Herkku-puhelin
Kolmen kimppa
tarinankertoja

Kaikki oli sovittu etukäteen, mutta odotin silti oven takana pitkään, ennen kuin rohkenin painaa summeria. Sähköpostitse saamani kuva poltteli mielessäni. Alaston, upea nainen makaa sängyllä hymyillen kameralle. Ehkä kuva oli alun perin tarkoitettu avioparin eroottiseksi leikiksi... toisaalta, miksi ottaa kuvaa, jos sitä ei joskus halua näyttää jollekulle muulle?

Kuva ei ollut mukanani, mutta muistin sen elävästi. Olin monena iltana lopettanut nettisurffailun katsomalla tuota kuvaa. Kerran olin näyttää sitä vaimolleni, mutta tulin lopulta toisiin ajatuksiin. Päätin mennä yksin.

Olin jo kääntyä takaisin, mutta painoin kuitenkin summeria. Oven avasi mies. Katsoimme toisiamme hetken sanomatta mitään. "Hyvä", mies sanoi sitten: "Sä olet ilmeisesti Heikki?"

"Kyllä", vastasin: "Ja sinä Esa?"

Mies nyökkäsi. "Ole hyvä, astu sisään", hän jatkoi.

"Kaikki taidettiin sopia jo sähköpostissa, mutta muistutan, että tää on pelkkä pano", Esa sanoi: "Ei mitään yhteydenottoja jälkeenpäin."

"Nainen ei tunne sellaista käsitettä kuin pelkkä pano", vastasin: "Mutta, tämä jää tähän, minun puoleltani ainakin."

Esa katsoi minua hetken kummastunut ilme kasvoillaan, mutta totesi sitten: "Tule, esittelen sinut Helenalle."

Nousimme rappuset yläkertaan, Esa edelläni. Ylhäällä olohuoneessa meitä odotti nainen, hyvin kaunis nainen. Hänet oli helppo tunnistaa kuvasta. "Hei, hauska tavata, olen Helena", nainen sanoi ojentaen kättään.

"Hei, ilo on minun puolellani. Minä olen Heikki", vastasin. Kaivoin kantokassissa olleen shampanjapullon ojentaen sen Helenalle. "Esa kertoi teidän pitävän siitä."

"Ihanaa!", Helena sanoi ojentaen pullo edelleen Esalle: "Avaathan sen heti, kultaseni, se on aivan kylmää."

Istuimme alas nahkaisiin nojatuoleihin, minä ja Helena siis. Esa avasi pulloa seisaallaan. Katsoin Helenaa. Hän on todella kaunis, ajattelin. Mitähän Esa on kertonut...? Ymmärsin, että hän halusi yllättää vaimonsa, mutta minulla ei ollut aavistustakaan siitä, miten se tapahtuisi.

Korkki paukahti ja lensi kattoon. Pullosta nousi ohut höyry, mutta itse juoma ei kuohunut ulos. Pullo oli todella kylmä.

"Lasit, tietenkin", Helena sanoi ja nousi kävelläkseen keittiöön. Katseeni seurasi, kuinka toisen jalan päällä ollut jalka nousi hieman ja siirtyi toisen jalan viereen ennen kuin ne suoristuivat Helenan noustessa seisomaan. Helenan hame oli lyhyt, hyvin lyhyt, kuin sambanäytöksestä. Helena katsoi minuun. Hän ymmärsi varmasti minun huomanneen.

Viini oli hyvää, tietenkin. Kilistimme laseja, ennen kuin istuimme taas alas. Helena nosti jalkansa toisen päälle katsoen suoraan minua silmiin. Hymyilin hänelle.

"Upea nainen, vaimosi", sanoin Esalle.

"Eikö vaan olekin", Esa vastasi.

"Esa kertoi...", Helena sanoi katsoen minuun: "että hänellä on minulle yllätys. Mitähän se mahtaa olla?"

"Niinkö?", kysyin: "Mitähän sinä mahtaisit haluta? Eihän noin upealta naiselta voi mitään kieltää."

Helena hymyili, kohotti lasia ja joi sen tyhjäksi. "Lämmittää kivasti", hän sanoi.

"Missä?", kysyin.

"Täällä", Helena vastasi kohottaen ylempänä olevaa jalkaansa ja siirtäen sen ensin toisen jalan viereen, sitten levittäen jalkojaan aavistuksen.

Näin nyt saman, minkä olin jo nähnyt vilahdukselta: Helenan paljas pimpsa oli selvästikin kiihottunut, kostea ja turpea.

Nousin seisomaan. Katsoin Esaa, joka istui nojatuolissa katsoen vuoron perään Helenaa ja minua. Astuin Helenan tuolin eteen ja avasin pystykauluksisen pellavapaitani napit, sitten vyöni ja housuni napit. Annoin housujeni pudota lattialle.

Helena ujutti sormensa Grigio Perla -boxerieni vyötärönauhan alle vetäen ne hitaasti alas. "Ihana kalu", hän sanoi kääntäen katseensa Esaan. Esa nyökkäsi hymyillen.

"Haluatko sen sun pimppiin?", kysyin.

"Haluan...", Helena sanoi: "ihana kalu... työnnäthän sen mun sisään?"

Helena otti kaluni käteensä ja ohjasi terskan suuhunsa. Käteni hyväilivät Helenan niskaa ja päänahkaa hänen imiessä kivikovaa kulliani. Katsoimme toisiamme silmiin ja hymyilimme toisillemme. Nautimme jo nyt, vaikka tiesimme, ettei tämä ollut vielä mitään.

Käteni haroivat Helenan hiuksia ja otti niistä kiinni. Helena asetti omat kätensä pakaroilleni. Nussin Helenaa suuhun. Jeesus...!

Vetäydyin taemmas ja polvistuin Helenan jalkoihin. Käteni liukuivat jalkojen pehmeää ihoa pitkin. Suljin silmäni ja hengitin syvään. Tunsin selvästi Helenan tuoksun, jossa hento hajuvesi yhdistyi kiimaisen pillun aromiin. Kohotin jalkoja ja levitin niitä. Nuolaisin. Helena voihkaisi. Nuolaisin uudestaan, Helena voihkaisi taas, kovempaa. "Upea pimppi, todella upea pimppi", sanoin.

Nousin seisomaan pitäen edelleen kiinni Helenan jaloista. Jalkojani koukistaen laskin kullini Helenan häpyhuulten väliin. "Hyväile sillä itseäsi", sanoin. Helena hyväili. Kuljetti kaluani häpyhuultensa välissä, klitoriksen ympärillä, pyllyaukolla. Halusin sietämättömästi työntyä sisään, mutta Helena sanoi: "Ei vielä sinne..."

Helena hyväili kalullani itselleen orgasmin. "Kiitos", hän sanoi: "Suutele mua." Suutelimme, intohimoisesti.

Samaan aikaan Helena ohjasi kaluni vaginansa suulle. "Heikki, työnnä sun ihana, paljas, iso kalu mun sisään", Helena kuiskasi korvaani.

Työnsin kaluni hitaasti yllättävän tiukkaan pimppiin. Ymmärtääkseni Helenalla ja Esalla on kolme lasta, mutta pimppi oli todella tiukka. Pimpsa oli tosin niin kiimaisen kostea, ettei sisään työntyminen erityisen vaikeaa ollut. Onneksi en ollut herkästi laukeavaa lajia, muuten olisin tullut saman tien, niin ihanalta Helena tuntui. En voinut uskoa, että nussin tätä upeata naista hänen miehensä katsoessa vierestä!

Vetäydyin ulos, ja työnnyin takaisin syvälle Helenan kuumaan pilluun. Helena voihkaisi äänekkäästi. "Ihana kulli, ihana, kova, iso, vieras kalu...", hän sanoi katsoen mieheensä. "Nussi mua Heikki, nussi kovaa", Helena pyysi. Minä lypsin Helenan pillua niin kuin vain pystyin. Tiesin laukeavani aivan kohta.

Vedin kaluni ulos. Katsoin Esaan. Hän istui tuolissa housut alas laskettuina, kalu kädessään.

Helena katsoi minuun kummastuneena.

"Nousetko ylös?", pyysin. "Mitä nyt...?", Helena kysyi.

Esa nousi seisomaan, riisui itsensä ja istui takaisin tuoliin. Ohjasin Helenan Esan eteen ja sanoin: "Nouse Esan päälle."

Helena asettui polvilleen tuoliin, Esan syliin istumaan selkä minuun päin. Esa ohjasi kalunsa Helenan pilluun. "Taidat olla nainen kiihottunut", Esa sanoi nauraen. Helena alkoi ratsastamaan Esan päällä.

Asetin vasemman käteni Helenan olkapäälle työntäen häntä Esaa vasten, oikealla kädelläni ohjasin kaluni Helenan pyllyaukon päälle. Helenan noustessa ylös Esan kalun päältä yritin työntyä Helenan pyllyyn. Siitä ei tullut mitään.

Asetin molemmat käteni Helenan lantiolle yrittäen näin työntyä pyllyyn. Suutelin Helenaa niskaan. "Rentoudu", kuiskasin hänen korvaansa. Mutta en saanut edes terskaani työnnettyä kokonaan Helenan pyllyyn.

Nousin seisomaan ja kohotin Helenan hameen hänen päältään. Hyväilin hänen rintojaan takaa päin, nännit nöpöttivät kivikovina. "Mä ymmärsin, että sä haluat kahta miestä yhtä aikaa", sanoin Helenalle: "Miten sä meidät haluat?"

Helena nousi ylös Esan päältä. Hän otti meidän molempien kalut käsiinsä ja runkkasi niitä hetken. "Kaksi miestä, vau", Helena sanoi.

"Mä haluan sut mun pimppiin", Helena sanoi minulle.

"Okei", vastasin. "Esa, istu sä taas tohon tuoliin."

Esa istui alas. Suutelimme kiihkeästi Helenan kanssa. Helena hyväili kädellä kaluani, minä sormellani hänen pimpsukkaa. Ohjasin Helenaa taaksepäin miehensä päälle. Laskin käteni Helenan pakaroille ohjaten häntä alas. Polvistuin nuolaisten Helenan kosteaa vakoa. Kieleni leikitteli Helenan klitoriksella. Helena hyväili käsillään päätäni: "Ihanaa, Heikki, ihanaa..." Esan kalu työntyi samalla helposti vaimonsa pyllyyn.

Nousin ylös, otin kädelläni kiinni kalustani ja ohjasin sen Helenan pillulle. "Kaks kullia yhtä aikaa, voi jeesus...", Helena sanoi.

Nostin Helenan jalat olkapäilleni, Esa liikutteli Helenaa käsillään nostaen. Välillä Helena laskeutui syvälle Esan syliin, välillä nousi ylemmäs. Pysäytin liikkeen hetkeksi ja työnsin kovana sykkivän kullini Helenan pilluun. "Uuuhhh...", Helena ulisi: "Kaks kullia... ihanaa!!! Nussikaa mua!" Ja mehän nussimme. Hetken tunnustelun jälkeen pääsimme sujuvaan vuorovetoon Esan kanssa, hän pyllyyn, minä pilluun. "Ai-jai-jai, mä räjähdän kohta...!", Helena vaikeroi. Eikä mennyt kuin hetki, kuin Helena räjähti. Jatkoimme Esan kanssa armotonta nussimista, ja Helena laukesi heti uudestaan. Sitten laukesin minä. Spermani sykki syvälle Helenan pimppiin.

Vetäydyin ulos. Esa nosti Helenan päältään ja asetti hänen nojatuolille jalat ylös kohotettuna. Helenan pillusta valui valkoinen noro. Esa työnsi kalunsa Helenan sisään ja nussi itsensä orgasmin kukkuloille. Helena laukesi taas, ja heti perään Esa.

Helenan tiukka vako ei mitenkään kyennyt pitelemään sisällään kahta täyttä lastia, vaan spermaa valui mustalle nahkasohvalle.

"Jeesus, että se tuntui hyvälle", sanoin.

"Niin tuntui", Helena sanoi kyynel silmässään: "Ihanalle. Kiitos."

"Kohta otetaan uusiks", Esa totesi. Katsoimme toisiimme hymyillen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute