Herkku-puhelin
Smile!
Jossu

Olen töissä säätiössä, jonka piti valmistuttaa esite toiminnastaan. Esitteeseen tuli säätiön esittelyn lisäksi toimialajohtajien kuvat. Minulla oli ilo ja kunnia päätyä tuohon esitteeseen myöskin.

Meille oli varattu kuvausajat tutun yhteistyökumppanimme luo ja minäkin menin kampaajan ja meikin jälkeen kuvaamoon minulle varatulla vuorollani. Liike oli pieni: vain kuvaaja ja yksi assari toimiston puolella.

Olin tavannut kuvaajan, nelikymppisen miehen, joitakin kertoja aiemmin mainoskuvausten yhteydessä ja olin pitänyt hänen tyylistään. Hän ei puhunut paljoa, mutta jälki oli laadukasta.

Kuvaaja sanoi assarilleen, että tässä kuvaussessiossa menisi hetki - soittopyynnöt ylös, jos soittoja tulisi. Laskeuduimme studion puolelle ja hän viittasi minut tuoliin istumaan.

"Sulla on vain yksi työntekijä täällä?" minä heitin jotain sanoakseni.
"Mun tytär", kuvaaja sanoi ja hymyili. "Se halusi pitää lukion jälkeen välivuoden ja otin sen tänne töihin."

Minä menen valokuvia otettaessa aina kipsiin. Hymy kyllä irtoaa, mutta asento on yleensä jäykkä ja luonnoton. Kuvaaja huomasi minun jännittävän ja tarjosi lasin konjakkia.

"Vaikka yleensä kai naiset juo likööriä", hän virnisti. Minua huvitti ja häkellytti hänen huolenpitonsa. Tunsin alkoholin lämmittävän mukavasti ja aloin rentoutua. Hän otti minusta kuvia tiukalla rajauksella ja pari kokovartalokuvaakin.

Yllätyin huomatessani, että pidin tuota miestä puoleensavetävänä. Laskeskelin, että hänen täytyi olla minua 15v vanhempi. Hiukset olivat jo alkaneet lähteä, mutta sen huomasi vain, jos asiaan kiinnitti huomiota. Vartalo oli ihan tavallinen ilman isoja lihaksia, mutta eipä ollut läskiäkään.

"Oletko ottanut paljon alastonkuvia?" heitin kesken kuvauksen.
"Jonkun verran", hän vastasi häkeltymättä.
"Millaista se on?"
"Ihan tavallista."
"Ei mitään erikoisempia tuntemuksia?"
"No ei. Työtä se on."
"Minunkin kanssani?" heitin hänelle haasteen ja vaikka valot olivat kohdistuneet minuun, huomasin hänen siristävän silmiään.
"Sinun kanssasi se on vielä kokeilematta", hän muistutti.
"Jos minä riisuisin vaikka tämän jakun?" ehdotin hänelle. Minusta tuntui, että hän vasta nyt kiinnitti huomion asuuni: pitkät housut, valkea kauluspaita ja jakku.
"Vain jakun?" hän virnisti minulle.
"Kaiken?" minä vastasin ja heitin jakun lähellä olevalle tuolille.

Hän ei sanonut mitään. Minä avasin paitani napit ja riisuin puseron hitaasti. Sitten liu'utin housut jalasta ja seisoin hänen edessään ylläni pelkät rintaliivit ja pikkuhousut sukkanauhoineen ja sukkineen.

"Sukkanauhat pitkien housujen alla?" hän kohotti kulmiaan.
"Minulla on tapana kulkea omia polkujani."

Kävelin hänen luokseen ja hän säpsähti, kun tartuin hänen kameraansa. Laskin kameran lattialle hyvin varovasti ja käännyin hänen puoleensa.

"Mitä sinä teet?" hän kuiskasi, kun kurottauduin suutelemaan häntä.
"Mitä sinä luulet minun tekevän?" minä naurahdin ja aloin riisua hänen paitaansa.
"Mutta minä... olen sinun kuvaajasi...", hän mutisi.
"Painota sitä sanaa 'sinun'", minä kuiskasin ja painoin suudelman hänen kaulalleen.
"Kuulehan, tyttö...", hän sanoi hämillään. "Onkohan tämä viisasta?"
"Puhutko sinä aina yhtä paljon?" minä toruin häntä ja tartuin hänen housujensa vyöhön.
"Jos sinä jatkat vielä hetken niin minä en voi hillitä itseäni", hän sanoi hädissään.
"Voi miten ikävää", minä vastasin ja hänen paitansa lensi lattialle.

Hän ei todellakaan voinut enää hillitä itseään.

Hän tarttui minuun kiinni ja nosti minut pakaroista ilmaan. Hän painoi minua itseään vasten ja suuteli minua lujaa suulle. Mietin, kuulisiko assari - hänen tyttärensä!! - ääniä studiosta, mutta pian kuvaaja antoi minulle muuta ajateltavaa: hän kantoi minut studion sohvalle, repi rintaliivit ja pikkuhousut yltäni ja alkoi imeä rintojani. Voihkin ääneen ja kiskoin hänen housujaan pois.

Pelkäsin, että minuun sattuisi, koska epäilin etten olisi kostea. Hän tuntui lukevan ajatukseni ja laskeutui vittuni kohdalle. Tunsin viileän, ihanan pehmeän kielen alkavan lipoa tussuani. Voihkin ääneen voimatta ajatella mitään muuta kuin nautintoa, jonka hän minulle aiheutti. Kuulin kosteuden valuvan vitustani ja hän nousi ylöspäin nuolemaan ja imemään nännejäni.

"Pane mua, pane mua!" hoin kuin horkassa ja vartaloni jännittyi kaarelle. Hän painautui tiiviisti päälleni ja yht'äkkiä tunsin vittuni alkavan täyttyä ihanan isosta aikuisen miehen kalusta. Voihkin yhä ja tarjosin pilluani hänen kyrvälleen sääret levällään. Voi taivas, että se tuntui hyvältä!

Hän nai minua pitkin nopein vedoin ja tunsin huipun lähestyvän meillä kummallakin. Tajuntani räjähti, kun vittuni alkoi vuotaa mahlaa ja orgasmi räjähti kohtuun saakka - ja samalla tunsin hänen purkautuvan sisääni kuin tulivuori.

Vajosimme toistemme syliin huohottaen. Olimme kuumia ja tyydytettyjä.

Kaksi viikkoa tapahtuman jälkeen esimieheni, kuvaajan serkku, kutsui minut puheilleen. Hän heitti minulle ison ruskean kirjekuoren ja ikkunasta ulos katsoen totesi, että serkkupoika on aina harrastanut myös videokuvausta. Mikäli en haluaisi niiden kuvien leviävän koko säätiön henkilökunnan tietoisuuteen, hän voisi pomonani hyvinkin keksiä minulle sopivia ylitöitä kanssaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute