Herkku-puhelin
Tirkistelijä
Johanna-Tv

Työviikko oli lopussa, aivan ihana tunne. Tulin kotiin perjantaina työstä ja riisuin farkut ja collegen päältäni. Vaatteiden alla olleet liivit ja pikkarit lensivät pyykkikoriin ja pian olin suihkun alla lämpimän veden virratessa vartalolleni.

Kuivasin itseni, voitelin vartaloni hyväntuoksuisella voiteella ja puin ylleni valkoiset stayupit, punaiset stringit ja liivit joista oli nännien kohta auki. Silkkinen musta aamutakki vielä ylle ja kahvin keittoon.

Keittiön pöydän ääressä istuessani ja kahvia nauttiessani, minulle tuli tunne että minua tuijotetaan. Käänsin päätäni ja katsoin ulos. Pihaamme ympäröivän aidan takana seisoi ihmisen hahmo ja katseli taloomme päin. Oli jo syksy ja ulkona hämärää joten en nähnyt selvästi kuka henkilö oli.

Kohautin olkiani ja jatkoin kahvihetkeäni. Samalla mietin, että pitäisi kyllä ottaa imuri käteen ja siivota koti puhtaaksi.

Nousin, huuhteli kupin ja menin yläkertaan.

Riisuin aamutakin ja puin ylleni valkoisen silkkipaitiksen ja mustan minihameen. Olin kuin palvelusneiti.

Aloin imuroida yläkertaa ja sen saatuani valmiiksi, menin alas. Jatkoin siivousta ajatellen niitä näitä. Olohuonetta imuroidessani olin havaitsevinani silmäkulmastani ikkunan takana liikettä. Hieman hätkähtäen katsoin ulos, mutta ketään ei näkynyt. Outoa, ajattelin.

Loppuja siivotessani, alkoi minua haluttaa. Imurin letku kiemurteli jalkojeni välissä ja aloin hinkata itseäni sitä vasten. Kiihotuin ja aloin tanssia hidasta, keinuvaa liikettä samalla kun letku eli haaroissani. Imurin lämmin poistoilma leyhytti hamettani, nosti helman ylös ja katsoin samalla itseäni eteisen peilistä. Kumarruin eteenpäin ja katselin samalla miten stringit painuivat vakooni.

Sain siivottua ja laitoin imurin pois. Vielä pölyjen pyyhintä ja olisin tyytyväinen jälkeen.

Kirjahyllyä siivotessani jälleen silmäkulmani rekisteröi liikettä ikkunan takana. Käännähdin nopeasti ja näin häivähdyksen jostain. Oli kuin joku olisi väistynyt syrjään ikkunan takaa. Minua mietitytti nyt todella. Päädyin kuitenkin siihen, että mielikuvitukseni teki minulle kepposia.

Laitoin magneettiharjan välillä sivuun ja aloin hyväillä rintojani. Nännit olivat hetkessä kovina. Minua halutti mielettömästi ja kaipasin miehen kosketusta. Olisin antanut nyt mitä vain, että olisin saanut upottaa kuuman ja kovan miehisen elimen huulieni väliin.

En enää malttanut jatkaa siivoamista vaan istahdin sohvalle ja levitin jalkani. Hame nousi ylös paljastaen stringini. Käteni hivuttautui häpykummulle ja aloin hitaasti hinkata turvonnutta 'klittaani'. Suljin silmäni ja avasin lisää reisiäni. Toinen käden sormet näpräsivät paitiksen nappeja auki ja etusormi livahti syntyneestä aukosta toiselle rinnalle.

Sormeni tavoitti kovan nännin ja alkoi hyväillä sitä. Huokasin niin kiihkosta kuin kaipauksesta.

Avasin silmäni ja siinä se taas oli; hahmo ikkunan takana. Huudahdin ääneen ja nousin seisomaan. Samassa hahmo katosi hämärään.

Mietin kuka tyyppi oli ja mitä hän halusi. En oikein osannut pelätäkään, mutta mukavaltakaan ei tuntunut. Päätin käväistä tupakalla pihalla ja katsoa oliko tuo tirkistelijä paikalla. Ketään ei kuitenkaan näkynyt missään. Lopetin savukkeen ja suljin oven lukiten sen nyt.

Hain yläkerrasta rekvisiittaa ja istahdin takaisin sohvalle. Jatkoin siitä mihin olin jäänyt. Pian olin jälleen kiihkon vallassa. Raotin stringejä ja päästin 'klittani' vapauteen. Hieroin sitä ja voihkin ääneen. Otin ylhäältä hakemani tekopeniksen ja aloin nuolla sen terskaa. Hitaasti kieleni pyöri luumun kokoisen terskan ympärillä kostuttaen sen kokonaan syljelläni.

Avasin paitiksen napit kokonaan ja vein kostean terskan toiselle nännille. Värähdin, kun terska kosteana painautui rinnalleni.

Asetuin selälleni sohvalle ja nostin toisen jalkani selkänojalle ja toisen ojensin sohvapöydälle. Puristin liukuvoidetta sormeeni ja vein sen reiälleni. Hivelin hiljaa sormella ympäri reikää ja nautin. Kuvittelin miten jonu mies nuolisi kuumaa vakoani.

Hitaasti painoin sormen sisääni. Jännityin kaarelle sormen upotessa hitaasti kokonaan sisääni. Vedin sormea ulos ja painoin taas sisään.

Pian puristin lisää voidetta sormilleni ja etusormi sai seurakseen keskisormen. Huokaisin, kun kaksi sormea tekivät pumppaavaa liikettä sisälläni.

Riisuin stringit kokonaan pois ja otin tekopeniksen taas käyttöön. Nyt puristin dildolle voidetta. Vein terskan reiälleni ja hivelin sillä hitaasti edestakaisin vakoani. Olin aivan märkä voiteesta. Hitaasti aloin painaa terskaa sisääni. Milli milliltä se alkoi työntyä minuun. Hitaasti koko terska upposi reikääni. Odotin hetken ja aloin sitten työntää sauvaa syvemmälle.

Samalla tulin katsoneeksi ikkunaan ja siinä hän oli. Nyt hän ei paennut. Hahmo oli tullut lähemmäksi ja seisoi nyt ikkunan takana valokehässä. Mies hän oli, hieman nukkavieruissa vaatteissa. Yllään hänellä oli popliinitakin kaltainen vaate joka nyt oli auki. Miehen käsi liikkui.

Nostin päätäni ja näin mitä hän teki! Mies tyydytti itseään. Turpea elin oli ulkona housuista ja mies runkkasi katsellen tiiviisti minua. En enää hätkähtänyt vaan tuon kovana seisovan kalun näkeminen sai minut entistä enemmän kiiman valtaan.

Nostin jalat ylös ja koukistin polveni. Nyt miehellä oli esteetön näköyhteys vakooni. Jatkoin dildon painamista syvemmälle sisääni.

Avasin toisella kädellä paitikseni ja aloin hyväillä liivien avonaisista päistä näkyviä nännejäni.

Miehen palava katse ei hetkeksikään jättänyt minua rauhaan. Mies huohotti selvästi. Painoin sauvan nyt kokonaan sisääni ja aloin sitten hitaasti vetää sitä pois. Vedin sen kokonaan ulos ja aloin työntää sitä sitten takaisin sisään. Toinen käteni liukui vatsani yli haaroihin ja otin 'klittani' sormien väliin hieroen sitä voimakkaasti.

Mieleeni juolahti ajatus joka oli kieltämättä hullu, suorastaan vaarallinen. Jotenkin vain uskoin, että mies ei olisi vaarallinen. Halusin tuon miehen naimaan minua.

Vedin dildon ulos sisältäni ja laitoin sen pöydälle. Nousin hitaasti seisomaan. Katselimme toisiamme silmiin. Mies ei tehnyt elettäkään lähteäkseen.

Kävelin hitaasti lantiotani keinutellen ovelle. Miehen katse seurasi minua tiiviisti. Avasin oven lukosta, mutta en avannut ovea hänelle.

Käännyin ja ja kävelin peppu keinuen takaisin sohvan luo. Asetuin nyt sohvan vieressä olevalle nojatuolille niin, että olin polvillani istuimella nojaten kyynärpäitäni selkänojaan.

Näin seinällä olevan peilin kautta miehen ikkunan takana. Notkistin selkääni ja puskin peppuani pystympään. Levitin jalkojani sen verran kuin se oli mahdollista käsinojien vuoksi. Pyöritin peppuani ja annoin miehelle selvän vinkin mitä halusin.

Jännitin tulisiko mies sisään vai tyytyisikö hän runkkaamaan ulkona. Vein sormen vaolleni ja vedin ylhäältä alas, upotin sormen sisääni ja heilautin päätäni osoittaakseni kiimani tason.

Meno tovi ja sitten kuului miten oven kahva painui alas. Mies tuli sisään. Näin miten hän jäi seisomaan oven eteen edelleen kaluaan hieroen.

Tartuin molemmin käsin pakaroihini ja levitin niitä samalla kun pyllistin lisää miestä kohden.

Mitään ei tapahtunut. Peilistä havainnoin, että miehen ilme kertoi halusta tulla mutta hän pelkäsi. Aloin vilkuilla olkani yli miestä ja nuolaisin huuliani. Kuiskasin käheällä äänellä:

- Tule...älä pelkää.

Vielä hetken mies epäröi. Sitten hän vihdoin lähti liikkeelle.

Mies tuli seisomaan taakseni ja näin peilistä, että hän tuijotti vakooni. Levittelin pakaroitani kutsuvasti ja keinutin peppuani sivuttaissuunnassa. Miehen suu oli puoli avoin ja kieli nuolaisi huulia alinomaan.

- Ota minut, kuiskasin jälleen.

Mies liikahti ja tuli aivan taakseni. Painoin pääni tuolin selkänojaa vasten ja lakkasin katsomasta peilistä. Mies tarttui tärisevin käsin pakaroihini. hetken luulin, että hän ei tiedä mitä tehdä.

Sitten, vihdoin, mies asetti kalunsa reiälleni. Värähdin terskan osuessa vakooni. Mies asettui oikealle kohdalle ja alkoi työntyä minuun. Huohotin kiimasta ja tästä oudosta tilanteesta. Vingahdin, kun terska painui sisääni. Mies huohotti ja työntyi nopealla työnnöllä kokonaan minuun.

Uikutin ja voihkin, kun mies oli kokonaan minussa. Hän oli hetken paikoillaan tekemättä mitään. Hän kouri peppuani ja tarrautui siihen kuin hukkuva siihen kuuluisaan viimeiseen oljenkorteen.

Mies alkoi hitaasti vetää ulos kaluaan ja painoi sen sitten taas sisään.

Miehen asento oli kuitenkin huono. Huomasin, että hänen oli vaikea saada kunnon rytmiä naintiinsa.

- Odota, kuiskasin.

Mies veti kalunsa ulos. Nousin polvieni varaan käsinojille ja näin olin hieman korkeammalla. Mies tarttui uudelleen lantiostani kiinni ja painoi kalunsa sisääni. Voihkin, kun mies alkoi naida minua kiihtyvällä vauhdilla.

Aloin puserrella rintojani ja hyväillä paljaita nännejäni liivien aukoista.

Mieskin alkoi huohottaa jälleen ja lisäsi koko ajan vauhtia. Hän pani minua nyt vauhdilla. Kivespussit löivät tahdikkaasti omiani vasten.

- Oih...anna tulla sisään, kuiskasin miehelle kun tajusin, että hän tulisi pian.

Miehen penis alkoi sykkiä ja miehen hengitys alkoi katkeilla. Vein käteni 'klittalleni' ja aloin hieroa sitä rytmikkäästi. Pian tunsin, että orgasmini olisi tulossa. Samassa mies huusi pitkän ulisevan huudon ja lämmin sperma ampautui sisääni. Sain itse vartaloani tärisyttävän orgasmin.

Mies pumppasi ja pumppasi. Luulin, että panosta ei tulisi loppua lainkaan. Oli itse kuin toisessa maailmassa lauettuani.

Hetken kuluttua mies vetäytyi minusta ja rojahdin kippuraan nojatuoliin valuen sisältäni spermaa.

Kuulin miten ovi suljettiin. Vilkaisin olkani yli ja näin, että tirkistelijä oli kadonnut. Huokasin hiljaa onnesta. Nousin hitaasti täriseville jaloilleni ja raahauduin yläkerran suihkuun.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute