Herkku-puhelin
Teinikundit
SusaQ

Eräänä syyskuisena iltana havaitsin että minua tarkkaillaan.

Kaikki sai alkunsa siitä kun olin tupakalla parvekkeella. Oli syyskuu ja ilta joten oli hämärää. Minulla oli tapana käydä parvekkeella melko vähäpukeisena. Ilmeisesti minussa on hieman ekshibitionistin vikaa.

Ylläni oli vain rintsikat ja pikkupöksyt sekä musta kimono joka oli hieman läpinäkyvä joten alta kuulsivat vaaleat alusasuni.

Tupakoin aivan kaiteen vieressä kun huomasin että läheisellä lasten leikkikentällä oli kaksi ihmistä. Heidän suunnaltaan välähti aina välillä valo. Tajusin, hetken asiaa mietittyäni, että minua kiikaroitiin.

Oloni oli ollut jo muutenkin levoton koko illan. Häpyni sykki ja nännini pyrkivät kovettumaan pienemmästäkin kosketuksesta.

Olin siinä parvekkeella seistessäni ajatuksissani hieronut herkkää häpyäni ja nuo tarkkailijat olivat varmaan sen nähneet.

Minua alkoi kiihottaa ajatus että nuo kaksi tuolla kentällä katsoivat tarkkaan kaikkea mitä tein.

Mieleeni tuli, että miksi en näyttäisi jotain, ettei turhaan tarvitsisi minua katsella.

Tumppasin tupakkani ja käväisin sisällä hakemassa hiusharjan. Aloin verkkaisin vedoin harjata hiuksiani. Kimono oli vyöttämättä ja aina kun nostin käsiäni, lieve avautui ja rintaliivini näkyivät esteettä.

Harjailin rauhassa mutta samalla pidin kentällä olioita silmällä. He olivat tulleet hieman lähemmäksi.

Pitkät hiukseni alkoivat olla hyvin harjatut mutta en pitänyt kiirettä lopettamisella. Vetelin pitkiä vetoja ja pidin huolta että käteni nousivat tarpeeksi korkealle jotta kimono aukesi joka kerralla riittävästi.

Näytin varmasti siltä että olin ajatuksissani. Lopetin harjaamisen ja aloin hivellä harjan selkämyksellä toista rintaani.

Heilautin hiukset sivuun ja pyöritin harjaa nännin kohdalla. Minua alkoi haluttaa yhä enemmän.

Kaksikko oli tullut melko lähelle ja läheisen valaisinpylvään valossa näin että kyseessä oli kaksi nuorta kundia.

Toisella oli kiikari kädessään jolla hän selvästi katseli minua. Toinen kärtti koko ajan kiikaria toiselta että pääsisi katsomaan.

Laskin harjan parvekepöydälle ja sytytin uuden savukkeen. Samalla hyväilin sormin rintojani joiden nännit olivat kuin rusinat.

Mieleni teki istuutua ja levittää jalkani mutta silloin kundit eivät näkisi minua. Parvekkeen betoniseinä olisi tiellä.

Nyt kundit olivat jo nin lähellä että he eivät tarvinneet kiikaria nähdäkseen minut selvästi. Ilmeisesti he eivät välittäneet vaikka näkisinkin heidät.

Katsoin suoraan kundeihin ja he tajusivat tulleet nähdyksi. Tumppasin jälleen tupakkani ja otin molemmat rintani kämmeniini puristellen niitä. Molemmat kundit katsoivat minuun tiiviisti ja toinen näytti hierovan housujensa haarustaa.

Toinen kundeista vihelsi. Heilautin hiuksiani, lopetin rintojeni hyväilyn ja nojauduin kaiteen ylle.

- Mitä gimma? Toinen kundeista kysyi.

- Mitäs tässä. Vastasin hymyillen.

- Tekeekö hyvää? Nyt vuorostaan toinen kundi kysyi, se joka oli hinkannut itseään.

- Mitäs luulet, vastasin.

Kundit katsoivat toisiaan ja toinen sanoi:

- Haluatko seuraa? Naurahdin hieman mutta sanoin kuitenkin:

- Ehkä.

- Voitais tulla sua viihdyttään.

- Niin varmaan. Sanoin ja käännyin mennäkseni.

- Älä nyt vielä mene. Kuului hätääntynyt äännähdys.

- Mun tulee kylmä, sanoin ja tartuin oven kahvaan.

- Me voidaan tulla lämmittään sua.

Menin kuitenkin sisään. Riisuin kimonon ja liivit. Rintani olivat herkät ja en voinut olla puristelematta niitä.

Puin ylleni mustat liivit jotka olivat avoimet kärjistään. Pikkupökät lensivät nurkkaan ja puin mustat harsopöksyt jotka olivat haaroista avoimet. Jalkoihini laitoin mustat stayupit. Puin kimonon takaisin ylleni ja laitoin lopuksi jalkoihini mustat korkeakorkoiset sandaalit.

Olin tehnyt päätöksen ja se piti. Ainoa vain että en ollut varma vieläkö pojat olisivat ulkona parvekkeeni alla.

Menin parvekkeelle ja sytytin tupakan. Siinähän pojat odottivat kuin kiltit palvelijat odottaen emäntänsä käskyä.

- Luultiin jo että et tulekaan. Katsoin kundeja ja polttelin rauhassa.

- Sä oot tosi seksikäs. Toinen sanoi käsi jälleen haaroissa. Minua huvitti mutta samalla kiihotti ajatus että kaivaisin tuon kundin kullin esiin ja ottaisin sen suuhuni.

- Meidän tarjous on vielä voimassa.

- Ai, mikä tarjous? Kysyin.

- Me voitais tulla pitään sulle seuraa.

Katselin heitä hetken mutta syke hävyssäni oli lisääntynyt niihin mittoihin että olin valmis hyväksymään tarjouksen.

- Tulkaa sitten...onkin vähän yksinäistä.

Kehotukseni sai kundit katsomaan toisiinsa ja samassa he kirmasivat talon kulman taakse.

Ajattelin että pienellä saa kahden nuoren kundin pään sekaisin. Odottelin hetken ja sieltähän pojat saapuivat takaisin.

- Tota...ei me päästä ovesta sisään.

Nyökkäsin ja otin pöydältä sille tuomani vara-avaimen.

- Ottakaa kiinni ettei avain katoa. Sanoin ja heitin avaimen pojille. Jälleen he juoksivat kulman taakse.

Huokasin ja odotin. Toinen, se joka puristeli haaruksiaan, tuli takaisin.

- Tota...mikä sun nimi on? Monesko kerros?

- Etkö kerrosta edes osaa laskea?

Poika meni ilmeisen hämilleen ja totesi sitten:

- Niin, joo...toinen.

Sanoin sukunimeni ja näin kundi hävisi jälleen kulman taa.

Pian soi ovikello. Fiksuja kundeja; eivät ängenneet sisään vaikka avain olikin.

Avasin ja edessäni seisoi arviolta kahdeksantoista kesäiset kaverit. Toinen oli tumma, siilitukkainen ja toinen vaalea, se joka oli puristellut itseään.

Kundit katselivat minua punaisin poskin. Silmät mittailivat minut päästä jalkoihin.

Päästin heidät eteiseen.

- Sä olet vieläkin seksikkäämpi kuin tuolla parvekkeella. Naurahdin.

Tarjosin pojille juotavaa, mitä se jääköön sanomatta vaikka laillisesti he sitä juomaa olisivat itsekin kaupasta saaneet.

Kundit istahtivat sohvalle.

Kilistimme ja siemaisimme tervetulojuomat.

Pojat eivät saaneet silmiään irti minusta ja se kieltämättä teki hyvää itseminälleni.

Päätin että tutkiskelu sai riittää.

- Voisitteko käydä wc:ssä pesulla niin odottelen tässä rauhassa. Pojat singahtivat kuin pyssynsuusta liikkeelle.

Hetken kuluttua molemmat tulivat kiinnittäen vöitään.

- Tuo on turhaa. Sanoin ja hymyilin viettelevästi.

Pojat istuivat jälleen sohvaan ja nyt tein ensimmäisen siirtoni. Änkesin heidän väliin ja istuuduin sohvalle. Kundit katsoivat minua palavin silmin.

Laskin käteni molempien reidelle ja tunsin miten he jännittyivät.

- Ottakaa nyt rennosti.

Hivutin käsiäni ylös päin reittä ja painoin kämmenen molempien haaroihin. Molemmilla tuntui kalu olevan jo puolijäykkä.

Kundien ilmeet olivat näkemisen arvoiset. He istuivat kuin puujumalat virelläni. Puristin hieman molempia haaroista ja heiltä pääsi huokaus kuin yhdestä suusta.

Tartuin tiukemmin molempia kalusta jotka tuntuivat nyt selvästi housujen läpi. Puristelin ja hieroin kovenevia kaluja yhä lujemmin. En kuitenkaan halunnut satuttaa heitä ja pelottaa pois.

Toinen kundeista, se tummempi, sai toimintaenergiaa ja alkoi avata farkkujaan. Pian vapauteen ponnahti yllättävän suuri kalu. Esinahka oli valmiiksi takana ja tummanpuhuva terska oli kuin luumu. Tartuin varteen ja runkkasin hitaasti. Kundi huokaili silmät puoli avoinna.

Tumman käsi nousi rinnalleni ja hän tarttui kovaan nänniini sormillaan. Hän puristi ja käänteli nänniäni ja pahus että se teki ihanaa.

Nyt toinenkin kundi heräsi transsistaan. Hänen kätensä hiveli reittäni ja nousi hitaasti ylemmäs. Käsi painui hävylleni.

Vaalea paineli häpyäni ja vei etusormensa vakooni. Voihkaisin kun sormi hieraisi klitoristani.

- Sähän oot ihan märkä jo. Kundi totesi ja kiepahti polvilleen lattialle jalkojeni väliin. Levitin reisiäni ja kundi levitti häpyhuuliani. Pian hän painoi päänsä haaroväliini ja tunsin miten kieli aloitti varovaisen tunnustelun vaossani.

Runkkasin yhä tumman kullia ja hän oli aloittanut rintojeni nuolemisen. Kieli lipitti nännejä ja välillä hän imaisi koko nännin suuhunsa. Voihkin hiljaa.

Tumma kundi siirtyi niin että lievässä kylkiasennossa sain hänen kullinsa kasvojeni eteen.

- Ota se suuhun, hän kähisi.

Otin tuon luumun kokoisen terskan huulieni väliin ja annoin sen upota suuhuni. Samalla pyöritin kieltäni terskan ympärillä.

- Voi jumalll...., kundi voihki.

Vaalean kieli oli jo uponnut pilluuni ja hän maiskutteli valuvaa kiimalimaani. Hän nuoli kuin koira ja imi klittaani. Huohotin jo ekstaasissa. Nyt olisi saatava kulli sisään.

- Vaihtakaa paikkaa, sanoin kundeille. Tumma siirtyi polvilleen lattialle ja vaalea viereeni. Hän oli pudottanut farkkunsa pois ja hänen kullinsa nytkähteli pian kasvojeni edessä.

Tumma tarttui sääriini ja nosti ne ylös levittäen jalkani samalla. Hän ohjasi turpean terskansa pilluni huulille ja alkoi työntyä minuun. Pian terska solahti sisääni ja jännityin kaarelle. Kundi tunki kulliaan sisään puuskuttaen. Samalla otin vaalean kullin vuorostaan suuhuni ja aloin imeä.

Tumma nai minua kohta jo täysillä korahdellen kuin sydäntautinen. En kuitenkaan pelännyt että hän saisi slaagin, kunto tällaisilla oriilla olisi huippuluokkaa.

Kulli upposi ihanasti pilluuni ja joka sisäänviennillä tunsin miten terska tökki kohdunnapukkaani.

Vaalea työnteli kulliaan jo estoitta suuhuni ja örisi samalla jotain epäselvää silmät kiinni.

Tumma lisäsi vauhtia ja tiesin hänen tulevan pian.

- Hyväile mun klittaa, pyysin tummaa kundia.

Peukalo painui klittalleni ja aloin täristä tulevan orgasmini kourissa.

- Voi saamari...nyt tuleeee..., huusi tumma ja samassa hän roiski spermansa sisääni. Tärisin mukana ja aloin uikuttaa oman orgasmini tullessa.

Vaalea oli avannut silmänsä ja katseli meitä samalla kun työnteli kulliaan kahvaa myöten kuolaa valuvaan suuhuni. Pian hän jännittyi kaarelle ja spermaa alkoi pursuta suuhuni.

Vedin kullin suustani ja spermaa lennähteli rinnoilleni. Kaikki me huohotimme kuin pitkänmatkan juoksijat maaliin tultuaan.

Joimme välillä janojuomaa. Istuimme vieretysten sohvalla. Kundit leikkivät rinnoillani.

Tartuin hetken kuluttua molempien elimiin. Hieroin hitaasti ja varovaisesti.

Eipä mennyt aikaakaan kun kullit seisoivat jälleen.

Nyt oli minun vuoroni mennä polvilleni lattialle. Kundit istuivat vieretysten ja pidin molempien kulleja käsissäni. Aloin leikin jossa imin ja nuolin molempia määrätyn ajan; laskin mielessäni kymmeneen ja sitten taas vaihdoin.

- Nyt on mun vuoro, sanoi vaalea nousten. Tummakin nousi seisomaan.

Vaalea kävi makaamaan selälleen sohvalle ja minä hajareisin hänen ylleen. Laskeuduin alas ja kulli upposi sisääni. Aloin ratsastaa hänellä samalla kundin leipoessa rintojani.

Tumma riisui minulta kimonon pois ja kävi takaapäin rintoihini kiinni. Vaalea piti minua pepusta kiinni ja vastatyönnöin lisäsi aktiimme vauhtia.

Tumma asettautui taakseni polvilleen ja katseli miten kaverinsa kulli upposi pilluuni.

Tumma otti kiimalimaa pillustani ja siveli sitä anukselleni. Kohta olisi tuplan aika!

Vaalea lopetti hetkeksi ja tumma tuli taakseni. Hän työnsi sormensa peppuuni ja voihkaisin nautinnosta. Pian toisen sormen seuraksi meni toinen. Tumma runkkasi peppuani kahdella sormella. Kun sormet upposivat rystysiä myöten sisään hän veti ne pois. Tilalle hän asetti kullinsa.

Terska alkoi painua vastustamattomasti sisään peppuun. Jännitin hiukan joten siäänvienti oli hieman hankalaa.

- Relaa hani, pyysi tumma. Rentouduin keskittymällä.

Tunsin miten terska alkoi painua sisään. Voihkaisin kun terska ohitti sulkijalihaksen. Kundi oli pepussani.

Vaalea aloitti jälleen nainnin ja tumma yhtyi rytmiin. Pian kaksi kundia nai minua sekä peppuun että pilluun.

Tahti alkoi olla kiihkeä. Minusta tuntui aivan taivaalliselta; olin täynnä kahta nuorta kullia.

Vaalea imutti nännejäni ja tumma levitti peppuani. Kullit painuivat sisään vuorotahtiin. Olin aivan valmis.

Aloin voihkia kun tunsin että orkkuni oli jälleen tulossa.

- Nyt muru saat kunnolla munaa, tumma kähisi korvaani ja tunsin miten hänen kalunsa alkoi nykiä. Pian hän tulisi.

Vaalea ehti kuitenkin ensin. Hän alkoi inistä kummasti ja siinä samassa hän laukesi sisääni. Spermaa ampautui pilluuni ja kaverin laukeaminen oli kuin lähtölaukaus tummalle.

Tumma kundi alkoi huutaa ja sitten tunsin miten sperma ampautui peppuuni. Siinä samassa sain räjähtävän orgasmin ja voihkin lujaa.

Muutaman minuutin päästä makasin sohvalla aivan rättiväsyneenä. Kundit vetivät housut jalkoihinsa ja hymyilivät minulle.

- Kiitti kaikesta, he sanoivat yhteen ääneen ja poistuivat.

- Jättäkää avain eteisen lipastolle, sain kähistyä ennen kuin vaivuin uneen.

Heräsin siihen kun herätyskello soi. Äh, ajattelin, se olikin ollut unta...! Vai oliko, mietin kun lipaisin sormella häpyhuuliltani spermaa...! Kuka tietää... ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute