Herkku-puhelin
Hiihtäjätyttö
*X*

On lauantain alkuilta kun päädyn juttelemaan rivitalon pihalla toisessa päädyssä asuvan tytön kanssa. Tyttö on kaunis kuin mikä, ja kun lumet tulivat jo näin aikaisin, olen saanut pari kertaa ihailla hänen hiihtohaalarin verhoamaa kaunista vartaloa hänen lähtiessä tai palatessa hiihtämästä. Miettien miltä tuntuisi levittää nuo nuoret reidet, tai miltä tuntuisi päästä käsiksi kiinteisiin pakaroihin. Ehkä hieman tuhmaa 4-kymppiseltä mieheltä, kun kyseessä on 18-vuotias neitonen, vaikka eihän hän alaikäinen enää ole....

Jututan niitä näitä ja selviää että hänen vanhempansa ovat reissussa, ja kapakkakin tuntuu olevan liian syntinen paikka urheilijaneitoselle. Lopulta ehdotan rohkeasti että tyttö kävisi kylässä.

- En tiedä... niin no... voinhan minä tulla käymään jonkun ajan päästä. Tyttö lupaa lopulta pirteästi hymyillen, ensin hieman epäröityään.

- Hienoa! Sanon minä ja todella tarkoitan sitä.

Niin neito istuu myöhemmin sohvallani sinisissä farkuissa ja valkoisessa poolopaidassa. Pitkät hiukset on vedetty takaa kiinni ja kähärät hiukset valuvat poninhäntänä alas. Huh, mikä namupala, ajattelen minä. Juttelemme talon asioita, hiihtämisestä, jne. Kyselenpä tunnustellen hieman poikaystäväasioitakin ja saan vastaukseksi hieman kainoja vastauksia. Mutta tyttö ei selvästikään pahastu aiheesta, on vain selvästi jännittynyt ja ujo. Keittiöstä palatessani kosketan kokeeksi pehmeitä hiuksia ja kehun niitä, jolloin saan palkakseni ujohkon hymyn. Myöhemmin jutun luistaessa jo mukavasti ja huomatessani ettei neito pakene parinkaan kosketuksen jälkeen paikalta, jäänkin sohvan taakse hyväilemään tytön hiuksia pitempään. Sivellen samalla niskaa. Valutan käsiäni alaspäin poolopaidan alla pullistelevia rintoja kohden, ja kun saan käsiini pehmeät mutta kimmoisat rinnat, tyttö tarttuu ranteisiini. Mutta hän ei työnnä niitä pois, pitää vain epävarmana kiinni käsistäni. Tiedän olla varovainen etten säikyttäisi kaunista ja kainoa neitosta karkuun, joten hyväilen hyvin hitaasti ja hellästi rintoja. Kun sitten tunnen nännien kovettuvan, otan ne sormieni väliin ja suutelen niskaa ja kaulaa.

- Älä.... älä... Tyttö sanoo ujostellen, mutta hänen kehonsa puhuu toista kieltä.

- Tuoksut hyvälle. Kuiskaan kasvot neidon kaulalla ja kädet rinnoilla. Kaluni kasvaa housuissani.

Tunnen kuinka tytön hengitys käy raskaammaksi ja kauniit sormet puristuvat tiukemmin ranteisiini.

- Saanko suudella rintojasi? Kuiskaan neidon korvaan.

- Ei... Tyttö vastustelee.

- Edes pikaisesti vain, ole kiltti... Houkuttelen hiljaa, hämärästi valaistussa olohuoneessani, ja alan varovasti vetämään poolopaitaa ylöspäin. Tyttö irrottaa otteensa käsistäni ja antaa minun vetää valkoisen poolon kainaloihinsa. Alan hengästymään jo itsekin kun vedän valkoisia rintaliivejä sivuun ja tunnen käsissäni lämpimät ja pyöreät rinnat, joiden keskellä nököttää kovat nännit. Leikin vielä hetken rinnoilla ja siirryn sitten sohvalle tytön viereen. Ihailen kauniita rintoja ja otan sitten toisen nännin suuhuni. Panen peliin kaiken kärsivällisyyteni ja taitoni kun otan nuo herkät ja varuillaan olevat rinnat käsittelyyni. Ettei vain pelokas karitsa karkaisi leijonalta.

- Joko... riittää...? Kysyy tyttö hiljaa, ääni väristen. Ja tuo viaton kysymys kiihottaa minua entisestään.

- Ei, ei vielä... Kuiskaan takaisin ja herkuttelen paisuneilla nänneillä.

Käteni sukeltaa tytön reideltä reisien väliin, niin että sormeni voivat hyväillä farkun pintaa reisien välistä vaikka tyttö hieman puristaakin siveästi reisiään yhteen. Nahkasohva narahtelee tytön jännittyneen vartalon alla kun nautiskelen kimmoisista rinnoista, samalla alapäätä kutitellen.

- Anna minun suudella alapäätäsi. Annathan? Kuiskailen samalla kun hamuilen farkkujen nappia. Tyttö hengittää raskaasti eikä vastustele kun avaan napin ja vetoketjun. Nostan tytön seisomaan ja vedän kireät varkut lantion kaarien yli, alas lattialle. Kaluni on kivikova kun katselen kiihottavaa näkyä. Vaaleita hoikkia reisiä sekä ohuiden pikkupöksyjen peittämää häpyä, tietäen että pian saan maistaa tuota salaisten päiväunieni kohdetta. Suudella hänen nuorta pillua! Oh boy.

Tyttö seisoo kiltisti edessäni kun hyväilen pikkuhousuja, huomaan kankaan olevan kuuma ja kostea. Siirrän sormellani kangasta syrjään ja painan huuleni pillulle. Kieleni lipuessa liukkaalla lihalla. Painan tytön istumaan sohvan reunalle ja aloitan nuoren pillun suutelemisen ja nuolemisen. Neidon kiemurrellessa sohvalla poopopaita kainaloissaan ja nännit kovina törröttäen.

Muistan että sauna on ollut jo kauan päällä ja saankin idean.

- Mennäänkö saunaan? Kysyn neidon reisien välistä. – Se on päällä.

- No, mennään... Tyttö vastaa hetken hiljaisuuden jälkeen.

Saunan lauteilla hyväilen tytön jäntevää, hiestä liukasta reittä samalla kun kyselen neidon saunomisista. Tytön vilkuillessa silloin tällöin kaluani, joka vuoroin kovettuu, vuoroin puolikovaksi käyden saunan kuumuudesta. Suonet pullistelevat kaluni varressa, ollen valmiina johdattamaan verta ja jäykistämään kaluni kivikovaksi pienimmästäkin vihjeestä. Siirrän käteni neidon litteää vatsaa pitkin rinnoille, alkaen hyväillä hiestä liukkaita pyöreitä rintoja. Kunnes käteni laskeutuu tytön reisien väliin.

Neito nojaa seinään silmät kiinni, hikikarpalon valuessa ohimolla, sormieni leikkiessä hänen pillullaan. Tartun hänen käteensä ja vien sen kalulleni, mikä kovettuu välittömästi tytön kädessä. En kestä enää vaan käännän tytön lauteilla, nojamaan käsillä lauteisiin, toinen jalka alemmalla lauteella ja toinen polvillaan ylemmällä, niin että pääsisin sisään takaapäin. Niin lopulta tunkeudun kovalla kalullani sporttitytön tiukkaan pilluun, tytön voihkiessa äänekkäästi.

- Oh! Ouhhh...

Tunne on ihana, pillu puristuu äärettömän tiukkana penikseni ympärille kun alan hitaasti nautiskellen nussia tyttöä, hien valuessa ohimoillani.

Ennen kuin laukean, vetäydyn ulos ja huomaan penikseni varren olevan punaisena verestä. Istun lauteille ja vedän tytön lantioni ylle, niin että hän pääsee istumaan syliini, käsillään jalkatukeen nojaten. Tartun kauniiseen lantioon ja vedän upean takamuksen syliini, ohjaten kaluni takaisin nuoreen pilluun, neitseelliseen pilluun. Katselen lumoutuneena kun kaunis takapuoli laskeutuu syliini, nousee, laskee... Hiki virtaa neidon selkää pitkin ja vyötärö on hiestä märkä kun annan neidolle tahtia liikkeisiin.

- Oih, oih, oh.. Kaikuu saunassa, kuten myös kostea litinä kun kiinteä ja liukas peppu osuu lantiooni. Sitä ei mies kauaa kestä. Lopulta irrotan käteni vyötäröltä ja annan vain silmieni levätä hiestä kiiltävässä kauniissa vartalossa mikä nai kaluani hieman haparoivin liikkein. Kunnes pallini räjähtävät kaunottaren sisuksiin.

Suihkussa pesin vaahtoavalla saippualla tytön kurvikkaan vartalon.

- Se taisi olla ensimmäinen kertasi? Kysyin

- Joo, niin oli.

Minulla oli siis kaunis neitsyt käsissäni, mikä sai kaluuni jälleen eloa. Puin söpöläiselle kylpytakkini, sillä en halunnut hänen pukeutuvan vielä....

Olohuoneessa tarjosin neidolle kylmän siiderin ja otin itse oluen. Tyttö istui sohvalla posket punaisina hehkuen, äskeisestä saunomisesta ja ensimmäisestä naimisestaan. Kosteat ja kiharaiset hiukset kiiltelivät kauniisti.

- Huh, kun se tuntui hyvältä. Sinun taisi hieman sattua?

- Joo... ainakin aluksi.

- Totut kyllä, pian jopa nautit siitä. Rohkaisin ja kaunotar hymyili kainosti.

Kun olimme juoneet kylmät juomamme, tartuin neitoa kädestä ja vein hänet makuuhuoneeseen. Sytytin pienen valon ja kävimme sänkyyn.

- Jospa kokeilisimme asiaa hieman viileämmissä olosuhteissa. Sanoin ja avasin neidon kylpytakin, käyden nautiskelemaan saunapuhtaasta ihanasta vartalosta.

Hyväilin sekä käsin että huulin kaunista vartaloa, keskittyen erityisesti koviin nänneihin ja klitorikseen. Kun tiukka tussu oli jälleen kostea ja liukas, käänsin hänet vatsalleen. Selkää pitkin liu’uin upeille pakaroille, hyväillen ja leipoen kiinteitä ja pyöreitä kannikkoita. Avasin hieman reisiä, niin että pääsin välillä hipaisemaan neidon lämmintä pillua. Kun uskoin neidon olevan tarpeeksi kuumana, käänsin hänet selälleen ja asetuin hänen reisien väliin, kaluni pullistellessa kovana ja suonikkaana.

Hitaasti työnnyin sisään tiukkaan pilluun, ihaillen samalla tytön kauniita kasvoja, niiden ilmeitä kun kaluni ahtautui syvemmälle ja syvemmälle. Kynnet pureutuivat olkapäihini ja käsivarsiini, ja täyteläisten huulien välistä purkautui kiihottavaa vaikerrusta kun aloin hitaasti naimaan neitosta. Välillä nostin upeat sääret olkapäilleni ja tunkeuduin juurta myöten sisälle, välillä pidin nilkoista kiinni ja avasin neidon reidet apposen auki ihaillen samalla kuinka kaluni liikkui tiukassa pillussa. Sitten taas painuin kiinni lämpimään ja alastomaan vartaloon, suudellen rintoja ja kaulaa, samalla kun kaluni kirnusi irstaasti tiukkaa nuorta pillua.

- Haluan naida sinua koko yön. Kuiskailin kosteisiin hiuksiin. –Saanko?

- Ei kai... nyt...koko yötä... Tyttö huohotti poskeani vasten.

- Kyllähän sinä jaksat, hyväkuntoinen tyttö. Murahtelin ja laukesin pikkupilluun.

Myöhemmin tyttö istuu taas olohuoneessani kylpytakissani. Käyn tytön eteen ja avaan pyyhkeen lantiollani, paljastaen puolikovan kaluni. Tyttö katselee sitä, vilkaisten välillä minua, ymmärtäen sitten mitä haluan. Arkaillen hän tarttuu kaluuni, alkaen tunnustella sitä, lopulta runkaamaan. Tartun tytön hiuksiin ja vedän päätä kaluani kohden. Huulet avautuvat ja ottavat kaluni suuhun. Tartun molemmin käsin pitkiin hiuksiin ja alan hitaasti naimaan sporttityttöä suuhun. Irstasta ja kiihottavaa, kaluni kovettuu tytön lämpimässä suussa.

Vedän kovan kaluni tytön suusta ja nostan hänet ylös. Riisun kylpytakin hänen yltään ja komennan lattialle nelinkontin. Kiihottavasti epäröiden tyttö laskeutuu kontalleen lattialle. Painan hänen hartiat alas niin että kaunis takamus on aivan pystyssä ja käyn seisomaan pepun ylle. Kyykistyn ja ohjaan neidon sylestä kiiltelevän kaluni pilluun mikä loistaa reisien välistä.

- Oh! Uuu... Tyttö vaikeroi lattialla kun tunkeudun hänen sisään.

Tartun jälleen pitkiin hiuksiin ja alan naimaan tässä irstaassa asennossa. Alussa hitaasti ja hellästi nautiskellen, sitten kiihdyttäen tahtia ja otetta hiuksista kiristäen. Huone täytyy kiimaisista äänistä; tytön voihkeista ja läiskähdyksistä kun lantioni iskeytyy pehmeitä pakaroita vasten, pienen pillun litistessä kovan kaluni ympärillä.

- Älä... ei niin.. kovaa... oih... aih... ole kiltti... Tyttö anelee.

- Lupaatko sitten ettet lähde vielä... että naidaan vielä lisää... Kiristän tyttöä huohottaen.

- Lu...lupaan.. oih! Ole kiltti...

Hiljennän vauhtia, päästän otteen hiuksista ja vetäydyn kuumasta pillusta.

Käyn lattialle selälleen ja käsken tyttöä istumaan syliin. Käsi vapisten hän tarttuu kaluuni ja ohjaa sen sisäänsä. Katselen kiihottuneena tytön toimiessa yhä ujostellen ja arkaillen. Sitten tuo kaunotar alkaa ratsastaa kalullani.

- Tuntuuko tämä paremmalta? Kysyn kun neito keinuu kaluni varressa, nännit kovina törröttäen.

- Joo...

Vedän tytön kasvoja lähemmäs ja suutelen huohottavia huulia, samalla kun hän nai tiukalla pillullaan minua. Nautinnollista. Kuiskaan häntä lisäämään vauhtia ja katselen kiihottuneena kun tyttö yrittää naida ihanalla pillullaan kovaa kaluani yhä nopeammin, samalla huohottaen ja hiljaisia voihkaisuja päästellen.

- hyvä tyttö... hyvä panokone sinusta vielä tulee... kunhan vielä vähän treenataan lisää... eikö vain? Kuiskailen pallit räjähtämäisillään.

- Joo... Tyttö huohottaa silmät kiinni.

- Etkä kerro vanhemmillesi tästä....

- En...

- Ja tulet taas kylään pian...

- Joo..

- Mitä joo?

- Tulen... kylään...

- Ja mitä me tehdään? Sano se...

- Naidaan... Tyttö kuiskaa arkaillen, kyrpäni sisällään.

Nostan tytön päältäni ennekuin laukean, ja käännän hänet kontalleen. Käyn polvilleen hänen taakseen ja työnnyn takaisin märkään ja tiukkaan pilluun. Hyväilen lantiota ja pakaroita, aloittaen sitten taas hitaan naimisen etten aivan vielä laukeaisi. Lasken käteni lattialle hänen sivuilleen, niin että yletyn suutelemaan niskaa. Söpöläinen on allani kontallaan ja minä hänen selässään, kuin suuri leijona naiden söpöä nuorta kaurista.

- ehkä joskus kutsut minut kylään... Jatkan sanaleikkiä hänen korvaansa kuiskien.

- Nii-in...

- Mitä me tekisimme? Kysyn ja painan lantioni pyöreitä pakaroita vasten.

- Sano vain, älä ujostele....

- No...Naisimme... Tyttö kuiskaa ääni väristen.

- Missä siellä?

- Minun... sä.. sängyssä... Tyttö huohottaa kun jatkan nussimista.

- Eikö muualla?

- Jos... haluat....Tyttö voihkaisee kun tunkeudun häneen juurta myöten.

- Puet jotain seksikästä yllesi... Huohotan kalu kuumana.

- Joo...

- Kai kahvitkin keität? Kiusaan kiihottuneena.

- Keitän...

- Kerro nyt omin sanoin kaikki mitä lupasit. Kuiskaan kun silmissäni hämärtää ja piukka pillu polttaa kaluani.

- Kutsun sinut... kylään... kun äiti ja iskä on poissa.... puen päälleni... jotakin seksikästä... ja, ja.. keitän sinulle kahvia... sitten saat... naida minua... missä haluat....

Sitten en enää kuule mitään vaan voihkaisten päästän pussini tyhjenemään, nauttien sykkivästä kalustani ihanassa pillussa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute