Herkku-puhelin
Syntymäpäiväonnea
fun

Syntymäpäiväni oli tulossa ja mieheni oli vihjannut useamman kerran jostain kunnon ylläristä... Täytyy myöntää, että olin jo hieman alkanut odottamaan tätä tärkeää päivää.

Viikkoa ennen h-hetkeä oli kahvinkeittimen viereen ilmestynyt aamulla valkoinen kirjekuori. Aukaisin sen ja luin:

Hemmotteluilta luvassa rakkaalleni.

Myöhemmin saat paketin, jonka sisällön toivon sinun pukevan päällesi. Saat myös eroottisen filmin, jonka toivon sinun katsovan juuri ennen lähtöäsi. Luvassa on jotain ihanaa, minkä olen suunnitellut vain sinua varten...

Voi vitsi! Tämähän alkaa tuntua hyvältä... Mietin siinä aamukahvia keittäessäni. Onkohan hän varannut hotellin jostain... Saisikohan sitä millään selville...

Ehkä parempi vain odottaa. Suupieleni nousevat ylöspäin, kun mielikuvitukseni tekee taas tepposiaan. Kylläpäs päivä voi alkaakin hyvin!

Kului pari päivää, kun löysin uuden paketin. Taas aamulla, mutta nyt se oli jätetty vessaan. Arvatenkin etteivät lapset sitä vahingossa löytäisi...

Aukaisen pahvirasian, jonka sisältä paljastuu dvd ja mustaa pitsiä. Uteliaana alan nostelemaan tavaroita ylös. Dvd näyttäisi olevan ainakin uusi, ei mikään minkä olen nähnyt... Päällimmäisenä on mekko, jonka alimmaisena kankaana on trikoinen joustava kangas ja päällä pitsiä. Helma yltää ehkä melkein polviin ja olkaimet ovat ohuet. Ihan jees, noin niin kuin miehen valinnaksi, ajattelen. Seuraavaksi löytyy pitsiset rintaliivit, pushupit. Kokokin näyttää olevan oikea, myhäilen. Sukkahousut ovat yllätys! Kuka haluaa sukkahousut jalkaansa seksilomalle? Ihan kivaa tiheää verkkoa näyttäisivät olevan... Sitten huomaan avonaisen haaran! Nauran itsekseni, päätäni puistellen...

Emme puhu sanallakaan iltaisin näistä kirjeistä. Se saa asian tuntumaan jotenkin vielä jännittävämmältä... Kuin olisi lähdössä jonkun muun kanssa, eikä oman miehen...

Havahdun mietteistäni ja laitan tavarat laatikkoon ja vien piiloon. Lapset pitää herättää...

Torstaina oli vielä yksi kirje jälleen valmiiksi ladatun kahvinkeittimen vieressä. Sisällä olevassa viestissä pyydettiin käydä katsomassa pesuhuoneen kaappiin. Nappasin keittimen porisemaan ja menin silmiäni hieroen ja haukotellen pesuhuoneeseen. Vatsaani kyllä kieltämättä vähän kutitteli jännityksestä. Kaapissa oli avaamaton paketti lady shavereitä ja uusi lappu.

Haluaisin sinut ihan posliinina, käykö?

Kohautin olkapäitäni itsekseni ja ajattelin alkaa tuumasta toimeen aamusuihkussa. Kun olin valmis ja pyyhe päällä join aamusumppeja, niin olo oli kylläkin hieman tuhmempi... Jotenkin tuntui että kaikki näkevät pimppani, vaikka siellähän tuo oli piilossa samalla lailla kuin ennenkin. Oli pakko hieman koskea ja se erin tuntuinen kuin ennen, samettinen. Häpyhuulet pullottivat esillä...

Taas huomasin kuinka aika rientää ja kiire tuli herätellä loput ylös....

Vihdoinkin perjantai! Heti kun heräsin, niin mietin, mitä tänään löytyisi.. Nousin ylös ja mieheni oli tapansa mukaan ladannut kahvinkeittimen täyteen, mutta mitään viestiä ei löydy. Mhhmm.. Kurtistelen kulmiani pettyneenä. Olin kyllä odottanut jotain...

Lapset lähtivät kouluun ja minä ajattelin käydä sheivaamassa paikat jälleen tiptop paraatikuntoon. Suihkun jälkeen rasvasin vartalovoiteella itseni hyväntuoksuiseksi ja lakkasin kynnet. Puin vaatteet ja ajattelin hakea postin.

Ja siellä oli tämänpäivän toimintaohjeet!

Hei kulta!

Hyvää syntymäpäivää!

Olen järjestänyt niin, että lapset menevät suoraan koulusta yökylään.----->unohdettu

Vaatehuolet -------> järjestyksessä

Ajankuluksi leffa--------> toimitettu

Tulen kotiin kello kuusi, odotat varmaan silloin valmiina?

Wau! sehän yllätti, mietin taas hymyssä suin.. Latasin dvd:n soittimeen ja pistin sälärit pienemmälle. Kohta alkoi suomenkielinen eroottinen tarina. Uppouduin siihen täysin ja vähitellen minun oli alettava hieromaan nännejäni. Rintani ovat kohtalaisen pienet, b-kuppia ja nännit ovat keskellä terhakkaana pystyssä. Puristelen ja välillä kouraisen koko rinnan käteeni. Nännini ovat aika herkät ja olen luultavasti jo ihan märkä. Housut pois ja stringien nauha sivuun, niin pääsen toteamaan tilanteen. Kyllä. Pilluni kiiltelee ihan eri tavalla kun karvat eivät häiritse kuvaa. Hitaasti työnnän sormen kolooni, Kuinka se tuntuu hyvältä! Toinen käsi on klitoriksen kimpussa ja ei kestä kauaa kun orgasmi tärisyttää kehoani. Sammutan dvd:n ja haen peiton sohvalle.

Olen nukahtanut ja herätessäni säikähdän. Onko kello minkä verran? Huh, vasta neljä. Laitan elokuvan takaisin pyörimään ja haen dildon kaverikseni. Hetken mielijohteesta sieppaan pienemmän anustapin ja liukuvoiteen myös. Kömmin peiton sekaan ja annan käsieni vaellella rintojeni kautta klitorikselle. Sormi uppoaa vittuun, joka on taas märkä. Pari on telkassa täydessä vauhdissa ja kaksi miestä panee aasialaista tyttöä molempiin reikiin, Eihän sitä voi toimettomana katsoa ja niinpä liukastan tapin ja vähä vähältä työnnän sen peppuuni. Nousen istumaan sen päälle ja otan dildon käteeni. Ensin pyörittelen sillä klitorista, mutta melko pian sen on päästävä kiiltävien huulten väliin. Aaaah! Toisella kädellä pannen ja pomppien tapin päällä saan raivoisan orgasmin. Silmät kiinni huohotan paikallani hetken, ennen kuin vien lelut pesulle ja alan pukeutumaan varusteisiini...

Meikkaan aika tummat silmät, tummanharmaalla luomivärillä pehmennän mustaa rajausta ja laitan paljon ripsiväriä. Silmäni näyttävät aika suurilta ja lisään jonkin verran poskipunaa, niin että poskipäät nousevat esille. Lopuksi laitan vain hieman huulikiiltoa huuliini. Oloni on niin tuhma kun olla voi. Pillu paljaana hameen alla ja tissit tyrkyllä, mutta silti asiallisen näköisenä päällepäin vetäisen mustien nahkakenkien vetoketjut kiinni. Jännitän jo aika lailla mitä tulevan pitää...

Tasan kello kuusi ajaa auto pihaan ja ulko-ovi käy.

Mieheni kävelee puku päällä yhden ruusun kanssa luokseni ja suutelee huulilleni. Vähän liian kiltisti mielestäni, mutta hymynkare suullssn hän lupaa tehdä sen vielä kunnollakin...

Ajamme paikalliseen hienompaan ravintolaan ja istumme nurkkapöytään. Olen jatkuvasti tietoinen paljaasta pillustani ja siitä että myös mieheni tietää sen. Syömme ja puhumme toisiamme kiusoitellen kynttilän yli ja jälkiruokakahvin aikana en kestä enään vaan hivuttaudun pitkällä penkillä mieheni viereen. Tottahan hän nyt sen verran voisi auttaa naista tuskissaan!

Vähitellen käsi nousee sukan verhoamaa jalkaa pitkin liinan suojissa ja kun se yltää häpyhuulilleni, olen vähällä parahtaa ääneen! Kuinka herkät ne ovat ja kun käsi levittää niitä auki vähän kerrallaan olen kuolla paikoilleni... Pelkään valuvani ravintolan tuolille, olen niin märkä! Yhtäkkiä mieheni survaisee äkillisellä liikkeellä sormen pilluun ja ulvahdan hiljaa. Varoittavasti minuun katsoen mieheni ottaa koko käden pois ja sanoo että meidän on aika lähteä.

Salamana nousen ylös ja menemme ulkona odottavaan taksiin. Huomaan että olemme menossa takaisin kotiinpäin ja olen hieman pettynyt. Tässäkö tämä... Mutta sitten taas tuo maaginen käsi nousee jalkoväliini ja suljen silmät nojaten pääni niskatukeen. Sormi työntyy kolooni, muttei liiku mihinkään. En uskalla alkaa itse kovin liikkumaan siinä taksikuskin takana istuen. Joudun siis sietämään tuota kidutusta koko taksimatkan. Pilluni on varmasti ihan litimärkä, kun pääsemme kotiovelle. Mieheni ottaa taas hiljaa kätensä hameeni alta ja kävelemme sisään.

Saatuamme oven kiinni suutelemme sylikkäin kunnes alan ottamaan mieheni puvuntakkia pois. Silloin hän pyytää minua odottamaan hetken ja hakee tumman liinan silmilleni. Värisen jännityksestä hänen viedessään minut luultavasti keittiöön. Mekko päästetään laskeutumaan olkapäiltä alas ja se valahtaa nilkkoihini.

Mieheni suutelee kevyesti niskaani ja sieltä leukaa pitkin saapuu suulleni. Kiihkeästi kieli työntyy suuhuni ja samalla minut nostetaan istumaan keittiönpöydälle.

Meillä on suuri pähkinänvärinen ruokapöytä, joka on melkein metrin levyinen ja kolme metriä pitkä.

Kun jalkani levitetään äärimmilleen, niin ne yltävät pöydän molemmin puolin. Olen ihan auki pöydän laidalla ja janoan kosketusta. Mieheni nostaa toisen rintani esille ja imaisee nännin suuhunsa. Huokaisen ja selkäni taipuu kaarelle. Rintoja nuollen mieheni työntää sormet syvälle pilluuni ja parahdan nautinnosta! Peukalo pyörittää nappiani samalla kun kolme sormea liikkuvat edestakaisin vaossani. Olen ihan kiimaisena ja haluan aina vain enemmän. Koko viikon odottelu saa kiihkoni äärimmilleen. Mieheni irrottaa kuitenkin otteensa ja kohta tunnen kuinka nilkkani sidotaan käsiraudoilla pöydänjalkoihin kiinni. Eli irti en pääse. Side silmiltä saa lähteä ja mieheni suutelee taas minua. Otan häntä molemmilla käsillä tukasta kiinni ja taas hän laittaa sormensa pilluuni. Koetan työnnellä vastaan, mutten saa silti tarpeekseni. Kohta hän lisää sormia ja neljännellä alkaa kiristää. Tunnen kiristävää kipua mutta se menee aika pian ohi. Hän tarttuu niskatukastani kevyesti kiinni ja alkaa kokoajan sisään-ulos työnnelleen kääntää kättään ja kohta tajuan hänen yrittävän koko kättään sisääni. Mieheni käsi ei ole mikään pieni ja siro, joten säikähdän hieman, mutta tiedän kyllä että touhu loppuu jos niin sanon.

Pöydälle asti on valunut mehujani olen siis todella märkä ja nojaan taaksepäin mennen makuulle pöydälle. Itse hankaan klittaani käden tunkeutuessa lopulta sisääni. Haukon henkeä ja vaistomaisesti yritän nostaa jalkani ylös. Tuntuu todella siltä että repeän jostain ja kipu on kova. Mutta sitten koura alkaa liikkua sisälläni ja kipu unohtuu hekuman taakse. Hän kumartuu samalla ja imaisee klitorikseni suuhunsa kouran nykiessä sisälläni. Pääni pyörii pöydällä kun saan taas, sykin suuren kouran ympärillä. Heti kun sykkiminen lakkaa mieheni ujuttaa kätensä pois ja se sattuu taas hetken. Nousen ylös istumaan.

Mieheni irrottaa käsiraudat jaloistani ja riisuu sukkahousut hellästi pois. Sitten hän pyytää minut kontalleen pöydälle. Nousen ja levitän jalkojani hänen edessään.

Samassa huomaan kuinka kotikameramme kuvaa katonrajassa aktiamme, mutta en jaksa välittää siitä. Kuulen kuinka hänen housunsa tippuvat lattialle vyön kolahtaessa. Kiimainen vittuni on enemmän levällään kuin koskaan hänen edessään. Kieli uppoaa sinne melkein huomaamatta ja mieheni lipoo huuliltaan mehujani. Sitten hän vetää minut pöydältä alas niin että nojaan vain kyynärpäillä pöydänkanteen ja levittää pyllynposkiani. Vihdoin terska uppoaa kiimaiseen kolooni ja pumppaa rytmikkäästi hetken aikaa. Rintani ovat hänen kouriensa puristeltavissa. Vikisen ja uikutan ja huohotan, enkä enää tiedä mitä teen... Olen jo lähellä tulla, kun sormi työntyy perseeseeni ja huokailuni kiihtyy. Kädet siirtyvät pyllynposkilleni ja levittävät molemmat reikäni avonaisiksi. Kulli hyvästelee pimppani ja liukkaana alkaa puskemaan tietään peppuuni. Odotan henkeäni pitäen, milloin se on perillä. Kun karvat koskevat pyllyn poskiini huokaisen melkein yhtä aikaa mieheni kanssa. Hän kehuu sitä ihanan tiukaksi ja minua kuumaksi kissaksi. Pumppaaminen jatkuu ja kuin ajatukseni lukien saan hänen kätensä räjähtämispisteessä olevalle klitorikselleni.

Saamme yhtä aikaa, mikä ei ole harvinaista, koska tunnun saavan lähes kokoajan ja hitaasti hän vetäytyy pepustani. Tunnen kuinka lämmin sperma lähtee valumaan perseestäni alemmas pillun huulille. Mieheni kääntää minut eteensä oikeinpäin ja ottaa syliinsä halaten. Kuiskaa korvaani että seuraavat pyöreät vuodet juhlitaan vielä tarkemmasti... Siihen asti voidaan katsella omaa erotiikkaa!



Tästä tuli ehkä turhan pitkä, mutta halusin pitkittää odotusta.... Niin kuin monet muutkin;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute