Herkku-puhelin
Ystävän auttaminen
Aviomies_

Olin huomannut jo jonkin aikaa kiihottuvani ajatuksesta nähdä kuinka vaimoni nauttii toisen miehen käsittelyssä. Aihe pyöri mielessäni yhä useammin ja voimakkaammin, joten päätin ottaa sen puheeksi vaimoni kanssa. Vaimoni on hyvävartaloinen huolimatta kolmesta lapsestamme ja olemme molemmat pitäneet itsestämme hyvää huolta monipuolisen liikunnan avulla. Otin aiheen esille aluksi varovaisesti tunnustellen ja vastaus oli ehdoton 'ei kiinnostaisi ollenkaan'! Silloin tällöin asiaa aina tunnustelin milloin mitenkin ja vastaus oli samankaltainen 'ei ole minun juttuni'.

Erään kerran noin viikon mittaisen työmatkan jälkeen nautimme hieman viiniä, shampanjaa ja herkuttelimme muutenkin. Sängyssä tunnelma oli tavanomaista kiihkeämpi ja mieleeni juolahti jälleen tuo fantasiani vaimostani toisen miehen käsittelyssä. Lämmittelin vaimoni kuumaksi ja siirryin hänen jalkojensa väliin. Asettelin kaluni vaimoni kuuman, kiimasta valuvan pillun huulille ja huohotin hänen korvaansa kuinka nautin täysin liukkaan pillun tunteesta kalullani, kuinka haluan nauttia litimärästä pillusta. Huomasin vaimonikin kiihottuvan lisää ja hän yritti pyydystää kaluani syvälle sisäänsä, mutta pidättelin sitä edelleen aivan huulilla. Vaimoni reaktiosta rohkaistuneena jatkoin kuiskutteluani ja sanoin kuinka haluaisin joskus saada nauttia oikein liukkaasta vaimostani, kerroin haluavani päästä joskus oman vaimoni jälkiliukkaille toisen miehen jäljiltä. Vaimoni pysähtyi hetkeksi ja säikähdin menneeni kiihkoissani liian pitkälle jutuissani.

Anne ei kuitenkaan osoittanut merkkejä 'kylmentymisestä' vaan yritti jälleen pyydystää kaluani sisälleen, joten viinin ja kiiman rohkaisemana päätin jatkaa juttujani. Kysyin haluaako hän kalun sisälleen ja vastaus oli päättäväinen 'kyllä, heti'. Kysyin vielä tekeekö mieli miestä ja vastaus oli taas 'kyllä, paljon' vaimoni kiemurteli sängyllä todellisen kiiman otteessa. Lopulta kysyin mitä tekisit jos tässä olisi juuri nyt sijastani joku muu ja hieroin kaluani edelleen litimärän pillun huulilla, Anne ei vastannut mitään mutta tarrasi kahdella kädellä lantiostani kiinni ja veti kaluni kerralla pillunsa perukoille saakka. Hän puristui vartaloni ympärille jalat jalat selkäni ympärillä ja tuntui kuin hän olisi yrittänyt nielaista minut pilluunsa. Anne sai valtavan orgasmin ja vapisi huokaillen allani. Vetäydyin hänestä hetkeksi ja hyväilin hänen vartaloaan kivikovan kaluni odottaen edelleen purkautumista. Nousin jälleen vaimoni päälle ja ryhdyin ohjailemaan räjähtämäisillään olevaa kaluani kohti turpeaa ja liukasta pillua. Anne makasi orgasmistaan yhä rentona ja ohjaili lantiostani kaluani pilluunsa, työntyessäni sisään vaimoni kysyi haluaisinko todella hänet toisen miehen jäljiltä - kysymys oli kuin sähköisku ja omituinen epävarmuuden ja kiiman tunne kouraisi vatsaani vastatessani 'kyllä haluaisin sitä todella paljon'. Samalla tuntui siltä, kuin kaluni olisi räjähtänyt ja valtava spermalasti suihkusi vaimoni pilluun. Hyväilimme toisemme hiljalleen uneen rakastelumme jälkeen.

Jälkeenpäin emme asiasta enempää jutelleet, vaan kaikki jatkui normaaliin tapaan. Itsekseni kuitenkin ajattelin, että ehkäpä tämä vielä joskus johtaa johonkin...

Tuosta illasta oli kulunut jo jonkin aikaa, kun päätin yllättää vaimoni loistodinnerillä ja sen päälle keskinäisellä illalla ulkona. Järjestin lapset hoitoon ja kerroin vaimolle suunnitelmasta. Vaimoni halusi hankkia jotain uutta päälle pantavaa ja ilmoitin puolileikilläni ettei minulla ole mitään sitä vastaan, kunhan pakettiin kuuluu myös miehen silmälle jotain alle laitettavaa.

Kyseiseksi illaksi olin varannut pöydän tunnetusta paikasta illastamista varten ja valmistauduimme pukeutumalla tyylikkäästi iltaa varten. Upea illallinen hyvin viineineen ja jälkiruokineen nostivat todella mielialaa. Tunnelma oli juuri sopivan vapautunut ja hilpeä siirtyessämme parille lasille menevämpään paikkaan. Paikka oli täynnä juhlatuulella olevia ihmisiä ja DJ tuntui olevan samalla aaltopituudella ihmisten kanssa. Hetken siellä oltuamme törmäsimme yhteiseen tuttuumme, joka oli juuri lopettelemassa illanviettoaan asiakkaidensa kanssa. Pyysin häntä jäämään vielä hetkeksi seuraamme päivittääksemme viimeaikojen kuulumiset. Mika suostuikin ja saateltuaan lähdössä olevat asiakkaansa narikkaan palasi pöytäämme.

Ilta sujui jutustellessa ja nauraessa, viihdyimme toistemme seurassa. Jossain vaiheessa Anne halusi tanssilattialle ja katosi sinne katseidemme saattelemana. En juuri välitä tanssimisesta, joten harvemmin vaimoni saa minusta sinne seuraa. Anne oli laittautunut varsin vetäväksi, joten melko nopeasti lähistöllä olevat miehet huomasivat yksinään tanssivan naisen. Silloin tällöin joku uskaltautui vaimoni luokse tanssimaan, mutta huomattuaan ettei 'iskumahdollisuutta' ollut jätti Annen rauhaan. Mika kommentoi asiaa kysymällä eikö minua häirinnyt ajatus muista miehistä norkoilemassa Annen ympärillä. Vastasin luottavani vaimoni arvostelukykyyn ja että kyseessähän on vain tanssiminen. DJ laittoi hitaat pyörimään ja vaimoni palasi pöytäämme, jossa juttu jatkui edelleen. Vaimoni tuli pöytäämme ja ilmoitti haluavansa tanssimaan kanssani. Olin kaataa juomani, kun Anne lisäsi virnistäen: vai haluatko minun menevän vieraan kanssa ensin... Mika katsoi vaimoani tietenkin ymmärtämättä heiton sisältöä ja katsoi sitten kysyvästi minua. Nyökkäsin, kuin tanssiluvan antaen ja yritin olla täysin normaalisti Annen ja Mikan kävellessä lattialle. Mietin hetken olinko vain kuvitellut tietyn äänensävyn vaimoni heitossa ja päädyin tapahtuneen olleen vain tahaton sattuma.

Katselin heitä tanssilattialla ja olin huomaavinani varsin tiiviin asennon. Anne painautui kunnolla Mikaa vasten, eikä ystävämme tuntunut pahemmin estelevän. Musiikki vaihtui jälleen ja pari palasi pöytäämme, hymyt huulillaan. Vaimoni painoi suudelman suulleni ja sanoi käyvänsä naistenhuoneessa. Mikan pää kääntyi Annen suuntaan vaimoni kävellessä kohti toilettia. Mika huomasi jääneensä kiinni katseestaan ja sanoi anteeksipyydellen että ei voinut kauniista naisesta pitää silmiä erossa, lisäten minun vielä olevan onnekas mies. Vastasin, ettei Mikan omakaan vaimo hullumpi ole - päinvastoin erittäin viehättävä nainen onkin. Mika myönteli ja sanoi kuitenkin jotain miehen luonnon heikkoudesta, etenkin nyt kun hänen perheensä on ollut jo kolmatta viikkoa anoppilassa Espanjassa. Huomasin, että ystävämme on hienoisesti kiinnostunut vaimostani. Samalla omituinen sekoitus mustasukkaisuutta ja kiihoittumista pyyhkäisi lävitseni.

Anne saapui naistenhuoneesta ja huomasin uuden napin auenneen asun yläosasta paljastaen hieman enemmän rintojen kauniista kaaresta. Pistin merkille Mikankin huomanneen asian. Kohta oli taas hitaamman kappaleen vuoro ja vaimoni ilmoitti haluavansa jälleen tanssimaan, tällä kerralla minun kanssani. Tanssiessamme Anne tokaisi Mikan olevan ihan mukavan ja hyvä tanssimaankin. Hetken hiljaisuuden jälkeen Anne jatkoi: taitaa vain olla hieman naisen puutteessa. Olin hieman hämilläni ja kysyin mistä vaimoni niin päätteli. Anne vastasi tunteneensa kuinka Mikan kalu oli alkanut paisua vaimoni reittä vasten heidän tanssiessaan. Olin täysin pyörällä päästäni, yhtä aikaa mustasukkainen ja kiihottunut. Huomasin kuinka kaluni ponnahti täyteen terään ja vedin vaimoni itseäni vasten. Kysyin Annelta miltä hänestä oli tuntunut ja hän sanoi kiihottuneensa hieman itsekin. Kohta hän totesi uskovansa nyt että asia tuntuu todella kiihottavan minua, kun tunsi kovettuneen kaluni itseään vasten. Suutelimme ja kysyin kiinnostaisiko häntä tehdä minut todella onnelliseksi, Anne ei vastannut mitään ja suuteli minua uudelleen sipaisten samalla etumustani.

Palasimme pöytäämme, jossa Mika oli tilannut vielä lisää tarjoilua. Siemailimme juomiamme hieman ja pohdimme loppuillan suunnitelmia. Mika oli lähtemäisillään kotiin ja siltä tuntui meistäkin. Taksijono oli melkoinen, joten päätimme hypätä yhteiseen taksiin. Osoitetta arpoessamme en ollut uskoa omaa ääntäni kuullessani itseni ehdottavan Mikalle vielä yhtä pikaista yömyssyä kotonamme. Mika mietiskeli hetken, muisti konjakkivarastoni ja myöntyi...asiaan taisi vaikuttaa osaltaan myös Annen kanssa tanssitut hitaat.

Päästyämme peremmälle laitoin musiikkia soimaan ja loihdin kaikille juomat laseihin. Jutut jatkuivat siitä mihin ne olivat jääneet. Mikan katse viipyi nyt pitempään Annen muodoissa ja jutuissamme alkoi olla enemmän kaksimielisyyksiä. Vaimoni tuodessa pientä purtavaa pöytään huomasin hänen kumartuvan hieman keimaillen Mikaa kohden tarjoten avaran näkymän kaula-aukkonsa sisälle - eikä pitänyt liian kiirettä noustakseen. Anne katosi jälleen keittiöön hakemaan lisää viiniä. Mika totesi minulle, että hänen lienee parasta lähteä ettei jää jalkoihimme pilaamaan harvinaista keskinäistä aikaamme. Sanoin ettei mitään kiirettä puoleltamme ole, joten hän voisi olla ihan huoletta. Mika jatkoi siihen puolileikillään, että nyt on sen verran päässyt painetta kertymään ettei malta pitää ajatuksiaan kurissa - edes kaverin vaimosta.

Vaimoni palasi keittiöstä istahti viereeni sohvalle ja kysyi 'mitäs täällä on juonittu'. Sydän pamppaillen päätin ottaa härkää sarvista. Hivelin toisella kädelläni Annen reittä vetäen hametta hieman ylemmäs, paljastaen stay-upien rajan. Sanoin samalla, että Mikaa vaivaa hieman naisen puute kun perhe on ollut jo jonkin aikaa reissussa. Anne punehtui hieman, eikä tehnyt tai sanonut mitään. Mika katseli silmät pyöreinä vastapäiseltä tuolilta touhujani. Toisella kädellä availin Annen paitaa ja kohta löysin rintaliivien peittämät rinnat käteeni. Suutelin vaimoni kaulaa ja nostin hänen toisen jalan syliini jalkojeni väliin tarjoten Mikalle suoran näkymän Annen hameen alle. Jatkoin vaimoni rintojen kimpussa ja huomasin Annen olevan täydessä kiimassa, Mikan housujen etumuskin näytti olevan melko kireällä hänen seuratessa kuinka hyväilin vaimoani. Kysyin Annelta voisiko hän ajatella hieman helpottaa ystävämme olotilaa, ettei Mikan tarvitse ihan epätoivoon heittäytyä. Vaimoni katsahti minuun, nyökkäsi hieman epäröiden ja antoi minun avata yllään olevan paidan kokonaan.

Siirryimme makuuhuoneeseen päin ja vinkkasin Mikan mukaamme. Olin juuri menossa järjiltäni kiimasta sekä odotuksesta, kaluni pyrki housujeni läpi ja luulin laukeavani siihen paikkaan. Tietoisuus sitä, että olin luovuttamassa Annea toisen miehen pantavaksi kiihotti mieltäni yhä lisää. En olisi koskaan kuvitellut kiihottuvani ikään kuin 'aisankannattajan' asemasta niin voimakkaasti. Suutelin vaimoani ja sanoin riisuvani hänet ystäväämme varten, Anne vastasi suudelmaani sellaisella kiihkolla että tiesin hänen olevan täysin valmis naitavaksi. Siinä tilassa hän olisi antautunut varmaan lähes kenelle tahansa... Avasin Annen rintaliivit ja vapautin nautiskellen hänen rintansa. En malttanut olla hieromatta niitä ja vaimoni huulilta pääsi kevyt huokaus. Seuraavaksi avasin hameen ja pudotin sen perään lattialle seksikkäät jo läpikastuneet stringit. Ohjasin vaimoni suudellen sängylle selälleen ja hieraisin litimärkää jalkoväliä. Anne oli sängyllä selällään yllään vain stay-upit, sanoin Mikalle vaimoni olevan valmis avustamaan ystävää hädässä...Mika oli kuoriutunut omista vaatteistaan ja lähestyi sänkyä kalu täydessä seisokissa. Anne otti kalusta kädellään ja tunnustellen hellästi runkkaili Mikan asetta. Mika hiveli vaimoni rintoja ja hivutti kättään kohti Annen märkää pillua, kysyen samalla kondomista. Tunnemme hyvin toisemme ja sanoin että jos on puhdas antaa mennä paljaalla. Hetken toisiaan tunnusteltuaan himo otti vallan, Mika siirtyi vaimoni jalkoväliin alkaen asettamaan kaluaan pillunhuulille. Katselin näytelmää uskomattoman kiiman vallassa ja ryhdyin riisumaan omiakin vaatteitani.

Kaluni seisoi niin, että kipeää teki kun katsoin kuinka toinen mies nauttii vaimostani - ja etenkin kuinka oma vaimoni antautuu himolleen toisen miehen kanssa. Mika vilkaisi minuun, ryhtyi painamaan kaluaan Annen pilluun ja näky oli aivan mieletön. Katsoin sivusta kun tahti kiihtyi ja vaimoni antoi itsensä täysin toiselle miehelle, antoi pilluaan nussittavaksi ystävällemme. Välillä vaimoni katsoi minua suoraan silmiin ja huokaili kuinka hyvältä Mika tuntuu. Anne sai ensimmäisen orgasmin melko nopeasti ja veti Mikaa itseään vasten, orgasmi oli todella raju ja tuntui kestävän melkein minuutin. Runkkailin omaa kaluani ja pysyttelin sivullisena nauttien näkymästä. Mika käsitteli vaimoani omistajan elkein ja suuteli kiihkossaan suulle, samalla kun kivikova kalu souti pillussa. Hetken kuluttua Anne tärisi taas orgasmissaan, hokien ystävämme nimeä ja omaa nimeäni vuorotellen.

Mika vetäytyi Annen pillusta ja käänsi hänet polvilleen eteensä. Vaimoni oikein tarjosi pilluaan ystävällemme ja Mika työntyi uudestaan sisään. Siirryin lähemmäksi ja sivelin vaimoni rintoja ja selkää Mikan naidessa rauhalliseen tahtiin takaapäin. Kysyin Annelta miltä vieras kulli tuntuu ja hän voihki vastaukseksi jotain sekavaa ihanasta kyrvästä, kunnon panosta ja vieraan miehen otteista... Mika hidasti tahtiaan entisestään, katsoi minuun ja sanoi kuinka hyvä pillu Annella on, hän sanoi haaveilleensa joskus ottavansa naiseni ja katselleen Annea aiemminkin. Lopulta hän kysyi saako laueta sisään. Kysymys oli kai tarkoitettu minulle, mutta vaimoni puoliksi huusi kiimansa huipulla: anna tulla Mika kaikki sisälle, anna sun lasti, pane mua. Mika aloitti loppukirin ja äänekkäästi ähkäisten alkoi syöksemään lastiaan vaimooni, Anne tärisi taas kuin horkassa oman orgasminsa kourissa Mikan lasti sisällään.
Hetken päästä Mika vetäytyi vaimostani ja sanoi siirtyvänsä suihkuun. Anne oli sängyllä edelleen pää tyynyllä takapuoli pystyssä polvillaan. Näky oli mieletön: vaimoni oli edessäni tarjolla juuri naitu turpea pillu spermaa valuen. Vaimoni kääntyi selälleen ja tärisevin käsin hieroin hänen rintojaan samalla suudellen. Hiljalleen ujutin kättäni kohti Annen pillua ja se tuntui sormissani juuri siltä kuin olin aina fantasioinutkin: turpeat pillunhuulet aivan avoimina ja liukkaina lämpimästä spermasta, toisen miehen spermasta...kiimani nousi jälleen huippulukemiinsa. Usean orgasmin jäljiltä Anne oli kasvoiltaankin täysin saaneen näköinen, hiukset sekaisin ja raukea ilme silmät puoliavoimina. Vaimoni sormeili kaluani ja kuiskasi haluaisinko vielä tulla häneen. En saanut vastattua mitään, päässäni jyskytti ja suuta kuivasi - olin pyörtyä kiimaani. Anne kuiskasi uudelleen korvaani haluaisinko päästä oman vaimoni liukkaille, siirryin hänen jalkoväliin ja painoin kaluni kohdalleen. Tunsin terskaani vasten toisen miehen kuuman lastin ja liukkauden vaimoni pillussa. Huumaava tunne. Anne oli raukeana allani silitellen vartaloani joka puolelta ja kuiskaili korvaani: 'kulta et tiedä kuinka hyvältä tuntui saada toista kalua'... 'miltä tuntuu naida oman vaimon liukasta pillua'... 'tätäkö sinä olet halunnut'... En varmaan kestänyt minuuttiakaan tuota käsittelyä vaan laukesin voimalla rakkaan vaimoni naituun pilluun. Anne otti orgasmini vastaan hyväillen minua, ikään kuin antaen lopuksi omallekin aviomiehelleen otettuaan ensin itse oman nautintonsa toisen miehen kanssa...

Hetken siinä lepäiltyämme Mika ilmoitti olostaan kertomalla lähtöaikeistaan. Anne nousi sängystä, käveli Mikan luokse ja suuteli tätä suoraan suulle. Mika vastasi suudelmaan hiveli hetken vaimoni rintoja ja takapuolta, kiittäen lopuksi upeasta kokemuksesta. Vaimoni kiitti ystäväämme upeista otteista ja toivoi Mikan olevan ystävämme jatkossakin. Mika vastasi leveällä hymyllä ja lupasi kääntyä puoleeni jälleen seuraavan kerran kun 'hätä yllättää'.

Ystävämme lähti, Anne palasi sänkyyn ja painautui minua vasten huomatakseen kaluni jälleen heränneen äskeisestä tilanteesta. Vaimoni sanoi olevansa liian väsynyt ja hellä uusintaan kanssani...hän ohjasi oman käteni kalulleni ja pyysi minua runkkaamaan. Hyväilin kaluani aluksi hiljalleen Annen kuiskiessa korvaani uudestaan kuinka hyvältä oli tuntunut saada Mikan kalua ja kuinka hyvin Mika hänet osasi ottaa. Kiimani oli jälleen huipussaan. Anne katseli runkkaamistani ja kertoi kuinka hyvältä oli tuntunut olla toisen miehen otettavana, kuinka hyvältä oli tuntunut saada toisen miehen kuuma lasti sisälleen - samalla hän laittoi pillussaan kastellun sormensa huulilleni ja se oli liikaa. Laukesin omin käsin Annen ylle ampuen lastini vaimoni vatsalle, rinnoille ja kasvoille.... Käperryimme toisiimme ja nukahdimme. Aamulla asiasta ei sen kummemmin keskusteltu, kysyimme toisiltamme onko kaikki hyvin ja 'unohdimme' tapahtuman...


Ajatus siitä, että toiset miehet kiihottuvat vaimostani saavat minutkin kiihottumaan. Ajatus toisesta miehestä fantasioimassa vaimostani saa minut kiimaiseksi. Parempaa kuin olin koskaan kuvitellutkaan oli nähdä elävässä elämässä toinen mies nauttimassa vaimostani ja etenkin nähdä kuinka vaimoni nautti toisen miehen kosketuksesta! Olin todella saanut oman nautintoni ja seksielämämme vaimoni kanssa sai melkoisen piristysruiskeen kyseisestä tapahtumasta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute