Herkku-puhelin
Putkimies
Bitch

Tää tarina on keksitty ja kaikki on kuvitteellista.

Makoilin partsilla erittäin kuumana kesä päivänä ja olin odottanut koko päivän putkimiestä saapuvaksi, keittiön hana kun oli alkanut vuotaa. Päälläni ei ollut kuin bikineittein yläosa ja todella lyhyt valkea minihame, alushousuja ei ollut ollenkaan. Olin juuri saamassa unen päästä kiinni kun ovikello soi, ajattelin että naapuri olisi tulossa taas kylään. Kävelin ovelle kissamaisin askelin ja aukasin oven, putkimies oli vihdoin saapunut, mutta komea oli se ilmestys, nuori tumma verikkö ehkä jotain 25 vanha. Olin pudota istualteen, saman tien alkoi irstaat ajatukset pyöriä päässä enkä tajunnut edes pyytää putkimiestä sisälle. -Päivää, täälläkös se vuotava hana oli? kysyi hän. Nyökkäilin vastaukseksi että kyllä. Saattelin putkimiehen keittiöön, ja kerroin mistä vuotaa. Jäin nojaamaan keittiön oven pieleen kun putkimies aloitti hommansa.

Katselin salaa putkimiehen vartaloa ja ajattelin millaista sitä olisi nuolla ja maistella, tunsin kostuvani jalkojen välistä, ajatukseni vaan yltyi ja ajattelin kaikkea mahdollista. Havahduin ajatuksistani ja siirryin istumaan keittiön pöydän reunalle..halusin tuota miestä. Istuin niin että putkimiehellä suora näkö yhteys minun haarojen väliin, aloin kostumaan koko ajan lisää mitä villimmin ajatukset juoksi. Putkimies kääntyi kysyäkseen minulta jotain mutta hänen katse nauliutui suoraan haarojen väliin, mis näkyi mun kuuma ja märkä pillu. Putkimies kysyi miulta: -taitaa joku muukin täällä vuotaa kuin pelkkä hana.

Putkimies nousi seisomaan, käveli mun lähelle ja alkoi suutelemaan mua, ensin kaulaa, olkapäitä, sitten hän siirsi bikinien yläosan pois edestä ja toisella kädellä hyväili mun toista rintaa, tuntui että olisin tulossa hulluksi, halusin vain enemmän, Hän otti minulta bikinit pois ja laskeutui suutelee mun rintoja, suuteli ja näykki hellästi. Laskeutui alaspäin, nosti hameen helman ylös ja suuteli ensin mun reisiä, kiusoitteli minua eikä mennyt suoraan haarojen väliin, tunsin nuolaisun ja sen että putkimies työnsi sormen mun sisään, liikutti edes takasin kiduttavan hitaasti, huokailin hiljaa ja tunsin että kohta laukean, vähän ennenkuin olisin lauennut putkimies lopetti, en malttanut enää mieltäni. hyppäsin pöydältä alas, aloin rajuin ottein riisua häntä, kun olin saanut hänet ihan alasti, laskeuduin polvilleni, tartuin sen ihanaan kyrpään ja painoin juuriaan myöten suuhun, aloin liikkua edes takasin, nuolin sitä kuin tikkaria. Samalla toisella kädellä hyväilin hänen pallejaan, putkimies huokaili raskaasti ja työnsi sormensa mun hiuksiin. Imin sitä kuin hullu, halusin vain enemmän koko ajan, omat nesteet valui jo pitkin sääriä. Hän huokaili raskaammin koko ajan, tunsin kuinka hän alkoi tulemaan, kiihdytin tahtia loppua kohti, sitten tunsin kuinka kuuma neste täytti mun suun, imin edelleen, nesteet valui pitkin munan vartta ja osa minun poskille. Nuolin sen puhtaaksi ja sormella pyyhin poskiltani nesteet pois, nuolien nekin pois. En malttanut lopettaa hänen kiusaamista, ja näin putkimiehen kalusta että sekin halusi lisää. Nyt hän työnsi minut rajusti seinää vasten mutta kuitenkin niin ettei sattunut, nosti minun toisen jalan olkapäälleen ja alkoi nuolemaan minua rajusti mutta hellästi, huokailin raskaasti, nii hyvältä se tuntui.

Otin putkimiehen päästä kiinni ja painoin sitä syvemmälle haarojen väliin, halusin jo sitä ihanaa kalua. Vaadin saada sitä. Putkimies nousi seisomaan, nosti minut syliin ja painoi seinää vasten, tunsin kun hän kiusoitteli minua eikä tullut sisään heti, sitten hän työnsi sen kerralla sisään, se tuntui nii ihanalta, hän alkoi panna minua rajusti ja raa'asti mutta silti niin ettei sattunut. Nautin joka työnnöstä. Sitten Putkimies nosti mut pöydälle istuu, kaatoi mut selälleen ja työntyi rajusti sisään, tarttui mun lanteista kiinni ja nussi minua kuin kani ja samalla hän hieroi toisella kädellä mun pillua, tunsin että laukean aivan heti.

Putkimies nopeutti tahtiaan ja mä aloin tulla, aivan kuin sähkövirta oli kulkenut lävitseni, selkäni taittui kaarelle ja ulisin nautinnosta, hänkin laukesi heti mun jälkeen ja antoi kaiken nesteen tulla mun sisään, ihana kuuma neste valtasi mun pillun sekoittuen omaani nesteeseen, en kerennyt palautua omasta orkusta kun putkimies jatkoi mun nuolemista, halusin taas lisää. Putkimes käänti mut mahalleen ja työntyi muhun takaapäin, ja pani minua ihan pohjaan asti. Putkimies sanoi laukeavansa ja sanoin haluavani ottaa ne suuhun, kyykistyin sykkivän kalun eteen ja kohta kuumat nesteet roiskui mun kasvoille ja suuhun, nuolin sen puhtaaksi. ja nousin ylöspäin suudellen ja annoin tälle putkimiehelle kuuman kielarin, putkimies laittoi vaatteet päälleen ja asteli ovelle, kääntyi mua päin ja sanoi, -ilmottelehan taas kun putki vuotaa, voin tulla korjaamaan sen. Iski sitten silmää lopuks ja katosi rappukäytävään. Itse astelin suihkuun ja jäin haaveilemaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute