Herkku-puhelin
Metsämiehen halu
Baikal-neito

Kello soi, herään väsyneenä. On aikainen aamu, hieman viileä. Olen ajatellut mennä suolle karpaloita poimimaan. Syys on tullut, karpalot ovat jo kypsiä ja metsästyskin on alkanut. Puen kahvia hörppien kevyet retkivaatteet päälleni ja suuntaa soille tuntemattomille. Raikas aamusää kirpaisee, mutta parempi aamulla kuin iltapäivällä hyttysten kupattavana, vaikkakin niitä on jo nyt. Välillä menee hermot itikoiden kanssa ja alkaa suututtamaan rämpiä vetisillä soilla.

Silloin kuule äänen, katsahdan säikähtäneenä ympärilleni, en näe ketään, mutta vaistoan jonkun. Karhu... Tiedän jonkin katsovan minua intensiivisesti. Pelottaa, mutta samalla kiihotun ajatuksesta, että olen jonkun silmänruokana ypöyksin.

Jokin iso tumma lähtee metsän reunasta tulemaan kohti minua. Näen hänen olevan metsämies, noin 40-vuotias, kun hän astuu aurinkoon metsänvarjosta. Hän hymyilee salaperäisesti. Hän on tumma, karski, kirveellä veistetty, mutta komea kuin mikä. Isot kädet, haulikko olkapäällään. Minua pelottaa mutta helpottaa yhtä aikaa.

"Olen katsellut sinun pyllistelyä jo jonkun aikaa" hän sanoo suoraan, Punastun 26-vuotiaita korviani myöten ja sanon "marjassa tässä..."

Hän vain hymyilee ja korjaa aseen asentoa. Minua alkaa kiihottamaan. Metsämiehet saavat minut aina kiimaiseksi.

"Lähdetkö aamukahville tuonne laavulle" hän kysyy yllättäen ja tarjoaa kättään. Mitään pohtimatta, tartun käteen ja seuraan hiljaa metsäreunan laavulle. Siellä on jo hiipunut hiillos ja nokipannukahvia. Hän kaataa kahvia ja äänetönnä nautimme kahvit ja kuuntelemme aamua.

Katson hänen piirteitään aurinkoa vasten, komea mies. Huomaan kiihottuvani hänen metsäisestä olemuksesta. Hän aistii sen ja kääntyy ja tarttuu minua voimakkaasti hiuksista ja kaataa laavun lattialle ja suutelee rajusti poskia ja niskaan. Minulla juoksee kylmiä kiihkon väreitä pitkin selkää ja huomaan kiihottuvani lisää. Hän repii takkini pois päältäni ja painuu raskaasti osittain päälleni ja suutelee rajusti niskaani ja kaulaani, samalla koskettaen jalkoväliäni. Äännähdän kiihotuksesta ja vastaan suutelemalla hänen savunmakuista kaulaa. Kosketan hänen haarojaan ja tunnen kuinka hän on kovettunut erähousuja vasten. Hän ähkäisee ja puree minua kaulaan ja samalla työntyy kädellään housujeni sisään etsien jalkoväliäni, ja löytää sen.

En kestä enää, pyydän häntä ottamaan minut ja hän koventaa otettaan hän painaa minut lujaa lattiaan ja ottaa haulikon ja salpaa minut sillä kaulasta lattiaan ja samalla työntyy toisella vapaalla kädellä minun sisääni. Pyörittää ensin keskisormea voimakkaasti. Oi miten ihanat ja karskit sormet hänellä onkaan. Tunnen kuristuvani lisää ja hän kiihottuu entisestään. Hetken päästä en enää kestä sormipeliä ja painavaa kylmää haulikkoa ja hän huomaa sen.

Hän vapauttaa minut, mutta samalla kääntää minut ja suutelee kovakouraisesti niskaani ja puristelee pakaroitani ja työntyy sisääni minun vielä maatessani mahallani laavun lattialla. Nostan hieman pyllyäni irti maasta, jotta saan paremman tuntuman. Hän työntyy karskein ottein, mutta varmasti. Minulla valuu hiki pitkin selkää ja nautin hänen painosta. Tunnen kuinka hänkin on kiihottunut lisää ja voihkin tuskasta kun suurentunut elin työntyy ja työntyy sisälleni.

Yhtäkkiä hän vetäytyy pois ja kääntää minut. Poskeni osuu hänen elimeensä. Suonikas, yhtä karski kuin kantajansakin. Otan hänet suuhuni, nautin joka hetkestä kun hän on huulillani. Nautin ja niin tekee hänkin. Kääntää päätään taaksepäin ja silittää minun hiuksiani. Hänen tummat sileät mahakarvansa kiiltävät aamuauringossa ja tunne suurta autuutta.

Hän painaa minut taas lujasti lattiaan ja työntyy sisääni voimakkain ottein. Rakastelemme tahdikkaasti ja kuulen kuinka hän alkaa tulla ja minä kiihotun voimakkaasti. Hän kovenee ja lopulta tulee voimakkaan huohotuksen saattamana sisääni. Hänen työnnellessä kaikkein tahdikkaimmin minäkin tulen ja puren hänen olkapäätään ja huomaan hänen nauttivan siitä.

Makaamme pitkään siinä asennossa. Hän hengittää kiihkeästi ja makaa koko raukealla painolla minun päälläni. Laavun kova lattia painaa luitani, mutta en välitä. En tunne koko miestä, mutta nautin hänestä. Tilanne on ihana, puhdas, suo tuoksuu ympärillä, hänen lämpönsä ja kiihkonsa.

Hän nousee ylös ja ojentaa kätensä, pyytää läheiselle metsälammelle uimaan. Pulahdamme jääkylmään veteen. nännini kovettuvat hetkessä ja hän naurahtaa, ottaa vedessä syliin ja suutelee.

Lämmittelemme nuotiolla ja puemme. Hän nousee ja sanoo jatkavansa matkaansa. Tunnen haikeutta. Hän tulee ja suutelee rajusti. Kääntyy ja kävelee metsään ja lopulta katoaa metsän varjoihin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute