Herkku-puhelin
Kauan odotettu
Narttusi.

Olin tuntenut Ilarin jo jonkin aikaa. Meillä oli yhteisiä ystäviä, mutta emme keskenään olleet tekemisissä niin paljoa. Pidin Ilarista. Hän oli hyvän näköinen ja hauska, paljon minua vanhempi. Oli kaveri porukasta nuorin ja hän vanhin. Ikäeromme oli noin 6 vuotta. Se ei haitannut.

Eräänä iltana sain yllätyksekseni tekstiviestin Ilarilta, jossa hän kertoi pitävänsä minusta ja että minulla oli ihanan isot rinnat. Siinä tekstailimme ja tutustuimme toisiimme hiukan paremmin. Kerroin myös hänelle, että olin myös katsellut siihen suuntaan. Tekstarimme eivät loppuneet siihen iltaan vaan niitä alkoi tulla säännöllisesti. Emme kertoneet siitä kenellekään ja pidimme matalaa profiilia.

Olimme suunnitelleet tapaamista jo kauan. Tekstarimme oli hyvin kiihottavia, jossa kerroimme mitä haluaisimme tehdä toisillemme. Yritimme tavata kahden kesken, mutta hyvää tilaisuutta ei tahtonut tulla. Lämpimänä kesäiltana pyysin häntä kylää ja eikä Ilarilla ollut suurempiakaan suunnitelmia.

Kun menin avaamaan oven, siellä hän seisoi yhtä hyvännäköisenä kuin aina. Johdatin hänet huoneeseeni enkä jaksanut alkaa jaaritella ja lämmitellä, vaan aloin heti ottamaan häneltä housuja pois. Otin vielä löysän munan suuhuni ja aloin imeä. Se maistui hyvälle, paremmalta kuin muistin. Muna alkoi kohota ja turvota. Siitä tuli valtava. Pyörittelin kieltäni munan ympärillä, Ilari selvästikin nautti siitä. Hän varoitteli, että kohta tulisi joten lopetin.

"Näytät niin seksikkäältä", Ilari sanoi kun menin makaamaan sängylle. Hän nuolaisi parikertaa pitkin vedoin. Sitten työntyi kaksi sormea sisääni. En voinut muuta kuin nauttia. Kieli alkoi kiusata klitoristani. Että tuntui hyvälle.

"Haluatko, että ratsastan?" kysyin. Eihän Ilarilla ollut mitään sitä vastaan. Kiipesin päälle ja muna meni sujuvasti kiimaiseen pilluuni. Aloin hieroa itseäni pitkin vartta välillä hellittäen ja välillä koventaen tahtia. "Emilia, sun rinnat on niin ihanat ja isot", Ilari totesi samalla niitä leipoen.

"Pane mua takaa", käskin. Kahta kertaa ei tarvinnut sanoa. Olimme tekstareissa jo keskustelleet, että takaapäin oli molempien lempi asento. Se tuntui niin hyvälle, että olisi tehnyt mieli huutaa. Ilari pani lujaa ja kiihtyvään tahtiin. Aloit hieroa toisella kädellä klitoristani, se oli liikaa. Orgasmi alkoi vallata kehoni, pilluni supisteli. Ilari ei kuuman, kostean ja tiukan pilluni supistelua kestänyt vaan otti munan ulos ja heitti spermat selälleni. Olin tyydytetty.

Olimme odottaneet tätä jo kauan. Nyt se vihdoin tapahtui, parempana kuin kuvittelin. Kiitos.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute