Herkku-puhelin
Kaikki tai ei mitään...
Tiia Maria

Olin odottanut tätä päivää kokonaisen viikon, koskaan aikaisemmin en ollut ollut sinusta erossa näin pitkään ja sieluni ja kehoni huusi joka solullaan ikävää ja kaipausta sinua kohtaan. Olin pitkin viikkoa tehnyt valmisteluja ja suunnitelmia sinun kotiin paluullesi. Olin jo edellisenä iltana vienyt pojan hoitopaikkaan, jossa hän olisi vielä seuraavankin vuorokauden.

Reippaasti nousin sängystä ja petailin pedin jonka jälkeen kipitin keittiöön. Harmittelin hieman etten ollut edellisiltana jaksanut liimata ja ripustaa tulostamiani kuvia meistä kahdesta eteisen kattoon ja seinille, enkä myöskään makuuhuoneeseen ja muuallekaan, sekin pitäisi tehdä vielä. Vilkuilin kelloa ja huomasin että hukattavaa aikaa ei olisi mutta ei minulla tuhannen hätäkään olisi. Olin päättänyt että yllättäisin sinut todenteolla, tiesin sinunkin kaivanneen minua ja halusin kertoa että oma kaipuuni oli suurempi. Ripustettuani kuvat vein rakentamani Tervetuloa kotiin Rakas kyltin ulos kuistimme eteen.

Asettelin kynttilät joihin olin omaisuuden tuhlannut, pitkin asuntoamme ja laitoin musiikinsoimaan. Viiniä haettuani kellarista painuin suihkuun ja liottelin itseäni pitkään. Pesin itseni hunajalla ja ajelin viikon varrella kasvaneen häpykarvoitukseni. Kuivatessani itseäni hyväilin kehoani samalla hellästi käsilläni. Yhä useammin huomasin käteni kulkevan kuin itsestään alapäälleni ja sormeni leikittelivät klitoriksellani. Tiesin ettei minulla olisi aikaa tähän, mutta mitä kielletymmäksi sen tunsin sitä kiihottuneemmaksi tulin ja lopulta painoin sormeni sisääni. Nostin toisen jalkani ammeen reunalle ja nojasin seinään. Pyyhe oli jo aikaa sitten tippunut lattialle.

Voihkin ja huohotin sormettaessani itseäni ja samalla toisella kädelläni hyväilin ja puristelin nännejäni jotka olivat kovat. Silmäni suljin ja ääneen kuiskailin sinun nimeäsi ja pyysin sinua tekemään minulle hyvää... Sormeni pillussani kuvittelin sinut siihen hyväilemään minua, pyysin sinua leikittelemään minulla kun samalla painoin sormiani syvemmälle sisääni ja tunsin kuinka valuin kiimaista nestettäni.

Siirsin toisen käteni klitorikselle ja aloin hieromaan sitä kevyesti pyöritellen, välillä puristaen sormeni tiukasti sen ympärillä. Lopulta tunsin laukeamiseni olevan lähellä ja kiihdytin sormieni tahtia kunnes huutaen purkauduin omille käsilleni ja lysähdin voimattomana kylpyhuoneen lattialle. Kun viimein hengitykseni tasautui huuhtelin alapääni ja käteni ja poistuin jatkamaan järjestelyjäni.

Olin menettänyt paljon aikaa ja siksi kiirehdin kattaessa keittiönpöydän ja laittaessani ruoka tavaroita pöytään ja sillä hetkellä olin todella onnellinen, että olin innostunut tekemään sen valmiiksi jo edellisiltana. Kelloa vilkaistuani huomasin ettei aikaa enää ollut kuin tunti, vajaa sekin. Ja entäpä jos sinä tulisitkin aikaisemmin...

Ei, olit aikaisemmin pannut viestiä jossa sanoit tulevasi kahdeksi kotiin. Työsi oli liikkuvaa, olit paljon poissa kotoa, mutta koskaan aikaisemmin et näin kauaa. Tunsin sydämeni alkavan kiihtyä mitä lähemmäs kello meni. Siirryin meikkaamaan itseäni, tiesin ettet pidä liiasta meikistä joten laitoin vain kevyet rajaukset kajalia ja ripsiväriä ohut kerros, hieman helmenhohtoista luomiväriä ja sipaus huuli-kiiltoa. Hiukseni jätin auki. Vaatekaappini sisältöä en kuluttanut vaan hain kylpyhuoneesta syksynsävyisen aamutakkini jonka puin ylleni. Sytyttelin kynttilät ja painoin levyn soimaan alusta. Painelin takaisin keittiöön ja lämmitin ruoan. Kaikki olisi valmista. Katselin ympärilleni. Olin himmentänyt valot, vain kynttilät toisi valoa meille. Takassa paloi tuli ja lämmin talja jonka olin tuonut sen eteen näytti lämpimältä. Lasit olivat paikoillaan. Vatsaani vihlaisi katseeni kohdatessa toisen lasin.. Melkein halusin perääntyä, mutta enää en voisi. Hymyilin kuville jotka olin ripustellut pitkin poikin asuntoa, ja mieleen kirposi muistoja meistä kahdesta. Siirryin takaisin keittiöön ja otin kaapista ostamani vaaleanpunaisen sokerikuorrute tuubin ja menin peilin eteen. Avasin tuubin ja raotin aamutakkini etumusta ja pursotin sillä rintaani isolla rakastavani sinua. Kuulin auton ajavan pihaan. Nousit autosta ja lähdit kulkemaan kohti sisäänkäyntiämme. Pysähdyit. Kurkistin varovasti ikkunasta ja näin sinun hymyilevän otsa kurtussa kyltilleni ja arvasin että sinua huvitti nikkarointini.

Viimein avasit oven. En tullut sinua vastaan mutta lämmin kotoisa olemus varmasti. Kuulin sinun kutsuvan minua nimeltä riisuessasi itseäsi ja kummastelevan tätä kuvien paljoutta. Askeleesi suunnistit vaistomaisesti keittiöön, kuin olisit vainunnut minun olevan siellä, niin kuin leijona vainuaa saaliinsa, ja sehän minä sinulle olin. Sinun oma saaliisi, sinun oma naaraasi. Olisin antanut paljon jos olisin saanut sinusta kuvan kun saavuit keittiön ovelle ja näit minut makaamassa keittiönpöydän päällä, pelkkä aamutakki ylläni ja sekin sen verran avonaisena että paljasti rintani. Ruoan olin asetellut ympärilleni ja ojensin sinulle viinilasin astuessasi lähemmäs minua. Huomasin sinun katsovan tekstiä rinnallani ja kuiskasit pala kurkussa rakastavasi minua myös. Pyysin sinua istumaan pöytään, itse asiassa sinun tuolisi oli ainoa tuoli koko keittiössä. Istahdit siihen ja minä leikkasin lihan lautasellesi annostellen sinulle perunaa ja kastiketta samalla. Söit siinä minun katsellessani sinua. Et ymmärtänyt miksi en itse syönyt mutta selitin sinulle jotain koko päivän mässäilystä ja pahoittelin sitä kovasti.

Kerroit matkastasi ja ikävästäsi ja minä kertoilin meidän viikostamme ja siitä kuinka poika oli nyt hoidossa ystävällämme. Kaadoin lisää viiniä lasiisi ja otin itsellenikin hieman.

Lopulta syötyäsi kiitit ruoasta ja suukotit minua pehmeillä huulillasi. Aaah.. Olin kuolla. Vaikka tämä ei ensi suudelmamme ollutkaan, ei todellakaan vaan joka kerta sinun suudelmasi vie jalat altani, joka kerta se saa maailmani ylös alaisin. Nousit ylös ja vedit minut pöydän reunalle jonka olin jättänyt tyhjäksi. Suutelit minua uudelleen painaen kätesi hiusteni sekaan ja siirtäen kehosi vasten minun kehoani. Värähdin tuntiessani sinun elimesi olevan jäykistynyt ja kiedoin jalkani ympärillesi.Käteni alkoivat kulkea nälkäisinä pitkin kehoasi huuliemme yhä yhtyneinä. Riisuin sinun paitasi, vain siksi hetkeksi kun vedin puserosi yltäsi päästin huulesi pois omiltani mutta pian ne löysivät takaisinhuulilleni. Siirsit omat kätesi siirtämään aamutakkini pois ja kumarruit suutelemaan kaulaani ja rintojani jotka värähtäen vastaan otti suudelmasi. Nuolit pois kuorrutteen ja huuliltasi annoit sitä minunkin huulilleni. Jälleen huulesi kulkivat pitkin kehoani yhä alemmas lopulta päätyen häpykummulleni.

Levitit jalkani nostaen ne pöydän laidoille jolloin sinulla oli täysin avoin pääsy paljaaksi ajellulle, kiimaiselle pillulleni, sinun omaisuudellesi. Ja omistajan elkein siihen käsiksi kävitkin. Painoit huulesi kiinni pilluuni ja kielesi tutki jokaisen kohtani, aina päätyen takaisin klitorikselleni. Imit minua kovasti, otit klittani hampaidesi väliin ja vedit hellän päättäväisesti.. Tarrasin kiinni hiuksiisi kun aloit naida minua kielelläsi. Ei mennyt montaa hetkeä kun laukesin kasvoillesi.

Nousit jälleen eteeni, katselin paljasta yläkroppaasi. Se oli kaunis, niin vahva ja kuulas iho, olin onnellinen että se kuului minulle. Suutelin rintakehääsi, nännejäsi ja käteni kiersin ympärillesi huuliesi jälleen laskeutuessa huulilleni. Siirsin käteni avaamaan housusi ja laskin ne alas, boxereitasi myöten. Niin olit viimein edessäni paljas elin ylväästi pystyssä. Vetäydyin suudelmastasi ja laskeuduin pois pöydän päältä työntäen sinut seinää vasten ja polvistuin eteesi ottaen kauneimman peniksen jonka koskaan olin nähnyt käteeni ja suutelin terskaasi pehmeästi. Kalusi reagoi heti märkiin huuliini ja pieni touhutippa tuli esiin.. Irstaasti kielelläni lipaisin sen pois ja sinä voihkaisit. Annoin kieleni rauhassa kulkea peniksesi ympärillä, juuresta terskaan ja samalla hyväilin täysiä pallejasi. Lopulta armahdin sinut ja otin seipääsi suuhuni ja imaisin niin syvälle kuin sain. Vaistomaisesti laitoit kätesi takaraivolleni ja painoit samalla penistäsi syvemmälle suuhuni. Välillä otin sen kokonaan pois suustani ja leikittelin terskallasi vedellen samalla esinahkaasi. Jatkoin suihinottoa kunnes purkauduit rajusti suuhuni. Nielin osan spermaasi ja osan annoin valua pitkin kaulaa rinnoilleni. Pyysit minua nousemaan ja painoit selkäni vasten seinää ja aloit jälleen suutelemaan kehoani. Painoit sormesi pilluuni ja olit tyytyväinen kun huomasit minun valuvan kiimaani. Pyörittelit sormiasi taivaallisen taitavalla tavallasi ja jo piankin vapisin uudelleen sinua vasten. En voinut estää vaimeaa huutoani purkautuessani ja jollet olisi pitänyt minusta kiinni olisit lysähtänyt maahan jalkojen pettäessä altani.

Kysyit minun olevan okei ja hymyni riitti sinulle vastaukseksi. Painoit minut uudelleen seinää vasten nyt nostaen minut lanteittesi koreudelle ja ohjatessasi jälleen jäykistyneen kalusi pillulleni kiedoin jalkani ympärillesi ja huohottaen otin vastaan sinut. Painoit peniksesi syvälle sisääni keihästäen minut sillä ja jokainen työntösi aiheutti minulle nautinnollisen hymähdyksen. Sinä suutelit kasvojani ja purit kaulaani painaessasi itseäsi yhä rajummin sisääni. Rakastin sitä tunnetta kun kalusi vatkasi likomärkää pilluani ja pallisi hakkasi välilihaani. Tunsit kuinka pilluni alkoi supistella kaluasi vasten ja tarrasin kiinni olkapäistäsi kovemmin upottaen kynteni sinun selkääsi. Kovien työntöjesi voimasta perseeni hakkasi seinää vasten ja siitä aiheutuva läiske kiihoitti meitä molempia suunnattomasti. Minä purkauduin jälleen ensin, kiimaa valuen ja pilluni supistellen laukesin sinulle jälleen. Ja oma purkautumiseni aiheutti sinulle omasi. Karjahdellen runttasit minua seinää vasten ja päästit kuuman spermasi sisääni. Hetken odotettua vedit peniksesi hitaasti ulos minusta ja laskit minut maahan.

Painoit kevyen suudelman otsalleni ja kädestäni ohjasit minut kylpyhuoneeseen. Pesimme toisemme hellästi ja kietouduimme pyyhkeisiin. Pyysin sinua menemään takan ääreen ja minä poistuin noutamaan viinin kylmästä. Vatsaani vihlaisi jälleen. Istuit siinä taljalla niin rennon oloisena ja mieleeni tuli jos kaikki loppuisikin nyt. Suljin silmäni ja hengitin syvään. Avasin viinin ja kaadoin sitä molempiin laseihin, vain hieman. Ojensin toisen lasin sinulle ja toistin rakastavani sinua. Kilistimme lasimme ja suoraan sanoen kyttäsin ettet kulauttaisi koko juomaasi pohjaan maan kautta, et tehnyt niin.

Minua silmiin katsoen joit viiniäsi minun juodessani omaani. Yhtäkkiä pysähdyit, tiesin sinun tunteneen sen huuliasi vasten, olinhan kokeillut sitä itse. Katsoit minua kummissasi kunnes käänsit katseesi lasiisi. Pidätin hengitystäni. Kaikki tai ei mitään. Nostit kultaisen sormuksen lasistasi ja katsoit minua muttet sanonut mitään. Päässäni humisi. Lopulta näin hymyn huulillasi ja äänetön kyllä muotoutui huulillesi. Itkien hyppäsin syliisi ja hoin rakastavani sinua. Viimein sait sanottua minulle sen ääneen. Kyllä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute