Herkku-puhelin
Ulkomaalaisten naisena
Huntu

Kerron tapahtumasta, joka sattui minulle vuosi sitten kesällä.

Se oli viikko ennen häitäni. Sanottakoon ensin, että tapahtumahetkellä olen yhdeksäntoistavuotias nainen, jolla on vakaat ja moraalisesti korkeat arvot. Olen kotoisin hyvästä kodista ja syvässä uskossa. En ole mennyt sänkyyn ennen avioliittoa, vaan olen säästänyt itseäni. Sulhaseni Tero arvostaa sitä, koska uskoo itsekin samoihin arvoihin. Olemme toki suudelleet ja hyväilleet, mutta siinä kaikki. Siksi odotinkin jo kovasti hääyötämme.

Olin aloittanut vuosi aiemmin sosionomin opinnot ja työskentelin jo toista kesää kaupunkimme maahanmuutto- ja ulkomaalaisasioiden virastossa. Viihdyin työssä, jossa sain olla ihmisiä lähellä ja yrittää auttaa heitä hädässä. Minulla oli kokemusta, koska olin jo ollut lähetystyössä Egyptissä ja tehnyt myös vuosia vapaaehtoistyötä.

Se oli aivan tavallinen, ehkä hieman painostava heinäkuinen päivä. Poljin valkoinen kukikas mekko hulmuten ja kansio pyörän tarakalla Mäntyhakaan, ulkomaalaisten asuttamalle alueelle. Tarkistin vielä pihalla osoitteen ja nousin tornitalon hissiin. Olin käynyt jo aiemmin keväällä vanhemman sosiaaliohjaajan, Marjan, kanssa kyseisessä somaliperheessä vierailulla.

Oven avasi perheen isä Abdi, joka hymyili maireasti ja päästi sisälle eksoottisille mausteille tuoksuvaan asuntoon. Vaatimaton asunto oli sisustettu skandinaavisilla kirpputoritavaroilla, mutta siellä oli syviä vaikutteita Islamista, kuten kankaita, koruja ja kuvia Moskeijoista. Abdi näytti paikkaa sohvassa ja kipitti keittiöstä hakemaan valmistamaansa teetä. Perheen parikymppinen, hoikka ja pitkänhuiskea Yusuf-poika tuli esittäytymään ja kättelemään. Vaihdoimme kuulumisia ja kyselin missä perheen naisväki oli. Poika kertoi heidän olevan kielikurssilla. Suljetusta huoneesta esille tuli myös laiskannäköisesti hieman lyhyempi ja rotevampi tumma poika, Yusufia vuoden vanhempi Mohamed, perheen esikoinen.

Aloimme juoda teetä ja jutella miten heillä meni täällä Suomessa. Miesväki oli varsin kohteliasta ja he hymyilivät kauniisti valkoisilla hampaillaan. Täytin muutamia kaavakkeita ja utelin, joko saan pojat syksyllä opiskelemaan itselleen ammattia. Jokin tilanteessa silti laittoi muljahtelemaan vatsanpohjassa. Tiesin kyllä etukäteen, ettei naisen asema ole heidän kulttuurissaan vahva ja länsimainen nainen oli heille jotenkin vieras. Tosin he olivat kuulemma hulluina vaaleisiin naisiin. Ja sehän minä olin, kiireestä kantapäähän; pitkä vaalea tukka, iho kuin maitoa, hoikka vartalo, tosin perä hieman pyöristynyt.

Puhe meni jotenkin niihin kielikursseihin ja Abdi alkoi valitella huonoa kielitaitoaan ja ilmoitti, ettei osannut lainkaan tulkita esimerkiksi ostamansa kelloradion suomenkielistä käyttöohjetta. Tomerana tyttönä tietenkin tarjouduin avuksi. Miehet ohjasivat minut lilan verhon alta makuusoppeen, jossa oli vuoteen lisäksi makuualustoja levitettyinä lattialle. Menin vuoteen viereen katsomaan radiota ja Abdi tuli neuvomaan selkäni taakse. Jopa hieman liian lähelle, sillä olin tuntevinani miten miehen kourat hipaisivat lantiotani. Mohamed laittoi voimakkaanhajuisen tupakan käryämään ja tuli myös lähemmäksi. Tilanne oli jotenkin painostava: kolme isoa ulkomaalaista miestä ringissä takanani.

” You are so pretty blond angel”, kuulin yhtäkkiä Abdin sanovan ja silittävän vaaleaan tukkaani pitkin sipaisuin. Rykäisin ja pyysin kohteliaasti häntä lopettamaan. Yusuf laittoi nuoret kätensä lantiolleni ja liikutteli niitä mekkoa nuollen pepulleni saakka. ”Hey, stoped” tokaisin, mutta he eivät uskoneet. Abdi suuteli niskaani ja Yusuf kähmi. Yritin räpiköidä irti heidän otteista. Kiljaisin ja annoin mojovan takapotkun, joka auttoi hetkeksi, mutta vain hetkeksi. Silloin Abdi antoi nopeasti pojilleen ohjeita somaliaksi ja kiskaisi minut letistäni lattialle. Hän tuijotti minua uhkaavasti ja heristeli sormellaan: ”if you scream, we have to beat you”.

Abdi avasi vyönsä ja veti sen kokonaan pois housuistaan, housut valahtivat alas. Hän ruoskaisi vyöllä vihaisesti lattiaan ja laski alushousunsa. Eteeni ponnahti paksu ja kiiltelevä ympärileikattu musta kalu, jonka ruskeampi terska lepäsi pystyssä paksujen alavatsakarvojen päällä. ”Take it”, Abdi tokaisi ja osoitteli rumasti kalullaan. Puistelin päätäni ja katselin anelevasti poikiin, mutta he nauroivat ja Mohamed puristi minua niskasta kohti isänsä sojottavaa penistä. Järkyttyneenä suljin silmäni ja otin terskan suuhuni. Penis maistui virtsan ja kanelitangon sekoitukselle. Abdi huokasi, kun aloin lassuttaa kullia suussani. Hän piteli kiinni hartioistani ja nussi hitaasti poskeeni. Yusufin vikkelät kädet pudottivat mekkoni olkaimet alas ja vapauttivat rintaliivini auki. Ahnaat nuoret kourat tarrasivat kiinni rintoihini kuin ne olisivat tuoreet viikunat, ja rutistelivat kovasti. Abdin suuhunpano muuttui jotenkin holtittomaksi ja suonikas afrikkalainen penis kiemurteli kieltäni vasten. Ilman varoituksen sanaa se alkoi sykkiä lämmintä siemennestettä suuhuni. Tunne oli vieras. Pelottava, mutta samalla jotenkin kiihottava. Maistoin ensi kertaa kitkerän sperman maun suussani. Yritin laskea ruikkivan vehkeen suustani, mutta Yusufin ote piti pääni aisoissa ja jouduin antaa miehen laskea nesteensä rauhassa kurkkuuni.

Viimein sain happea ja nielaisin tahmaiset aineet. Kiemurainen penis alkoi samassa veltostua. Sanoin surullisella äänellä haluavani kotiin, mutta sitä ei noteerattu. Yusuf sen sijaan laski roikkuvat farkkunsa ja riisui hihattoman paitansa. Iho myötäili nuoren miehen kylkiluita ja jalat näyttivät tosi hoikilta, mutta karvaisilta. Abdi laittoi vuorostaan tupakaksi ja siirtyi katsomaan tilannetta nurkkaan. Minulta autettiin mekko pois ja pian oli kelteisilläni vuoteella. Pystyt rinnat koholla, vatsa kiinteänä, koskemattoman neitseellinen pimpsa ohuen vaalean karvan peitossa. Kuin vielä suojapakkauksessa. Yritin selittää miehille, että olen koskematon ja että sulhaseni haluaa minut sellaisena, mutta pyyntö vastaanotettiin irvokkain naurunpurskahduksin.

Tunsin kuinka Yusuf hyväili häpyhuuliani. Se tuntui kiihottavalta, mutta yritin ajatella kaikkia inhottavia asioita. Sormet siirtyivät reisilleni ja rinnoilleni, Yusufin höyhenenkeveä vartalo siirtyi hiljalleen päälleni ja hänen pitkä kulli lepäsi vatsallani kivikovana. Myös Mohamed riisui housunsa ja tuli istumaan sängyn laidalle, aivan viereeni. Hänen kalu oli vielä veltto. Yritin työntää Yusufin pois päältäni, mutta hänen kämmenensä kietoutui suuni eteen ja painoi minut rajusti sänkyyn. Silloin musta kalu tuli ja puhkoi minut. Huusin runkkaukselle haisevaa kämmentä vasten, mutta suojaamaton penis tunkeutui kivuliaasti minuun ja alkoi pumpata sisässäni. Yusuf nussi nykivästi päälläni ja hänen pitkä vartensa huojui yläpuolellani kuin kirahvin kaula. Mohamed runkkasi kulliaan vieressäni raivokkaasti ja se alkoi kasvaa silmissä. Yusuf työnsi voimallisesti, eikä välittänyt kivustani. Mustat pallit läiskyivät ihoani vasten ja paksut turpeat huulet suutelivat nännejäni. Yusuf survaisi pari kertaa pohjaan asti, jännitti pienen peppunsa kiinteäksi ja alkoi öristä. Huusin kämmeneen ”ei saa sisään”, mutta huuto muuttui muminaksi ja hän laski sisääni ryöpsähdellen lämmintä siementä.

Hikinen Yusuf nousi päältäni ja ihaili karvaista pilluani, josta valui harmaata limaa ulos. Huomasin myös kauhukseni, että beigeen sängynpeittoon oli tullut laikku verta. Nyyhkytin hiljaa ja yritin puhdistaa ruokotonta alapäätäni. Silloin perheen esikoinen kipusi päälleni suoro ojossa ja tyrkytti sitä suutani kohti. Kalu oli valtava. Kuin sapeli. Paksu ja pitkä, hieman käyrävartinen, terska turpea kuin hattara. Puistin päätäni ja suljin suuni. Mohamed kutsui minua sähisten huoraksi ja työnsi kullinsa sisääni jo hieman avonaiseen lompsaan. Huusin suoraa huutoa. Paljon äskeistä suurempi kalu tuntui puhkovan minut läpikotaisin. Koko pimppa oli liekeissä. Hakkasin mustaa miestä nyrkeilläni ja räpiköin kuin öljyssä uitettu lintu. Kalun liike pysähtyi hetkeksi, mutta roteva ja hieman vatsakas somali käänsi minut vaivatta vatsalleni vuoteella ja levitti reisiäni. Pimppa sai hetken hengähtää.

Yllätyksekseni Mohamed survaisi terskansa peräreikääni. Karvainen mies tuli päälleni makaamaan ja alkoi nussia persettäni kuin kiimainen koira. Purin hampaat yhteen kivusta. Mies haisi hielle ja läähätti niskassani. Hän kouri alakautta rintojani, välillä tarrasi kiinni perseeseeni ja puristeli sitä. Hän mumisi jotain omalla kielellään, poimi tukkaani kouraansa ja nuuhki sitä. Mietin, että kai tämä oli nyt pienempi paha kuin pilluuni tuleminen. Jos olen kiltti ja kuuliainen, hän laukeaa nopeasti suoleeni. Samassa tunsin kuitenkin patukan vetäytyvän anuksestani ja tulevan uudelleen pilluuni. Kyrpä aloitti estelyistäni huolimatta järjettömän jumputuksen ja hautauduin painavan somalin alle. Mustat kourat tarrasivat peppuuni ja levittivät sitä, paksu kyrpä painui juurtaan myöten jo hieman märkään pilluuni ja Mohamed alkoi puskea siementä sisääni. Hän oikein junttasi paaluaan syvemmälle, sitten veti sen äkkiä pois ja roiski irstaasti loput mällit kasvoilleni. Mohamed kuivasi kalunsa vaaleaan tukkaani ja taputti kerran pyllylleni.

Nousin sängyltä ja tunsin itseni likaiseksi ja syntiseksi. Kokosin maasta kamppeeni ja lähdin pylly vilkkuen keittiöön. En ehtinyt sen pidemmälle, kun Abdi saavutti minut ja kietoi kätensä ympärilleni. Pyysin miestä päästämään, mutta isännän soiro oli uudestaan pystyssä. Hän alkoi kiivaasti murahdella, ettei ole saanut vielä juuri mitään ja aikoi ottaa nyt pienen neitsytpilluni. Puristin jalkani yhteen, mutta iso musta mies nosti minut ketterästi syliinsä, avasi jalkani hänen ympärilleen kuin saksirapu ja alkoi sovittaa seivästään pilluuni. Minun ei auttanut muuta kuin kietoa käteni hänen karvaisen selkänsä ympärille ja ottaa vastaan perheenpään penis. Se ei tuntunut enää miltään puhkinussitussa vitussa. Abdi pani hellästi ja hiljaa, koko ajan sovitellen kulliaan supistelevia pillun lihaksia vasten, kalju hiessä ja vankat reidet tutisten. Huokailin hiljaa ja suljin silmäni. Abdi suuteli kaulaani ja upotti terskansa yhä uudestaan sisälleni.

En edes huomannut, että joku asteli taakseni. Se jokin oli Yusuf. Hontelo poika oli pian kiinni rinnoissani ja keppi seilasi välilihalla. Hän kopeloi pakaroitani ja työnsi sormen sisälle anukseeni. ”Nou nou” hoin, mutta se oli aivan turhaan. Sormi vaihtui liukkaaseen ja pitkulaiseen kaluun, joka runtattiin isoveljen jäljiltä levinneeseen suoleeni. Kipu alkoi viiltää molemmilta puolilta. Olin vain liikkumattomana paikallani, isä piteli reisistäni kiinni ja nussi hellästi pilluun, kun taas poika kannatteli saalistaan pakaroista ja työnsi sykkivää vehjettään syvälle perseeseeni. Urisin heidän sylissä, en tiedä oliko se kiimaa vai tuskaa.

Miehet valuivat hikeä ja peittivät minut sillä, merkaten reviirinsä. Miehet liikkuivat samaan tahtiin. Abdi kiihdytti suonikkaan siittimensä liikettä pillussani, Yusuf taas tunkeutui väen voimalla kakkoseeni. Jossain välissä myös Mohamed tuli keittiöön ja kiipesi jakkaralle niin, että hänen kalteva paksu kyrpä oli silmieni edessä. Mohamed runkkasi kyrpää aivan sen varresta ja välillä työnsi sen suuhuni. Lutkutin kalua sen mitä pystyin tuskanhuudoiltani. Olin täynnä kolmea somalia. Silmissäni alkoi hämärtyä. Esineet pyörivät ympyrää, saviset ruukut kaapin päällä alkoivat tanssia edessäni. Kiedoin kynteni Abdin karheaan ja kosteaan karvoitukseen. Liiskaannuin kahden voimakkaan vartalon väliin levyksi ja kyrvät survoivat minut rikki. Tuli mustaa. Edestä ja takaa.

Havahduin, kun Abdi ja Yusuf laukesivat yhtä aikaa. Vanha isäntä siemensi pilluni, poika laski ryyninsä hedelmättömämpään maaperään. Spermaa pulppusi molemmista rööreistä. Abdi nyki kulli yhä pillussani, Yusufin poikamaisempi kalu alkoi löystyä. Silloin Mohamed karjaisi ja alkoi ampua kalullaan pitkiä siemennestekaaria pitkin poskiani, rintojani ja suutani. Olin pian valkoisen vaahdon peitossa, silmiä myöten. Miehet laskivat otteensa ja putosin maahan. Alkoi kiivas puheensorina, sekaisin englantia, suomea ja somalia. He alkoivat haukkua minua ja sylkeä. Mohamed käski valkopersehuoran nousta ja avitti minut ylös. Yusuf tuli ja työnsi minua perästä. He kantoivat ovelle ja heittivät vaatenippuni kanssa spermaisena rappukäytävään huora-huutojen saattelemana.

En uskaltanut tehdä rikosilmoitusta. En kai halunnutkaan. Menin vihille viikko sen jälkeen, ja hääyö oli jonkinlainen pettymys. Yhdeksän kuukautta tästä meille syntyi pieni vauva. Voin sanoa, että Terolle oli lievä järkytys kun kiharatukkainen musta tyttö putkahti maailmaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute