Herkku-puhelin
Vaimoni viettelijä
Nautiskelija

Kerran ollessamme matkoilla, upean illallisen jälkeen makoilimme 5-tähden hotellihuoneessamme hyväillen toisiamme. Puhe kääntyi fantasioihimme ja kerroin kiihottuvani vahvasti jos ajattelen vaimoani toisen miehen kanssa. Hän harkitsi hetken ja tokaisi ettei ole oikein halukas moiseen ja pystyisikö edes tyydyttämään kunnolla kahta miestä...huomasin kyllä kuinka hän kiihottui erittäin paljon heti kun olin asian ottanut puheeksi. Ajattelin että joskus vielä...

No aikaa oli kulunut jo melkoisesti, emmekä oikeastaan asiaa suoraan ottanut enää esille muutamia pikku vihjailuja lukuunottamatta... kunnes:

Meillä on tapana silloin tällöin tehdä pieniä irtiottoja arjesta pitkinä viikonloppuina ulkomaille tai pois Helsingistä muualle Suomeen. Tuolla kerralla päätimme lähteä Turkuun ja varasimme tasokkaasta hotellista suuren huoneen saunoineen. Illastimme hyvin, joimme hieman shampanjaa ja päätimme pistää iltaan vauhtia.

Nautittuamme pari lasillista hotellin aulabaarissa päätimme siirtyä yökerhon puolelle. Yökerhossa oli jo täysi vauhti päällä ja paikka oli täynnä iloisia ihmisiä juhlatuulella. Vaimollani oli yllään tyylikkään seksikäs mekko ja bleiseri peittämässä melko avonaista yläosaa. Hän oli hoikassa ja hoidetussa varressaan melko kuuman näköinen pakkaus ja huomasinkin muutamien miesten 'salaa' vilkuilevan meihin päin...lähinnä vaimoani tietenkin. Illan edetessä muutamia urhoollisia uskaltautui hakemaan Annaa (vaimoni) tanssimaankin, mutta hän torjui kohteliaasti yritykset. Lopulta sanoin Annalle , että tanssi ihmeessä kun on vientiä sillä itse olen erittäin huono lähtemään tanssilattialle...

Anna otti puheestani vaarin ja kävi muutamia kertoja eri tanssittajien kanssa lattialla hötkymässä, lopulta hän oli niin kuumissaan että riisui bleiserinsä paljastaen loputkin seksikkäästä mekostaan...tunsin kiihottuvani hieman katsellessani häntä paljastavassa asussaan muiden miesten tanssitettavana. Anna ei kuitenkaan osoittanut mitään kiinnostumisen merkkejä tanssipartnereitaan kohtaan ja palasi kohta takaisin.

Seisoskelimme baaritiskillä ja huomasin erään selvästi meitä iäkkäämmän herrasmiehen katselevan meitä aika-ajoin. Herrasmiehen olemus oli huoliteltu ja hän oli miellyttävän oloinen, hänen katselunsa ei siis ärsyttänyt lainkaan. Unohdin hänet kuitenkin ja hetken päästä sanoin lähteväni miestenhuoneeseen. Tullessani takaisin huomasin Annan tanssivan hitaita juuri tuon herrasmiehen kanssa. Aluksi he juttelivat rennon oloisina, mutta sitten mies veti vaimoni lähemmäksi itseään...eikä Anna tuntunut laittavan lainkaan vastaan. He tanssivat vielä toisenkin kappaleen ja nyt miehen jalka oli jo Annan reisien välissä...tiiviisti. Mitä hel...ajattelin, mutta sitten huomasin vain kiihottuvani tuosta näystä.

Tanssi loppui ja Anna ja mies tulivat minua kohti. Vilkaisin vaistomaisesti alaspäin ja näin selvän pullotuksen miehen housuissa. Hän oli siis hieronut kovaa kaluaan vaimoni reiteen, eikä Anna tehnyt elettäkään lopettaakseen sitä. Anna esitteli miehen Arvoksi ja hän tervehti minua asiaankuuluvasti. Juttelimme niitä näitä ja hän kehui Annaa kuumaksi pakkaukseksi ja kuinka onnekas olin saadessani tuollaista naista...melko suorasukaista puhetta, ajattelin.

Ilta kului ja kohta päätimme Annan kanssa lähteä huoneeseemme kun samalla tuli jälleen hitaiden vuoro. Näin Arvon nousevan omalta jakkaraltaan ja tulevan meitä kohti. Hän kysyi Annalta haluaisiko tämä vielä tanssimaan ja molemmat katsoivat minuun kysyvästi. Sanoin että minulle sopii ja voinhan kumota vielä yhden odotellessani. Nyt heidän tanssinsa jatkui suoraan siitä mihin se edellisellä kerralla jäi. Arvon kädet liukuivat rohkeammin silitellen vaimoni selkäpuolta aina pakaroihin saakka. Näin vaimoni ilmeestä, että hän oli selvästi kiihottunut - kuten minäkin. Hitaiden loputtua Anna ja Arvo palasivat luokseni ja ryhdyin tekemään lähtöä huoneeseemme kun Anna kuiskasi korvaani: 'Arvo haluaisi tulla katselemaan kun rakastelemme, haittaisiko sinua kulta?' En miettinyt hetkeäkään vain nyökkäsin heti, kaluni ponnahti kivikovaksi ja lähdimme kaikki kolme kohti huonettamme.

Päästyämme perille säädin huoneen valaistuksen mahdollisimman hämäräksi, otin baarista kaikille juomaa ja viritin musiikkikanavan TV:stä. Anna keinahteli luokseni ja suuteli minua kiimaisesti suulle käsieni tutkiessa hänen vartaloaan. Arvo rykäisi kohteliaasti nojatuolista ja kysyi saisiko hän auttaa meitä riisuutumisessa. Anna ehätti vastaamaan ennen minua ja sitten Arvon kädet olivatkin jo kuorimassa vaatekappaleita vaimoni yltä. Näky oli uskomattoman kiihottava: Siinä vaimoni oli silmieni edessä vieraan miehen riisuttavana miehen käsien hyväillessä Annan vartaloa joka puolelta. Ja Anna oli todella kiimansa huipulla, sen voin sanoa. Hetken päästä vaimoni oli ilkosillaan välissämme ja suutelin häntä pitkään. Käteni liukuivat pitkin hänen alastonta vartaloaan ja siinä missä minun piti osua hänen rintaansa käteni osuikin Arvon käteen joka julkeasti hyväili vaimoani. Suutelimme edelleen Annan kanssa kun huomasin Arvon kädet nyt vaimoni reisillä ja jalkovälissä. Anna oli sulkenut silmänsä ja näytti nauttivan tilanteesta täysillä. Itse meinasin laueta housuuni pelkästä tilanteen huumasta.

Lopulta Arvo ehdotti, että hän voisi valmistella vaimoni 'isäntää' varten nuolemalla. Anna katsoi minua anovasti ja nyökkäsin miehelle. Hän ohjasi vaimoni sängylle ja ryhtyi nuolemaan Annaa. Ilmeisen taitavasti, sillä Anna oli hekuman huipulla. Itse istuin hetken huoneen nojatuolissa katsellen tuota kiihottavaa näytelmää: vanha mies klubitakissaan pää alastoman vaimoni jalkovälissä ja kieli hänen pillussaan. Juuri ennen Annan laukeamista Arvo nousi ylös ja sanoi arvelevansa naiseni olevan nyt valmiina. Sitten hän tuli luokseni ja ryhtyi tottunein liikkein riisumaan minua. Olin hämilläni, mutta annoin homman edetä. Alushousujeni riisumisen jälkeen hän yllättäen ahmaisi koko kivikovan kaluni suuhunsa. En ehtinyt edes ajatella mitään, kunnes huomasin sen tuntuvan taivaallisen hyvälle. Arvo keskeytti hetkeksi ja sanoi ettei sovi jättää isäntääkään lämmittämättä ja jatkoi imemistäni. Uppouduin nautintooni niin täysillä että unohdin kaiken muun, kunnes kuulin Annan äännähdyksen ja! vilkaisin sängylle. Vaimoni masturboi itseään kohti orgasmia samalla katsellessaan homokammoisen aviomiehensä antavan suihin toiselle miehelle. Kun Anna sai orgasmin oli näky liikaa itsellenikin ja lastini ampautui Arvon suuhun valtavalla voimalla.

Lepäsimme hetken, kunnes kuulin Arvon kysyvän vaimoltani joko tämä sai tarpeeksi. Anna pudisteli arasti päätään, jolloin arvo kysyi minulta voisiko hän auttaa asiassa. Nyökkäsin ja hetken kuluttua näin ensimmäistä kertaa vieraan miehen kullin soutavan Annan pillussa. Anna piehtaroi ja vaikeroi kuin tulisilla hiilillä ja oma äskeisestä veltostunut kaluni nosti jälleen päätään. Siirryin hyväilemään vaimoni rintoja ja hieroin hänen klitoristaan nostaen Annan hekuman uusiin lukemiin. Arvon viimein lauettua hän kiitti kohteliaasti yömyssystä, antoi käyntikorttinsa siistiytyi ja poistui. Itse hyppäsin jälleen vaimoni satulaan nautiskelemaan vihdoin ja viimein arvon valmiiksi voidellusta liukkaasta pillusta. Aamulla naimme vielä muistellen edellisen yön tapahtumia ja päätimme kutsua Arvon joskus uudemmankin kerran 'katselemaan'... näin teimmekin, mutta se lienee toinen tarina....

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute