Herkku-puhelin
Vedonlyönti
-tp-

Ovi paukahti kiinni ja viimeiset bilettäjät lähtivät kotejansa kohti. Kello läheni jo kuutta aamulla, mutta keskellä kesää ja loma-aikana se ei haitannut mitään. Pitkästä aikaa oli pidetty bileet pikkuporukan kesken. Paikalla oli itseni lisäksi ollut vain kahdeksan henkilöä, tasaisesti molempia sukupuolia. Yhtä paria lukuunottamatta kaikki olivat sinkkuja, joten meno oli välillä sen mukaista.

Minua ei väsyttänyt yhtään ja ajattelin katsella vähän telkkaria. Olin juuri ehtinyt sohvalle maate, kun ovikello soi. Menin avaamaan ja oven takana seisoi Salla.

- Voinko tulla tänne yöksi? Pyörän kumi oli taas tyhjentynyt enkä jaksa nyt lähteä kävelemään kotiin. Soitan sitten aamulla siskolle, että saa hakea mut autolla.

Minun ei todellakaan tarvinut kovin kauaa miettiä, haluanko Sallan tulevan luokseni yöksi. Salla oli hyvin seksikäs nainen. 170 pitkä, upeavartaloinen ja käytökseltään varsin suorapuheinen tyttö, joka hallitsi flirttailun taidon. Olimme tunteneet Sallan kanssa jo ala-asteelta lähtien ja pientä sutinaa oli silloin tällöin ollut. Pari kertaa lukio-aikoina olimme jopa päätyneet samaan vuoteeseen, mutta ne olivat vain sellaisia yhden illan kännisiä juttuja. Kivat muistot niistä oli silti jäänyt ja Salla oli taatusti parhaimman näköinen misu, jonka kanssa olin seksiä harrastanut.

Viimeisten parin-kolmen vuoden aikana olimme olleet hieman vähemmän tekemisissä. Molemmat olimme seurustelleet tahoillamme ja Salla oli asunut pitkään ulkomailla. Tämä kesä oli kuitenkin vietetty puolin ja toisin sinkkuina. Siitäkin syystä olimme nähneet useammin.

Sallan kanssa ei tosiaan tullut aika pitkäksi. Nytkin aloimme heti jutella kaikesta mahdollisista asioista siideripullot kourassa. Jutut olivat juuri niin tasokkaita kuin tuohon aikaan aamusta voi kuvitella.

Salla näpytteli kaukosäädintä ja sattui löytämään kanavan, josta tuli pornoa.

- Löytyyhän täältä järkevääkin ohjelmaa, hän sanoi ja vilkaisi minua kulmiensa alta.

- No niinpä näyttää.

Katselimme hiljaisuudessa jonkin aikaa b-tason pornoleffaa. Salla oli se joka rikkoi hiljaisuuden.

- Saksassa asuessa näin yhden hyvän pornofilmin. Yksi jätkä löi vetoa naisen kanssa siitä, kuinka kauan kestäisi naisen antamaa käsihoitoa. Se väitti kestävänsä viisi minuuttia, mutta hävisi vedon. Muija osas hommansa ja jätkästä tuli köyhempi.

- Viis minuuttia on kyllä aika pitkä aika, jos tosiaan on taitavan tytön käsittelyssä. Mut kaksi minuuttia menis kevyesti, vaikka olis kuka, sanoin ja odotin Sallan reaktiota.

- Älä höpötä. Kahdessa minuutissahan ehtii mitä vaan. Et varmasti kestäisi niin kauaa.

- Ihan milloin tahansa. Kokeillaanko?

Olin varma, että Salla kieltäytyisi, mutta yllätyin, kun hän sanoi:

- Kokeillaan vaan. Mikä on panos?

- Vaikka 50 euroa.

- Sovittu. Pitää vaan sopia pelisäännöistä tarkemmin.

- Okei, kerro mitä sulla on mielessä, jos kerran kuvittelet olevasi niin hyvä.

Tiesin, että saattaisin olla kohta 50 euroa köyhempi, sillä paineet alapäässä olivat aika kovat. Ja vielä Sallan käsittelyssä tappio taitaisi olla väistämätön.

- Muutama sääntö: sä oot alasti, mut mä en. Jotain mahdollisuuksia täytyy sullekin antaa. Sun ei sentään tarvitse katsoa mun alastonta vartaloa. Et saa pitää silmiä kiinni ja puhut vaan jos minä kysyn jotain. Mä saan sanoa mitä vaan. Sun pitää katsoa joko mua silmiin tai suoraan kohti penistäsi, jota mä käsittelen. Sä makaat sängyllä selälläsi ja mä istun sängyn reunalla. Mä en saa koskea penikseesi kuin toisella kädellä ja toinen on pidettävän sängyn päällä. Kaksi minuuttia. Jos laukeat ennen sitä, niin maksat mulle viiskymppiä. Mut mulla ei kyllä ole sellaista rahasummaa sulle, jos sattuisin häviämään.

- No sen voi hoitaa muutenkin. Jos häviät, niin et tosiaan jätä mua siihen laukeamispisteessä kärvistelemään, vaan hoidat mut suulla loppuun.

- Älä kuvittele. Mähän en sulta ota suihin!

- Ei sun tarvikaan, jos osaat hommasi ja saat mut laukeamaan tarpeeksi nopeasti. Kai sussa sen verran on pelinaista, että uskallat ottaa haasteen vastaan?

- Siinä tapauksessa tehdään muutama lisäsääntö. Niinkuin näet, niin mä oon vähän väsyneen ja nuupahtaneen näköinen. Annat mulle muutaman minuutin, että saan käydä laittamassa itseäni.

- Sopii.

- Kyllä mä tiedän, että sä pidät mua seksikkäänä. Ja kun vähän siistiydyn, niin sä laukeat jo kun katot mua.

- Oon mä sut nähny ennenkin meikattuna. En mä siitä hätkähdä.

- Sehän nähdään. Riisuudu sillä välin, kun käyn kylppärissä.

Salla otti käsilaukkunsa ja poistui kylppäriin. Naureskelin itsekseni ja otin vaatteet pois. Ajatus tulevasta oli saanut penikseni jo heräämään. Ei taida tulla suihinottoa...

Odottelin makuuhuoneen sängyllä ja kuulin kun Salla avasi kylppärin oven. Nyt se alkaisi. Tyttö oli tyrmäävän hyvännäköinen. Hätkähdin oikein, kun näin hänen laittaneen parastaan. Salla oli vielä vetänyt saappaat jalkaansa lisätäkseen seksikkyyttään. Minihame ja kiiltävät sukkahousut täydensivät vaikutelman.

- Sullahan seisoo jo ihan kunnolla. Sä häviät tän vedon. Ai niin, yksi sääntö vielä. En oikein luota siihen, että pysyt paikallasi häiritsemättä mun työskentelyä. Varmistetaan mun työrauha tällä, Salla sanoi ja veti selkänsä takaa huivin. Hän tuli istumaan viereeni ja otti ranteestani kiinni.

- Hei, hei. Tämä sääntö ei kyllä taatusti käy, sanoin vaikka totta puhuen en ollenkaan pistänyt pahakseni, että Salla halusi sitoa minut sänkyyn kiinni.

- Älä kitise, vaan ole mies. Salla sitoi molemmat käteni tiukasti sängyn teräspilareihin.

- Noin. Kaikki alkaa olla valmista, Salla sanoi ja otti sekuntikellon käteen.

- Oletko valmis?

Nyökkäsin ja Salla laittoi kellon käymään. Hän ei edes tarttunut penikseeni heti, vaan katsoi mua silmiin naureskellen. 15 sekuntia oli kulunut, kun hän viimein vei kätensä kovalle kalulleni ja liikutti sitä muutamia kertoja.

- Miltä tuntuu? ... vastaa! Sopimus oli, että sä vastaat kun sulta kysytään, mutta pysyt muuten hiljaa.

- Ihan hyvältä, mutta parempaakin on koettu.

- Vai on. Tuo sun penis on aika kivan kokoinen. Ei sulla vielä lukiossa ollut noin iso. Miltähän se tuntuisi, jos työntäisit sen mun pilluun... no joo, kiihdytetäänpä vähän tahtia.

Salla runkkasi penistäni jo ihan kunnolla. Se koveni vielä lisää. Minuutin kohdalla olin jo varma, että häviän vedon. Laukeaisin parissakymmenessä sekunnissa, jos Salla jatkaisi tuota tahtia. Hän huomasi sen, ja alkoi leikittelemään.

- Näin kovaa kalua en oo kyllä ennen nähnyt. Pidetäänpä vähän taukoa, niin ei poika räjähdä liian aikaisin, hän sanoi ja silitti terskaani pitkillä kynsillään.

- En mä oo vielä lähelläkään laukeamista, valehtelin. Et sä saa mua laukeamaan kahdessa minuutissa. Ja muistat kai mitä se tarkoittaa.

- Ei kyllä tee yhtään mieli ottaa nyt suihin. Onneksi mun ei tarvikaan.

90 sekunnin kohdalla Salla jatkoi työskentelyään. Esinahka liikkui rivakasti pitkin vartta ja oloni alkoi tuntua hyvältä. Salla osasi tämän homman, siitä ei ollut epäilystäkään. Hän hiljensi välillä tahtia ja aikoi selvästi ratkaista voiton vasta viime hetkellä. Laitoin silmät kiinni ja yritin ajatella jotain inhottavaa.

- Silmät auki! Etkö muista sääntöjä? Yksikin rikkomus vielä, niin aikaan lisätään puoli minuuttia.

Avasin silmät ja katsoin Sallaa. Hän avasi hieman suutaan ja nuoleskeli huuliaan kielellä.

- Ajattele. 15 sekuntia vielä ja nämä huulet ottavat peniksesi käsiteltäväksi. Olet niin lähellä elämäsi parasta suihinottoa. Mutta silti niin piinaavan kaukana. Eikö ole inhottava tunne?

- On. Ei kannata varmaan liian kauan jatkaa tuotaa kiusoittelua. Kun kaksi minuuttia tulee täyteen, niin häviät, jos laukeamista ei oo tapahtunu.

10 sekuntia, 9, 8, 7.... Salla kiihdytti tahtia ja runkkasi nyt todella nopeasti. 6, 5, 4, 3... tunsin kuinka sperma lähti liikkeelle. Kaksi sekuntia ennen kahden minuutin täyttymistä laukesin valtavalla paineella. En voinut enää olla hiljaa, vaan huusin nautinnosta. Spermaa roiskui ympäriinsä ja Salla nauroi voitonriemuisena sekkarin piipatessa.

- Luuseri. Eihän susta oo mihinkään. Huudosta päätellen tais tuntua hyvältä?

- Ihan ok. Mä haluan kyllä voittaa sen viisikymppisen takaisin. Sopiiko uusi veto? 90 sekuntia.

- Ai heti perään vai?

- No ei ihan heti. Vaikka tunnin päästä. Kyllä sä siihen pystyt, jos kerran olet mielestäsi niin loistava.

- Okei. Tunnin päästä. Mut annan sullekin jotain mahdollisuuksia. 90 sekuntia on liikaa, kun alan oikein tosissaan töihin. Sovitaan minuutti.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute