Herkku-puhelin
Suuri rakkauteni
Josie

Olin käymässä vanhempieni luona kun törmäsin heidän naapuriinsa Hannuun. Hän kertoi eronneensa vaimostaan, ja pahoittelin vaikka nainen olikin ollut hirveä bitch. Olen aina pitänyt Hannusta, hänen suurista käsistään ja rehevästä naurustaan, enkä koskaan ollut ymmärtänyt, mitä niin huumorintajuinen mies näki niin tosikkomaisessa naisessa. Nyt Hannu oli kuitenkin vapaa. Totta puhuen, olin jo pidemmän aikaa toivonut Hannun huomaavan minut muutenkin kuin sinä "naapurin likkana", sillä halusin tuntea hänen isot kätensä hyväilemässä minua. Hannu on muutenkin iso, roteva ja turvallisen oloinen, joten kun kuulin erosta, päätin kokeilla onneani. Minua ei ole siunattu häikäisevällä vartalolla, mutta muuten olen kaunis, ja siksi toivoinkin Hannun innostuvan. Suunnittelin tekeväni valloituksen vähän myöhemmin, sillä halusin kaiken olevan täydellistä. Nautin jo etukäteen Hannun ilmeestä kun ehdottaisin hänelle yhteistä yötä. Odottamiseni oli kuitenkin huono idea, Hannu nimittäin muutti pois vanhempieni vierestä. Olin murtunut, kunnes törmäsin Hannuun oman taloni rappukäytävässä. Hannusta oli tullut minun uusi naapurini!

Yllätyksestä selvittyäni aloin jälleen suunnittelemaan yhteistä yötä meille. Valmistauduin toivottamaan Hannun perusteellisesti tervetulleeksi taloomme, halusin hänen viihtyvän mahdollisimman hyvin. Siivosin oman pikku asuntoni lattiasta kattoon, sirottelin joka puolelle kynttilöitä ja tein hyvää ruokaa. Laitoin itseni kuntoon, ajoin itseni posliiniksi ja pukeuduin koulutyttömäiseen asuun. Saatuani kaiken valmiiksi lähdin soittamaan Hannun ovikelloa. Tullessaan avaamaan näin Hannun silmissä hämmästyneen ilmeen, joka vaihtui pian kiimaiseksi tuijotukseksi. Kysyin Hannulta ehtisikö hän tervetuloillalliselle luokseni, ja hän lupasi tulla käytyään suihkussa. Hetkistä myöhemmin Hannu oli ovellani päällään kauluspaita ja suorat housut, tuoksuen jumalaiselta. En tiedä mistä Hannu oli loihtinut tummanpunaisen ruusun, mutta sellaisen hän minulle ojensi. Eihän vierailulle tultu tyhjin käsin. Kiitin kauniisti ja pyysin Hannun peremmälle.

Tarjoilin ruuan kynttilänvalossa, flirttaillen hävyttömästi ja antaen hyvät näkymät paitani kaula-aukosta sisään. Kaadoin meille viiniä, josta tiesin Hannun pitävän ja kaikki sujui kovin mukavasti. Hannu kertoi erostaan ja minä kuuntelin empaattisena. Lopulta uskalsin kertoa, ettei nainen koskaan ollut mielestäni Hannun arvoinen. Sanoin, että minä kohtelisin häntä paljon paremmin. Hannu oli hiljaa niin pitkään, että pelästyin. Lopulta hän kuitenkin sanoi -"oletkohan sä ollenkaan tietoinen, mitä mun päässä liikkuu tällä hetkellä?" Katsoin Hannua silmiin ja hymyilin. -"Toivon ainakin, että haluaisit mua edes vähän.".vastasin. Hannun siniset silmät välähti. -"Voi helvetti, tyttö..Mä haluan sua niin että sattuu! Oon halunnu aina siitä asti ku ekan kerran sut näin. Mut sun täytyy olla ainakin 25 vuotta mua nuorempi, et sä voi haluta tällästä vanhaa ukkoa." Siirryin Hannun eteen ja vastasin suutelemalla häntä suulle. Hannun huulet raottui ja meidän kielet kosketti. Tuntui siltä, että aika olis pysähtynyt, niin hyvä se suudelma oli. "Mä haluan sua niin paljon!" huohotin suudelman välissä Hannulle.

Pidemmittä puheitta Hannu nosti mut syliinsä ja kantoi sängylle. Aloin riisua Hannua ja suudeltiin samalla rajusti. Liu'utin kättäni pitkin Hannun rintakehää, yli vatsan ja kohti housujen vetskaria. Just kun olin saamassa housuja auki, Hannu pysäytti mut ja kysyi -"oletko nyt täysin varma? " Huokaisin kiimaisena myöntävän vastauksen ja Hannu vei käteni haaroihinsa. -"haluan, et tosissaan tiedät mihin olet ryhtymässä", hän sanoi karhealla äänellä. Tunsin housuissa todella ison kohouman ja henkäisin entistä kiihottuneempana. Valuin jo pitkin reisiäni. Edessä olisi rankka mutta upea yö...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute