Herkku-puhelin
Iso kalu, varmempi saanti (OSA XII)
Kari

Kotikylällä maalla oli nuorempana paljon mansikkapeltoja, joilla tuli itsekin oltua töissä. Muita kesätöitä ei alueen nuorille juuri ollutkaan. Reilu parikymppisenä muita töitä olin jo itse pellolla kyykkimisen sijaan saanut, mutta kotikylän kesää rikastuttivat ulkomailta tulleet poimijat. Suomalaisillehan tuo poimintatyö ei ole hetkeen maittanut ja tekijät on rerytoitu jo pitkään Suomen rajojen ulkopuolelta.

Pikkukylällä nosti tietysti mielenkiintoa ulkomainen nuoriso, jota saapui kesää kohti kolmisenkymmentä paikkakunnalle. Osa asui isäntäperheissä, osa plantaasien majoitustiloissa. Nuoria ja vanhempiakin oli Virosta, Venäjältä ja aina kaukoidästä saakka.

Kylällä sitten tehtiin tuttavuutta nuorien kanssa kesäiltaisin ja tietysti oli pojilla mielessä sekin mahdollisuus, josko onnistaisi jonkun tytön kanssa patjoille asti. Ajatus ei tuntunut minusta ja kavereistani Artosta ja Heikistä kaukaa haetulta: ainahan ulkomaille on lähdetty seikkailut mielessä, miksi ei siis nytkin kun Suomeen olisi saavuttu viettämään mukavaa kesää, johon kuuluivat iltamenot ja kesäromanssitkin.

Eräänä iltana mukaamme olimme saaneetkin kylältä kolme poimijatyttöä. Arton auto oli täynnänsä, kun suuntasimme Arton sedän kesämökille, jonne hänellä ja varmaan meistä kaikilla oli avaimet hallussaan. Koska tytöt eivät puhuneet suomea, niin tietysti pojat arvailivat illan kulkua rehvakkaasti. "Satanen vetoa, että tänään heltiää pillua!", Heikki arvaili parin kaljan siivittämänä. Tytöt olivat selvin päin ja juttelivat toisilleen jotain venäjäksi, mitään tolkkua siitä ei tietenkään saanut.

Mökillä tytöille ei olut maistunut, mutta Artolle ja Heikille sitäkin enemmän. Itse pysyttelin tapani mukaan suurin piirtein selvin päin ja tein tuttavuutta Katarinan kanssa. Kaksikymppinen tyttö oli muiden tyttöjen tavoin ukrainalainen. Suomessa kesällä saadulla poimijanpalkalla eleli mukavasti koko vuoden Ukrainassa. Puhuimme Suomesta ja Ukrainasta kouluenglannilla, joka Katarinallakin oli kohtuullisesti hallussa.

Paistoin Katarinalle makkaraa ja yritin olla vähän herrasmies kauniille vaaleaverikölle. Katarina oli vartaloltaan mukavan hoikka ja venäläiseksi rento, ei sellainen turhan ylevä nainen, jota suomalaiset joskus vähän kammoksuvat. Ukrainalaiset tytöt eivät myöskään pingota ihan niin paljon pukeutumisen suhteen. Maalaiskylälle voidaan lähteä kesäiltaa viettämään ilman ylenpalttista kaunistautumistakin - ja ilman niitä h-vetin korkokenkiä, joita idän naiset aika usein harrastavat.

Pyrin illan liukuessä yön puolelle vähän lähentelemään Katarinaa, joka torjui kyllä minua pariin otteeseen sen verran selvästi, että ymmärsin vihjeestä pysyä vähän etäämpänä. Arto ja Heikki eivät saaneet omalla tontillaan mitään aikaiseksi, joivat vaan liikaa ja nukahtivat yrittäen tietysti viimeiseen asti sokeltaa jotain tytöille. Ilta päättyi, kun tytöt lähtivät kävellen kotia kohti. Minä huiskautin vielä suukon Katarinan poskelle ja sanoin toivovani, että vielä ehdittäisiin nähdä. Vastaukseksi saamastani hymystä päättelin, että jotain sulamista osaltani oli tapahtunut. Työvoitto.

Seuraavana aamuna sitten kasailtiin poikien kanssa illan kokemuksia tai kokemusten vajavaisuutta. "Ei hellinnyt tytöiltä tavaraa, ei...", Heikki selitti naama krapulaisena ja tukka pystyssä. Arto oli hiljaa ja särpi öljynmustaa kahviaan. Tuumailin samaa, mutta ajatuksissa oli vielä Katarinan hymy. Itseäkin hymyilytti, kun ei lisäksi sattunut niin paljon päähän kuin pojilla. Jätin mainitsematta, että tytön kanssa oli alkanut periaatteessa ihan hyvin. Kavereilla taisi mahdollisuudet valua ensimmäiseen iltaan.

Seuraavana viikonloppuna illalla olin oman auton kanssa liikkeellä kylällä. Katseellani etsin Katarinaa linja-autoaseman (muutama vuoro kaupunkiin päivässä) porukoista. Sieltä sitten tavoitinkin hänet samojen tyttöjen kanssa. Hyppäsin autosta ja menin juttelemaan. Kieltämättä saapuminen taisi olla jotenkuten odotettu. Katarina katsoi minua iloisena ja vähän yllättyneenä. "No hei.. mitäs kuuluu?", aloittelin ja tunsin sen saman vaivaannuttavan tunteen kun tulee tyttöporukkaan arvioitavaksi. "Ihan hyvää, joka paikka kipeänä viikon jälkeen", Katarina sanoi venäläisittäin englantia murtaen ja piteli selkäänsä ja taputteli lantiota ja reisiä. Sitten hän soljautti ihanan naurahduksen. Tiesin olevani tervetullut enkä epäröinyt yhtään kysyä, josko tyttö lähtisi kanssani ajelulle. Kun istuimme autooni, tunsin kuinka muutama vähän kateellinen katse seuraksi meitä. En ollut ainoa, joka Katarinaan oli katseensa luonut.

Opin jotain aika tärkeää idän naisista: asema heidän silmissään on aina saavutettava. Kohtelias on oltava. Naisen on tunnettava, että hän on spesiaali. Idässä ei ole oikeastaan mikään samanlaista kundien ja tyttöjen tapaamisasioissa kuin Suomessa. Protokollaan kuuluu, että kundin pitää tehdä aika paljon töitä saadakseen tytön huomion. Jotkut itähuorissa ravaavat suomalaismiehet eivät kyllä tajua idän naisten päälle mitään. Siitäkin tuli Katarinan kanssa puhetta, että oli kyllä totta, että idässä prostituutio rehottaa. Tavalliset naiset (joita on tietysti 99% idän naisista) ovat sitten usein tarkkoja arvokkuudestaan. Vastoin mielikuvia tavalliset idän naiset eivät ole kevytkenkäisiä, kaikkea muuta.

Kulkiessamme mökkipolkua taitoin maasta kukkasen Katarinan korvan taakse. Sipaistessani hiuksia käteni oli tervetullut tytön sorjalle vyötärölle ja olin kyllä yhtä hymyä. Söimme mökillä jäätelöä ja mansikkahilloa. Monen mutkan ja sipaisun jälkeen touhu oli viimein siinä pisteessä, että riisuin makuukammarissa Katarinan rintaliivejä. Solakalla tytöllä tissit olivat melko pienet, mutta housuista paljastui oikein mukava peppu, joka oli mansikoita kyykkiessä jäntevöitynyt. Kun tuli aika paljastaa allekirjoittaneen housuissa jo mukavasti jöpöttävä varustus, tuloksena oli huudahdus ja ulkomaankielistä taivastelua. Katarina siveli palleja ja kyrpäni ryhdistyi entisestään. "O my gosh, Kari... tuo on suuri!".

Kulli painui pian lämmittelyjen jälkeen, sovittelun tuloksena pari senttiä tiukkaan uomaan. Katarinaa selvästi sattui mailani tunkeminen pilluun, ja lopetin touhun hyvällä. Katarina silitteli ja pusutti kulliani ja oli selvästi pahoillaan minun puolestani, joskin myös omastaan. "Pojalla tuollainen mahtava kalu, eikä voitu nyt edes rakastella..." Teimme saman kuin joskus ennenkin tiukkojen naisten kanssa: nain ohi eli reisien väliin siten, että kulli hinkkasi pillua. Katarina sai ääntelyistä päätellen ihan mukavan ilotulituksen, itse laukesin sitten aikanaan kondomiin myös mukavasti. Mutta eihän se aitoa panoa korvaa, ei.

Olimme loppukesän Katarinan kanssa kavereita kun nähtiin, yllättävän helposti juttu tuli ohitettua. Eräänä päivänä Katarina ja muut ulkomaalaiset olivat poissa, hävinneet yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin.

--

Seuraavana kesänä meininki oli ennallaan. Taas autot kiersivät kesäiltaisin kyläraittia, nuoria oli siellä täällä. Etsin parina iltana katseellani Katarinaakin, mutta tyttöä ei näkynyt.

Eräänä iltana edelliskesä toistui lähes samana kuin viimeksi: Heikin ja Arton kanssa meillä oli täydessä autossa kolme poimijatyttöä, kaksi ukrainasta ja yksi virolainen, ja suunta oli jälleen samalle Arton sedän mökille. Istuin takana, ja puolittain sylissäni oli tosi mukava ja nätti tyttö, jonka puheesta en kyllä saanut mitään selvää Arton stereoiden soidessa ylilujalla.

Mökillä kuvio jatkui vanhaan malliin, eli juteltiin ja tutustuttiin - ja juotiin kuka varovammin ja kuka ronskimmin. Taas kävi niin, että väki jakautui pariskunnittain. Mielestäni minua onnisti kun seuraani tuli nuotiolle Oksana-niminen kimuli, sama joka oli autossa istunut sylkyssä. Artolla ja Heikillä alkoi saunan kuistilla touhu luisua vanhaan osastoon, tosin Heikki vaihtoi pitkiä suudelmia oman virolaisensa kanssa, jolle olut maistui suomalaiseen malliin.

Parikymppisessä Oksanassa oli jotain sellaista, mihin kiinnitin paljon huomiota. Kertoessamme toisistamme ja elämistämme minulla oli koko ajan tunne, kun Oksana olisi jo arvannut kaiken etukäteen ja aloinkin jo pitää meitä varsinaisina sielunkumppaneina. Oksana opiskeli Kiovan yliopistossa aasialaisia kieliä ja kulttuureita. Tenttasin eri sanoja ja juttuja kiinaksi ja japaniksi, ja Oksana naureskeli olevansa niin alussa opinnoissa, ettei paljoa tiennyt sanoja joita kysyin. Kysyin rohkaistuneena mitä on penis tai vagina kiinaksi, Oksana tiesi kyllä kalun käännöksen. "Täytyy ne tärkeät sanat opetella heti", hän naureskeli ja samalla vähän punastui häpeästä.

Kun hän välillä pistäytyi käymään "kävelyllä" (eli puuseessä) yksikseen, silmäni tapittivat perään putoamispisteessä sen kesän parasta farkkupyllyä joka oli näkökentässä keinahdellut. Ja ainakin toiveajattelin, että minun katseestani tietoisena Oksana keinutti pyöreätä, naisellista lantiotaan vähän mennessään. Kyllä naiset tietävät miesten katseen takapuolessaan ohi mennessään...

Nuotiolle tuli kohta takaisin taas kerran siistiytynyt Oksana. Maantienvärinen tukka oli poninhännällä. "Vrr.. on vähän kylmä!", tyttö sanoi. Ehdotin, josko menisimme sisälle mökille. Jo nyt alkoi omassa alapäässäni vähän tapahtua. Strategioin jo mielessäni kohta siveleväni Oksanan poskea ja niin edespäin niin pitkälle kuin vain neiti sallisi...

Seurasi pudotus: "Ei mennä... mä luulen että me lähdetään noiden kanssa kohta", Oksana arvaili katsellen kuistille, josta kantautuva naurunkikatus välillä katkaisi keskusteluamme. Hymyilimme molemmat kavereiden meiningille. Oksana kävi katsastamassa tilannetta ja tuli kohta hymyillen takaisin. "Joo ei me vielä lähdetä", Oksana tuli takaisin istumaan. "Mitäs tuolla sisällä on?.. Ihan kiva mökki. Teillä suomalaisilla on näköjään melkein kaikilla kaksi asuntoa. Oma koti ja sitten tällainen lomapaikka." Naureskelin ja selitin jotain mökkikulttuurista. Samalla kuljeksimme mökkiä kohti. Silmät karkasivat Oksanan takapuoleen aina kun jätti katseen valvomatta.

Eteisessä Oksana riisui kenkänsä. Ja kyllä...kun neiti pyllisti niin kyllä pääsi pojalla nielaisu pikkuhousujen vilahtaessa lantiolla. Kun löysähkö pusakka heilahti naulakolle, alta paljastuivat Oksanan upean kropan kruunuina neulepaidan alla pullottavan suurehkot rinnat.

Sama meininki kuin edelliskesänä. Pakastimesta vaniljajäätelöä, päälle mansikkahilloa. "Kiva olla täällä vähän lämpimämmässä... tuolla on kyllä aika kylmä", Oksana jutteli. "Suomessa on hyvää jäätelöä..", juttelu siirtyi jotenkin uudelle tasolle. Itsekin tein töitä säilyttäen hymyni, ja etten valahtaisi tuppisuuksi väärässä paikassa. Panetti ihan älyttömästi.

Sitten tyttö lakkasi syömästä jäätelöä ja katsoi minua suoraan silmiin. "Onko tämä sinun tavallinen temppusi?." Olin vähän häkeltynyt. "Mitä tarkoitat?". Oksana katsoi minua ja naurahti, "kesäilta, juttelua, sisälle lämpöön, jäätelöä, sitten tyttö sängylle...". Olin varmaan kiinni jääneen näköinen vaikka ei tämä ihan niin tarkka suunnitelma ollut ollut.

Sitten Oksana kertoi olevansa Katarinan kaveri. Katarina oli kyllä kertonut kotipuolessa tyttöporukassa Suomen reissusta - myös minun osaltani. Olin yhä ymmälläni ja valmis toivottamaan hyvää illan jatkoa. Sitten Oksana nauroi, "joo ei minua haittaa..."

Hämyisän kesäillan valossa päädyimme sitten makuualkoviin. Housuissa puristi. Meno oli suhteellisen suoraviivaista. Napitin neulepaitaa pois, annoin topille kyytiä. Kaunis, tummahko iho. Pitsiset vaaleat rintaliivit verhosivat vielä hetken D-kupin meloneita.

Hiukset auki, tyttö istahti sängylle ja napitti pian farkkujani määrätietoisesti pois. Alla valkoisissa boksereissa mela sojotti kuin viimeistä päivää. Housut pois, sanaton hiljaisuus ja epäuskoinen katse. "Voi...hyvä tavaton...miten iso, ISO kulli!!"

Loputkin vaatteet saivat mennä. Oksanan pylly oli juuri niin ihana käsissä kuin katsellakin. Rinnat pyörivät ahnaissa kourissani. Oksanan käsi puolestaan pysytteli visusti kalussani, sormet kiertyivät varren ympärille tehden mukavaa pientä runkkausliikettä. Oksana ynähteli ja vohkaili silmät kiinni, koko ajan hieroen ja paijaillen kyrpää. ”Amh..voi hyvä luoja, minkälainen kulli!”

Makasin kohta selälläni. Kyrpä sai nousta kohta äärimittoihinsa, kun Oksana osoitti varsin mukavia rakastajan taitoja suullaan ja käsillään.

Tulin Oksanan päälle, jalat aukesivat ottaakseen vastaan kielihoitoa minulta. Pillu oli jo melko märkä ja lämmin. Kun tolppani työntyi kohta rasiaan, se painui mukavasti kuin silmäkkeeseen Oksanan kohahdellessa allani. Nytkytin ensin varoen. Kalu tunnusteli mukavaa pillua, sopeutuen kohta sopukkaan. Pääsin melko syvälle.

Laverisänky piti kohta melkoista sinfoniaa, kun kiihdytin tahtia. Ynähtelevä ja voihkiva tyttöni antoi takapuolensa soutaa mukana kun panin karjahdellen pitkillä, rajuilla työnnöillä. Olin tuntevinani, kuinka parahtelevan ja kirahtelevan tytön hampaat painuivat välillä hartiaani.

Kohta tikkasin hetken nopeammin, sitten nousin istumaan ja suuntasi kullin silmäkkeeseen nostaen toisella kädellä tytön jalat kohti kattoa. Toinen käsi lepäsi lantiolla.

Kondomin peittämä kalu pumppasi pillua, paikat kiilsivät eritteissä. "Olet tosi ihana, Kari...", Oksana kehui katsellen tyytyväisenä miestä työnsä touhussa. Pää retkotti sivulla, ja välillä vain kuuntelin kun hän taivasteli välillä englanniksi ja välillä venäjäksi aisan kokoa.

Murahtelin nussimisen kiihkossa suomeksi vähän tavallista tuhmempia lauseita, nyt ei ollut väliä kun vastapuoli ei ymmärtänyt.

Kohta Oksana jännitti lihaksensa...silmät rävähtivät auki soljahtaen suloiseen puolitankoon... pää heilui puolelta toiselle, vartalo tärisi, ja suusta purkautui raukea huuto räjähdyksen vallatessa kehon.

Oksana osasi jo arvata, että monien miesten tavoin nautin tulla lopuksi takaapäin. Tällä kertaa työntelin melko rauhallisesti, nauttien ja samalla rintoja ja hiuksia sivellen. Oksana parahti jokaisella työnnöllä, ”Ooh...uh...aaah...yes!...yes...go on...Ooh!” Tyttö supisteli myös lantionsa lihaksia puristellen siten kaluani kanavassaan. Tuntui oikein mukavalta, ”Oksana, olet niin ihana... tunnut todella hyvältä!”. Huippu lähestyi ja laukaisin lopuksi siemeneni kondomiin urahdellen ja naurahdellen tyytyväisenä. Otin vielä jäykän kalun pois pillusta, tyttö parahti ja valahti vuoteelle vatsalleen. Selkä kiilsi hiestä, hengitys huohotti vielä hetken aikaa, ja tyttö makasi silmät suljettuina liikkumatta.

Vuodevaatteet olivat hikiset, kesäinen viileä yö teki kaikesta kosteaa. Juttelimme sylikkäin ja Oksana kertoi, että Katarinan jalanjäljissä hänkin oli Suomeen tullut vuoden tienestejä tekemään. Tyttö oli kertonut kaiken olennaisen reissusta etukäteen ja kyllä maininnut senkin, että kylällä saattaa olla mukava suomalaispoika Kari, joka tarjoaa jätskiä ja mansikkahilloa, ”ja jolla on aivan mahtavan kokoinen kalu”. Aina siihen asti kun oltiin saatu jäätelöä, Oksana oli tosin ollut epävarma, oliko kyseessä sama mies.

Kauniina tyttönä Oksanalla oli ollut kyllä jo liuta seksikumppaneita, nytkin oli sulho Ukrainassa odottamassa. ”Varmaan arvaat...kullisi on kyllä isoin koskaan...”

Se yö jäi meille ainoaksi, vaikka olisin toivonut tietysti montakin uusintaa sinä kesänä. Eräänä päivänä loppukesästä Oksana oli poissa, enkä hänestä sen jälkeen kuulunut.

--

Aiempia muistojani ovat osat I-XI. Vastaanotan mielelläni palautetta / kysymyksiä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute