Herkku-puhelin
Yökerho
Amberia

Istuskelin baaritiskillä ja odotin ystävääni. Yökerho alkoi täyttyä iloisista ihmisistä ja tanssilattia oli niin täynnä, että juuri ja juuri sinne olisi vielä sekaan sopinut. Ylläni oli vaalean persikan värinen vartalonmyötäinen mekko josta rinnat pullottivat sopivan seksikkäästi. Hiukseni olin kietonut villiin pörröön päälaelle ja muutama hiuskiehkura laskeutui olkapäille. Nostin toisen jalan toisen päälle ja pyörähdin tuolillani. Komeita miehiä pyöri joka puolella mutta kiinnitin huomioni viereeni ilmestyneeseen mieheen joka tuoksui jumalaisen hyvälle. Hän oli tumma ja mittaili hiukan leuhkasti minua katseellaan. Jotain seksikästä tuossa kuitenkin oli eikä minua näin ollen häirinnyt se, että stay up-sukkieni pitsireuna pilkisti reideltäni. Mies alkoi tehdä tuttavuutta ja esitteli itsensä Samiksi. Hän asui eripuolella kaupunkia kuin minä, oli varattu ja reissasi työkseen. Hän kehui minua alituiseen ja sihisteli välillä hampaitaan, mikä flirttailija! Tämä itse asiassa kiihotti minua.

Sami oli pitkä ja raamikas, aika tavallisen näköinen mutta seksikäs, enkä voinut olla ajattelematta miltä raju pikapano yökerhon vessassa tuntuisi. Pikkuhousuni alkoivat kostua ja purin huultani silmieni vaeltaessa pitkin komeaa urosta. Lähdimme tanssimaan hidasta kappaletta ihmisjoukon keskelle. Hieroin päätäni Samin olkapäähän ja työnsin lantiotani häntä vasten kuin mikäkin tyrkky. Samin käsi tuntui reidelläni.. se vaelsi hameenhelmastani hieromaan pikkuhousujeni pintaa. Pullottava etumus hieroi vatsaani ja pian Sami riuhtaisi minut mukaansa. Hän vei minua määrätietoisesti eteenpäin ja hetken aikaa leikittelin ajatuksella että hän vie minut jonnekin mihin kaikki muutkin panonsa... aloin olla jo ihan liian tuhmana.. Sami avasi oven jonkinlaiseen tilavaan komeroon. Siellä oli tuoleja, tyhjiä viinilaatikoita, laseja ja kaikenlaista varastotavaraa. Nojauduin puista tasoa vasten. Sami riisui himokkaasti mekkoni vetoketjua ja hetkessä se olikin rullalla lantiollani. Paljaat rintani puristuivat isoihin kouriin ja nännien vuoronperäinen imeskely sai minut hieromaan omaa alapäätäni.

Pimpsani oli täysin kostea ja se litisi sormieni hyväillessä häpyhuulia ja klitorista. Sami kumartui alaspäin ja nosti toisen jalkani vieressä olevalle tuolille. Olin aivan auki ja voihkin kuin eläin Samin ahmiessa posliinista pimppiäni. Mahduin melkein kokonaan hänen suuhunsa ja kankea kieli sain vilunväreet kulkemaan ja nännini törröttämään entistäkin enemmän. Samin kieli tökki pientä reikääni ja samalla hän avasi housujaan. Hän nousi eteeni ja nosti toisen jalkani käsivarrelleen. Nojauduin hieman enemmän taaksepäin ja äkkiä järkyttävän kova kulli uppoutui litisevään kolooni. Voihkin ja huusin! Kalu työntyi sisääni kerta toisen jälkeen ja rukoilin mielessäni ettei se loppuisi pitkään aikaan. Sami tuuppasi minut selälleni tasolle ja levitti vielä enemmän haarojani. Nautin vieraasta kullista täysin siemauksin. Äkkiä havahduimme molemmat kun ovi aukesi.. Sisään astui toinen pariskunta! He sanoivat kuullensa ääniä käytävään eivätkä voineet enää vastustaa kiusausta. Punastuin kun Sami vaan jatkoi naimistani. Se tuntui niin hyvältä että unohdin ujouteni.

Tumma, minua hieman vanhempi nainen tuli meidän lähelle ja suuteli Samia suulle. Hänen kätensä laskeutui hieromaan klitoristani. Tuo toinen mies tuli viereeni ja veti housunkauluksestaan paksun kalun esiin. Hän tarjosi kalua huulilleni ja ahmaisin sen sisään. Mies piti päästäni kiinni ja työnsi itseään suuhuni. Sami irroitti kalunsa ja nainen levitti häpyhuuliani enemmän ja alkoi nuolla pimppiäni. Lipsutin miehen nuppia huulillani ja lirkutin kielellä suolaisia kiimatippoja vahvasti seisovasta kalusta. Nainen imeskeli klitoristani ja hänen alkaessa liikkua enemmän arvelin Samin naivan häntä. Mies läpsytteli kaluaan poskilleni ja puristeli rintojani. Olin täysin kiimassa ja hieroin naisen päätä jalkovälissäni.. Pian nainen irroitti otteensa ja Sami nosti hänet päälleen lattialle. Armoton naimisen litinä täytti huoneen. Runkkasin vierelläni seisovaa miestä ja huomasin kyseleväni häneltä irstaasti halusiko hän tulla nussimaan pientä koloani. Näin jälkeenpäin puheeni saavat minut itsenikin haukkomaan henkeä. Mies käänsi minut ja työnsi kalunsa takaapäin sisääni. Vauhti oli alusta pitäen hurjan kova ja terskan tökkiessä g-pistettäni sain valtavan orgasmin!! Mies jatkoi puuhiaan vielä ja heiluin kuin räsynukke hänen käsittelyssään.

Sami nosti päätäni ja ruikkasi isot lastit naamalleni. Toinen mies purkautui sisälleni muristen kuin leijona.. Hetken huohotettuani nousin pystyyn ja pyyhin kuivunutta spermaa kasvoiltani. Huomasin tumman naisen katselevan minua kiihottuneena ja arvelin hänen jääneen ilman orgasmia. Kuin mikäkin ahmatti polvistuin hänen eteensä ja levitin tumman karvakolmion alta kiilteleviä häpyhuulia. Nuolin pitkin vedoin ja työnsin sormeani naisen sisään. Nainen nartutteli minua ja puhui erittäin rivosti. Jatkoin turvonneen klitoriksen nuolemista ja pian nainen vapisi ja valui vaaleaa vaahtoa.. Nousin pystyyn ja asetin märät pikkuhousut pimpsanpäälle. Rullalla ollut hameeni oli hiukan rypistynyt mutta ajattelin että voin huomaamatta livahtaa kuitenkin yökerhosta pois kenenkään panoryppyjä huomaamatta. Aukaisin hiukseni ja pesin kasvoni lavuaarissa. Miehet juttelivat jotain ja nainen istui vieläkin pillu levällään tuolilla. Avasin oven ja kipitin käytävää pitkin narikalle. Tilasin taksin ja avasin oven raittiiseen ilmaan. Taksi tuli yllättävän pian paikalle ja istahdin takapenkille. Juuri kun olin alkamassa naputtaa viestiä ystävälleni ja keksiä jotakin naurettavaa tekosyytä miksi en ollutkaan paikalla niin ovi aukesi. Sami hyppäsin takapenkille! Hymähdin ja punastelin. Tunsin lämpimän käden reidelläni ja kuiskeen korvassani. Kuljettaja kysyi että minne mennään.. minä sanoin reippaana tyttönä että.. meille;)a

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute