Herkku-puhelin
Vihdoinkin 3
Juho

Hän saapui juuri kotiin - vihdoinkin. Kirjoitan tätä aamuyöstä about seitsemältä.

Heräsin eka kerran jo kolmen jälkeen ja huomasin olevani yhä yksin. Tekstiviesti hänelle jäi "odottaa" asentoon.

Hän oli kyllä ilmoittanut menevänsä ensin tyttöystäviensä luokse, kun he palaavat risteilyltä.

Risteily päättyi eilen, siis lauantai-iltana n.17.00 Siksi herätessäni olin hiukan ihmeissäni. Nukuin huonosti muutaman tunnin ajan, kunnes havahduin auton ääniin kadultamme. Taksi ei ajanut pihaamme saakka mutta sälekaihtimien välistä näin miten vaimoni kuljettajan avustamana suoriutui alaovellemme. Taksin lähdettyä kävin omalle puolelleni aviovuodettamme. Kesti yllättävän pitkään ennenkuin hän saapui sisään.

Makuuhuoneemme oven ollessa auki sängyltä näkee eteiseen saakka. Niinpä minulla, vaikka teeskentelin nukkuvaa, oli aitiopaikka seurata tapahtumia. Vaimoni oli selvästi hyvin humalassa, koska jo kenkien riisuminen oli melko kuuluva ohjelmanumero. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän lähtee päättäväisesti mutta horjuen kohti makuuhuonettamme, jonne päästyään vaimoni aloittaa riisuutumisen. Makkarimme on yli 20m2 ja sen yhteydessä on vaatehuone, joten minulla oli hyvä tilaisuus seurata tapahtumaa.

Hänen `rojahdettua` sänkyyn pari asiaa jäi kaihertamaan mieltäni. Miksi hän yritti olla mahdollisimman hiljaa, ja miksi hänellä ei ollut mitään riisuttavaa hameensa alta. Ei edes sukkia saati alushousuja näillä keleillä. Hänen nukahdettuaan pikaisesti, poikkeuksellisesti ilman pitsiyöpaitaansa, käännyin hänen taakseen viihdyttääkseni hiukan itseäni.

Hän ei tietenkään vastustellut, vaan oli päinvastoin valmiiksi liukas sormieni tunkeutuessa hänen vittuunsa. Vaihtaessani asentoani saadakseni jo pitkään kivikovana seisseen kaluni vaimoni sisään, hänen sisällään olleet sormeni kulkivat kasvojeni ohi.

Ne tuoksahtivat aivan liian miehekkäiltä, joten vaimoni sisällä siis oli jo spermaa aivan riittävästi. Siispä vitutusta vähentääkseni otin hänen perusvoiteensa yöpöydältään ja rasvasin sillä kyrpäni. Tunkeuduin vaimoni perseeseen jopa karskisti, mutta hän ei tainnut olla tietoinen asiasta koska sain tehdä niin.

Panna vieraissa käynyttä vaimoa eka kertaa perseeseen tuntui jotenkin niin kiihottavalta että itse asiassa laukesin jo työntyessäni hänen suoleensa. Vedettyäni ihmeen puhtaalta näyttävän kaluni ulos hänestä, siirryin kirjoittamaan tätä ja miettimään miten tästä eteenpäin...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute