Herkku-puhelin
Muistoja vierailta mailta
Hurtta

Olin pari vuotta sitten Hollannissa ja osuin paikalliseen yökerhoon jossa esiintyi joku rockbändi jonka nimeä en ollut aiemmin edes kuullut. Paikka oli täynnä väkeä ja tunnelma oli todella tiivis. Edessäni seisoi nuori musta nainen joka tanssi ja hyppeli riehakkaasti bändin tahtiin. Hän oli hoikka ja pukeutunut ohuisiin valkoisiin matalalantioisiin housuihin ja siniseen toppiin. ja hänen rintansa pompahtelivat mukavasti ja lantio keinui houkuttelevana. Valkoiset tiukat housut toivat hyvin esiin hänen täyteläiset pakaransa. Hän tanssi aivan edessäni ja välillä hänen pakaransa koskettivat etumustani hänen keikuttaessaan lantiotaan nopeasti. painoin itseni aivan kiinni häneen ja sanoin hänen korvaansa; "Hey!" "Hey," hän vastasi ja alkoi hieroa pakaroitaan etumukseeni.

Kaluni alkoi antaa hieman jäykistymisen merkkejä ja tartuin häntä vyötäröltä. Hän hieroi pakaroitaan lantiooni ja aloin hyväillä häntä vyötäröltä ja vatsasta. Musta tyttö vilkaisi mua hymyillen ja alkoi liikkua hieman ylös alas, kuljetin käsiäni ylöäspäin hänen vatsallaan. Vein toisen käteni hänen pakaroilleen ja aloin hieroa ja puristella niitä samalla kun vein toisen käteni hänen toppinsa alle. Vein kättäni hänen pakaroillaan peppuvakoon ja puristelin samalla pakaraa, hän lopetti musiikin tahdissa tanssimisen ja alkoi liikuttaa lantiotaan hieman edestakaisin puristeluni tahdissa. Vein toisen käteni hänen rinnoilleen ja totesin ettei hänellä ollut lainkaan rintaliivejä. Tunsin kuinka hänen nänninsä kovettui hieroessani sitä sormella ja puristellessani hänen rintaansa. Nänni turposi kun hieroin sitä kahden sormen välissä, otin sen sormieni väliin kuin tupakan ja aloin pyöritellä sitä joka suuntaan samalla kun aloin suudella hänen kaulaansa. Puristelin edelleen hänen pakaroitaan ja työnsin sormeni välillä peppuvakoon kohti peräaukkoa, tunsin pakaroiden puristuvan välillä tiukasti yhteen. Suutelin hänen olkapäitään, kaulaansa ja korvaansa, vein toisenkin käteni hänen toppinsa sisään ja puristelin melko kookkaita mutta terhakan kiinteitä rintoja sekä hyväilin koviksi ja pitkiksi turvonneita nännejä kookkaina. Hän pyöritteli pakaroitaan lantiotani vasten ja kaluni seisoi jo täysin jäykkänä.

Puristelin toisella kädellä vuorotellen molempia rintoja ja välillä hän painoi kädellään kättäni topin päältä tiukemmin rintaansa. Toinen käteni kulki pitkin hänen vatsaansa ja hivutin sen housujen vyötärölle ja siitä varovasti housuihin. Tunsin pian sormissani pikkuhousujen kuminauhan jonka alta sujautin sormeni varovasti. Suutelin hänen kaulaansa ja olkapäitään, tunsin sormissani hänen pillunsa vähäisen karvoituksen ja aloin hitaasti hyväillä hänen pillunhuuliaan. Toinen käteni teki työtään hänen toppinsa alla hitaasti hieroen ja puristellen rintaa ja pyöritellen nöpöttävää nänniä. Tunsin sormissani kuinka hänen pillunhuulensa turposivat ja kuumottivat alkaen kostua, vein keskisormen hieman turvonneelle klitorikselle ja aloin hyväillä sitä hitaasti hyväillessäni muilla sormilla pillunhuulia. Hän alkoi painaa pilluaan sormiini ja nopeutin klitoriksen hyväilyä sen turvotessa aivan kovaksi. Pyörittelin sormillani hänen nänniään nopeasti ja annoin keskisormeni liukua nopeasti edestakaisin klitoriksella välillä sitä nopeasti pyörittäen.

Pillu oli aivan märkä ja hänen lantionsa nytkähteli ja hän keinutti päätään suudellessani hänen kaulaansa. Hän alkoi liikuttaa lantiotaan edestakaisin tunsin kuinka hänen polvensa vavahtelivat. Hänen lantionsa liike pysähtyi ja jatkoin hidasta pyörittävää liikettä hänen märällä klitoriksellaan, hain välillä lisää kosteuttavaa eliksiiriä hänen pillunsa aukolta. Nopeutin sormieni liikettä niin hänen klitoriksellaan kuin topin sisällä nöpöttävällä nännillä. Lantio alkoi taas vatkata edestakaisin ja hän tarttui käteeni joka oli hänen toppinsa sisällä ja vei sen pakaroilleen ja peppuvakoonsa. Puristelin pakaraa ja painoin kämmensivua tiukasti peppuvakoon joka tuntui myös kuumalta. Pyöritin sormellani nopeasti hänen klitoristaan ja puristelin pakaraa samalla kun suutelin kaulaa.

Hänen lantionsa nyki ja nytkähteli ja pakarat puristuivat välillä yhteen ja kuulin musiikin yli hänen huohotuksensa suudellessani hänen olkapäätään. Hänen lantionsa vatkasi ja polvet notkahtelivat kun hän nojasi selällään minuun. Hän pysähtyi ja veti mun käden pois pillultaan jättäen sen kuitenkin housuihinsa, hyväilin hiljaa hänen karvoituksensa rajaa ja hän alkoi suudella mua suulle varsin kiihkeästi. Vein toisen käteni takaisin hänen toppinsa sisään ja aloin puristella ja hyväillä rintaa samalla kun liikuttelin sormiani hitaasti pillunhuulilla. Vein sormeni taas klitorikselle jota pyörittelin ensin hitaasti, sitten aloin nopeuttaa tahtia. Hän keinutti taas lantiotaan ja vei samalla kätensä farkkuihini ja samaa tietä kalsareihin ja tarttui seisovaan kaluuni kuljettaen kättään ylös alas sen vartta. Tunsin suurta nautintoa hänen hoitaessaan kaluani käsityönä hellästi mutta kuitenkin tehokkaasti.

Nopeutin sormieni liikettä klitoriksella ja pyöritin sitä todella nopeasti tuntien hänen pillunsa mahlan valuvan ja muuttaen hänen pikkuhousunsa aivan märiksi. Hän nopeutti runkkaustaan kalullani ja suutelin intohimoisesti hänen kaulaansa ja puristelin rintaansa kun hän alkoi vimmatusti vatkata lantiotaan ja huohottaa ja voihkia hiljaa, tunsin kuinka hänen otteensa puristui tiukemmin kaluni ympärillä. Tunsin kuinka hetken hänen kyntensä painui kaluni varteen, kaluni alkoi sykkiä hänen nopeassa ja tiukassa käsittelyssään ja hänen polvensa notkuivat ja lantio värähteli orgasmin kourissa kun puristelin hänen rintaansa tiukasti. Hän vääntelehti sylissäni.

Tunsin kuinka kaluni lennätti mällinsä hänen käteensä ja pitkin housujeni etumuksen sisäpuolta. Hän veti käteni pois housuistaan ja kääntyi mua vasten, tarttui päähäni molemmin käsi ja suuteli mua tulisesti huulille. Tartuin häntä pakaroilta ja aloin hyväillä niitä suudellessamme, hän puristui tiukasti mua vasten. Hän irrottautui ja katsoi mua ruskeilla silmillään ja sanoi;" That was nice, see you." sitten hän katosi väkijoukkoon. Emme nähneet, en edes tiedä hänen nimeään mutta muistan hänet erittäin hyvin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute