Herkku-puhelin
Alistusta osa1
Jaras

Olin jonkun aikaa käynyt sähköpostikeskustelua erään naisen kanssa dominoinnista. Sitten päätimme tavata. Olimme sopineet säännöistä ja tapaamispaikaksi sovimme Kluuvissa olevan kahvilan.

Ennen tapaamista valmistauduin käymällä suihkussa, ajelemalla karvat palleista ja peräaukon ympäriltä, sekä tekemällä suolihuuhtelun, jotta paikat olisivat siisteinä. Päälleni laitoin stringit, piukahkot farkut ja t-paidan.

Saavuin paikalle 15 minuuttia etuajassa ja jäin odottelemaan. Sovittuna aikana Kati saapui. Hänellä oli pitkät vaaleat hiukset, piukat farkut, korkosaappaat ja lyhytkarvareunuksinen nahkatakki. Hänen istuessaan pöytään hän avasi takkinsa ja näin vilaukselta hänellä olevan piukka valkoinen t-paita eikä hänellä ollut rintaliivejä.

Tervehdimme ja keskustelimme ensin niitä näitä ja pikkuhiljaa keskustelu siirtyi kohti päivän aihetta. Sitten hän kaivoi laukustaan paperipussin ja antoi sen minulle, käskien menemään vessaan ja vaihtamaan pussin sisällönalushousujeni tilalle. Menin siis vessaan, riisuin housuni ja avasin pussin. Sisällä oli eräänlaiset stringit. Etuosa oli nahkaa, joka oli neppareilla kiinni muussa osassa. Siinä oli metallirengas, jonka läpi työnsin kullin ja pallit. Takanyörissä oli kiinni peukalonpaksuinen reilu 10 cm pitkä tekokalu. sen työnsin peräaukkooni ja lopuksi kiristin remmit, niin että kaikki pysyi paikallaan. Puin farkut jalkaan ja menin takaisin pöytään.

Kati kysyi hymyillen että tuntuuko hyvältä. Sain hymähdettyä jotain vastaukseksi.

Hän nousi ylös ja sanoi, että lähdetään meille. Poistuimme kahvilasta ja menimme hissille, jolla pääsisimme autolleni. Heti hissin ovien sulkeuduttua hän alkoi hyväillä persettäni ja persvakoani. Hätkähdin vähän, mutta älysin olla sanomatta mitään. Hissin pysähdyttyä hän oli taas niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kävelimme autolle ja ajoin hänen luokseen.

Päästyämme hänen asuntoonsa, autoin takin hänen päältään ja ripustin sen naulakkoon. Sitten hän käski minun riisua. Riisuin kaikki muut paitsi kahvilassa saamani varustuksen. Hän kiinnitti minulle kaulapannan sekä nahkaiset ranne- ja nilkkakahleet. Hän kiinnitti stringreihin kuuluvaan metallirenkaaseen talutushihnan ja huomasi samalla kovan kullini. Hän naurahti, että taitaa orja jo malttamattomana odottaa käsittelyään.

Hän nykäisi talutushihnaa ja johdatti minut olohuoneeseen. Hän käski minun istumaan sohvan reunalle, laittamaan käteni pakaroitteni alle ja nojaamaan taaksepäin. Sitten hän irrotti stringien etuosan ja otti kaluni suuhunsa. Hetken hän käsitteli saaden sen paisumaan entisestään. Sitten hän sitoi nyörillä tiukasti kullin juuresta, toisella nyörillä 8-muotoisella siteellä pallit ja kolmannella terskan juuresta. Hän siirtyi sohvan taakse ja riisui farkkunsa ja sanoi että testataanpa orjan nuolemistaito. Hän siirsi stringiensä takaosan sivuun ja toi persreikänsä suuni eteen ja käski nuolla. Tein työtä käskettyä ja hänen levittäessään pakaroitaan työnsin kieleni niin syvälle kuin sain. Saatuaan tarpeekseen hän siirtyi jälleen eteeni ja sanoi, että melko hyvinhän orja nuolla osaa, mutta opittavaa vielä on.

Hän kävi makuuhuoneessa ja tullessaan hänellä oli ratsupiiska. Sillä hän ensin siveli rintaani, vatsaani ja pallejani. Sitten hän iski ensin toista nänniäni ja sitten toista. Sitten hän antoi muutaman iskun kullilleni ja monta molemmille reisille. Hän käski minut lattialle kontalleen ja poski kiinni lattiaan. Sitten hän alkoi piiskaamaan takapuoltani. Iskut piti laskea ja jokaisen iskun jälkeen piti sanoa kiitos Valtiattareni. Päästyäni laskuissa kolmeenkymmeneen hän lopetti.

Seuraavaksi hän käski minut pystyyn polvilleni, kiinnitti ranteeni toisiinsa selkäni takana ja laittoi silmälaput silmilleni. Kuulin askelista hänen poistuvan ja jonkun ajan kuluttua palaavan takaisin. Sitten hän käski avaamaan suuni. Tunsin kuinka hän alkoi työntää dildoa suuhuni. Ensin vain vähän ja sitten yhä syvemmälle, kunnes aloin kakoa. Hän käski sulkea suuni ja puristaa huulillani dildoa ja nai sillä ensin hitaammin ja sitten rajummin. Hetken päästä hän otti silmälaput pois ja näin ettei hänellä ollut päällään kuin korkokengät ja strapondildo, jolla nai suutani. Lopetettuaan hän auttoi minut ylös ja käski minut makuuhuoneeseen. Siellä hän vapautti käteni, käski minut polvilleen sängyn reunalle ja painamaan poskeni sängylle. Sitten hän käski laittamaan kädet jalkojen välistä. Hän kiinnitti ranteeni nilkkoihini ja riisui sen mitä stringeistäni oli jäljellä nykäisten dildon pois perseestäni. Hän otti kaapista monihaaraisen piiskan. Sillä hän ensin hyväili takapuoltani ja alkoi sitten ruoskia takapuoltani ja reisiäni.

Ruoskinnan jälkeen hän laittoi kumihanskan käteensä, laittoi siihen liukuvoidetta ja alkoi levittää sitä persreiälleni. Hän työnsi ensin yhden sormen sisään ja sitten toisen. Niillä hän työnteli muutaman kerran, otti sitten lanteistani kiinni ja yhdellä survaisulla työnsi koko strapondildonsa suoleeni. Hän antoi olla sen hetken paikoillaan ja alkoi sitten hitaasti naida. Ensin se sattui tosi paljon, mutta hetken päästä siihen tottui ja alkoi jopa tuntua tavallaan hyvältäkin.

Saatuaan tarpeekseen hän veti dildon ulos ja riisui sen. Hän sanoi, että nyt olisi tupakkatauon paikka. Hän kysyi minulta haluaisinko myös. Vastasin myöntävästi. Siihen hän totesi, että käyhän se, mutta ei sitä ihan ilmaiseksi nauttimaan pääse. Hän laittoi plugin perseeseeni. Se sujahti sinne melko hyvin äskeisen käsittelyn jäljiltä. sitten hän vapautti käteni ja käski minut ylös. Hän puki farkut päälleen ja laittoi takin päälle. Minulle hän laittoi nänninipistimet ja käski eteiseen laittamaan housut jalkaan ja takin päälle. Olimme sopineet, että mitään ei tehdä julkisesti ja tupakalle piti mennä parvekkeelle. Plugissa taisi olla vibra langattomalla säätimellä, koska sytytettyämme tupakat hän laittoi käden taskuunsa ja tunsin plugin alkavan täristä. Välillä hän vaihteli vibran nopeutta ja välillä nykäisi nänninipistimien välissä olevasta ketjusta.

Jos jatkoa haluatte antakaa palautetta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute