Herkku-puhelin
Tiukkaa pillua
Ava

Olimme tyttökavereiden kanssa laivalla ja olimme odottaneet jo pitkään tätä reissua. Saisimme juhlia ihan rauhassa ja lujaa. Mielessäni oli jo aiemmin pyörinyt hurjia ja kiihkeitä fantasioita, joissa kova kalu työntyisi sujuvasti tiukkaan pilluuni ja jalkani olisivat miehen olkapäillä ja hän ottaisi tiukan otteen takaani ja puristaisi reisiäni. Ja tänään halusin kyrpää niin huumaavan kosteasti. Enhän vielä ollut nussinut kenenkään kanssa. Olin tiukka neitsyt ja nuori sellainen. Pitkälle selkään ylettyvät ruskeat hiukset olivat kauniista laitettuna ja suuret silmäni meikattuna. Tiukka perseeni, sievät ja hyvänkokoiset rintani sekä hoikka ja muodokas ulkomuotoni auttaisivat löytämään juuri sellaista, mitä haluaisin

Sitten illan hämyssä tuli aika. Lähdimme baariin, viimeisen päälle pukeutuneina ja valmiina kuumiin seikkailuihin. Tunsin jo kuinka tiukempaakin tiukempi pillu alkoi sykähdellä ja suorastaa vaati jo kovaa kyrpää. Mielessäni ei liikkunut muuta, kuin että saisin komean uroksen huumaavaa kyytiä ja tuntisin, kuinka laukean hänen syliinsä.

Vähän aikaa katseltuani ja juteltuani kavereiden kanssa, huomasin, että viereisen pöydän komea uros oli katsoskellut minua ja haluaisi varmasti enemmän.. ()

Hän oli minua viitisen vuotta vanhempi ja nyt tiesin ajan koittaneen. Pilluni oli tässä vaiheessa hyvin märkä ja oli jo tuskaa ilman kyrpää. Menin juttelemaan ja pyysin suoraa vauhtia hänet hyttiini ja hänhän ei turhia miettinyt vaan lähti suoraan pyynnöstäni ja katseli minua. Hytti oli tilava ja ensimmäisenä huoneessa oli korkea sänky ja nojatuoleja. Wc on iso ja siellä on iso, leveä pöytä ja suihku ja kylpyamme. Jo hyttini ovella aloin suudella miestä ja hän vastasi vielä kiihkeämmällä suudelmalla. Hänen kätensä kietoutuivat ympärilleni ja alkoivat hitaasti ja varmasti laskeuta tiukan perseeni päälle. Rintani olivat hänessä kiinni.

Tiesin että oli aika siirtyä hyttiin. Samalla, kun yritin saada hyttini ovea auki kovassa kiihkossa, tuntien että emättimeni on hyvin märkä ja häpyhuuleni turvonneet, mies ottaa takaa kiinni ja kuiskaa, että pidä kiirettä.

Vihdoin ovi aukeaa ja menemme molemmat sisään. Alamme riisua vaatteitamme ja olemme jo toisissamme kiinni. Mieskin alkaa olla jo kiihottunut ja voihkin, kun hänen kivi kova kyrpänsä tuntuu housujen läpi ja on vasten sukuelintäni. Hän kaataa minut selälleen korkealle ja vankalle sängylle ja tiedän, että nyt on menoa, en kuitenkaan yhtään vastustele, vaan nautin joka ihanasta hetkestä. Pilluani kiristää jo ihan vitusti. Voihkin minkä jaksan, kun riisumme kiihkeästi vaatteitamme päältämme. Hän katsoo minua kutsuvasti ja sanon että nyt saat tiukkaa neitsyt pillua. Olen jo niin kostea. Alan riisua hänen paitaansa ja alta paljastuu kiinteät lihakset ja hyvä rusketus on jumalaisen näköinen. Hänen vahvat kätensä kurkottavat ympärilläni ja hamuilevat, jotta kiihottuisin maksimiin. Ja niin teenkin. Kiusaus alkaa olla vastustamatonta Tuntuu että olen jo niin märkä. Tuntuu kuin halkeaisin. Pilluni sykkii kovaan tahtiin. Mies riisuu avoimen ja tissini paljastavan mustan ja pienen paitani ja alkaa nuolla piukeita ja värähteleviä rintojani. Hänen kalunsa on painautuneena klitoristani vasten ja huohkun kovaa ja hyvin äänekkäästi. Hän siirtyy vähitellen ja nuollen alaspäin. Niin hitaasti ja joka paikan tarkasti nuollen. Voihkin joka nuolaisulla. Vähitellen hän riisuu kiristävät farkkuni ja siirtyy alaspäin, kohti kuumaa uurnaa, joka sykkii ja kostuu vauhdilla.

Makaan sängyn reunalla selälläni ja jalkani roikkuvat yli sängyn. Hän on kumartuneena pilluni eteen ja ottaa tukevan otteen takaa ja nostelee minua ylemmäs, samalla muodokasta persettäni hyväillen. Tunnen kuinka kostun lisää. Nousen sängyltä ja työnnän hänet sängylle. Revin hänen housunsa auki ja tunnen valtavan kalun. Se työntäytyy ulos housuista. Alan hyväillä kalua ja alavatsaa tulisesti suudellen.

En voi enää vastustaa, vaan pyydän miestä ottamaan minut fantasioimassani neitsyys-asennossa. Hän voihkii kovaa ja haluaa toteuttaa fantasiani. Nousen selälleni sängylle ja hivuttaudun kunnolla sängylle. Mies tulee kiihkoisasti perässäni ja saan valtavaa kiihotusta hänen suuresta kullistaan. Se on valmiina toimimaan.

Mies tulee aivan kiinni minuun ja tulee päälleni painolla. Pilluni on kosteampi kuin koskaan. Märkää nestettä tuntuu olevan kaikkialla. Mies nuolee Häpyjäni ennen kuin raottaa varovasti häpyjäni ja työntyy sulavasti sisääni. Tunne on sanoinkuvaamattoman taivaallinen. Voihkintani lisääntyy ja mies alkaa päästä hyvään vauhtiin. Joka työnnöllä syvemmälle ja joka täyteläinen työntyy tuntuu jumalaisemmalle. Hänen kyrpänsä on tiukasti, syvällä pillussani. Hän tuntee kuinka kireä neitsyt pilluni on. Hän on laukeamaisillaan, samoin kuin minä. Tunnen valtavaa turvotusta ja väreilyä koko kehossani. Pian se tulee. Voih! Lisää! Nussi mun tiukkaa. Jumalauta miten ihanaa! Voihkin riemuissani. Hiukseni ovat levittyneinä sängylle ja me molemmat huudamme juuri kun saavutamme suuren laukeamispisteen.

Jalkani ovat miehen olkapäillä ja hän hyväilee rintojani. Molempien elimet sykkivät ja mies katsoo minuun. Me molemmat koimme valtavat laukeamiset. Sain jumalattoman orgasmin neitsyt panoillani. Maailman ihanin tunne. Mies suutelee minua ja sanoo, että olet aikamoinen pakkaus, niin kaunis ja vastustamaton. En tiedä mitä muuta ikinä tarvitsisinkaan kuin sinut. Tiukkapilluinen neitsyeni. Me molemmat menemme suihkuun ja hyväilemme vielä toisiamme. Puemme päällemme ja olemme valmiita lähtemään ihmisten ilmoille.

Tunnen vieläkin elimeni sykkivän ja olen valtavan kiihottunut vielä tuntienkin jälkeen toiminnasta. Hitonmoinen pano! Saipahan mies tiukkaa neitsytpillua...... ja kunnolla. Lisää, kiitos.. ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute