuntua toosi ihanalta.

-Jari on tunnettu panomies, sanoin mutta se ei muuttanut mitään.

-Enpä ihmettele yhtään, hän sanoi.

Jotenkin tilanne oli taas kiihottava ja totesin:

-Niin se näyttää olevan että isomunaset vie meiltä pienimunasilta naiset.

Kultani katsoi kauniilla kasvoillaan ja repesi nauramaan.

-Se oli oikeassa, sä todellakin sait emätinorgasmin, sanoin nöyränä.

-Niin sainkin.

-Oonko mä susta liian pieni, kysyin.

-Et ole tuo nyt oli vaan tollanen seikkailu, hän vastasi.



-Kaikilla ihmisillä on hyvät puolensa Jari on hyvä rakastaja mutta sä oot hyvä monessa muussa, Jenni jatkoi.

-Niin mä oon ehkä enemmän semmonen joka laittaa ruokaa ja pesee pyykkiä kotona, sanoin.

-Kyllähän sekin on tärkeää parisuhteessa ja naiset arvostaa semmosta, jatkoin.

-Niin joskus pitää vaan saada kunnon pano ei se ollut mitään muuta kuin himoa, Jenni sanoi ja meni takaisin hyttiin.

Seurasin häntä ja sain viimein untakin. Seuraavana aamuna heräsin elämäni darraan mutta jäipä siitä paljon kiihottavia muistoja.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute