Herkku-puhelin
Huoltoa koneelle ja kotirouvalle
Antoisa emäntä

Perheemme tietokone oli reistaillut jo jonkin aikaa. Se hidasteli välillä tarpeettoman kauan ja toisinaan se meni täysin jumiin. Itse en ole mikään tietokonenero sen paremmin kuin isäntäkään, joten ulkopuolinen apu ei olisi ollut pahitteeksi. Onneksi osasin avata suuni oikeassa paikassa oikeaan aikaan: työpaikkani kahvipöytäkeskusteluissa. Kun kerroin tietokonepulmista, eräs työkaverini sanoi, että hänen poikansa oli etevä tietokoneiden kanssa, ja että hän voisi pyytää, josko poika ehättäisi joskus katsomaan konettamme. Jo samana iltana puhelin soi. Soittaja oli työkaverini poika Sami. Hän tiedusteli että milloin voisi tulla katsomaan konetta. Sovimme ajan seuraavaksi illaksi. Mieheni teki vuorotöitä ja oli juuri sinä päivänä iltavuorossa ja ajattelin vielä viedä lapset (9 ja 7-vuotiaat) mummolaan siksi aikaa niin Sami saisi tehdä työnsä kaikessa rauhassa, muutoin lapset olisivat taatusti hyörineet ympärillä koko ajan.

Sami tuli täsmällisesti sovittuna aikana ja ohjasin hänet ”potilaan” pariin. Seurasin hetken aikaa sivusta nuorukaisen toimia ja kysäisin sitten että löytyykö mitään vikaa.

- Kiintolevy alkaa olla aika täynnä ja netistäkin on varmaan putkahtanut joitain haittaohjelmia, mutta eiköhän se virkoa kun vähän eheytän ja siivoan tarpeettomia tiedostoja. Ainakin vakaammin alkaa toimimaan, mutta nopeutta ei voi luvata paljoa lisää, tämä teidän tietsikkanne on jo sen verran vanha että pitäisi vaihtaa sisuskaluja tai ostaa kokonaan uusi jos haluaa lisää tehoja.

Jätin Samin jatkamaan hommia ja reilun puolen tunnin päästä kävin vilkaisemassa tilannetta.

- Voisin keittää meille kahvit, luuletko että sinulla menee vielä kauan? kysyin

- Tuskin tässä enää pitkään menee, vartin verran ehkä, Sami vastasi.

Olin vielä hyörimässä keittiössä tarjoiluja kuntoon kun Sami tuli keittiöön.

- No niin, eiköhän teidän pitäisi taas vähän aikaa pärjätä sen kanssa, hän totesi.

Pyysin pojan pöydän ääreen. Sami oli vastikään täyttänyt 19 ja hänellä oli edessään ylioppilaskirjoitukset. Kattaessani pöytää tenttasin häneltä pakolliset kysymykset koulumenestyksestä ja tulevaisuuden suunnitelmista. En voinut olla huomaamatta kuinka Sami vilkuili minua melko ahkeraan ja arvioitsevasti. Kun tiesin saavani nuoren miehen vieraaksi, olin toki pukeutunut arkista löysää oloasua fiksummin: ylläni oli hame ja pusero, josta nyt vasta huomasin että pari ylintä nappia oli jäänyt auki. Ei kuitenkaan mitenkään katastrofaalisen paljastavasti mutta avonainen kaulukseni tuntui kiehtovan Samia. Kaataessani kahvia kuppiin huomasin kuinka Samin lahkeessa pullotti sangen epäilyttävästi. Hiukan hämmennyin kun tajusin että olin aikaansaanut tuon pullotuksen.

En olisi uskonut että kaltaiseni muutaman liikakilon omaava kolmevitonen, kahden lapsen äiti saisi aikaan moisen reaktion teinipojassa. Yritin olla niin kuin mitään en olisi nähnytkään eikä Sami välttämättä tajunnut että olin huomannut hänen ”ongelmansa”, vaikka nolostuneen oloinen poika toki oli. Tilanne oli kieltämättä kiusallinen myös itseni kannalta. Toisaalta tunsin itseni vaivautuneeksi, mutta toisaalta taas tilanne kiihotti minua. Aloin vaivihkaa udella miten Samilla olivat asiat seurustelurintamalla. Tyttöystävä hänellä kuulemma oli, mutta eipä hän juurikaan heidän touhuistaan liikoja kertonut ja puheenaiheet siirtyivät yleisemmälle tasolle, koskien kuitenkin miesten ja naisten välistä suhdetta. Jutustelumme kävi välillä varsin eroottiseksi, eikä suoranaiselta flirttailultakaan vältytty. Kun nousin kaatamaan meille lisää kahvia huomasin pullotuksen Samin lahkeessa vain paisuneen. Poika yritti peitellä sitä kämmenellään, mutta mahdotontahan se oli. Äskeinen keskustelumme oli ilmeisesti virittänyt nuorukaisen erektion täyteen mittaan.

- Suotta sinä sitä komistusta peittelet, anna näkyä reilusti vain! sanoin

Sami punastui korviaan myöten, muttei häkeltynyt juuri nimeksikään.

- No ihan kuinka vain jos kerran haluat katsella, hän vastasi.

- On tainnut jäädä seksileikit vähiin tyttöystäväsi kanssa kun noin herkästi seisottaa, vai et kai väitä että tällainen pullukka perheenäiti saisi aikaan tuon? kysyin kiusoitellakseni poikaa.

- Mitä vielä, et sä mikään pullukka ole! Olet tosi seksikäs ja naisellinen.

- Pitäisikö minun uskoa tuo, naurahdin.

Eivät Samin sanat pelkkiä kohteliaisuuksia olleet, sen verran tukevasti pojan kanki seisoi ja tunsin itseni imarrelluksi. Yhtäkkiä hän laski kätensä lanteilleni.

- Jos et muuten usko niin voin kyllä näyttää miten haluttava olet, Sami kuiskasi ja samassa hän ujutti kätensä hameeni helman alle. En kyennyt, enkä toisaalta edes halunnutkaan estellä poikaa. Hänen kätensä kiipesivät reittäni myöten ylemmäs, toinen käsi jäi yläreidelle toinen kiertyi taakse tunnustelemaan pakaroitani. Kohta molemmat kädet olivat pakaroillani, vuoroin kevyesti puristaen niitä vuoroin hieroen.

- Ihanan täyteläiset…

Purin alahuultani ja yrtin pysyä hiljaa. Pojan kädet kiertyivät takaisin etupuolelle ja hän pujotti toisen käden sormet pikkuhousujeni sisään. Harottuaan hetken tasaisen tuuheaa karvoitustani poika kuljetti sormiaan lähemmäs ja lähemmäs haarojani. Kun Sami kosketti vakoani en voinut pidätellä enää vaan huuliltani purkautui vaimea voihkaisu. Olin jo hieman kostea sieltä, tai oikeastaan enemmänkin kuin hieman, sillä kun Sami alkoi hieroa vakoani kuului vain irstasta litinää niin että minua suorastaan hävetti. En muista milloin olisin käynyt yhtä kuumana ja himokkaana kuin nyt. Lopulta viimeisetkin estoni kaikkosivat ja tartuin Samin housujen vyön solkeen ja riuhtaisin sen auki. Sitten nappi ja vetoketju. Samin suosiollisella avustuksella sain ujutettua hänen housujaan alemmas ja kaivettua esiin valtavan, kivikovana sojottavan kalun. Sami itse oli pitkä poika, varmasti lähemmäs 190-senttinen ja samaa täytyi sanoa hänen varustuksestaan. Se oli vielä kookkaampi kuin mitä olin pullotuksesta päätellen kuvitellut. Penis oli pitkä kuin mikä, eikä paksuuttakaan puuttunut. Esinahka oli aivan terskan reunalla. Tartuin kulliin ja vetelin muutaman kerran edes takaisin ja yritin arvioida sen mittaa kun kuvittelin sen rinnalle mieheni viisitoistasenttisen. Luoja, tämän täytyi olla lähemmäs 20 senttiä, jopa ylikin.

- Hyvänen aika millainen vehje sinulla on, olen suorastaan kateellinen tyttöystävällesi.

- Sehän kiva kuulla, Sami virnisti.

Jatkoimme hetken kähmimistä kunnes Sami alkoi käydä jo malttamattomaksi. Pikkuhousuni olivat jo aikaa sitten valahtaneet alas ja Sami tuli eteeni kohottaen hameen helmani ylös. Halusin aktia yhtä paljon kuin Samikin, mutten halunnut siitä mitään epämääräistä panoa keittiön pöydän reunalle.

- Tule, tiedän vähän paremman paikan, kuiskasin pojalle ja vein hänet makuuhuoneeseen.

Riisuimme siellä toisemme kokonaan, mutta sitten iski kipsi päälle. Tuijotimme toisiamme niin valmiina kuin vain olla voi, minä mirri märkänä ja Sami kanki kovana, mutta yllättäen kumpikaan ei uskaltanut tehdä aloitetta. Tilanne taisi jännittää meitä kumpaakin.

- Tämä on minulle aivan uutta, en ole koskaan ollut itseäni liki puolta nuoremman miehen kanssa, naurahdin.

- Sittenhän ollaan tasoissa, minäkään en ole ollut sängyssä kokeneen naisen kanssa. Mua jännittää kamalasti, enkä tiedä mitä tehdä, Sami tunnusti.

Päätin ottaa ohjat käsiini:

- Mitäs jos käyt siihen selällesi ja nautit…

Sami teki mitä pyysin. Kumarruin ja hamusin hänen sojottavan elimensä huulilleni. Suutelin ja nuolin samettista terskaa. Nuorukainen huokaisi syvään kun otin herkkumutterin suuhuni. Ehkä Sami toivoi että olisin imenyt sitä oikein kunnolla, mutta tarkoitukseni oli vain kostuttaa ja liukastaa kullin pää syljelläni ja pullautin sen melkein heti suustani ja asetuin seuraavaksi kahareisin sen ylle. Sami tarttui kullinsa tyveen ja taivutti sen niin että se oli aivan pystysuorassa asennossa. Itse otin sen varresta kiinni ja ohjasin sen sisääni ja liu’uin sitten hitaasti vankkaa vartta myöten alas. Tunsin kuinka miehekäs pamppu venytti häpyhuuleni pinkeiksi ja täytti pilluni joka sopukan upotessaan sisään. Huokaisin ja liikuin muutaman kerran ylös ja alas ennen kuin nojauduin käsieni varassa eteenpäin jolloin liikkeeni suuntautuivat enempi eteen ja taakse kuin ylös ja alas. Rintani hytkyivät aivan Samin silmien edessä ja poika tuijotti niitä lumoutuneena kun hän samalla tuki käsillään minua pakaroiden alta. Kiihdytin ratsastuksen tahtia tasaisesti ja otin kaiken ilon irti tuosta ihanasta kangesta. Sami huokaili allani, enkä minäkään kyennyt hiljaa olemaan, enkä edes yrittänytkään. Ääntelymme ja pillustani kuuluva vaimea litinä sekä satunnaiset lurpsahdukset täyttivät huoneen. Rakastelumme äänet saivat minut kiihottumaan entistä enemmän kuten myös Samin.

- Oooh, hillitse vähän, en pysty pidättelemään kauaa jos jatkat tuota tahtia, Sami varoitti.

Pysäytin liikkeeni kullin ollessa syvällä sisälläni. Suutelin nuorukaista ja hymyilin.

- Ei se orkku ole kaukana mullakaan, sanoin ja suutelin häntä vielä kerran.

Juuri kun olin aikeissa jatkaa liikkeitäni Sami ehdotti että hän voisi olla päällä. Minulla ei ollut mitään asennon vaihtoa vastaan. Koukistin polviani ja levitin itseni oikein kunnolla tarjolle. Sami asettui jalkoväliini, ohjasi hetkeäkään empimättä kalunsa pillulleni ja alkoi työntyä sisääni hitaasti mutta määrätietoisesti. Muutaman lyhyen ja tunnustelevan työnnön jälkeen Sami alkoi pumpata nuoruuden innolla. Myötäilin Samin työntöjä ja löysimme hetkessä yhteisen rytmin.

- Ah miten ihana pillu. Olet oikea unelmapano! Sami puuskutti.

Nostin jalkojani ja kiedoin ne Samin lanteille niin että peppuni kohosi irti patjasta. Nuorukaisen kookas mela työntyi juuri oikeassa kulmassa sisään hieroen klitoristani mennen tullen ja oli enää vain sekunneista kysymys milloin laukeaisin. Myös Samilla oli lähtölaskenta käynnissä.

- Ohh, ah, multa tulee ihan kohta, hän sanoi kiihtyneellä, katkonaisella äänellä.

Samassa pilluni alkoi supistella. Samin viimeiset työnnöt olivat suorastaan runnovia. Sitten tunsin jostain orgasmini lävitse hänen kullinsa nytkähtelevän muutaman kerran todella voimakkaasti ja tajusin että lasti lähti liikkeelle. Seuraavat pari minuuttia makasimme kasvotusten, hengästyneinä ja voipuneina. Sami oli pakahtua onnesta ja vakuutteli moneen otteeseen ettei ollut kokenut mitään vastaavaa ennen. Olin tietysti otettu, ja tyytyväinen, sillä antoisa hetki se oli minullekin ”arkiseksiin” tottuneelle. Näin jälkikäteen hieman nolottaa ja jopa hävettääkin mihin tuli ryhdyttyä, mutta en silti jättäisi tekemättä sitä uudestaan jos tilaisuus koittaisi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute