Herkku-puhelin
Tunturissa
shamaani

Olemme jo hieman huppelissa kun nojaamme tiukasti toisiimme tanssiessamme pohjoisen vilkkaan rinnekeskuksen parketilla. Pikkutuntien raukean uuvuttava tunnelma tunkee meitä yhä lähemmäksi toisiamme. Olemme toki jo illan mittaan purkaneet pahimmat paineemme ja naineet huoneessamme ulkoilun jälkeen. Suihkunraikkaina toisistamme irstaasti nautiskellen. Muistan vieläkin, siinä tanssiessamme, huuliesi tiukan imun ja puristuksen kalullani, nautin siitä. Otat ihanasti suihin.. huomaan että myös itse teet sitä halulla. Yhtä halulla kuin tunsit suuni vitullasi.. kieleni auraamassa syvällä vaossasi, kieli kiemurtelemassa kiusoittelevasti klitoriksellasi. Nännit suussani, niitä hellästi ja kiimassa näykkien, imien. Mulkkuni on tietty nytkin juhlakunnossa ja painaa tiukasti vasten kuumaa häpykumpuasi, jota hierot estottomasti sitä vasten, muista välittämättä.

Pituuseromme näytti häiritsevän Sinua ihan selkeästi, luvallasi sanoen se huvittaa minua. Onneksi olet jo vapautunut ja tunnen vartalosi myötäilevän seksikkäästi omaani hitaan 'aamuyönseksiinvalmistelevankappaleen' tahdissa. Olemme iltaa istumaan lähtiessämme tarkoituksellisesti pukeutuneet kevyesti. Osin sen seksikkyyden ja osin sen vuoksi että kuumahan tanssiessa aina tulee. Kiihotun yhä enemmän kun tunnustelen kiinteää takamustasi ohuen hameen alta. Tunnen hameen alla paljaan pyllysi elävän keinuessamme ja olosi on varmaan hyvin seksikäs ilman pikkuhousujasi.

Toki myös välillä istuimme pöydässämme. Sinua tanssitti myös muut. Kiinnitin huomiotani pariin nuorehkoon rakennusmieheen, jotka aina kun tilaisuus tuli, hakivat Sinut lattialle. Välillä myös minä hain muita. Huomasin parketin tungoksessa myös näiden kahden kaverin huomanneen ihanan alastoman pyllysi ja miten kova käsi ronskisti puristeli pakaroillasi kumpikin aina vuorollaan Sinua tanssittaessaan, painaen Sinua itseään vasten. Vaikka häveliäästi sitten kappaleiden välissä yrittivät peitellä tilaansa, näkyi näiden seisovat penikset pullistelevan etumuksessaan. Tiesin Sinun olevan himosta villinä kun useita kiimaisia kyrpiä hieroi vuoron perään vitullasi hävylläsi, mahaasi vasten. Märkä vakosi valui paisuneena reisillesi. Näin yhä useammin asioitkin sitten ymmärrettävästi naisten huoneessa mm. ehkä pilluasi kuivaamassa.

Käydessäni itsekin miestenhuoneessa ja toisen kaverin rynnätessä heti Sinua hakemaan Arvasin edessämme olevan ikimuistoisen aamuyön. Toinen kaveri tuli perässäni vessaan Sitten asioituamme rykäisi ja kysyi käheästi: sulla on niin mahtava muija etten ikinä ole tavannut, eikös siitä riittäis useammallekin… älä nyt suutu, mutta ajateltiin kaverin kanssa ehdottaa josko naitais rouvaasi porukalla... tuntuu olevan ihan kiimassa. Mies oli selvästi hämillään, punasteli siinä ujona edessäni katse varpaissaan harhaillen. Tiesin Sinun taipumuksesi ryhmäseksiin, eikä minullakaan mitään sitä vastaan. No mikäs siinä, kyllähän se sopii, kyllä Annassa on useamallakin miehellä tekemistä vaikka yhtä aikaa. Mies huojentui.oletko tosissas.. .mahtavaa.milloin mennään?

Palasimme pöytiimme, jossa odotitkin drinkkiä maistaen. Ehdotin että haluaisin nautiskella vielä oikein kunnolla joten lähtisimme huoneeseen. Kaverit kuiskuttivat odottavina pöydässään istuen kysyvästi meihin päin. Samoin huomasin Sinun kaihoisasti vilkaisevan kiimaisia miehiä kunnes nousit huokaisten ja käännyit lähtemään. Vinkkasin vaivihkaa kavereille, että seuraisivat.

Avasin oven ja päästin Sinut sisälle hotellihuoneeseemme. Miehet olivat aivan kannoillamme ja näin miten kyrvät olivat kivikovina kiristäen sepalusta isona makkarana. Hämmästynyt ilme levisi kasvoillesi kun oven takanamme lukitessa näit kahden kiihkeän nuorehkon rakennusmiehen lähestyvän Sinua housujaan alas tempoen. Kaksi innokasta kyrpää ponnahti vapaaksi silmiesi edessä kun toinen kaappasi Sinut halaukseensa ja alkoi ahnaasti suudella huuliasi. Toinen lysähti perse paljaana polvilleen eteesi, nosti hameesi ylös ja jalkojasi haaralleen levittäen tunki päänsä haaroihisi ja kuulin miten hän himosta huohottaen alkoi lipoa ja nuolla posliinipilluasi. Näin miten häpysi oli valmiiksi paisunut ja märkä. Kiihottava litinä ja voihkina kuului huoneessamme kun vierailijat alkoivat nautiskella rouvasta, niin kuin kaveri vessassa toiveensa esittikin.

Kiimassaan miehet eivät ajatelleetkaan riisua Sinua enempää niin kiire kavereilla oli vain saada vittuasi mahdollisimman pian. He nostivat Sinut vuoteelle kontallesi, hame riuhtaistiin vyötäröllesi paljastaen paljaan himokkaan perseesi jonka taakse housut polvissaan toinen miehistä kyrpäänsä runkaten konttasi. Toinen miehistä tuli eteesi pääpuolelle ja alkoi tunkea paksua mulkkua ahnaaseen kuumaan suuhusi. Ynisit tukahtuneena nautinnosta suu täynnä seisovaa kalua kun kaveri kaksin käsin päästäsi pitäen alkoi lykkiä mulkkua suussasi... välillä pysähtyen paikoilleen ja pää takakenossa valitti kun otit aktiivisesti kaverilta suihin. Pian tunsit kyrvän avaavan pillusi aivan auki työntyessään rajusti tiukkaan ja liukkaaseen emättimeesi. Kuulimme himokkaan litinän ja huohotuksen täyttävän huoneen kun vieraat miehet alkoivat nussia Sinua siinä silmieni edessä. Oli äärimmäisen kiihottavaa nähdä niin alkukantaisen himokas ja estoton trio kiiman vallassa puolipukeissaan ryhmä- seksin pauloissa temmeltämässä yhä kiimaisemmin.

Olit äärimmäisen kiihottunut siitäkin, että tiesit minun katselevan kiimaasi kun sait kahta himokasta mulkkua yhtäaikaa silmieni edessä persepystyssä antautuneena. Riisuin näytelmää katsellen itseäni rauhassa alastomaksi ja kaluni oli ihanassa seisokissa ja aloin hitaasti masturboimaan nojatuolissa istuen pystyssä sojottavaa aisaani ja estoton raju akti vain kiihtyi edessäni. Miehet vaihtoivat välillä paikkaa ja sait maistaa kumpaakin kyrpää niin suussasi kuin posliinipillussasi. kunnes toinen miehistä laukesi ääneen ähkien ja paljas takamus nytkien suuhusi. Spermaa valui leuallesi kun et ehtinyt hurjaa lastia niellä. Taaimmainen kaveri läiskyi koko mitallaan pilluusi ja pakarasi vavahtelivat ja pyllysi heittelehti nautinnosta kun lujasti vyötäröstäsi persettäsi aloillaan pitäen nussi Sinua takaapäin hekumallisen pitkillä työnnöillä. Jurskautti mulkkunsa viimein selkä kaarella vasten kohtusi suuta, sperman tulviessa ryöpsähdellen sisälle ahtaaseen vaginaasi ......aaaarrrggghh sait ravisuttavan orgasmin ja huusit kiimasta kahteen vartaaseen kummastakin päästä seivästettynä, heittelehtien kuin horkassa huumaavaa hekumaasi… ooooohhhh..

Lysähditte voipuneina alas vuoteelle. Mulkku maiskahti sykkivästä vitustasi. Turvonneiden paksujen paljaiden häpyhuuliesi välistä pulppusi paksua miehen spermaa valuen hitaasti pakaroillesi...auki nussitun pillun suusi supistellessa kiimaisen nautintosi viimeisissä kouristelevissa aalloissaan. Mies pääpuoleltasi kääntyi myös makaamaan huohottaen vierellesi. Katselin puolipukeissaan rintarinnan voipuneena makaavaa kolmikkoa jossa Annani oli hame mytyssä ja kauniit rinnat paljaina keskimmäisenä kuin riivaavan himon papitar.

Seisoin alastomana kyrpä seisoen himon yltyessä ja kumarruin hellästi riisumaan naisystävääni. Kuorin vähän kerrassaan Annaa vaatteistaan kunnes laskeuduin Sinun alastoman kuuman vartalosi ylle. Levitit reitesi aivan levälleen, vedit minut voihkaisten syliisi. Ihomme kohtasivat, tunsin hiestä märän ja seksille tuoksuvan kehosi värähtävän allani kun silitin hellästi hiuksiasi ja suutelin ihanaa naistani huulillesi... otsaasi... silmiäsi... kaulaasi… samalla terskani tunsi kuuman liukkaan yhä avoimena litisevän häpysi... laskeuduin alas ja annoin kyrpäni liukua hitaasti ihanaan märkään puristavan tiukkaan pilluusi. Nojasin käsiini ja katselin nauttien märkänä kiiltelevän kyrpäni työntyvän sisään ulos vaginaasi....karvaton paljas vittusi oli ihanan kiimaisen näköinen kun sen turpeat huulet imivat suonikasta mulkkuani ja juurikarvoitukseni painautui täysin estoitta kovana seisovaa klitoristasi kiihottaen... suutelin rintojasi...imin nännejäsi... kätesi oli kahden muun kyrvän ympärillä...puoliveltot spermasta ja pillusi mehuista märät mulkut liukuivat helposti käsissäsi kun käsittelit niitä edestakaisin runkaten samalla saadessasi oman kultasi kyrpää tutun turvallisesti sisällesi...nautin suunnattomasti kiihkeästä uskomattomasta tilanteesta. Oooooohhhh... anna rakas kyrpäääähhh... aaaaahhh voihkit allani himosta kiemurrellen. Nussin Sinua välillä rajusti… välillä hellästi Sinua hyvänä pitäen ja käsilläni koko vartaloasi hyväillen....tunsin raukean nautinnon syttyvän sisälläsi täyteen roihuun kun pääsit pian mukaan punahehkuiseen kiimaan kanssani... Miesten mulkut olivat kovettuneet käsissäsi kun he samalla seurasivat kiihkeää naimistamme suut auki huohottaen. Nostelit lantiotasi lujasti alta päin vastaan seivästäen kiimaista vittua kyrpääni

Ovi aukesi äänekkäästi takanamme. Kaikki jähmettyivät paikoilleen ja katselimme ovelle hämmästyksestä pysähtynyttä ehkä noin kolmikymppistä huonepalvelun siivooja rouvaa. Toinen miehistä ponkaisi ylös ja kirmasi ovelle. Kietoi vaativasti kätensä siivoojan vyötärölle ja talutti rouvan sisälle huoneeseen vetäisten oven lukkoon. Toinenkin miehistä pomppasi ylös ja housujaan jaloistaan potkien lähestyi uutta paria. Voi eiiihh... älkäähän nyt... nohh... ette saa... aaaahhh... yritti nainen estellä mutta selvästi oli jo hyvin kiihottunut kun kaksi kiimaista käsi paria kouri ja tunnusteli ohuen siivoojan asun peittämää vartaloa... Hei tällähän ei ole mitään muuta päällään kuin tämä kolttu huohotti kaveri ja käsi oli jo hameen alla syvällä naisen haaroissa. Annan kanssa näimme rouvan karvaisen pillun aukeavan kun kaveri työnsi kaksi sormeaan härskisti estelevän pikkuvaimon vittuun. Toinen miehistä puristi naista niskasta, otti hiuksista kiinni, veti tämän pään taakse kaarelle ja työnsi kielensä hitaan härskisti naisen suuhun...kieli kiemurteli nyt avoimessa rouvan suussa ja tunnusteli tämän kieltä eläimellisesti. Kyrpä pystyssä avasi rinnuksen ja leipoi paljaita tissejä puristellen, nännejä sormien välissä likistäen. Toinen miehistä nuoli paljaasta perseestä lujasti puristaen pikkurouvan vittua jota tämä lantio heittelehtien hieroi nousevassa kiimassaan tahdottomasti miehen vitusta kastuneita märkiä kasvoja ja suuta vasten.

Nussimme Annan kanssa estottomasti kiimaista näytelmää seuraten. Pian siivooja rouvaa käsiteltiin samalla tavalla kuin Sinuakin äsken. Perse pystyssä ja estelyistä huolimatta auliisti antautui kahden kiimaisen oriin astuttavaksi. Nyt Annakin näki saman kiihottavan näkymän miten nainen saa kahta kyrpää yhtäaikaa molempiin päihin samaan aikaan. Hame kääriytyneenä vyötärölle, alaston perse pystyssä selkä notkolla sai kyrpää rajusti takaapäin....rinnat mekon avoimesta etumuksesta heiluen nännit kovina seisoen imi toisen miehen mulkkua kiihottuen äänekkääseen kiimaiseen aktiin vastustelun vaimentuessa.

Nousin päältäsi ja kävin itsekin herkuttelemassa kiimaista rouvaa vittuun ja suuhun nussien, toisen kaverin naidessa sinua ja sait nyt kolmea kyrpää vuoron perää kiimasta tiukkaan pilluusi. Nain juuri Sinua vuorollani kun toinen mies kääntyi mulkku sojottaen selälleen, veti naisen kaksinkerroin päälleen ja survaisi mulkun sisään....naisen perse oli kuin tarjottimella ja mulkku kiveksiä myöden vitussa ja pieni ryppyinen pyllynreikä liikkui kiihottavasti altapäin jyskyttävän mulkun tahdissa. Toinen mies konttasi perseen taakse...sylkäisi käteensä ja voiteli pyllynreiän ja terskan märäksi....työnsi kyrvän sitten voimakkaasti ääneen valittavan naisen persereikään. Näky oli uskomaton… kaverukset nussivat pikkurouvaa yhtäaikaa perseeseen ja vittuun.. nainen kiihottui valtavasti ja vapisi orgasmien kourissa heittelehtien.

Makasit selälläsi ja nostimme nuoren rouvan kuusysiin päällesi ja hetken seurasimme kun nuolitte toistenne märkiä paisuneita pillujanne kunnes otimme siivoojaa vuoron perään takaapäin. Tämä imi kaiken aikaa vittuasi ja näit miten kyrpä litisi nuoren vaimon vitussa aivan silmiesi yläpuolella...sait useita orgasmeja ja spermamme suihkusivat valtoimenaan silmillesi… suuhusi... aaaaarrrrrggghhhhhh...

Tässä työpäivää aloitellessani luen tämän vielä ennen lähettämistä kertaalleen. tarina kiihottaa minua...seison tässä ruudun edessä ja runkkaan kivikovana seisovaa hieman kayrää suonikasta mulkkuani....ja viimein laukean silmillesi suuhusi kun kasvojesi yläpuolella vedän äärimmilleen paisuneen terskani pikkurouvan vitusta ... ooooooohhhhh ... ihan oikeasti... imet sitä ihanasti... Anna pikkuinen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute