Herkku-puhelin
Ensitapaaminen
tottelevainen tyttö

Olin tavannut masterini internetissä. Muutamien kiihkeiden nettiseksisessioiden jälkeen päätimme tavata eräässä kotini lähellä sijaitsevan kauppakeskuksen ravintoloista. Hän ohjeisti minua pukeutumaan korkosaappaisiin, hameeseen ja stay-upeihin ja jättämään alta pikkuhousut pois. Lisäksi minulla piti olla niin tiukka pusero, että vartaloni muodot näkyisivät selvästi.

Sovittuna ajankohtana saavuin tapaamispaikallemme. Pilluni oli kostunut jo kävelymatkalla kauppakeskukselle, niin jännittävää oli liikkua julkisella paikalla ilman pikkuhousuja. Seisoin ravintolan edessä jännityksestä lähes täristen. Hetken päästä minua lähestyi itsevarman oloinen mies, jonka tiukka tuijotus sai minut painamaan katseeni maahan. Siitä hän varmaan minut tunnistikin, koskapa hän asteli varmoin askelin luokseni ja sihahti: "Seuraa, narttu!" ja lähti kävelemään edeltäni sisään ravintolaan. Sipsutin korkeilla koroillani perään niin nopeasti kuin pystyin.

Masterini valitsi pöydän seinän vierestä ja käski minut istumaan vastapäätä. Riisuin takkini ja tunsin hänen tuijotuksensa rinnoissani ja paidan alta häpeilemättömästi sojottavissa nänneissäni. Istuimme hetken vastakkain ja hän tutkiskeli minua katseellaan. Itse en oikein uskaltanut katsoa häneen päin ja pidin katseeni tiukasti ruokalistassa, vaikka tiesinkin olevani liian jännittynyt syödäkseni mitään. Päädyin kuitenkin tilaamaan pienen salaatin.

Kun tarjoilija oli mennyt, masterini käski minua tulemaan istumaan aivan tuolini reunalle ja levittämään jalkani. Hieman hermostuneesti ympärilleni vilkuillen tein työtä käskettyä. Masterini antoi minun istua hetken siinä pillu levitettynä ennen kuin työnsi kätensä hameeni alle. Värähdin, kun hänen sormensa upposi märkään vakooni. Hän katsoi minua vinosti hymyillen ja sanoi: "Pikkulutka on näköjään unohtanut pikkuhousut kotiin." Hän veti kätensä pois ja sanoi: "No, onneksi minulla on mukana yhdet pikkuhousut." Hän ojensi minulle pienen muovipussin pöydän yli ja käski lähteä vessaan pistämään siellä olevat pikkuhousut jalkaani.

Pussi painoi aika paljon ajatellen, että siellä oli vain yhdet pikkuhousut. Syy selvisi vessaan päästyäni. Mustiin lateksipikkuhousuihin kuului dildo kumpaakin aukkoa varten. Onneksi olin jo niin märkä, että pilluun tarkoitettu dildo upposi sinne helposti. Toisen aukon kanssa oli vähän vaikeampaa, mutta onneksi keksin kostuttaa toisenkin dildon pillussani, minkä jälkeen se upposi perseeseeni suhteellisen jouhevasti. Lateksiset pikkuhousut pitivät molemmat dildot hyvin paikoillaan, mistä syystä sain käveltyä olosuhteisiin nähden varsin vakain askelin takaisin pöytäämme.

Vessassa ollessani ruokamme olivat tulleet. Masterini söi pihviään hyvällä halulla, itse lähinnä näykin salaattiani. Hän jutteli niitä näitä kätkien puheeseensa kuitenkin monia pieniä viittauksia siihen, miten likainen ja arvoton pikkulutka olenkaan istuessani siinä kaksi dildoa sisälläni. Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua tarjoilija saapui hakemaan lautasemme, jolloin masterini tilasi laskun ja maksoi sen, minkä jälkeen viimein lähdimme kävelemään minun luokseni.

Masterini naljaili minulle koko matkan sisälläni olevista dildoista ja minä kuuntelin kiltisti katse maassa ja posket punaisina. Lopulta saavuimme luokseni, jossa masterini ensi töikseen kävi avaamassa kaikki verhot, jotta sessiomme saisi varmasti yleisöäkin. Hän käski minun mennä seisomaan isoimman ikkunan eteen ja riisumaan siinä hitaasti ensin hameeni, sitten puseroni ja vielä rintaliivitkin. Sen jälkeen hän käski minun kumartua nojaamaan ikkunalautaan ja pyllistämään hänelle. Hitain liikkein hän riisui lateksipikkuhousut, jolloin dildojen venyttämät pilluni ja perseenreikäni jäivät ammolleen hänen ihailtavikseen. Hän ei kuitenkaan koskenut niihin vaan käski minut istumaan keskelle lattiaa jalat levälläni ja heitti eteeni ison urheilukassin.

"Tuossa kassissa on erinäisiä välineitä, jotka on numeroitu", hän sanoi. "Etsi sieltä numero yksi ja tuo se minulle." Avasin kassin ja pengoin kaiken kiinnostavan välineistön seasta välineen numero yksi. Kyseessä oli kolme toisiinsa ketjulla kiinnitettyä nipistintä, jotka kiikutin kiltisti masterilleni. Hän napsautti nipistimistä kaksi tiukasti sojottaviin nänneihini. Sen jälkeen hän käski minun levittää jalkojani, minkä tehtyäni hän napsautti kolmannen nipistimen klitorikseeni. Vapisin kiimasta, kun hän komensi minut takaisin kassin viereen istumaan jalat levälläni ja etsimään välineen numero kaksi.

Väline kaksi oli jalkojen levittämiseen tarkoitettu tanko. Vein sen masterilleni, joka kiinnitti sen paikoilleen varmoin ottein. Sen jälkeen hän komensi minut taas kassille, jonka ääreen istuin nyt jalat tangon pakottamana levällään etsimään välinettä numero kolme.

Väline kolme oli kunnon vanhanajan monihäntäinen nahkaruoska. Vein sen masterilleni, joka käski minut taas nojaamaan ikkunalautaan ja pyllistämään häntä kohti. "Näin rankaistaan pikkuhousuja kotiin unohtelevia narttuja", hän sanoi. "Laske iskut ja kiitä jokaisesta." Hän odotutti minua asennossani hetken, mutta sitten ruoska läimähti perseelleni kipakasti. Kiimasta huokaisten sanoin: "Yksi. Kiitos." Masterini antoi minulle vielä rauhalliseen tahtiin yhdeksän iskua lisää kohdistaen niitä perseen lisäksi takareisiin ja viimeisen jalkoväliinkin. Nänneissäni ja klitoriksessani olevia nipistimiä yhdistävä ketju kilisi kiihottavasti aina, kun liikahdin iskujen voimasta. Lopetettuaan kurittamiseni hän työnsi ruoskan kahvan pilluuni ja sanoi: "Pidä se siellä. Jos pudotat sen, saat rangaistuksen." Tehtävä oli tietysti täysin mahdoton, koska pilluni oli aivan märkä ja jalkojeni välissä oleva tanko vielä piti sitä levällään. Ruoska kopsahtikin lattialle heti, kun yritin siirtyä kassille etsimään välinettä numero neljä.

Masterin oli vaikea pidättää riemuaan epäonnistumisestani. Vinosti hymyillen hän käski minun etsiä kassista välineen numero neljä sijasta väline, joka oli merkitty kirjaimella R niin kuin rangaistus. Hän käski minun tällä kertaa penkoa kassia kontallani, jotta voisi ihailla punoittavaa persettäni. Tein työtä käskettyä ja löysin välineen R, joka oli eräänlainen nahkaläpsytin. Vein sen masterilleni, joka käski minut istumaan sohvalle kädet perseen alla ja nojaamaan taaksepäin.

Menin kiltisti käskyn mukaiseen asentoon. Kiduttavan hitaasti masterini irrotti nipistimet nänneistäni ja alkoi läpsiä niitä läpsyttimellään. Annettuaan molemmille nänneilleni kymmenen iskua hän irrotti nipistimen myös klitoriksestani ja läpsäytti sitäkin kymmenen kertaa. En voinut mitenkään estellä, sillä istuin käsieni päällä ja tanko piti puolestaan jalkani levällään. Käsittelynsä päätettyään masterini kiinnitti nipistimet takaisin arkoihin nänneihini ja klitorikseeni. Kun voihkaisin kivusta, hän sihahti: "Hiljaa huora. Pitäisihän sinun tietää, että tuhmat nartut eivät pääse helpolla." Sitten hän komensi minut taas kassille etsimään välinettä numero neljä.

Väline neljä oli käsiraudat, joilla hän kiinnitti käteni selkäni taakse. Sen jälkeen hän painoi minut polvilleen eteensä, avasi housunsa ja survaisi valtaisan peniksensä suuhuni. Sitten hän tarttui kiinni hiuksistani ja alkoi suhteellisen rajuin liikkein naida minua suuhun. Hetken kuluttua hän kiskaisi minut hiuksista seisomaan ja rajuin liikkein vei minut sängylle kontilleni niin, että ylävartaloni oli kiinni sängyssä ja perseeni aivan pystyssä. Hän riisuutui alasti, tuli taakseni ja työnsi peniksensä pilluuni. Hän nai pilluani aikansa samalla persettäni avokämmenellä läiskien, tukkaani kiskoen ja huoritellen.

Ilman mitään ennakkovaroitusta hän työnsi yhtäkkiä peniksensä perseeseeni ja jatkoi naimistaan aivan yhtä rajuin liikkein. Tämä huipensi kiimani ja laukesin yhä uudelleen ja uudelleen hänen naidessa persettäni. Olin jo aivan voipunut, kun hänkin lopulta tuli korahtaen. Hän nousi päältäni ja minä lysähdin sängylle huohottamaan. Sanaakaan sanomatta hän avasi ensin käsirautani ja heitti ne kassiinsa. Sitten hän irrotti tangon jalkojeni välistä ja laittoi senkin kassiin. Kuulin, kun hän pakkasi muutkin välineensä ja pukeutui, minkä jälkeen hän murahti: "Käänny selällesi." Käännyttyäni hän irrotti nipistimet nänneistäni ja klitoriksestani ja heitti nekin ketjuineen kassiinsa. Sitten hän jäi vielä hetkeksi katsomaan minua. Muutaman sekunnin kuluttua tuijotus suli hymyksi. Hymyilin takaisin ja sanoin: "Kiitos". "Senkin huora", hän sanoi hymyillen ja lähti kasseineen ulos ovesta. Minä jäin makaamaan sängylleni selälläni pillu märkänä, perse punaisena ja nännit arkoina seuraavasta kerrasta haaveksien.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute