Herkku-puhelin
Kylpylässä
Jussi

Tässä joitakin aikoja sitten olimme vaimoni ja anoppini kanssa viettämässä viikonloppua paikallisessa kylpylässä. Olimme päivän aikana ruokailleet ja juoneet aika reilunpuoleisesti ja nyt oli aika mennä itse kylpyläosastolle. Siellä menimme ensin uimaan ja allasbaarissa otimme muutaman drinkin lisää samalla härnäsin anoppiani, että et uskalla tulla turkkilaiseen saunaan, koska olet niin ujo. Anoppi punastui melko lailla ja ei sanonut sanaakaan vastaukseksi. Itse lähdin turkkilaiseen saunaan ja riisuin itseni alastomaksi kuten asiaan kuuluukin. Saunassa ei ollut kuin muutama mies ja yksi nainenkin sinne oli uskaltautunut. Istuin melko lähelle sitä ovea josta naiset tulevat saunaan ja jo hetken kuluttua kuulin vaimoni kikattavan suihkun puolella. Noin 5 min kuluttua ovi avautui ja saunaan tuli kolme naista joista yksi istuutui aivan minun viereeni, en tunnistanut kuka se oli koska silmälasini olivat aivan huurteessa, mutta keskustelusta päätellen se oli vaimoni, koskapa naisen käsi laskeutui reiteni päälle ja siirtyi pikkuhiljaa kaluni päälle joka nostikin välittömästi päätään.

Naisten keskustelu vaimeni ja kaksi naista meni saunasta ulos mutta ei ”vaimoni”. En uskaltanut tehdä mitään koskapa en tiennyt kuka tuo nainen oli niinpä olimme hiljaa ja käsi aloitti hiljaisen runkkaamisen ja naisen kasvot kumartuivat syliini ja nainen otti kaluni suuhunsa ja imi sitä kuin tikkukaramelliä. Hetken päästä miehet lähtivät pois ja uusia naisia tuli taas saunaan, ja taas alkoi sumun keskeltä kuulua naisten keskustelua ja myös vaimoni ääni kuului ja siitä rohkaistuneena otin naista kädestä kiinni ja siirryimme hieman syrjäisempään paikkaan samalla suutelin naisen rintoja ja käänsin naisen takapuoli minuun päin ja asetin mulkkuni hänen häpyhuulien väliin aloittaen hiljaisella vauhdilla työnnellä sitä edes takaisin. Hetken kuluttua laukesin naisen pillunperukoille ja istuuduimme hetkeksi aikaa hengähtämään, kun nainen kuiskasi korvaani: ”Kehtasinpa minä tulla tänne”

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute