Herkku-puhelin
Siskonlikka
Jussi

Olin joitakin vuosia sitten työmatkalla Keski-Suomessa ja olin sopinut siskoni kanssa että voin yöpyä heidän luona. Tulin hiljaa yöllä siskoni luo ja en herättänyt ketään, vaan jäin olohuoneen sohvalle nukkumaan. Aamulla olin keittänyt kahvit kun siskoni tytär Milla tuli keittiöön melkein alastomana ja pelästyi melko lailla, koska siskoni ei ollut varmaankaan muistanut kertoa tulostani mitään.

Milla yritti piilotella pieniä rintojaan käsien alle ja sopotti jotain että anteeksi että hän tällä lailla tänne tupsahti. Naurahdin ja sanoin että minähän tänne tupsahdin ja sanoin että ihan hyvältä tämä näyttää, en ole pitkään aikaan nähnytkään noin nuorta naista melkein alastomana. Milla punastui entisestään eikä osannut siitä poiskaan lähteä, niinpä kysyin että jokos sulla on poikaystävää. Sain kieltävän vastauksen, poikakaveri oli hänet jättänyt ja alkanut seurustella hänen kaverin kanssa.

Milla oli nyt menossa pukeutumaan kun sanoin hänelle että otapa kätesi pois niin näkisin vielä paremmin hänen vartalonsa. Varovasti hän laski kätensä alas ja katsoi minua suoraan silmiin. Näytin hänelle käsilläni että hän riisuisi myös pikkuhousut. Kun pikkuhousut oli maassa nousin ylös ja halasin tuota kaunista nuorta naista joka huohotti jo melkoisesti. Suutelin Millan kaulaa ja siirryin kieleni kanssa pikku hiljaa alaspäin kunnes saavutin kiihottavalta tuoksuvan karvakolmion ja ujutin kieleni sisään ja imin klitorista ja työnsin sormeni hänen peräaukkoon. Nousin ylös ja avasin aamutakkini vyön, nostin hänet syliini ja kaluni upposi tuhon ihanan piukkaan rasiaan.

Liikutin Millaa takapuolesta ylös alas kaluni päällä kunnes tuntui että kohta lentää siemenet taivaan tuuliin. Laskin Millan keittiön pöydän päälle selälleen ja jatkoin naimista kunnes Milla sai orgasmin. Käänsin hänet vatsalleen ja asetin liukkaan kaluni hänen peräaukkoon. Milla inahti hieman kun kalu upposi hänen suoleen, mutta hetken päästä suoli antoi hieman periksi ja Milla rauhoittui. Aloin varovaiset työnnöt tuohon neitsyt peppuun ja hetken päästä kuuma suoli teki sen, että lasti lähti liikkeelle ja tuntui että varpaankynnetkin menee samalla kertaa. Lysähdimme päällekkäin ja hetken päästä otin Millan syliini ja menimme yhdessä suihkuun jossa juoksevan veden alla otin Millan vielä kerran takaapäin ja laskin siemeneni tuon nuoren naisen pillu perukoille.

Tuon viikon jonka vietin siskoni luona rakastelin Millan kanssa 32 kertaa, Milla oli kuulemma laskenut, niinpä vaimoni ihmettelikin kun en jaksanut heti kotiin tultuani häntä naida.

Kommentit : kalle.konkko@jippii.fi

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute